Perinteikäs Race of Champions ajetaan viikonloppuna ensimmäistä kertaa talviolosuhteissa

Perinteisessä Mestareiden kisassa autourheilun isoimmat nimet ottavat mittaa toisistaan näyttävässä kaksipäiväisessä tapahtumassa.

Race of Champions, eli Mestareiden kisa, kerää yhteen maailman nimekkäimpiä kuljettajia rata- ja ralliautoilun parista. Kisan ensimmäisenä päivänä ajetaan maailman nopeimman maan tittelistä joukkuekisassa.

Toisen päivän päätteeksi kruunataan varsinainen ”mestareiden mestari”, henkilökohtaisen kisan voittaja. Race of Champions järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Ruotsissa talviolosuhteissa, mikä pistää konkarikuljettajien taidot todelliseen testiin.

– Race of Champions on kiehtova ja poikkeuksellinen kisa. Eri lajien huippukuljettajat ajavat toisiaan vastaan identtisillä autoilla – tällä kertaa jäälle ja lumelle rakennetulla radalla. Kisassa ajetaan myös järven jäällä. Se on varmasti monelle kokeneellekin rata-autokuljettajalle poikkeuksellista. Luvassa on taatusti näyttävää menoa läpi viikonlopun, kertoo C Moren asiantuntija Toomas Heikkinen.

Mukana on pitkä lista autourheilun seuraajille tuttuja nimiä, jotka ovat kahmineet muun muassa F1:n, WRC:n ja rallicrossin palkintosijoja.

Suomalaiskuljettajien Valtteri Bottaksen ja Mika Häkkisen lisäksi mukaan ovat ilmoittautuneet esimerkiksi juuri Monte Carlon MM-rallin ällistyttävään voittoon ajanut rallilegenda Sebastian Loeb sekä nelinkertainen F1-maailmanmestari Sebastian Vettel.

– Tänä vuonna ajetaan kahdella sähkömoottoriautolla ja kolmella polttomoottoriautolla. Kolme autoista on myös rallicross-autoja, mikä antaa pienen edun tämän lajin kuljettajille. Suomesta kisaan osallistuu kaksi legendaa ja uskon, että olosuhteet sopivat näille lumeen tottuneille veijareille hyvin. Bottas ja Häkkinen ovat taatusti mukana mestaruustaistoissa yhdessä olosuhteet tuntevien pohjoismaalaisten kanssa, pohtii Heikkinen kilpailun kynnyksellä.

C More lähettää sekä lauantaina että sunnuntaina suoran kolmetuntisen lähetyksen kello 13 alkaen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän