Patrik Pasma kolme kertaa palkintopallille Aasian F3-sarjan päätöksessä

Patrik Pasma oli lähes lyömätön F3 Asian Championship -sarjan viimeisessä osakilpailussa Yas Marinan radalla Abu Dhabissa.

Vapaissa harjoituksissa Pasma oli nopein, ja aika-ajoissa hän saavutti eturivin lähtöpaikat kaikkiin kolmeen kisalähtöön.

Viikonlopun kolmesta kisasta Pasma saapui ruutulipulle kahdesti ensimmäisenä ja kerran toisena. Toinen voitto muuttui kuitenkin aikasakon myötä kakkospaikaksi.

– Olihan tämä hieno päätös tälle sarjalle. Harmittaa kun viikonlopun toinen voitto muuttui kakkostilaksi, mutta silti tulokseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Kolme podiumia kolmesta, totesi Pasma menestyksekkään osakilpailun jälkeen.

F3 Asian Championship -talvisarja oli tänä vuonna sarjaan osallistuneille kuljettajille ja tiimeille todellinen kestävyyskisa.

Viisi osakilpailua ja 15 kisalähtöä testeineen ja aika-ajoineen vietiin läpi yhden kuukauden aikana. Sarja alkoi tammikuun lopussa Dubaissa ja viimeiset sarjapisteet olivat jaossa nyt lauantaina.

20-vuotias Patrik Pasma oli sarjan ainoa ja kautta aikain ensimmäinen suomalaiskuljettaja. Pasma saavutti sarjassa yhteensä 5 palkintokorokesijoitusta, joista kaksi voittoa.
Loppupisteistä Pasma löytyy neljänneltä sijalta, voittoon ajoi Alpine (ent. Renault) F1-testikuljettaja Guanyu Zhou.

Patrik Pasma kilpaili australialaisen Evans Grand Prix -tiimissä, jolle kausi oli ensimmäinen Aasian F3-mestaruussarjassa. Tiimien lopputuloksissa Evans GP löytyy toiselta sijalta, kahden Prema-tiimin välistä.

F3 Asian Championship, loppupisteet

1 Guanyu Zhou (CHN) Abu Dhabi Racing by Prema 257
2 Pierre-Louis Chovet (FRA) Pinnacle Motorsport 241
3 Jehan Daruvala (IND) Mumbai Falcons India Racing ltd. 192
4 Patrik Pasma (FIN) Evans GP 146
5 Roy Nissany (ISR) Hitech Grand Prix 97
6 Isack Hadjar (FRA) Evans GP 96
7 Dino Beganovic (SWE) Abu Dhabi Racing by Prema 88
8 Ayumu Iwasa (JPN) Hitech Grand Prix 81
9 Cem Bolukbasi (TUR) BlackArts Racing 61
10 Roman Stanek (CZE) Hitech Grand Prix 60

https://www.f3asia.com/

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän