Elokuun 17 päivä 1966 oli merkittävä Volvon historiassa.
Silloin esiteltiin nimittäin Volvon ensimmäinen auto, jota valmistettiin yli miljoona kappaletta. Kahdeksassa vuodessa valmistui kaikkiaan 1,24 miljoonaa 140-sarjan autoa.
Ensimmäisenä esitelty malli 17.8.1966 oli Volvo 144.
Julkistus oli samaan aikaan Göteborgissa, Helsingissä, Oslossa ja Kööpenhaminassa.

140-sarjan autot saivat alkuna jo vuonna 1960, kun oli päätetty käynnistää P660-projekti. Auton piti olla isompi kuin Amazon, mutta sen piti olla samanpainoinen ja samanhintainen kuin Amazon. Auton piti olla hyvin turvallinen ja 4 – 5-paikkainen. Auton akselivälin piti olla sama kuin edeltäjissään PV 544 – ja Amazon-malleissa.
140-sarjan myötä Volvo otti käyttöönsä uuden mallin merkintätavan. Ensimmäinen numero kertoi mallisarjan, toinen moottorin sylinterimäärän ja kolmas ovien lukumäärän.
144-mallin sarjavalmistus alkoi kaksi päivää ensiesittelyn jälkeen, 19.8.1966. Vuonna 1967 markkinoille tuli kaksiovinen 142 ja 1968 farmarimalli 145.

Läheistä sukua oleva malli 164 tuli 1969. Korissa oli paljon yhteistä 140-sarjan kanssa mutta 164-mallissa oli pitempi akseliväli ja pitempi keula, jotta konehuoneeseen mahtui kuusisylinterinen moottori.
Vuonna 1970 julkistettiin vielä yksi korimalli, 145 Express. Siinä oli korotettu katto V-tolpasta taaksepäin.

Volvo 140-sarjassa oli paljon turvallisuutta lisääviä ominaisuuksia. Auto oli rakenteeltaan hyvin perinteinen: moottori edessä ja takaveto.
Autossa oli alussa 1,8-litrainen 75-hevosvoimainen Amazonin moottori. Vuosimallista 1969 tarjolle tuli myös kaksilitrainen moottori ja vuodesta 1971 moottori elektronisesti ohjatulla polttoaineen ruiskutuksella.

140-sarjan autojen valmistus loppui kesällä 1974. 140-sarjan jälkeen tuli 240-sarja, jolla oli paljon yhteistä 140-sarjan kanssa. 240-sarjaa valmistettiin kaikkiaan 19 vuotta ja yhteensä 2,8 miljoonaa autoa.

Lue myös: Päivän museoauto: Harvinainen loistoluokan Volvo vuodelta 1987
Lue myös: Päivän museoauto: Onko tämä maailman rumin Volvo?
Lue myös: Päivän museoauto: Laulaja Esko Rahkosen entinen Volvo