Koti Blogi Sivu 894

Kuljettaja luistattelun päätteeksi ojaan — poliisi vei kortin!

Kuva: CvB.

Poliisipartio sai tiistaina alkuillasta ilmoituksen ojaan ajetusta henkilöautosta Iisalmessa Matalalahdentiellä.

Paikalle menneelle poliisipartiolle paikkakuntalainen, täysi-ikäinen miespuolinen kuljettaja kertoi väistäneensä vastaan tullutta ajoneuvoa, minkä seurauksena hän oli ajautunut ojaan.

Nuoren miehen ajotaidot eivät riittäneet ajamaan autoa sivuluisussa

Poliisipartio totesi kuitenkin ennen ojaan ajopaikkaa tiellä olleen ns. ”luistattelujälkiä” noin yhden kilometrin matkalla.

Tapahtuma-aikaan keli oli erittäin huono. Tien pinnalla oli paksuja lumikerrostumia vastasataneenlumen takia.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Ajoneuvossa oli matkustajana yksi henkilö. Kukaan ei loukkaantunut ojaan ajossa.
Poliisi tutkii tapahtumaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon.

Mies luistatti autoaan päin puuta

Nuori mies luistatti autoaan päin varastohallin seinää

Tällaisen sähköauton voi saada vaikka heti!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Sähköautomarkkinat ovat kasvaneet Suomessa merkittävästi viime vuosina. Kasvu näkyy myös käytettyjen autojen markkinoilla satoina sähkö- ja hybridiautoina.

Kysyntä on kovaa, ja uuden sähköauton ostamista suunnittelevan täytyykin varautua odottamaan vielä pitkään ostohetken jälkeen saadakseen sen käyttöönsä.

Käytetyt sähköautot ovatkin varteen otettava vaihtoehto – niiden etuina ovat laajat valikoimat ja verrattain uudet mallit. Lisäksi ajoneuvon saa käyttöönsä heti.

Sähköauton hankkiminen on monelle ajankohtaista mm. niiden vähäpäästöisyyden takia. Sähkön voimalla liikkuminen on myös polttomoottoriautolla ajamista edullisempaa yhä nykyisillä melko korkeillakin sähkön hinnoilla.

Haluatko uuden sähköauton vielä jouluksi? Nyt tarjolla 130 täyssähköautoa nopeaan toimitukseen!

Kasvava suosio näkyy myös käytettyjen autojen markkinoilla. Käytettyjä sähkö- ja hybridiautoja on tarjolla laajasti, ja niihin tutustuminen on nyt ostajalle kiinnostava vaihtoehto.

– Kasvava sähköautomarkkina näkyy meilläkin. Kamuxin kattavassa valikoimassa on koko ajan tuhatkunta erilaista, suhteellisen tuoretta käytettyä sähköautoa ja hybridiä. Kesän hintapiikin jälkeen uudehkojen sähkö- ja hybridiautojen hinnat ovat erittäin kilpailukykyisiä ja siksi ne ovat erittäin varteenotettava vaihtoehto uudelle. Toimimme Suomen lisäksi Ruotsissa ja Saksassa, ja kaikki meillä olevat autot ovat myynnissä jokaisessa maassa, joten valinnanvaraa riittää, kertoo Kamuxin maajohtaja Jani Koivu.

Käytettyjen sähköautojen hintahaarukka on varsin laaja – mallista ja merkistä riippuen noin 13 000 eurosta yli 100 000 euroon.

Etuna lyhyt toimitusaika, uudet mallit sekä voimassa oleva takuuaika

Vaikka uusia sähköautoja rekisteröidään huomattavasti aiempaa enemmän, hankintoja ovat hidastaneet merkittävästä kysynnän kasvusta ja komponenttipulasta johtuvat pitkät toimitusajat. Ostaja on saattanut joutua odottamaan uutta autoaan vuodenkin.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

– Yksi ostajan kannalta suurimmista eduista käytetyn sähköauton ostamisessa on lyhyt toimitusaika. Käytetyn auton ostaja pääsee ottamaan kulkuneuvon käyttöön heti kaupanteon jälkeen, vahvistaa Koivu.

Toinen varteenotettava etu on tehdastakuu. Saatavilla olevat käytetyt mallit ovat pääosin suhteellisen uusia, joten tehdastakuu on usein vielä voimassa.

– Auton arvo alenee eniten ensimmäisten vuosien aikana ja siksi käytetty auto on usein erinomainen vaihtoehto uudelle. Sähköautoissa arvonalenema ei ole yhtä merkittävä, mutta siitä johtuvaa pienempää hintaetua paikkaavat varsin uudet mallit, joissa usein on myös takuu voimassa. Se on ostajalle merkittävä hyöty, joka tuo henkistä ja taloudellista turvaa, Koivu jatkaa.

Näitä sähköautoja on rekisteröity Suomessa tänä vuonna — katso tästä koko 72 auton lista!

 

Kortiton kuljettaja yritti erehdyttää poliisia ja katosi lopulta paikalta

Kuva: Autotoday.

Noin kello 13.00 aikaan poliisin partio pysäytti Lahdessa Rauhankadulla henkilöauton tarkastusta varten.

Autoa kuljettanut mies kertoi, että hänellä ei ole ajokorttia mukanansa, mutta hänellä on kyllä ajo-oikeus.

Onko tämä Suomen ennätys? Mies jäänyt vuoden aikana 46 kertaa kiinni kortitta ajosta!

Partio alkoi epäillä miehen kertomusta siinä vaiheessa, kun hän ei kyennyt kertomaan henkilötunnuksensa loppuosaa. Mies yritti vielä erehdyttää poliisia siten, että soitti puhelimella jollekin henkilölle, joka lähetti ajokortista kuvan hänen puhelimeensa.

Puhelimeen tullut kuva ei vastannut lainkaan miehen tuntomerkkejä, joten partio alkoi selvittämään asiaa tarkemmin.

Mies pyysi lupaa poistua hetkeksi lähellä olevaan ravintolaan, josta hänen piti hakea ruokaa kuljetettavaksi asiakkaille.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Partion selvitettyä miehen henkilöllisyyden ja mentyä sisään ravintolaan, kertoi ravintolan omistaja, että mies oli nopeasti poistunut paikalta.

Paikalta livistänyt noin 27-vuotias on ajokiellossa ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä väärän henkilötiedon antamisesta.

Ajokiellossa olleen auto takavarikoitiin

Kortiton kuljettaja kiinni kahdesti puolen tunnin sisään

 

Varo tätä virhettä skootterin vuokrauksessa ulkomailla

Kuva: CvB.

Skootterin vuokraaminen on Aasian lomilla yleistä, mutta moni ajaa tietämättään ilman ajo-oikeutta. Vaikka Suomessa saisi kuljettaa mopoa, niin kansainväliseen ajokorttiin ei mopomerkintää ole tarjolla.

Kansainvälinen ajokortti on maailman valtakielille tehty käännös kansallisesta ajokortista, ja sen sisällön sekä ulkonäön määrittelevät kansainväliset tieliikennesopimukset.

Monet maat edellyttävät kansainvälistä ajokorttia tai ainakin suosittelevat sitä, mikäli väliaikaisesti maassa vieraileva ulkomaisen ajokortin haltija aikoo ajaa esimerkiksi autoa tai moottoripyörää vierailunsa aikana.

Kansallinen ajokortti on aina oltava mukana kansainvälisen ajokortin lisäksi.
Suomessa valtioneuvosto on antanut kansainvälisten ajokorttien kirjoittamisoikeuden Autoliitolle, joka tarkistuttaa aina ajo-oikeuden Traficomilta.

Skootterin vuokraaminen esimerkiksi Thaimaassa on erittäin suosittua, mutta moni suomalainen mopokortin tai mopon ajo-oikeuden haltija menee ajo-oikeuksien kanssa harhaan.

Oikeastaan kahdessa asiassa. Ensinnäkin, vaikka Suomessa ajokorttiin olisi merkitty mopon ajo-oikeus, sitä ei ole mahdollista merkitä kansainvälisiin ajokortteihin.

Mopokortti on voimassa ainoastaan EU- ja ETA-maissa. Toinen asia on se, että Thaimaa katsoo kaikki mopedit moottoripyöriksi, minkä takia Thaimaassa mopon ajoa varten vaaditaan aina jokin moottoripyöräluokan ajokortti.

– Skootterin vuokraaminen onnistuu monessa paikassa, vaikka kansainvälistä ajokorttia ei olisi mukana ja vaikka ajokortissa ei olisi moottoripyörämerkintää, mutta tien päällä tehtävissä ratsioissa tai onnettomuuden selvittelyssä voi tulla virkavallan kanssa ongelmia. Turistien suosimilla alueilla ratsiat ovat varsin yleisiä, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen toteaa.

Turistien kannattaa muutenkin selvittää ennen matkaa kohdemaan liikennemääräykset yllätysten välttämiseksi. Vaikka sakot saattavat tuntua monissa Aasian maissa suomalaisittain pieniltä, niin virkavallan kanssa asiointi rikkomustilanteissa ei ole koskaan mukavaa.

– Lomafiiliksissä on erityisesti tärkeää muistaa, että alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen on kaikkialla ankarasti kielletty. Moottoriajoneuvon kuljettaminen juopuneena ja varsinkin onnettomuuden aiheuttaminen tällaisessa tilanteessa voi johtaa jopa vankeustuomioon, Suokonautio-Hynninen muistuttaa.

Lue lisää kansainvälisestä ajokortista

Lue lisää Thaimaan ajokorttimääräyksistä

Yllättävän monelle kansainvälinen ajokortti on aivan tuntematon

Kansainvälisen ajokortin tilaaminen onnistuu nyt helpommin kännykän avulla

Liikenteen joulurauha julistetaan keskiviikkona Rovaniemellä

Kuva: CvB.

Lapin poliisilaitos, Lapin ELY-keskus ja Liikenneturva julistavat joulurauhan liikenteeseen 15. kerran. Joulurauhan julistuksella muistutetaan kaikkia tien päälle suuntaavia siitä, että tärkeintä liikenteessä on päästä turvallisesti perille joulun viettoon.

Joulurauha liikenteeseen julistetaan Rovaniemellä Lordin aukiolla keskiviikkona 21.12.

Tapahtuma alkaa kello 10, jolloin on mahdollisuus tutustua poliisin kalustoon, kysyä asiantuntijoilta liikenteestä tai tervehtiä virkaporo Artturia.

Myös joulupukki on luvannut saapua paikalle. Glögiä ja piparia on tarjolla niin kauan kuin niitä riittää. Liikenteen joulurauhan julistus alkaa noin kello 11.

Nyt liikenteeseen on julistettu joulurauha — katso Joulupukin tervehdys

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Liikenteen turvallisuus paranee 5G-verkon avulla

Tiellä oleva jalankulkija tunnistettiin demossa VTT:n toteuttaman tienvarsiyksikön avulla, mistä lähetettiin varoitus 5G-yhteyden kautta VTT:n robottiautolle, Martille, sekä tietoliikenneyhteyksillä varustetulle moottoripyörälle, Jarnolle. Ajoneuvot lisäksi neuvottelivat keskenään turvallisesta jalankulkijan ohituksesta 5G-yhteyden kautta. Kuva: Pasi Pyykönen.

Liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtäävässä projektissa siirryttiin teoriasta käytäntöön, kun kehitettyjä palveluita demonstroitiin talvisissa olosuhteissa Sodankylässä.

Demopäivän aikana yleisölle esiteltiin erilaisia palvelukonsepteja, joiden tavoitteena on ehkäistä liikenneonnettomuuksia toimittamalla ajoneuvoille ajantasaisia sää- ja turvallisuustietoja 5G-verkossa.

5G-Safe-Plus-projektin demonstraatio toteutettiin Ilmatieteen laitoksen tiesääpalveluiden ja älyliikenteen testiradalla Sodankylässä 15. joulukuuta.

Liikenteen turvallisuutta kehitetään 5G-verkon avulla — kenttätestit Sodankylässä tuottivat lupaavia tuloksia

Testiradalla on pysyvä tiesää- ja älyliikenneinfrastruktuuri, joka mahdollistaa palvelujen esittelyn todellista liikenneympäristöä vastaavissa olosuhteissa.

Demonstraatioissa esiteltiin hybridikommunikaation hyödyntämistä älyliikenteen palvelujen toimituksessa, reaaliaikaisia tiesääpalveluita, tienpitäjän talvikunnossapidon automatisointia, autonomisen liikenteen turvallisuuskriittisiä palveluita sekä älyliikenneympäristön tietoturvaratkaisuja.

– Demonstraatioiden läpivieminen haastavissa olosuhteissa, kovassa pakkasessa ja lumisateessa, kertovat osaltaan, että hankkeessa on onnistuttu olennaisimmassa, kertoo tohtori Timo Sukuvaara Ilmatieteen laitokselta.

Demonstraatioissa esiteltiin tieturvallisuuspalveluja niin tienpitäjän kuin loppukäyttäjänkin näkökulmasta

Demonstraatiossa esiteltiin viisi erilaista 5G-verkon mahdollistamaa älyliikenteen palvelukonseptia sekä niiden teknisiä mahdollistajia.

Hybridikommunikaatiodemon tavoitteena oli varoittaa yllättävästä esteestä tiellä kaikkia lähestyviä ajoneuvoja, mahdollisimman nopeasti ja kaikkia käytettävissä olevia älyliikenteen kommunikaatiomenetelmiä hyödyntäen.

Varoitus esteestä saavutti niin 5G-verkkoa, lyhyen kantaman ITS-G5-verkkoa kuin satelliittikommunikaatioitakin käyttävät ajoneuvot.

Ajoneuvojen liikkeitä ja vastaanottamia varoituksia visualisoitiin Sitowisen toteuttamassa testiradan digikaksosessa.

Tiesääpalveluiden reaaliaikaista välittämistä demonstroitiin skenaariossa, jossa varoitus jäisen liukkaasta tiestä tuotettiin niin tiehen upotetun anturin havaintotietona, tiesääaseman sensoridatan pohjalta kuin suoraan ajoneuvosta tehdyn mobiilihavainnon pohjalta. Kaikki varoitukset välittyivät viiveettä loppukäyttäjille.

Tienpitäjän talvikunnossapitoa helpottavia ratkaisuja esiteltiin useassa eri toimintaskenaariossa. Ajonaikainen tieto suoraan ajoneuvoista tienpitäjälle, tienvarsiasemien ja kunnossapitoajoneuvojen reaaliaikaisen tiedon yhdistäminen sekä ajoneuvokameradatan hyödyntäminen kunnossapidon välineenä tarjoavat kokonaan uudenlaisia työkaluja älykkääseen tienpitämiseen.

Automaattisten ajoneuvojen turvallisuuskriittisiä palveluja demonstroitiin skenaariossa, jossa tienvarsiyksikkö tunnisti tien reunassa olleen jalankulkijan kamera- ja LiDAR-antureilla.

Varoitus jalankulkijasta toimitettiin 5G-verkossa olleen reunalaskentapalvelimen välittämänä VTT:n robottiautolle sekä vastakkaiseen suuntaan kulkeneelle, tietoliikenneyhteyksillä varustetulle moottoripyörälle.

Robottiauto ja moottoripyörä kommunikoivat lisäksi keskenään turvallisesta jalankulkijan ohituksesta 5G-yhteyden kautta.

Päivän lopuksi Wedge Networks Kanadasta esitteli tietoturvaratkaisunsa hyödyntämistä älyliikenteeseen liittyvien tietoturvariskien minimoinnissa.

– Kaikki skenaariot saatiin esitettyä onnistuneesti paikalla olleelle yleisölle. Demonstraatiot havainnollistivat konkreettisesti 5G:n ja muiden tietoliikenneteknologioiden, reunalaskennan sekä erilaisten anturointiratkaisujen hyötyjä uusien, tieturvallisuutta parantavien digitaalisten palvelujen mahdollistajana, kertoo tohtori Tiia Ojanperä VTT:ltä.

5G-verkko tuo aivan uusia mahdollisuuksia tieliikenteeseen — videokuvaa siirtyy autosta toiseen

Liikenneturvallisuus paranee, kun autot välittävät tietoa reaaliajassa

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

 

Juuassa Ilveskolari

Poliisi9
Kuva: CvB.

Tiistaina kello 00.50 Luikonlahdentiellä Juuassa henkilöauto törmäsi eteensä tielle juosseeseen ilvekseen.

Pahoin loukkaantunut ilves jouduttiin lopettamaan, koska liikkumaan kykenemättömän ilveksen hengissä pitäminen olisi ollut ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eikä nopea hoitoon saattaminen ollut tilanteessa mahdollista.

Juuassa henkilöauto törmäsi Ilvekseen

Täyssähköinen jäteauto on aloittanut päivittäisen toimintansa Helsingin kantakaupungissa

Mies ajoi Rautalammilla tahallaan suden päälle

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Renault Trucksin Optifleet-kalustonhallintajärjestelmään kaksi uutta palvelua

Kuva: Renault Trucks.

Optifleet on Renault Trucksin kalustonhallintajärjestelmä, joka auttaa kuljetusyrityksiä parantamaan ajoneuvojen kannattavuutta pienempien käyttökustannusten myötä sekä lisäämään asiakastyytyväisyyttä.

Tuottavuuden parantamiseksi Renault Trucks lisää Optifleetiin kaksi uutta palvelua – Ajoneuvon tila ja Turvallisuus. Nämä uudet palvelut on suunniteltu onnettomuuksien ja kuorma-autojen suunnittelemattomien pysähdysten välttämiseksi.

Kilpailu kuljetusalalla on kovaa, joten reaaliaikainen liiketoiminnan johtaminen ja keskeisten kulujen hallinta tuo selkeää kilpailuetua.

Renault Trucks Optifleet -kalustonhallintajärjestelmä yksinkertaistaa kuljetusyritysten päivittäistä toimintaa ja antaa tarvittavat työkalut kuorma-autojen ja kuljettajien suorituskyvyn optimointiin.

Kuljetusyritykset voivat kännykällä seurata kalustonsa kuntoa ja liikkeitä

Optifleetissa on nyt viisi palvelua, joista jokainen voidaan aktivoida muista riippumatta, kuljetusyrityksen tarpeiden mukaan.

  • Check eli polttoainepalvelu, tarkkailee ja optimoi kuorma-autojen polttoaineenkulutusta, mikä vähentää kokonaishiilidioksidipäästöjä. Check -palvelu myös analysoi kuljettajien taloudellista ajamista mahdollisia muutoksia seuraten. Palvelu antaa myös reaaliaikaisen tiedon sähköajoneuvojen akun lataustasosta.
  • Map eli paikannuspalvelu, voi paikantaa kuorma-autot reaaliajassa. Map antaa kalustopäälliköille tarvittavat tiedot reittien optimointiin ja asiakastyytyväisyyden parantamiseen, sillä palvelun avulla tarkka saapumisaika voidaan ilmoittaa kuljetusasiakkaille.
  • Drive eli työaikapalvelu valvoo kuljettajien ajoa ja lepoaikoja. Ajopiirturin tiedot voidaan ladata etäyhteydellä hallinnollisten toimintojen helpottamiseksi.

Näiden lisäksi Renault Trucks on lisännyt kaksi uutta palvelua Optifleetiin.

  • Health – uusi ajoneuvon tila -palvelu lähettää tietoa kunkin ajoneuvon kojelaudan varoitusvaloista, joko reaaliaikaisena ilmoituksena Optifleet-portaalissa tai sähköpostihälytyksenä. Kalustopäällikkö voi sitten suunnitella tarvittavat huoltotoimet ja ennakoida kuorma-auton mahdolliset käyttökatkokset.
  • Safety – Uusi turvallisuuspalvelu valvoo ajoneuvon turvajärjestelmiin liittyviä tapahtumia. Näitä ovat muun muassa kehittynyt hätäjarrutusjärjestelmä (AEBS), elektroninen ajonvakautusjärjestelmä (ESC) ja kaistalta ajautumisen varoitusjärjestelmä (LDWS). Tämä palvelu havaitsee myös voimakkaat jarrutukset ja kiihdytykset. Se lähettää tiedot joko reaaliajassa Optifleet-järjestelmään, tai sähköpostitse kuljetusyritykselle, joka voi käyttää tietoja ajotapojen objektiiviseen analyysiin. Valituille kuljettajille voidaan antaa kohdennettua koulutusta onnettomuusriskin ja ajoneuvon osien ennenaikaisen kulumisen välttämiseksi.

Optifleetin polttoaine-, paikannus-, työaika-, ajoneuvon tila-, ja turvallisuuspalvelut ovat saatavilla Renault Trucks T-, C- ja K-sarjoihin.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Polttoaine-, paikannus-, työaikapalvelut ovat saatavilla Renault Trucksin D- ja D Wide -malleihin (sähkö ja diesel). Optifleet on yhteensopiva myös muiden kuorma-automerkkien kanssa.

Kuljetusyritykset, jotka haluavat integroida Optifleetin tiedot omaan kalustonhallintaohjelmistoonsa, voivat käyttää näitä tietoja reaaliajassa Optifleetin API (Integrointi) -rajapintojen kautta.

Renault Trucks ja Geodis kehittävät yhdessä uuden sähkökuorma-auton kaupunkikuljetuksiin

Renault Trucks lanseeraa uudet T- ja C- E-Tech sähkökuorma-autot

Katso tästä joulupyhien kolme yleisintä pysäköintimokaa!

Kuva: CvB.

Joulun aikaan parkkipaikoilla sattuu poikkeuksellisia mokia, kun esimerkiksi joulukuusten hakijat, joulupukkikeikkailijat ja jouluvieraat pysäköivät autonsa sääntöjen vastaisesti.

Selviytymisopas joulunajan ruuhkaisille parkkipaikoille

  • Joulunpyhinä parkkipaikka kannattaa kartoittaa etukäteen. Varmista, että sukulaisten tai ystävien luona on vapaita vieraspaikkoja. Muista aina tarkistaa, tarvitaanko alueella pysäköintitunnus tai pysäköintikiekko.
  • Hyödynnä yhden pysähdyksen taktiikka. Yritä hoitaa kaikki mahdolliset asiat ilman, että autoa on pakko siirrellä monta kertaa.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

  • Ota käyttöösi esimerkiksi Easypark-, Parkman- tai Moovy-pysäköintisovellus, jolla voit hoitaa pysäköintimaksun ja lisätä tarvittaessa aikaa kätevästi suoraan kännykästä.
  • Varaa liikenteeseen iloista joulumieltä. Jos sorrut pysäköintivirheeseen ja löydät autosi luota pysäköinninvalvojan kirjoittamassa valvontamaksua, muista, että valvoja on vain ihminen, joka hoitaa työtään.

Saksalaismerkin kuljettajat ovat saaneet eniten Parkkipaten parkkisakkoja

Joulunpyhien TOP-3 pysäköintimokat

  1. Pysäköinti ilman kiekkoa: Pysäköintikiekon käyttämättä jättäminen on kaikista yleisin pysäköintimoka joulunpyhinä. Siihen syyllistyi viime vuonna 24.12.–1.1. välisenä aikana lähes joka neljäs (23,7 %) valvontamaksun saanut autoilija.
  2. Sallitun pysäköintiajan ylitys: Joulunaikaan sallittu pysäköintiaika ylittyy herkästi autoilijoilta. Näin kävi viime vuonna useammalle kuin joka viidennelle (21%) valvontamaksun saaneista autoilijoista.
  3. Pysäköinti ilman alueen pysäköintitunnusta: Kolmanneksi yleisin valvontamaksun syy joulunpyhinä liittyi viime vuonna siihen, että auto oli pysäköity ilman alueelle pysäköinnin oikeuttavaa tunnusta. Se oli aiheena yli kymmenesosassa (16,2 %) kaikista valvontamaksuista.

Katso tästä viisi yleisintä pysäköintivirhettä 2021

Omistajalle parkkipaikka voi olla tulonlähde

 

Täysin uusi Hyundai Kona on saanut uuden muotoilun

Kuva: Hyundai.

Hyundai Motor Company julkisti tänään täyssähköautomallista inspiraationsa saaneen, futuristista suunnittelua edustavan uuden sukupolven Konan.

Täysin uusi Kona on tarjolla neljänä versiona: täyssähköisenä (EV), hybridinä (HEV), polttomoottoriversiona (ICE) sekä urheilullisina N Line -versioina. Koko
Kona-mallistoa yhdistää sama alustaratkaisu, mutta jokainen malli on saanut oman ainutlaatuisen tyylinsä.

Täysin uudella Konalla Hyundai Motor on vahvistaa sitoutumistaan tulevaisuuden kestävään liikkumiseen ja teknologiavetoiseen suunnitteluun.

Enemmän tilaa, parempi näkyvyys

Uuden sukupolven Kona on kasvanut kokoa, mutta säilyttää silti SUV-luonteensa ja rohkean muotoilunsa. Sisustan ratkaisuja on kehitetty edeltäjämallia kuljettajakeskeisemmiksi ja näkymää tielle parannettu.

Kuva: Hyundai.

Uutuuden pituus on 4 355 mm:ä, mikä on 150 mm pidempi kuin edellisen sukupolven Konassa. Leveyssuunnassa Kona on kasvanut 25 mm ja akseliväli 60 mm.

Hyundai Kona Electric -mallia on myyty Euroopassa yli 100 000

Toisin kuin useimmissa eri voimansiirtoversioina tarjolla olevissa ajoneuvoissa, uuden Konan suunnittelu aloitettiin täyssähköversion suunnittelusta, joka sitten mukautettiin polttomoottori- ja hybridimallien suunnitteluun.

Tämän epätavallisen lähestymistavan ansiosta Hyundai pystyi tuomaan tekniikkakeskeisen suunnittelun kaikkiin Kona-versioihin. Yhteisestä arkkitehtuurista huolimatta kaikissa Kona-malleissa on oma erottuva futuristinen tyylinsä.

Täysin uuden Konan persoonallinen keula antaa viitteitä mallin aerodynaamisesta suorituskyvystä. Auton tehokkuutta korostaa etuosan levyiseksi venytetty tunnistettava Seamless Horizon Lamp -valonauha, joka on täyssähköversiossa toteutettu Hyundain sähköautoille tunnusomaisin pikselivaloin.

Kuva: Hyundai.

Futuristisesta ulkonäöstään huolimatta täysin uusi Kona ei unohda myöskään SUV-luonnettaan. Siitä muistuttavat pyöränkaarien muotoilu sekä ajo- ja takavalot.

Konan muotoilu on täynnä linjakkaita pintoja. Kylkien terävät vinottaiset muodot yhdistyvät vyötärölinjan satiinikromilistalla takaspoileriin asti luoden koko auton ympäri kietoutuvan linjan.

Takaosassa on toinenkin pikselivaloin toteutettu horisontaalinen valolinja sekä korkealle spoilerin satiinikromilistaan saumattomasti integroitu jarruvalo.

Muotoilussa on paljon voimalinjan mukaan vaihtuvia yksityiskohtia. Esimerkiksi täyssähköisen Konan muotoilussa toistuu pikseliteema niin keulassa kuin auton takaosassa sekä 19-tuumaisissa kevytmetallivanteissa.

Nyt myös Hyundai Kona -mallistoon on tarjolla N Line -versio

Polttomoottori- ja hybridimallit jakavat puolestaan voimakkaan ja rohkeasti muotoillun puskurin ja mustalla värityksellä korostetut pyöränkotelot.

N Line -versiot ovat puolestaan saaneet dynaamista ilmettä muun muassa mustalla katolla ja peilinkoteloilla, siipimäisellä takaspoilerilla, aggressiivisemmalla etu- ja takaosien muotoilulla, erottuvilla 19 tuuman kevytmetallivanteilla, tuplapakoputkilla sekä hopeanvärisillä sivuhelmoilla.

Käytännöllisiä, kuljettajalähtöisiä ominaisuuksia

Täysin uuden Konan aiempaa suuremmat sisätilat tarjoavat käytännöllisiä ominaisuuksia ja kehittyneen ajokokemuksen monenlaisiin tarpeisiin.

Täyssähköauton ehdoilla suunniteltu arkkitehtuuri kätkee sisälleen urheilullisen ilmeen. Sisätilojen keveää ja leveää ilmettä korostaa kojelaudan kelluva yläosan muotoilu tarjoten monikäyttöiset tilat niin kuljettajalle kuin matkustajille.

Kahdesta 12,3 tuuman näytöstä yhdistetty leveä kelluvaksi muotoiltu näyttömoduuli viestii auton teknisestä edistyksellisyydestä.

Kuva: Hyundai.

Ambient-tunnelmavalaistus parantaa sekä käyttökokemusta että mukavuutta. Shift-by-wire-vaihteenvalitsin on siirretty uudessa Konassa keskikonsolista ohjauspyörän taakse Ioniq-sähköautomallistosta tutulla tavalla, mikä vapauttaa lisää tilaa tavaroille keskikonsolissa.

Toisen istuinrivin uusi muotoilu vahvistaa Konan 2000-luvun SUV-mallin estetiikkaa maksimoiden käytettävyyden ja mukavuuden. Myös tavaratilaa on uutuusmallissa kasvatettu merkittävästi.

Lisää yksityiskohtia täysin uudesta Hyundai Konasta paljastetaan lähikuukausina.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!