Koti Blogi Sivu 821

Peräänajopaikalta poistunut auto ajautui takaa-ajon päätteeksi pellolle katolleen

Kuva: CvB.

Sunnuntaina iltapäivällä kello 13.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöautojen peräänajosta Lahden Uudenmaankadulla.

Poliisin saapuessa tapahtumapaikalle oli perään ajanut auto poistunut paikalta etelään suuntaan.

Poliisipartio tavoittikin kyseisen auton ja lyhyen takaa-ajon jälkeen auto suistui ulos tieltä Ajokadun ja Jaakkolankadun risteyksen jälkeen päätyen pellolle katolleen.

Autoa kuljettanutta 1990-luvulla syntynyttä naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kuljettaja toimitettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan tutkimuksiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

WRC: Lindholm nousi WRC2-luokan MM-pisteissä kolmanneksi

Kuva: Jaanus Ree, Red Bull Content Pool.

WRC2-luokan hallitseva mestarikaksikko Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen sijoittui Meksikon MM-rallissa luokassaan toiseksi ja rallin yleiskilpailussa seitsemänneksi. Tulos merkitsi nousua WRC2-luokan MM-pisteissä kahdeksannelta sijalta kolmanneksi.

GRX-tiimin Škoda Fabia Rally evolla kilpailleet Lindholm ja Hämäläinen nousivat Meksikon MM-rallin päätöspäivänä kolmannelta sijalta toiseksi. Ensimmäistä kertaa Meksikon vaativilla sorateillä ajanut kaksikko pystyi pitämään hyvää vauhtia yllä koko rallin ajan.

Sunnuntain neljällä EK:lla kahteen pohja-aikaan yltänyt kaksikko nousi toiseksi lopulta ilman suurempaa taistelua, kun kuusi sekuntia edellä ajanut Adrien Fourmaux joutui vaihtamaan autoonsa laturin hihnan EK:lla, pudoten lopputuloksissa ulos palkintopallilta.

Rallin päättäneellä Power Stage EK:lla Lindholm kellotti Fourmaux´n vanavedessä toiseksi nopeimman ajan, ansaiten kaksi lisäpistettä.

– Power Stage ei ollut meiltä hyvä veto ja tie puhdistui jälkeemme todella merkittävästi. Meiltä tuli pari selkeää virhettä, mutta kakkossija sieltä (Power Stage) oli ihan ok tulos.

– Meksiko oli meille todellinen erikoiskilpailu. Erikoisempi, mitä ennalta ajattelin ja mitä meitä varoteltiin. Isoin juttu ei ollut moottoritehojen vähyys vaan liukkaalla irtosoralla pidon puuttuminen. En oikein viihdy tilanteessa, jossa huonolla pidolla pitää ajaa todella kovaa.

– Kun rupesin varomaan niin jäin heti lähes sekunnin kilometrillä. Kun tunnustelet pitoa ja otat muutamat mutkat pitkällä pätkällä varovasti niin jäät heti merkittävästi, Lindholm muistutti.

Sunnuntaina rallin pisimmällä EK:lla Lindholm tunnusti pudottaneen liikaa vauhtia, kun hän näki toisena ajaneen Fourmauxin tien laidassa.

– Himmasin sen takia, että nousimme toiseksi, mutta samalla hidastin liikaa ja päästin Oliverin (Solbergin) turhan lähelle. Ralli on rallia, ja MM-taistelun kannalta hyvä pistesaldo meille. Tulos oli maksimi, mitä realistisesti oli saatavissa.

– Oma tekeminen ei ollut sillä tasolla, mitä pitäisi olla ja mitä se yleensä on. Ja siihen löytyy kyllä vastaisuudessa lääkkeet. Tulevaisuuden kannalta se oli meiltä hyvä päätös tulla tänne. Myös tiimimme oli samaa mieltä.

Seuraavan kerran Lindholm ja Hämäläinen nähdään rallin MM-tasolla huhtikuun lopulla Kroatian MM-rallissa.

Meksikon MM-ralli, León, WRC2-luokka
1. Gus Greensmith (GB) – Jonas Andersson (SWE) Škoda Fabia RS Rally2: 3:28:40,0
2. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia Rally2 evo: + 32,9
3. Oliver Solberg (SWE) – Elliot Edmondson (GB) Škoda Fabia RS Rally2: + 1:06,2

WRC2-luokan pisteet Meksikon MM-rallin jälkeen
1. Oliver Solberg (SWE) 43
2. Yohan Rossel (F) 28
3. Emil Lindholm (FIN) 28
4. Gus Greensmith (GB) 26

WRC: Emil Lindholmin ajorytmi kateissa

WRC: Palkintopalli Lindholmin tavoitteena Meksikossa

Emil Lindholm ajoi Qatarin aavikkorallissa neljänneksi

WRC: Ogier ajoi selvään voittoon Meksikossa

Sébstien Ogier. Kuva: Joerg Mitter, Red Bull Content Pool.

Toyotan Sebastien Ogier ajoi Meksikon MM-rallin voittoon.

Toiseksi nousi viimeisellä pätkällä Hyundain Thierry Neuville. Hän hävisi Ogierille 27,5 sekuntia.

Kolmanneksi jäi Toyotan Elfyn Evans, 0,4 sekuntia Neuvillesta.

Neljänneksi ajoi Toyotan Kalle Rovanperä ja viidenneksi Hyundain Dani Sordo.

Skodalla ajava Emil Lindholm ajoi WRC2-luokan kakkoseksi ja kokonaiskisassa sijalle 7.

Ogier oli myös viimeisen erikoiskokeen nopein ja saalisti viisi lisäpistettä. Viimeisen erikoiskokeen seuraavat olivat Ott Tänak, Neuville, Rovanperä ja Sordo.

Meksikon MM-ralli 2023

1 S. OGIER    –   V. LANDAIS Toyota                     3:16:09.4     Ero kärk.
2 T. NEUVILLE    –   M. WYDAEGHE Hyundai                +27.5      +27.5
3 E. EVANS    –   S. MARTIN Toyota                              +0.4      +27.9
4 K. ROVANPERÄ    –   J. HALTTUNEN Toyota            +1:27.4   +1:55.3
5 D. SORDO    –   C. CARRERA Hyundai                    +1:03.5  +2:58.8
6 G. GREENSMITH    –   J. ANDERSSON Skoda WRC2 +9:32.7 +12:31.5
7 E. LINDHOLM    –   R. HÄMÄLÄINEN Skoda WRC2       +32.9 +13:04.4

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

F1: Red Bullille kaksoisvoitto Saudi-Arabiassa – Bottaksella surkea kisa

Arkistokuva. Sergio Perez. Kuva: Lars Baron, Getty Images.

Red Bullin Sergio Perez ajoi Saudi-Arabian GP:n voittoon ja toiseksi ajoi tallikaveri Max Verstappen. Miesten välinen ero maalissa oli runsaat viisi sekuntia.

Kolmanneksi ajoi Aston Martinin Fernando Alonso. Hän jäi kärjestä jo yli 20 sekuntia.

Neljäs oli Mercedeksen George Russell ja viidenneksi jäi tallikaveri Lewis Hamilton.

Alfa Romeon Valtteri Bottas oli viimeinen maaliin tullut kuljettaja. Hänellä oli ongelmia vauhdin kanssa koko kisan ajan ja kävi peräti kolme kertaa renkaidenvaihdossa.

Saudi-Arabian GP

1 Sergio Perez Red Bull Racing
2 Max Verstappen Red Bull Racing +5.355
3 Fernando Alonso Aston Martin +20.728
4 George Russell Mercedes +25.866
5 Lewis Hamilton Mercedes +31.065
6 Carlos Sainz Ferrari +35.876
7 Charles Leclerc Ferrari +43.162
8 Esteban Ocon Alpine +52.832
9 Pierre Gasly Alpine +54.747
10 Kevin Magnussen Haas F1 Team +64.826
11 Yuki Tsunoda AlphaTauri +67.494
12 Nico Hulkenberg Haas F1 Team +70.588
13 Guanyu Zhou Alfa Romeo +76.060
14 Nyck De Vries AlphaTauri +77.478
15 Oscar Piastri McLaren +85.021
16 Logan Sargeant Williams +86.293
17 Lando Norris McLaren +86.445
18 Valtteri Bottas Alfa Romeo +1 kier.
19 Alexander Albon Williams Kesk.
20 Lance Stroll Aston Martin Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Fintraffic varoittaa: Veturinkuljettajien lakko ei pysäytä kaikkea liikennettä rataverkolla!

Kuva: CvB.

Rautatiealan Unionin (RAU) lakko pysäyttää junaliikenteen maanantaista 20.3.2023 alkaen toistaiseksi. Kaikki kauko- ja lähijunavuorot on peruttu lakon ajalta.

Fintraffic ja Väylävirasto haluavat muistuttaa liikkujia siitä, että kaikki liikenne ei ole suinkaan rataverkolla pysähtynyt lakon vuoksi.

Vaikka henkilöliikennettä ei kuljekaan ja tavaraliikennettäkin vain jonkin verran, niin esimerkiksi kunnossapito- ja ratatyökalustoa liikkuu rataverkolla normaaliin tapaan.

Nämä on syytä huomioida esimerkiksi tasoristeyksissä.

Lisäksi esimerkiksi radan luvaton ylittäminen sekä muu asiaton oleskelu rautatiealueella on paitsi vaarallista, myös laitonta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kuljettaja menehtyi auton ulosajossa Saarijärvellä

Kuva: CvB.

Saarijärvellä Paavontiellä tapahtui lauantai-iltana kello 19 jälkeen henkilöauton ulosajo, jossa menehtyi autoa kuljettanut, noin 40-vuotias, yksin autossa ollut mies.

Miehen kuljettama henkilöauto oli kulkenut Paavontietä keskustan suunnasta 13-tien suuntaan, kun se ajautui Palvasalmen kohdalla vasemmalle kääntyvässä mutkassa kulkusuunnassaan oikealle ja törmäsi penkkaan.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kuolemansyyn tutkintana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

F1: Viime vuonna taisteltiin loppuun asti Saudi-Arabian GP:n voitosta

Max Verstappen. Kuva: Red Bull Content Pool, Peter Fox, Getty Images.

Red Bullin Max Verstappen ajoi viime vuonna Saudi-Arabian GP:n voittoon ohitettuaan Ferrarin Charles Leclercin muutama kierros ennen maalia.

Leclerc yritti vielä nousta kärkeen, mutta ei päässyt Verstappenin ohi.

Kolmanneksi ajoi Ferrarin Carlos Sainz.

Alfa Romeon Valtteri Bottas keskeytti tekniseen vikaan kierroksella 37.

Kisan kulku

Kisan lähtö onnistui hyvin ilman kolareita. Ainoa muutos kärjessä oli Verstappenin nousu neljännestä ruudusta kolmanneksi, kun hän pääsi Sainzin ohi.

Bottas lähti ruudusta kahdeksan ja kierroksella 14 hän nousi seitsemänneksi ohitettuaan Alpinen Esteban Oconin.

Kierroksella 16 Perez kävi renkaiden vaihdossa ja samalla kierroksella Williamsin Nicholas Latifi ajoi seinään ja auto jäi radalle.

Radalle tuli ensin virtuaalinen turva-auto ja hetken päästä oikea turva-auto.

Tässä tilanteessa suurin osa kilpailijoista tuli renkaiden vaihtoon. Bottas tuli takaisin radalle sijalla 10, koska muun muassa Mercedeksen Lewis Hamilton ja Haasin Kevin Magnussen eivät vaihtaneet renkaita. Näin he nousivat Bottaksen ohitse.

Turva-auto poistui kierroksella 20 ja uusintalähtö onnistui ilman ongelmia.

Kierroksella 24 Bottas nousi yhdeksänneksi, mutta kierroksella 36 hän tuli toistamiseen varikolle ja putosi sijalle 15.

Viaplayn haastattelussa Bottas kertoi auton moottorin lämmöt nousseen liikaa, eikä haluttu riskeerata moottoria ajamalla kisa loppuun.

Samaan aikaan Alpinen Fernando Alonson ja McLarenin Daniel Ricciardon autot hyytyivät radalle.

Radalle määrättiin virtuaalinen turva-auto, joka poistui kierroksella 41.

Tämän jälkeen alkoi hurja voittotaistelu Leclercin ja Verstappenin välillä, joka loppujen lopuksi kääntyi Verstappenille.

Saudi-Arabian GP 2022

1 Max Verstappen Red Bull Racing
2 Charles Leclerc Ferrari                +0.549
3 Carlos Sainz Ferrari                    +8.097
4 Sergio Perez Red Bull Racing      +10.800
5 George Russell Mercedes            +32.732
6 Esteban Ocon Alpine                   +56.017
7 Lando Norris McLaren                  +56.124
8 Pierre Gasly AlphaTauri                +62.946
9 Kevin Magnussen Haas F1 Team   +64.308
10 Lewis Hamilton Mercedes           +73.948
11 Guanyu Zhou Alfa Romeo           +82.215
12 Nico Hülkenberg Aston Martin     +91.742
13 Lance Stroll Aston Martin            +1 kier.
14 Alexander Albon Williams            +3 kier.
15 Valtteri Bottas Alfa Romeo            Kesk.
16 Fernando Alonso Alpine                Kesk.
17 Daniel Ricciardo McLaren              Kesk.
18 Nicholas Latifi Williams                Kesk.
19 Yuki Tsunoda AlphaTauri              Kesk.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Verstappenin aika-ajo pieleen

Päivän urheiluauto: Toyotan harvinaisuus oli tuotannossa vain muutaman vuoden

Kuva: CvB.

Toyota on tunnetumpi kansanautojen valmistajana kuin urheiluautojen tekijänä.

Toyota on kuitenkin tehnyt ja tekee urheiluautoja. Yksi harvinaisuus on 1965 julkistettu kaksipaikkainen Toyota 2000GT.

Kuva: CvB.

2000GT-mallin kori on alumiinista ja kuusisylinterinen moottori peräisin Toyota Crownista. Moottorista saatiin 150 hevosvoimaa.

2000GT ei kuitenkaan ollut mikään kaupallinen menestys. Autoja valmistettiin kaikkiaan vain 351 kappaletta.

Kuva: CvB.

Auton valmistuksesta huolehti Yamaha ja auto oli tuotannossa 1967 – 1970.

Auto on takavetoinen ja vaihteistona on 5-vaihteinen manuaali.

Kuva: CvB.

Auton huippunopeus on 217 km/h ja kiihtyvyys nollasta sataan 10,1 sekuntia. Auto painaa runsaat 1 100 kiloa.

Päivän urheiluauto: Toyotan pieni 800-kuutioisella moottorilla varustettu urheiluauto

Päivän urheiluauto: Triumphin urheiluautosarjan toiseksi viimeinen jäsen

Päivän urheiluauto: Datsun 240 Z 1974

 

Kuva: CvB.

Turkkilainen sähköautomerkki Togg tulossa Ruotsiin

Kuva: Togg.

Feber.se-palvelu kertoo turkkilaisen Togg-sähköauton tulosta Ruotsiin.

Ensimmäiseksi on jutun mukaan tulossa malli T10X, joka on C-luokan SUV. Auto on takavetoinen ja tarjolla on kaksi akkupakettia. Myöhemmin on tulossa nelivetoinen versio.

Kuva: Togg.

Perusmallissa on 218 hevosvoimaa ja 52,4 kilowattitunnin akusto. Se antaa autolla 314 kilometrin toimintamatkan.

Isommalla 88,5 kilowattitunnin akkupaketilla toimintamatka on 523 kilometriä.

Feberin uutisen mukaan molempia akustoja voi ladata 150 kilowatilla.

Kuva: Togg.

Turkissa auton hinta vastaa noin 530 000 Ruotsin kruunua, joka on euroissa runsaat 52 000 euroa.

Jutun mukaan auto on tulossa Ruotsiin ensi vuoden lopulla.

togg.com.tr

Tällainen alle 25 000 euroa maksava sähköauto tulossa Volkswagenilta!

Yksi auto sai viisi tähteä Tekniikan Maailman sähköautojen talvivertailussa — kaksi mallia jäi yhteen tähteen!

Täyssähköauto yleistyy nopeaan tahtiin työsuhdeautona!

WRC: Emil Lindholmin ajorytmi kateissa

Kuva: Marcin Rybak.

Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen jatkavat Meksikon MM-rallissa lauantain ajopäivän jälkeen WRC2-luokassa kolmantena ja rallin yleiskilpailussa kahdeksantena.

Meksikon MM-rallin lauantaipäivä jäi WRC2-luokan autojen osalta varsin lyhyeksi. Päivän alkuperäiseen ohjelmaan kuului yhdeksän erikoiskoetta, joista WRC2-autot nähtiin vain viidellä EK:lla.

Aamun ensimmäinen EK 11 peruttiin ulosajon takia, ja jotta WRC2-autot olisivat ehtineet Rally1-autojen perään, heidät ohjattiin suoraa EK:lle 14, jota seurasi huoltotauko. Kun myös tauon jälkeinen EK 15 oli peruttu niin WRC2-luokan autoilta jäi lauantaina ajamatta kaikkiaan 73,9 erikoiskoekilometriä.

Kun EK-kilometrejä oli vähän, niin erot luokan kärjessä pysyivät käytännössä muuttumattomina.

GRX-tiimin Lindholm ajoi EK-aikoja tasaisen varmasti kolmen nopeimman joukkoon. Päivän päätteeksi kaksikko jatkoi rallissa WRC2-luokan kolmantena ja yleiskilpailussa kahdeksantena.

– Ei ollut helppo eikä paras päivä, mutta ei myöskään huonoin. Ajorytmini oli hukassa ja en myöskään täysin luottanut nuotteihini. Mutta pitää olla tyytyväinen siitä, että ero kärkeen erikoiskokeilla on edelleen vain muutamia sekunteja ja kakkossija on yhä vain kuuden sekunnin päässä.

– Ennen rallia tavoitteemme oli palkintopallisija ja siinä tavoitteessa olemme yhä. Sunnuntaina on vielä edessä yli 60 erikoiskoekilometriä, joten tämä ralli ei ole vielä ohi, Lindholm muistutti.

Meksikon MM-ralli päättyy tänään sunnuntaina. Ohjelmassa on vielä neljä (61,53 km) erikoiskoetta, joista päivän toinen EK 21 Otates (35,63 km) on rallin pisin EK. Rallin päättävä Power Stage -erikoiskoe (9,59 km) käynnistyy sunnuntai-iltana klo 20.18 Suomen aikaa.

Meksikon MM-ralli WRC2 19/23 EK:n jälkeen:
1. Gus Greensmith (GB) – Jonas Andersson (SWE) Škoda Fabia RS Rally2: 2:46:11,0
2. Adrien Fourmaux (F) – Alexandre Coria (F) Ford Fiesta Rally2: + 31,6
3. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia Rally2 evo: + 37,6
4. Oliver Solberg (SWE) – Elliot Edmondson (GB) Škoda Fabia RS Rally2: + 1:18,8
5. Kajetan Kajetanowicz (P) – Maciej Szczepaniak (P) Škoda Fabia Rally2 evo: + 2:20,9

WRC: Neuville kavensi hieman eroa Evansiin

WRC: Meksikon MM-rallin kakkospaikasta tiukka kisa

WRC: Palkintopalli Lindholmin tavoitteena Meksikossa