Koti Blogi Sivu 787

Kolme nuorta miestä hajotti ikkunoita ja autoja Riihimäellä

Kuva: CvB.

Eilen illalla poliisin partio sai tehtäväksi mennä Riihimäelle Kaartokadulle, selvittelemään vahingontekoa, jonka yhteydessä oli rikottu näyteikkunoita sekä ovenlasi.

Partion tullessa paikalle, he löysivät ilmoittajan avustuksella kolme tuntomerkkeihin sopivaa noin 20-vuotiasta miestä. Todistajien kertoman mukaan, miehet olivat yhteistuumin potkineet kaksi isoa näyteikkunaa sekä oven lasin rikki ja poistuneet sen jälkeen paikalta.

Poistuessaan he olivat vielä rikkoneet samalla kadulla pysäköitynä olevan auton takasivuikkunan, sekä toisesta autosta etusivuikkunan sekä taustapeilin.

Miehet kiinniotettiin vahingontekoihin epäiltynä ja kuljetettiin poliisilaitokselle rauhoittumaan sekä odottamaan kuulusteluja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Päivän kuva: Plymouth Superbird -sänky

Kuva: CvB.

Tämä erikoisen näköinen luomus on sänky. Se on saanut innoituksensa jenkkiautosta.

Sänky oli esillä 2012 American Car Show -tapahtumassa. Inspiraatio sängyn ulkoasuun tuli vuoden 1970 Plymouth Superbird -kilpa-autosta. Sellaisella autolla legendaarinen Richard Petty voitti Nascar-sarjan.

Kuva: CvB.

Sängyn nimi on Superbed ja sänkyosat ovat Unikulman valmistamia ja sängyn ulkoasun suunnitteli Pasi Paananen. Hinta sängylle oli 2012 noin 22 000 euroa.

Päivän kuva: Olihan näissä vinkkareissa tyyliä

Päivän kuva: ”Isä, äiti ja pienokainen”

Päivän kuva: Ethän pese kenkiäsi lavuaarissa, kiitos!

Hurriganesin Cisse Häkkisen Harley-Davidson kaupan huutokaupassa

Kuva: Huutokaupat.com.

Huutokaupa.com-palvelussa on kaupan Hurriganes-bändissä soittaneen Cisse Häkkisen omistuksessa ollut Harley-Davidson-moottoripyörä.

Harrikka on vuosimallia 1952. Kyseessä on yksi neljästä Harley-Davidsonista, jotka saapuivat Suomeen Helsingin olympialaisten alla vuonna 1952.

Pyörään voi lähemmin käydä tutustumassa Suomen Moottoripyörämuseossa Lahdessa. Pyörä on siellä näytillä, eikä museo ole pyörän omistaja.

Tässä vaiheessa tarjouksia on annettu kaikkiaan yli 60 ja hinta on nyt (25.3.) 25 700 euroa.

Huutokauppa päättyy to 6.4.2023 klo 21.05, tai 3 min viimeisen tarjouksen jälkeen.

Katso lisää tietoa ja kuvia tästä.

Aikaisemmin myynnissä olleita kohteita

Katsastettu vuoden 1948 Dodge Custom Sedan myytävänä huutokaupassa

Vielä ehdit huutaa itsellesi tämän Dodge Pioneerin vuodelta 1961

Nyt huutokaupassa tarjolla todellinen katseiden kääntäjä

Rata-autoilija Jukka Honkavuori jatkaa kovatasoisessa Porsche Supercupissa

Kuva: Jukka Honkavuoren tiedotus.

Rovaniemeläinen, moninkertainen rata-autoilun Suomen mestari Jukka Honkavuori jatkaa kaudella 2023 Porsche Mobil 1 Supercup -sarjassa.

Vuoden alussa Dubain 24 tunnin kilpailuun osallistunut Honkavuori ajoi viime kaudella sveitsiläisessä tallissa, mutta tulevalle kaudelle Honkavuori on allekirjoittanut sopimuksen ranskalaisen Martinet by Almeras -tallin kanssa.

Honkavuori ajoi ensimmäiset testikierrokset uuden tallin kanssa jo maaliskuun alussa Silverstonen radalla Isossa-Britanniassa.

– Odotan innolla tulevaa kautta. Jo testeissä kävi ilmi, että koko tallin henkilökunnalla on motivaatio kohdallaan ja halu menestyä. Martinet by Almeras on ollut vahva talli sarjassa jo pitkän aikaa ja olen varma, että yhdessä saadaan tuloksia aikaseksi, valottaa Honkavuori sopimusneuvottelujaan.

Kalenteri on tiivis, mutta antaa tilaa muille kilpailu- ja testipäiville.

– Muun muassa Le Mansin 24 tunnin kisa on ollut haaveena ja tavoitteena jo pitkään, Honkavuori toteaa. Tuo kisahan ajetaan tänä vuonna 10.-11. elokuuta.

Supercupissa ajetaan kahdeksan kisaviikonloppua sen käynnistyessä 19.-21. toukokuuta Italiassa Imolan radalla. Viralliset testit ovat jo huhtikuun alussa samalla radalla.

– Tavoitteena tänä vuonna on ehdottomasti nousta podiumille. Sarja näyttää olevan ilmoittautumisten perusteella kovatasoisempi kuin koskaan, Honkavuori analysoi.

Ajokalustona on Porsche 911 GT3 Cup (992), joka on 510 hevosvoimainen ratatykki. Autossa ei ole minkäänlaisia ajoavustimia (ABS, traction control), joka luo lisämausteensa kilpailuihin.

Porsche Mobil 1 Supercup on yksimerkkiluokkien nopein, kovatasoisin ja arvostetuin kilpa-sarja, joka kiertää Formula 1 sarjan oheisluokkana samat kilpailuviikonloput.

Sarjassa on ajanut Honkavuoren lisäksi 5 suomalaista, joista Mika Häkkinen onnistui nappaamaan kaksi voittoa vuonna 1993. Honkavuori on koko sarjan ajaneista suomalaisista menestynein.

Porsche Supercupin osakilpailut

  • 19.-21.5. Imola, Italia
  • 26.-28.5. Monaco, Monaco
  • 30.6.-2.7. Spielberg, Itävalta
  • 7.-9.7. Silverstone, Britannia
  • 21.-23.7. Budapest, Unkari
  • 28.-30.7. Spa-Francorchamps, Belgia
  • 25.-27.8. Zandvoort, Alankomaat
  • 1.-3.9. Monza, Italia

Konsta Lappalainen Ferrari 296 GT3-autolla GT World Challenge Sprint ratasarjaan

Imatranajon jatko varmistunut!

Porsche juhlii tänä vuonna menestystarinaansa

Kamuxin mukaan yhä useampi suomalainen harkitsee käytetyn auton hankkimista

Kuva: Arto Marttinen, Kamux.

Suomalaisten mielikuvat käytetyistä autoista ovat muuttuneet positiivisemmiksi, selviää vaihtoautoketju Kamuxin teettämästä tutkimuksesta.

Vallitsevan maailmantilanteen myötä kokonaiskustannusten ja edullisemman käyttövoiman merkitys on kasvanut, kun taas käytettyjen autojen valikoimista löytyy yhä laajemmin kustannustehokkaita vaihtoehtoja.

Suomalaiset ja ruotsalaiset autokaupoilla 2023 -tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että he päätyisivät todennäköisesti käytettyyn vaihtoehtoon, jos olisivat juuri nyt hankkimassa autoa.

Erityisesti 17–24-vuotiaat sekä 35–44-vuotiaat pitävät erittäin tai melko todennäköisenä käytetyn auton valintaa. Epätodennäköisenä sitä pitää vain noin 10 prosenttia molemmista ikäryhmistä.

Suurin muutos taas on tapahtunut 65–70-vuotiaiden joukossa: heistä 51 prosenttia pitäisi käytettyä autoa erittäin todennäköisenä valintana, kun vastaava lukema vuonna 2022 oli 38 prosenttia.

– Halukkuuteen vaihtaa ajoneuvoa vaikuttavat monenlaiset tekijät. Vallitseva maailmantilanne ja vuoden 2022 tapahtumat heijastuvat myös autohankintoihin tutkimuksemme mukaan 57 prosentilla suomalaisista. Erityisesti polttoaineiden kohonneet hinnat huolettavat monia (27 %) ja yleinen epävarmuus vähentää auton vaihtohaluja noin neljänneksellä suomalaisista, Kamux Suomen maajohtaja Jani Koivu sanoo.

– Epävarmoina aikoina nouseekin yhä tärkeämmäksi se, että autokauppaa voi tehdä turvallisin mielin ja että tarjolla on luotettavia rahoitusratkaisuja. Käytettyjä autoja on tällä hetkellä onneksi saatavilla hyvin moneen budjettiin ja tarpeeseen. Myös käytettyjen hybridi- ja täyssähköautojen hintahaitari on laaja, jolloin ne ovat esimerkiksi yhä useamman ensiautoa etsivän saatavilla. Tälläkin voi olla vaikutusta siihen, että varsinkin nuorten aikuisten ajatukset käytetyn auton hankkimisesta ovat aiempaa myönteisempiä.

Tutkimuksessa 47 prosenttia 17–24-vuotiaista autoilijoista kertoo, että heidän mielipiteensä käytetyn auton hankkimisesta on muuttunut paljon tai jonkin verran positiivisemmaksi viimeisen viiden vuoden aikana.

Läpi ikäluokkien muutosta myönteisempään on tapahtunut 28 prosentilla.

Negatiivisempaan suuntaan mielipiteet olivat muuttuneet vain neljällä prosentilla ja kaikista vähiten muutosta on tapahtunut 55–64-vuotiaiden keskuudessa. Miehillä myönteiset mielipiteet ovat lisääntyneet enemmän (31 %) kuin naisilla (24 %).

Useat autoilijat voisivatkin olla valmiita vaihtamaan ajoneuvoaan juuri edullisempien kokonaiskustannusten vuoksi.

Nykyisen auton kalliit ylläpitokulut ovat tutkimuksen mukaan vaihteluhalun rinnalla tärkein syy autohankintaan 19 prosentilla suomalaisista. 16 prosenttia vaihtaisi edullisempaan käyttövoimaan, kuten sähköön.

Näiden lisäksi nykyisen auton huono kunto, tai sen sopimattomuus omiin käyttötarkoituksiin saavat suomalaiset todennäköisimmin suuntaamaan autokaupoille.

Kamuxin teettämän Suomalaiset ja ruotsalaiset autokaupoilla 2023 -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 12–23.1.2022. Kohderyhmänä olivat 17–70-vuotiaat suomalaiset ja ruotsalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat joko yksin tai yhdessä perheenjäsenen kanssa talouden autohankinnoista. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan maan väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1 029 suomalaista ja 1 017 ruotsalaista vastaajaa.

Autokaupassa kysytään nyt näitä suosikkiautoja

Vakuutusyhtiö: Käytettyjen sähköautojen markkina lähtee pian Suomessa ennätysmäiseen kasvuun

Katso tästä suomalaisten autoilijoiden suosikkilisävarusteet

Keskustan puheenjohtaja Saarikko: Rospuuttokuopat kuntoon, miljardiraiteet jäihin

Kuva: Keskusta.

Aika on rahaa. Oikein paljonkin rahaa. Tarkalleen ottaen minuutti maksaa 331 miljoonaa euroa. Niin paljon konsulttien mukaan maksaisi, jos juna viilettäisi metsien ja peltojen halki Helsinki-Vantaan lentokentältä suoraan Tampereelle.

Matti ja Liisa saisivat tyytyä metsänreunasta vilkuttamaan. Kyytiin he eivät pääse, sillä tärkeä juna ei ehdi pienemmillä paikkakunnilla pysähtymään.

Maksajat silti tarvitaan. Hyväksyisin raidehankkeet, jos ne olisivat taloudellisesti kannattavia. Sitä ne eivät ole. Verolasku tulisi kaikille, hyöty harvoille.

Miljarditolkulla palaisi veronmaksajien rahaa. Yhteensä tarvittaisiin noin seitsemän miljardia veroeuroja, jotta Helsinkiin veisi kolme uutta raideyhteyttä. Päälle sitten muut kulut, kuten matkustajille kallistuneet matkaliput.

Joku tolkku pitää olla. Ymmärtäisin paremmin, jos ylimääräistä rahaa olisi. Mutta kaikki tietävät ettei ole. Raiteet rakennettaisiin velaksi – ja vielä nousevin koroin.

Miten kävisi nykyisille teille? Tulisi ikuinen rospuuttoaika. Rahaa ei riittäisi tarpeeksi kunnossapitoon, kun vuosikymmenet maksettaisiin miljardihankkeiden kuluja. Nykyisissä teissä ja raiteissa on korjausvelkaa jo lähes kolme miljardia euroa.

Ensin on saatava kuopat tasoitettua, estettävä uusien syntyminen ja hoidettava väylien normaalit kehittämistarpeet ennen kuin uusista miljardiraiteista voidaan haaveilla. Rahankäytössä täytyy tehdä valintoja. Haitta rapistuvista teistä ja raiteista on mittava niin ihmisille kuin yrityksille.

Junien kohdalla on saatava alkuun edes netti kuntoon. Onhan se kumma, etteivät nettiyhteydet vieläkään pelitä sujuvasti.

Voisiko raidemiljardit perustella ilmastotekona? Vastaus on yksiselitteisesti ei. Ilmastovaikutukset olisivat kyllä valtavat, mutta valtavan negatiiviset. Päästöjen kuittaamiseen voisi mennä jopa 300 vuotta.

En hämmästele, että punavihreät ajavat miljardiraiteita. Mutta sitä ihmettelen, että perussuomalaiset ja kokoomuskin ovat tätä resiinaa vauhtiin pumppaamassa. Mistä he ovat ottamassa rahat? Kokoomuslaisten ja perussuomalaisten vaalisuut sanovat yhtäältä että talous laitetaan kuntoon, toisaalta että rahaa on kaikkeen. Uuteen ja vanhaan. Se on liian hyvää ollakseen totta.

Keskusta sanoo: Nykyiset tiet ja raiteet kuntoon. Laitamme uudet miljardihankkeet siksi jäihin.

Annika Saarikko
Keskustan puheenjohtaja

P.S. Keskusta varmistaa autoilijoiden tasa-arvoisen aseman. Esitämme luopumista dieselin käyttövoimaverosta. Diesel maksaa tankilla jopa bensaakin enemmän. On epäreilua laittaa ihmiset maksamaan vielä erillistä dieselveroa.

Raju takaa-ajo Lapinlahdella — poliisiauto kiilasi pakoauton päin lumipenkkaa

Poliisi9
Kuva: CvB.

Perjantaina alkuiltapäivästä poliisi joutui käyttämään voimakeinoja pysäyttäessään hurjasti poliisia paenneen 60-vuotiaan miehen Lapinlahden Varpaisjärvellä.

Poliisi sai ilmoituksen epäillystä rattijuoposta, joka oli lähtenyt Varpaisjärveltä kohti Rautavaaraa. Poliisi sai ensimmäisen havainnon useita vaaratilanteita aiheuttaneesta henkilöautosta Nilsiäntiellä. Poliisi asetti tielle piikkimaton, johon pakeneva auto ajoi.

Pako kuitenkin jatkui kohti Varpaisjärven taajamaa ja partio sai uudelleen näköhavainnon pakenevasta autosta Rautavaarantiellä.

Poliisipartio joutui kiilaamaan pakenevan auton lumipenkkaan, jolloin pakomatka päättyi. Kiilauksen seurauksena sekä poliisiautoa, että paennut auto vaurioituivat, henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Paenneen henkilöauton kuljettajaa epäillään ainakin törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä.

Kuljettajan epäillään aiheuttaneen useita vaaratilanteita pakomatkansa aikana. Tutkinnan tässä vaiheessa on tiedossa, että mies oli törmännyt toiseen autoon Varpaisjärven taajamassa ja huomattavaa ylinopeutta käyttäen suorittanut vaarallisia ohituksia. Kuljettajan käyttämä reitti tarkentuu tutkinnan aikana.

Poliisi pyytää tapahtuman nähneitä kertomaan havaintonsa vihjee.ita-suomi@poliisi.fi .

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Mies pakeni poliisia henkilöautolla kevyen liikenteen väylää pitkin

Kuva: CvB.

Mies pakeni poliisia henkilöautolla Joensuussa 23.03.2023 klo 23.10 aikaan. Autoilija pakeni poliisiautoa Riihisärkänkadulta Rantakylänkadulle kevyen liikenteen väyliä pitkin sammutetuin valoin kääntyen Ruuhitielle, josta Utrantielle.

Autoilija käytti välillä vastaantulevien ajokaistaa ajaen huomattavaa ylinopeutta. Pako jatkui kevyenliikenteen väyliä pitkin , kunnes auto törmäsi penkkaan.

Kuljettaja jatkoi pakoa juosten, mutta joutui poliisimiehen kiinniottamaksi.

Kuljettajalle tehty huumausainepikatesti osoitti positiivista amfetamiinille. Kuljettaja oli ajokiellossa.

Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehellä oli matkustajina kaksi henkilöä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Henkilöauton kuljettaja kuoli törmäyksessä kääntymässä olleen yhdistelmäajoneuvon perään

Kuva: CvB.

Laihialla Tampereentiellä tapahtui perjantaina kello 16 aikaan henkilöauton ja yhdistelmäajoneuvon välinen liikenneonnettomuus, jossa henkilöauton kuljettaja törmäsi kääntymässä olleen yhdistelmäajoneuvon perään.

Henkilöauton kuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kuolemasyyn selvittämisenä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Henkilöauton kuljettaja kuoli nokkakolarissa Pihtiputaalla

Kuva: CvB.

Tänään klo 14.55 aikaan Hätäkeskukseen ilmoitettiin liikenneonnettomuudesta Nelostiellä Pihtiputaalla. Tarkempi paikka on Pyhäsalmentien ja Koiravuorentien risteys.

Liikenneonnettomuuden osallisina on raskas ajoneuvo sekä henkilöauto. Henkilöauton kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle.

Tie on poikki ja poliisi ohjaa ajoneuvoja kiertotielle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //