Koti Blogi Sivu 553

Kuolemaan johtanut ulosajo Raaseporissa

Kuva: CvB.

Poliisi tutkii aamuyön henkilöauton ulosajoa Raaseporin Meltolassa tiellä 25. Ulosajossa noin 61-vuotias mieskuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin.

Asiaa tutkitaan kuolemansyyntutkintana sekä ilmeisen ylinopeuden vuoksi törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lue myös

Vakava loukkaantuminen pakettiauton ulosajossa

Auto osui ulosajossa puuhun, kuljettaja kuoli

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

Hälytysajossa ollut ambulanssi kolarissa

Kuva: CvB.

Lauantaina aamupäivällä kello 11.50 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Hartolan Koitintien ja Selänkyläntien risteyksessä.

Onnettomuudessa oli osallisena hälytysajossa ollut ambulanssi ja 1960- luvulla syntyneen miehen kuljettama henkilöauto.

Poliisin selvityksen mukaan Pertunmaan suuntaa hälytysajossa olleen ambulanssin kylkeen oli törmännyt ohitustilanteessa samaan suuntaan menossa ollut noin viisikymppisen miehen kuljettaman henkilöauto. Törmäyksen seurauksena oli ambulanssi pyörähtänyt pyörillään ympäri.

Onnettomuutta tutkitaan molempien osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Ambulanssin henkilöstö ei loukkaantunut onnettomuudessa. Henkilöauton kuljettaja toimitettiin paikalle saapuneella toisella ambulanssilla Päijät-Hämeen keskussairaalaan tutkimuksiin.

Lue myös

Usean ajoneuvon kolari 9-tiellä Jyväskylässä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

F1: Verstappenin voittoputki päättyi — Bottaksen kisa piloille varikolla!

Valtteri Bottas. Kuva: Stake F1.

Red Bullin Max Verstappenin voittoputki ei saanut jatkoa Australian GP:ssä. Hänen autoonsa tuli ongelmia oikean takajarrun kanssa ja hän joutui keskeyttämään heti kilpailun alussa.

Kärkeen nousi Ferrarin Carlos Sainz, joka myös ajoi kisan voittoon. Ferrarin kaksoisvoiton varmisti Charles Leclerc.

Kolmanneksi ajoi McLarenin Lando Norris ja neljänneksi tallikaveri Oscar Piastri.

Alfa Romeon Valtteri Bottaksen kisa meni piloille varikolla, kun renkaiden vaihto kesti taas kymmeniä sekunteja. Hän ajoi maaliin sijalla 14.

Mercedeksen Lewis Hamilton joutui keskeyttämään moottoririkon takia ja tallikaveri George Russell ajoi ulos kisan viimeisellä kierroksella.

Seuraava kisa ajetaan kahden viikon kuluttua Japanissa.

Australian GP 2024

1 Carlos Sainz Ferrari
2 Charles Leclerc Ferrari                +2.366
3 Lando Norris McLaren                  +5.904
4 Oscar Piastri McLaren                +35.770
5 Sergio Perez Red Bull Racing      +56.309
6 Fernando Alonso Aston Martin    +80.992
7 Lance Stroll Aston Martin           +93.222
8 Yuki Tsunoda RB                         +95.601
9 Nico Hulkenberg Haas F1 Team   +104.553
10 Kevin Magnussen Haas F1 Team   +1 kier.
11 Alexander Albon Williams             +1 kier.
12 Daniel Ricciardo RB                     +1 kier.
13 Pierre Gasly Alpine                      +1 kier.
14 Valtteri Bottas Kick Sauber           +1 kier.
15 Guanyu Zhou Kick Sauber            +1 kier.
16 Esteban Ocon Alpine                    +1 kier.
17 George Russell Mercedes                Kesk.
18 Lewis Hamilton Mercedes               Kesk.
19 Max Verstappen Red Bull Racing     Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Taidetta takapihan ruosteisista ”projekteista”

Kuva: Jukka Viitasaari.

Voiko ruosteinen autonromu olla ilo silmälle? Näin uskotaan ainakin parhaillaan menossa olevilla Helsingin Messukeskuksen kevätmessuilla.

Kevätmessujen yhtä osastoa koristaa kukilla ja muilla istutuksilla vuorattu umpiruosteinen klassikkoauton kori – ehkä taustalla on eeppinen tarina kaunottaresta ja hirviöstä.

Kuva: Jukka Viitasaari.

Joka tapauksessa installaatio herättää paljon kiinnostusta ja saa aikaan enemmän positiivista, kuin negatiivista värinää.

Mutta mikä mahtaa olla auton merkki? Pystyykö joku lukijoista tunnistamaan klassikkoauton pelkästään ruosteisesta korista?

Kuva: Jukka Viitasaari.

Vastaavia ”projektiaihioita” löytyy Suomen takapihoilta todennäköisesti tuhansia. Nyt vain luovuus kukkimaan ja materiaali uusiokäyttöön omaksi ja muiden iloksi!

Kuva: Jukka Viitasaari.

 

Suomen Autoteknillinen Liitto valitsi taas Vuoden Autoteknikon!

Tomi Ristimäki (kuvassa oikealla) vastaanotti Vuoden Autoteknikko 2023 -nimityksen liittokokouksen aluksi 16.3.2024. Palkinnossa on Vuoden Auto Suomessa 2024 Hyundai Konan äänimerkin antolaite. Palkinnon toteutuksen tukena oli Hyundain maahantuonti Hyundai Motor Finland Oy. Kuvassa toinen oikealta on kolmannelle puheenjohtajakaudelle valittu professori Kari Tammi. Hänen vieressään on Lahden Autoteknillisen Yhdistyksen puheenjohtaja Unto Tervo. Vasemmalla on SATL:n toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi (kuva: Eero Aula/TekniikanE).

Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) on auto- ja työkonealan asiantuntijoiden verkosto, jonka jäsenyhdistyksiin kuuluu yli 5 000 jäsentä 35 paikallisyhdistyksessä.

SATL ry:n 89. liittokokous pidettiin Lahdessa 16.3.2024. Vuosittain järjestettävä liittokokous on järjestön ylin päättävä elin. Tämän vuoden kokoukseen osallistui 20 yhdistystä 43 äänivaltaisen edustajan voimin. Kaikkiaan kokoukseen osallistui 48 henkilöä.

SATL vietti perjantaina 15.3.2024 omia 90-vuotisjuhliaan juhlaseminaarin merkeissä. Päivän asiantuntijapuheenvuoroissa käsiteltiin uusinta ja tulevaisuuden ajoneuvotekniikkaa sekä autoalan jälkimarkkinoiden kehitystilaa ja -näkymiä. Tilaisuuteen osallistui yhteensä 105 henkilöä.

Vuoden Autoteknikko

SATL on nimennyt liittokokouksissaan Vuoden Autoteknikon vuodesta 1982 lähtien. Nimitys on järjestön korkein tunnustus, jonka yhdistys antaa autoalalla tai autoalan hyväksi selvästi muita ansiokkaammin toimineelle henkilölle.

Vuoden Autoteknikko 2023 -huomionosoituksen sai Kempower Oyj:n toimitusjohtaja DI Tomi Ristimäki Lahdesta.

Tärkeimpänä perusteluna valinnalle oli Ristimäen merkittävä panos Lahdessa toimivan Kempower Oyj:n kehittymisessä sähkökäyttöisten henkilöautojen, raskaan kaluston, työkoneiden ja merenkulun suuritehoisten latausjärjestelmien merkittäväksi valmistajaksi omien kotimaisten innovaatioiden avulla.

Innovaatioista merkittävimpiä ovat olleet modulaarinen ja skaalautuva latausjärjestelmä sekä käyttäjäystävällinen ohjelmisto järjestelmän käyttämiseen ja hallinnointiin.

Lue myös

Vuoden autoteknikko vaikutti merkittävästi ylipitkien rekkojen syntyyn

Vuoden Autoteknikko on Harri Santamala

Vuoden Autoteknikko on Matti Vainio

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Kolaritestin röntgenkamera ottaa 1000 kuvaa sekunnissa!

Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benzin suorittamissa tömäystesteissä on saavutettu uusi, ennen kokemattoman tarkan kuvantamisen taso.

Kun törmäyseste iskeytyy oranssiksi maalatun C-sarjan auton kylkeen 60 km/h nopeudella, hallin kattoon törmäyskohdan yläpuolelle sijoitettu lineaarikiihdytin toimii röntgenkamerana.

Se tallentaa millisekunnin tarkkuudella kaikki korimuutosten yksityiskohdat ja SID II -törmäysnuken liikkeet ja sitä kohtaavat törmäysvoimat. Naismatkustajan ruumiinrakennetta jäljittelevä SID II -nukke on kehitetty erityisesti sivutörmäystestejä varten.

Röntgenkameran käyttöä törmäystesteissä on kehitetty yhteistyössä Mercedes-Benzin, saksalaisen Frauenhofer-instituutin sekä Ernst Mach -instituutin (EMI) kanssa. Läpimurto projektissa tapahtui, kun säteilylähteeksi valittiin 1 kHz:n teknologiaa hyödyntävä LINAC-lineaarikiihdytin.

Sen valoteho on jopa yhdeksän megavolttia, jonka ansiosta myös yleensä katveeseen jäävät materiaalit ja yksityiskohdat saadaan näkyviin. Yksittäinen röntgenpulssi kestää vain muutamia mikrosekunteja, mutta lineaarikiihdytin voi lähettää niitä sarjassa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kuvaamisessa päästään jopa tuhannen yksittäisen kuvan nopeuteen sekunnissa. Se on noin tuhat kertaa enemmän kuin perinteisellä röntgentekniikalla.

Röntgensädekeilat ”valaisevat” auton korin ja törmäysnuket yläpuolelta testin aikana. Auton alle on sijoitettu litteä kuvavastaanotin. Kun säteily kohtaa vastaanottimen, muodostuu sähköinen signaali.

Sen intensiteetti riippuu siitä, kuinka voimakkaasti ajoneuvon tai törmäystestinuken rakenteet ovat absorboineet säteilyä. Prosessi on periaatteessa sama kuin esimerkiksi lentokentän turvatarkastuksessa matkatavaroiden läpivalaisulaitteella.

Tarkalla törmäyshetkellä röntgenkamera ottaa noin sata pysäytyskuvaa. Kun ne yhdistetään videokuvaan, ne tarjoavat kiehtovan näkymän törmäysvoimien vaikutuksesta auton turvarakenteisiin sekä nuken eri osien kohtaamiin liikkeisiin ja rasitukseen. Röntgensäteily ei vaikuta muihin analyysilaitteisiin millään tavalla – esimerkiksi törmäystä auton sisällä kuvaavat kamerat toimivat koko ajan ilman häiriöitä.

Röntgensäteilyn turvallisesta käytöstä on huolehdittu tarkasti. Työntekijöiden altistusta seurataan säteilymittarien avulla. Testihallissa on 40 sentin paksuinen betoninen lisäseinä, ja hallin teräksinen suojaovi painaa noin 45 tonnia.

Törmäystestit käynnistyivät 65 vuotta sitten, nyt jo 900 testiä vuodessa

Mercedes-Benz on todellinen ajoneuvoturvallisuuden pioneeri, sillä yhtiön ensimmäinen törmäystesti suoritettiin jo 10. syyskuuta 1959 Sindelfingenissä. Kyseessä oli etutörmäystesti, jossa auto ohjattiin keula edellä päin kiinteää estettä.

Tämän jälkeen testit laajenivat nopeasti, ja yhdessä yhtiön omien onnettomuustutkintojen kanssa niistä muodostui perusta valmistajan Tosielämän turvallisuus -ajattelulle ja filosofialle.

Nykyisin Mercedes-Benz suorittaa noin 900 törmäys- ja 1700 kelkkatestiä vuodessa Sindelfingenissä sijaitsevassa turvallisuuskeskuksessaan. Kelkkatestit mahdollistavat yksittäisten turvajärjestelmien kuten turvavöiden toiminnan testaamisen murskaamatta kokonaista autoa.

Uusinta uutta ovat sähköautojen törmäystestit. Syksyllä 2023 nykyiset EQA ja EQS SUV törmäytettiin aidossa kolarisimulaatiossa 56 km/h nopeudella ja yli 50 prosentin kohtaamiskulmalla.

Testi todisti, kuinka molempien autojen matkustamot ja korkeajänniteakku säilyivät ehjinä, sähköjärjestelmä kytkeytyi automaattisesti pois toiminnasta ja ovet voitiin kolarin jälkeen avata kuten auton turvajärjestelmiä suunniteltaessa oli tarkoitettukin.

Lue myös

Mercedes-Benz kehittää naismatkustajien suojausta autoissaan

Mercedes-Benz: Tulevaisuudessa kolaritestejä ja tulosten analysointia voidaan parantaa

Törmäystestejä jo 60 vuotta, uusi automalli vaatii 150 erillistestiä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Mobiliassa pääsee nyt reissumielellä nostalgiselle vapaa-ajan matkalle

Vielä ennen toista maailmansotaa vapaa-ajan matkailu oli lähinnä varakkaiden etuoikeus. Kuvassa Skoda Popular 1100 Roadster vuosimallia 1939. Kuva: Tommi Aromaa.

Auton ja tien museo Mobilia Kangasalla suuntaa kohti tulevaa kesää reissumielellä. Perjantaina 22.3.2024 Mobiliassa avautuu vuoden suurnäyttely Reissun päällä, joka vie museovieraan nostalgiselle vapaa-ajanmatkalle.

Tietä pitkin on matkattu vapaa-ajan merkeissä niin henkilö- kuin linja-autoilla. Myös sekä moottoripyörillä että polkupyörillä on taitettu pitkiäkin matkoja. Osa on lähtenyt reissuun peukalokyydillä.

Polkupyörillä on matkattu aikojen saatossa niin kotimaan kuin ulkomaan matkoja. Jopa korkeapyöräisellä tehtiin hyvinkin pitkiä matkoja, muun muassa kolme polyteekkaria pyöräilivät Pohjanlahden ympäri Turusta Tukholmaan vuonna 1887. Kuva: Tommi Aromaa

1800- ja 1900-luvun alun harvoille matkailijoille tarjolla oli kärrykyyti hevosen vetämänä. Matkailijoita ei tosin tuolloin ollut ruuhkaksi asti. Matkustaminen edellytti varallisuutta ja vapaa-aikaa. Automatkailua edistivät 1920–1930-luvuilla autoilijoiden järjestöt, ja matkoja tehtiin Petsamoon asti.

Tavalliselle palkansaajalle vapaa-ajanmatkailu tuli mahdolliseksi 1960–1970-luvuilla lomien lisääntymisen ja elintason nousun myötä. Matkalle suunnattiin usein sukulaisiin ja mökille. Leirintäaluematkailu lisääntyi 1960-luvulla, kun autojen lukumäärä kasvoi. Aluksi majoituttiin pääasiassa teltoissa.

Matkailuvaunuilla on retkeilty niin kesä- kuin talviaikaan. 1970-luvun Sprite Musketeer sopi tukikohdaksi laskettelureissuunkin. Kuva: Tommi Aromaa.

– Ehdottoman nostalginen tunnelma näyttelyssä tulee leirintäalueen luona, kertoo näyttelyn käsikirjoittanut amanuenssi Kirsti Lehtomäki.

– Kattoteltta ja peräkärryteltta kertovat tarinaa perussoputelttaa erikoisemmista leiriytymisvaihtoehdoista. Myös runsas valikoima aikakauden ajoneuvoja tuo hymyn huulille.

Telttojen lisäksi esillä on myös matkailuvaunuja ja -autoja. Vanhin makuuvaunu on 1950-luvulta ja aivan uuteen ajokalustoon näyttelyssä pääsee tutustumaan 50-juhlavuottaan viettävien Matkailuajoneuvotuojien osastolla.

– Näyttelyssä saa nopean läpileikkauksen siitä, miten matkailuajoneuvot ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet peräkärrystä pyörien päällä liikkuvaksi täysin varusteluksi kodiksi, joka van life -ilmiön myötä on muuttunut osalla ihmisistä lomakodista ihan ykkösasuinmuodoksi, Lehtomäki sanoo.

Nostalgisia muistoja menneiltä matkoilta herättelevät matkamuistoviirit.Kuva: Tommi Aromaa.

Uudempaa kalustoa näyttelyssä edustaa myös Minna Jokisen vuoden 2002 moottoripyörä Honda XL 650 V Transalp, jolla hän reissasi vuonna 2014 huikean maailmanympärysmatkan 87 päivässä.

Linja-autolla matkustamista näyttelyssä edustaa postilinja-auto 1960-luvulta. Matkanteko oli hidasta ja reitit pitkiä, mutta Suomen maaseutu ja pikkukylät tulivat tutuiksi. Näihin 1960-luvun Suomen matkailutunnelmiin pääsee näyttelyssä tutustumaan myös filmien avulla.

Tietä pitkin matkaamiseen fiilistä ovat usein tuoneet leirintäalueet. Alkuun telttaileminen oli tyypillinen leiriytymismuoto, vähitellen matkailuvaunut alkoivat yleistymään. Kuva: Tommi Aromaa

– Henkilökohtaisesti yksi suosikkini näyttelyssä ovat matkalta muistoksi ostetut matkamuistoviirit. Ne ja jossain määrin tien päältä lähetetyt postikortitkin ovat muuttuneet nostalgiaa tihkuviksi muistoiksi menneiltä ajoilta, Lehtomäki päättää.

Reissun päällä Auton ja tien museo Mobiliassa Kangasalla 22.3.–20.12.2024

Lue myös

Mobilialle on myönnetty kestävän matkailun tunnus

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Nämä autot pääsivät Classic Motorshow -tapahtuman Omistajien helmet -finaaliin

Petri Raution Volvo Amazon on yksi finalisteistä. Kuva: Petri Rautio.

Classic Motorshown Omistajien helmet -kilpailun finalistit ovat nyt selvillä. Tämä kymmenikkö saapuu näyttelyyn Omistajien helmet -osastolle 4.-5.5.2024.

Omistajien helmien finaaliin valikoitui mielenkiintoinen kattaus klassikoita 1950–70-luvuilta. Joukossa on useita toisen elämänsä harrasteautoina saaneita löytöjä, pitkäaikaisia kumppaneita ja perheisiinsä tunnesidoksissa olevia yksilöitä. Onpa mukana toteutunut nuoruuden unelmakin.

Kaiken kaikkiaan ajoneuvojen kokonaisuus on erittäin monipuolinen. Yhdeksän auton ja yhden moottoripyörän joukkoon mahtuu niin eurooppalaisia kuin amerikkalaisiakin merkkejä, tuttuja kansanautoja ja erikoisuuksiakin.

Kisaan ilmoitettiin yhteensä 73 monenkirjavaa harrasteajoneuvoa aina 1920-luvulta 90-luvulle saakka. Ilmoittautuminen oli käynnissä tammi-helmikuussa, jonka jälkeen käynnistyi verkkoäänestys. Sen myötä kymmenen eniten ääniä saanutta ajoneuvoa jatkavat nyt finaaliin ja lunastavat paikkansa Omistajien helmet -osastolla kevään näyttelyssä.

Kilpailu herätti paljon kiinnostusta verkkoäänestäjien keskuudessa, ääniä annettiin yli 5000. Kaikki mukaan ilmoittautuneet ajoneuvot löysivät oman yleisönsä, eikä yksikään jäänyt äänittä. Finalistit saivat kuitenkin yleisöltä vahvan mandaatin, sillä kärkikymmenikkö sai peräti 36 % annetuista äänistä.

Classic Motorshowssa 4.-5.5. onkin luvassa jännittävä finaali, kun näyttelykävijät äänestävät osastolla esillä olevista ajoneuvoista vuoden 2024 Omistajien helmen. Voittaja julkistetaan näyttelyssä sunnuntaina 5.5. klo 16.

Vuoden 2024 Omistajien helmet -finalistit

  • Chevrolet Apache, 1959 – Kimmo Janhunen, Klaukkala
  • Chevrolet Bel Air, 1956 – Jari Muukkonen, Hyvinkää
  • Ford Escort rs 2000, 1973 – Hannu Varis, Polvijärvi
  • Jawa 350 Motocross Edition Type 361, 1964 – Reijo Harjuautti, Rovaniemi
  • Morris Cooper S, 1965 – Ari Saxberg, Jyväskylä
  • Renault Dauphine, 1962 – Kimmo Katila, Helsinki
  • Volkswagen Karmann-Ghia Coupe, 1962 – Jouni Jussila, Helsinki
  • Volkswagen Kleinbus, 1965 – Harri Kankaanpää, Heinola
  • Volkswagen Kupla Split, 1952 – Ari Huhta, Ylihärmä
  • Volvo Amazon, 1965 – Petri Rautio, Liminka

Kuvat ja lisätietoa ajoneuvoista löydät tästä.

Lue myös

Nyt voit antaa äänesi Classic Motorshown Omistajien helmi -äänestyksessä!

Classic Motorshowssa on klassikoita myös kahdella ja kolmella pyörällä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

F1: Bottaksella melko hyvä aika-ajo

Valtteri Bottas. Kuva: Kick Sauber.

Australian GP:n aika-ajot eivät kärjen osalta yllättänyt. Paalupaikalle ajoi Red Bullin Max Verstappen ja kakkosruutuun Ferrarin Carlos Sainz.

Kolmanneksi nopei oli Red Bullin Sergio Perez ja nejänneksi nopein McLarenin Lando Norris.

Sauberin Valtteri Bottas pääsi toiseen jaksoon ja ajoi lopujen lopuksi ruutuun 13.

Kilpailu ajetaan Suomen aikaa sunnuntaina kello 6.

Australian GP:n aika-ajot 2024

1 Max Verstappen Red Bull Racing 1:15.915
2 Carlos Sainz Ferrari +0.270
3 Sergio Perez Red Bull Racing +0.359
4 Lando Norris McLaren +0.400
5 Charles Leclerc Ferrari +0.520
6 Oscar Piastri McLaren +0.657
7 George Russell Mercedes +0.809
8 Yuki Tsunoda RB +0.873
9 Lance Stroll Aston Martin +1.157
10 Fernando Alonso Aston Martin +1.637
11 Lewis Hamilton Mercedes
12 Alexander Albon Williams
13 Valtteri Bottas Kick Sauber
14 Kevin Magnussen Haas F1 Team
15 Esteban Ocon Alpine
16 Nico Hulkenberg Haas F1 Team
17 Pierre Gasly Alpine
18 Daniel Ricciardo RB
19 Guanyu Zhou Kick Sauber

Katso tästä ensimmäiset kuvat Kia K4 -mallista

Kuva: Kia.

Kia on julkaissut ensimmäiset kuvat uuden sukupolven sedan-mallisesta autostaan.

Yhdysvaltain markkinoille suunnatun täysin uuden K4 -mallin keulaa hallitsevat pystysuorat ajovalot, jotka on sijoitettu keulan äärilaitoihin. Päiväajovalot puolestaan on integroitu vaakasuoraan kromilistaan, joka integroi uuden ilmeen ajovalot osaksi Kian Tiger Face -maskia.

Kuva: Kia.

Sivuprofiilia katsottaessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä fastback-tyyliin. Ilmettä hallitsevat myös muotoilijoiden leikittely linjoilla ja tasaisilla pinnoilla. Perinteistä kolmen elementin sedanmuotoilua on tietoisesti rikottu ja tästä tyylistä Kian muotoilijat käyttävät termiä Twist Logic. Sivusta katsottuna tämä tyyli luo kauniita pintoja valon leikittelylle, joka korostaa linjojen sulavuutta.

Takaa katsottuna pystysuuntaiset valot, jotka on sijoitettu ajoneuvon ääripäihin, leikkaavat pystysuunnassa alaspäin leveää, teknistä puskuria kohti. Puskuriin integroitu ilmanhajotin täydentää kuvan vahvalla, graafisella muotoilullaan.

Kuva: Kia.

Autossa ei ole käännetty näyttöjä kuljettajaan päin, mitä pidetään perinteisenä tämän tyylisuunnan elementtinä. Tämän sijaan kuljettajan ja matkustajan ympäristöt erotetaan keskikonsolilla, jossa kuljettajan puoli on teknisempi ja matkustamo rauhallisempi ympäristö.

Kuva: Kia.

Fyysisten painikkeiden määrä on pidetty minimissä ja useimpia toiminnallisuuksia hallitaan isolta keskikonsolin näytöltä. Keskikonsolista löytyy kuitenkin perinteiset painikkeet muutamille olennaisimmille toiminnoille sekä ilmastoinnin säädöille.

Ohjaamon ilmeen viimeistelee monipuoliset valaistusmahdollisuudet sekä suoralla että epäsuoralla valolla.

Kia K4:n maailman ensi-ilta on New Yorkin autonäyttelyssä 27. maaliskuuta 2024.

Lue myös

Women’s World Car of the Year 2024 -voittaja julkistettiin

Kia toi valoa Norjan pimeisiin osiin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //