Classic Motorshown Omistajien helmet -kilpailun finalistit ovat nyt selvillä. Tämä kymmenikkö saapuu näyttelyyn Omistajien helmet -osastolle 4.-5.5.2024.
Omistajien helmien finaaliin valikoitui mielenkiintoinen kattaus klassikoita 1950–70-luvuilta. Joukossa on useita toisen elämänsä harrasteautoina saaneita löytöjä, pitkäaikaisia kumppaneita ja perheisiinsä tunnesidoksissa olevia yksilöitä. Onpa mukana toteutunut nuoruuden unelmakin.
Kaiken kaikkiaan ajoneuvojen kokonaisuus on erittäin monipuolinen. Yhdeksän auton ja yhden moottoripyörän joukkoon mahtuu niin eurooppalaisia kuin amerikkalaisiakin merkkejä, tuttuja kansanautoja ja erikoisuuksiakin.
Kisaan ilmoitettiin yhteensä 73 monenkirjavaa harrasteajoneuvoa aina 1920-luvulta 90-luvulle saakka. Ilmoittautuminen oli käynnissä tammi-helmikuussa, jonka jälkeen käynnistyi verkkoäänestys. Sen myötä kymmenen eniten ääniä saanutta ajoneuvoa jatkavat nyt finaaliin ja lunastavat paikkansa Omistajien helmet -osastolla kevään näyttelyssä.
Kilpailu herätti paljon kiinnostusta verkkoäänestäjien keskuudessa, ääniä annettiin yli 5000. Kaikki mukaan ilmoittautuneet ajoneuvot löysivät oman yleisönsä, eikä yksikään jäänyt äänittä. Finalistit saivat kuitenkin yleisöltä vahvan mandaatin, sillä kärkikymmenikkö sai peräti 36 % annetuista äänistä.
Classic Motorshowssa 4.-5.5. onkin luvassa jännittävä finaali, kun näyttelykävijät äänestävät osastolla esillä olevista ajoneuvoista vuoden 2024 Omistajien helmen. Voittaja julkistetaan näyttelyssä sunnuntaina 5.5. klo 16.
Vuoden 2024 Omistajien helmet -finalistit
- Chevrolet Apache, 1959 – Kimmo Janhunen, Klaukkala
- Chevrolet Bel Air, 1956 – Jari Muukkonen, Hyvinkää
- Ford Escort rs 2000, 1973 – Hannu Varis, Polvijärvi
- Jawa 350 Motocross Edition Type 361, 1964 – Reijo Harjuautti, Rovaniemi
- Morris Cooper S, 1965 – Ari Saxberg, Jyväskylä
- Renault Dauphine, 1962 – Kimmo Katila, Helsinki
- Volkswagen Karmann-Ghia Coupe, 1962 – Jouni Jussila, Helsinki
- Volkswagen Kleinbus, 1965 – Harri Kankaanpää, Heinola
- Volkswagen Kupla Split, 1952 – Ari Huhta, Ylihärmä
- Volvo Amazon, 1965 – Petri Rautio, Liminka
Kuvat ja lisätietoa ajoneuvoista löydät tästä.
Lue myös
Nyt voit antaa äänesi Classic Motorshown Omistajien helmi -äänestyksessä!
Classic Motorshowssa on klassikoita myös kahdella ja kolmella pyörällä