Koti Blogi Sivu 2193

Ensi viikolla on taas mahdollisuus kokeilla autosuunnistusta

Pekka Virtanen

Autosuunnistuksen aloittaminen on helppoa, sillä kilpaa pystyy ajamaan tavallisella henkilöautolla ilman mitään erikoisvarusteita.

5.8.2018 22.20

Kanta-Hämeessä 60-luvulta alkaen järjestetyn autosuunnistuksen harjoitusajosarjan syyskausi käynnistyy Hämeenlinnan Rengossa 7.8. ajettavalla kisalla.

Yhdeksän autourheiluseuran järjestämässä kesäisessä AS-harjoitusajosarjassa ajettiin alkukesällä neljä kisaa.

Sarja saavuttaa 7.8. puolivälin, sillä syyskaudella on ohjelmassa viisi tiistai-iltaisin ajettavaa harjoitusajoa.

AS-sarjan kisoihin osallistuminen on helppo ja edullinen tapa päästä sisään autosuunnistuksen maailmaan.

Harjoitusajoissa ei vaadita minkään seuran jäsenyyttä tai tutkintoja, ja aloittelijoiden E-luokassa osanottomaksu on vain 10 euroa/pari/harjoitusajo.

Jokaisen harjoitusajon lähtöpaikalla on noin tuntia ennen E-luokan lähtöaikaa pieni aloittelijakoulutusinfo.

AS sopii hyvin perheharrastukseksi, sillä kartanlukija voi olla ajokortiton ja alaikäinen. Kisasuoritus kestää 1–2 tuntia.

AS-sarjassa ei peritä sarjamaksua, mutta silti luokkien parhaat palkitaan sarjan päätyttyä.

Kilpailija voi ajaa haluamansa määrän osakilpailuja, mutta sarjan loppupisteisiin lasketaan kunkin kilpailijan kuusi parasta suoritusta.

AS-harjoitusajosarjan jäljellä olevat osakilpailut ajetaan Hämeenlinnan Rengossa 7.8., Hyvinkäällä 14.8., Lopella 21.8., Nurmijärvellä 28.8. ja Lammilla 4.9.

Lisätieto tapahtumista ja sähköiset ilmoittautumiskaavakkeet löytyvät osoitteesta autosuunnistus.net.

17-vuotias tyttö hurjasteli humalassa henkilöautolla

Clas von Bell

5.8.2018 19.50

Poliisipartio oli pitämässä liikennevalvontaa Kemin Perämerentiellä, kun 17-vuotias tyttö ajoi ylinopeutta ohi.

Partio pysäytti tytön, jolloin kävi ilmi, ettei hänellä ole ajokorttia ja tyttö oli myös päihtynyt alkoholista.

Poliisi epäilee tytön syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

15-vuotias tyttö ajoi traktoria reilussa humalassa – lavalla kolme matkustajaa

Clas von Bell

5.8.2018 18.40

15-vuotias tyttö ajoi 4.8. klo 04.45 Huittisten Koskitiellä traktoria alkoholin vaikutuksen alaisena.

Poliisipartion kuljettajalle suorittaman puhalluskokeen tulos oli 0,63 mg/l, eli törkeä rattijuopumus. 

Poliisin mukaan traktorin lavalla oli kolme matkustajaa.

Poliisi vei traktorin kuljettajan poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen ja poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisin suorittamien toimenpiteiden jälkeen nuoren vanhemmat hakívat hänet poliisiasemalta kotiin.

Bürstnerilta kahden hengen retkeilyauto

Bürstner.

5.8.2018 18.05

Peruspakettiauton raamit eivät sinällään anna kovinkaan laajasti mahdollisuuksia tehdä rakenteeltaan erilaisiaretkeilyautoversioita.

Bürstner tuo nyt markkinoille pelkästään kahdelle hengelle tarkoitetun retkeilyauton City Car C 603 Harmony Line -mallin.

Uudessa pohjaratkaisussa ei ole perinteistä kahden istuttavaa sohvaa, vaan kolmannen ja neljännen turvavyö-istuinten tilalle on rakennettu matala kaapisto laskutasolla.

Kääntyvät etuistuimet ja pöytä muunnetaan helposti istuinryhmäksi kahdelle ja säilytystilaa on myös matalan tason muodossa kuljettajan istuimen takana.

Tämän lisäksi autossa on iso, täyskorkea vaatekaappi juuri ennen kylpyhuonetta.

Vakiovarusteisiin kuuluu sähköinen astinlauta, ohjaamon pimennysverhot sekä Fiatin alusta- ja design-paketit.

Lisävarusteena löytyy omavaraisuutta lisäävä paketti, johon kuuluu tehokkaampi laturi, lisäakku ja markiisi led-valaistuksella.

Harmony Line -retkeilyautomallistossa on myös C 600 eli perinteinen poikittaisvuoteella varustettu neljän hengen malli. 

Molempien ajoneuvojen pituus on 5,99 metriä. Hinta alkaa C 600:n 55 100 eurosta.

Moottoripyöräilijä ajautui pihaan ja törmäsi pysäköityyn henkilöautoon

Clas von Bell

5.8.2018 16.40

20 -vuotias miesmoottoripyöräilijä menetti eilen illalla moottoripyöränsä hallinnan Nurmijärven Patruunatiellä.

Poliisin mukaan moottoripyöräilijä oli ajautunut vastaantulevien ajokaistan yli ja törmäsi pihassa olleen pysäköidyn henkilöauton vasempaan kylkeen.

Moottoripyörän kuljettaja lensi törmäyksen seurauksena henkilöauton tuulilasiin.

Moottoripyörä vaurioitui pahoin ja kuljettaja sai ainakin avohaavan sääreensä.

Moottoripyöräilijä toimitettiin ambulanssilla Hyvinkään sairaalaan.

Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Vaarallista ajaa korkokengillä!

Clas von Bell

5.8.2018 11.35

Yöllä sunnuntain puolella Hämeenlinnan keskustassa noin 45-vuotias nainen menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan ja törmäsi kauppaliikkeen puutarhamyymälän seinään.

Poliisin tiedotteen mukaan syyksi kuljettaja kertoi kaasupolkimen jumittuneen. Kuljettajan mukaan jumittumiseen vaikutti lattiamatto ja korkokengät.

Auto vaurioitui hinauskuntoon.

Kyydissä oli kolme matkustajaa, joiden lievät vammat ensihoidon yksikkö tarkasti paikan päällä.

Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin.

Kysely: Suomalaiselle sähköauton toimintamatkan pitää olla vähintään 500 km!

Clas von Bell

5.8.2018 10.05

Autotodayn sivustolla on pari viikkoa ollut kysely sähköauton toimintamakasta.

Kyselyssä kysellään, pljonko toimintamatkan pitää olla, jotta edes hankintaa harkittaisiin.

Kyselyn perusteella voidaan kiistatta sanoa, että suomalainen haluaa sähköauton kulkevan vähintään 500 kilometriä yhdellä latauksella.

Peräti 29 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että ajomatka pitää olla vähintään 500 kilometriä.

Kyselyn perusteella voidaan todeta, etti kenellekään riitä sadan kilometrin toimintamatka.

Vastaajista viisi prosenttia on kuitenkin sitä mieltä, että 200 kilometrin toimintamatkalla pärjäisi.

300 kilometriä riittäisi 12 prosentille vastaajista ja 400 kilometriä 17 prosentille.

500 kilometrin rajan jälkeen on mielenkiintoinen ilmiö vastauksissa, kun enää 11 prosenttia kaipaa vähintään 600 kilometrin toimintamatkaa.

700 kilometriä halulaisi kuitenkin peräti 25 prosenttia vastaajista.

Tähän viimeiseen kohtaan ovat vastanneet ehkä myös ne, jotka eivät missään nimessä harkitse sähköauton ostamista.

Kyselyyn ovat tähän mennessä vastanneet melkein 3 700 lukijaa. Kysely on tämän jutun oikealla puolella tai mobiililaitteessa jutun jälkeen.

Drifting: Yllätysnimi voittoon Seinäjoen kisassa

AKK / Anastassia Samoilova

Petri Uusi-Pohjola ajoi voittoon Seinäjoen kisassa.

4.8.2018 21.40

Drifting SM -sarjan neljäs osakilpailu ajettiin tiivistunnelmaisella katuradalla Seinäjoella. Päivän voittajaksi selvisi tasaisten erien jälkeen yllätysnimi

Petri Uusi-Pohjola

.

Väkeä oli kerääntynyt kiitettävästi radan varteen seuraamaan drifting-mestareiden otteita, ja kuljettajat saivat ajaa suorituksensa aplodien ja vihellysten saattelemana. 

Suurimmat aplodit kohdistuivat päivän päätteeksi kymmenvuotisen drifting-kokemuksen omaavaan Petri Uusi-Pohjolaan, joka ajoi ensimmäistä kertaa osakilpailun voittoon.

Seinäjoen katurata ei ollut täysin tuntematon Uusi-Pohjolalle, sillä mies on aiemmin jo ajanut radalla näytösajoa.

Toiseksi Seinäjoella sijoittui Henri Haanpää ja kolmanneksi itsensä luisutti Lauri Heinonen. Neljänneksi tuli Mika Keski-Korpi.

Haanpää ja Heinonen parantelivat osakkeitaan SM-sarjan pistetaulukossa hyvien sijoitustensa turvin. Heinonen nousi sarjan kärkeen, ja Haanpää kolmanneksi.

Seuraava Drifting SM -sarjan osakilpailu ajetaan Kemoran moottoriradalla 15. syyskuuta.

Kemoran osakilpailu on sarjan viimeinen, ja Lauri Heinonen lähtee sarjakärjessä matkaan kohti Kemoraa 78 pisteen johtoasemassa.

Drifting SM Seinäjoki 4.8.2018

  1. Petri Uusi-Pohjola
  2. Henri Haanpää
  3. Lauri Heinonen
  4. Mika Keski-Korpi
  5. Jonathan Hast
  6. Johannes Falck
  7. Eemi Härmä
  8. Kristiina Aalto
  9. Kristian Vadi
  10. Mikael Mäkinen

Pistetilanne Seinäjoen jälkeen

  1. Lauri Heinonen 358
  2. Henri Haanpää 280
  3. Juha Pöytälaakso 279
  4. Niko Määttälä 228
  5. Petri Uusi-Pohjola 174
  6. Mika Keski-Korpi 164
  7. Harri Kosunen 156
  8. Krisse Aalto 154
  9. Jonathan Hast 148
  10. Juha Koskiniemi 137

Päivän kuva: Miksi ihmeessä tupakointikielto on tässä puolan kielellä?

Clas von Bell

4.8.2018 18.57

Oheinen kuva on Malmin lentokentän lentokonehallista.

Hallissa on tupakointi ollut varmaan aina kielletty, eikä vasta nykyisen lain mukaan.

Oheinen teksti on siis ollut aika pitkään maalattuna seinään hangaarissa, joka valmistui 1930-luvulla.

Ihmetystä herättää vain kielivalikoima. Tupakointi on kielletty suomeksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi, ranskaksi ja puolaksi.

Minkä ihmeen takia puolan kielellä on aikoinaan kirjoitettu tupakointikielto?

Ehkä joku lukijoistamme tietää taustaa tähän asiaan.

Asiasta tietävä voi pistää tieto tulemaan sähköpostilla osoitteeseen toimitus@autotoday.fi

MSN: Näin syntyi Mini – katso kuvat tehtaalta!

Clas von Bell

Mini 1961.

4.8.2018 12.16

MSN-sivustolla on mielenkiintoinen lyhyt kuvakatsaus Minin alkuperäiseltä tehtaalta.

Kuvien avulla päästään seuraamaan auton valmistusta peltilevystä valmiiseen autoon.

Kuvien yhteydessä on lyhyitä kertomuksia Minin historiasta.

Katso kuvakatsaus tästä.

Lisää tietoa Ministä löytyy tästä.