Koti Blogi Sivu 2194

Takaa-ajon päätteeksi poliisin haaviin jäi kolme viritettyä mopoa

Poliisi

Arkistokuva.

4.8.2018 11.03

Siikalatvan Savalojalla 3.8. klo 23 jälkeen mopopoika pakeni pysäytysmerkkiä antanutta poliisia kovalla nopeudella.

Poliisi seurasi mopoilijaa ja sai hänet pysäytetyksi muutaman kilometrin ajon jälkeen.

Poliisin tiedotteen mukaan karkuun ajaneella kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hänen moponsa oli viritetty.

Samalla poliisi tarkasti tapahtumapaikalla olleet kaksi mopoa, jotka poliisi totesi viritetyiksi ja kovakulkuisiksi.

Poliisin mukaan niiden kuljettajilla ei ollut ajo-oikeutta kyseisiin menopeleihin. Yksi kuljettajista oli vain 13-vuotias.

Poliisi kirjoitti sakkoja muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja poliisimiehen antaman pysäytysmerkin laiminlyönnistä, sekä ajo-oikeudetta ajosta.

Kolme kuljettajaa määrättiin ajokieltoon ja kahdesta kevytmoottoripyöräksi muutetusta moposta tehtiin ilmoitus Liikenteen turvallisuusvirastoon. 

Asiasta kirjattiin neljä lastensuojeluilmoitusta.

Mopolla liikkunut rattijuoppo sai kaatuessaan pahan päävamman!

Clas von Bell

4.8.2018 09.43

Laitilalainen, vuona 1997 syntyneen mopon kuljettaja loukkaantui vakavasti eilen illalla Rauman Lapin Ruonantiellä klo 21.40.

Poliisin tiedotteen mukaan mies oli perässä ajaneen todistajan mukaan seilannut puolelta toiselle ja Hinnerjoentien risteykseen tultaessa oikealle kaartuvassa kohdassa menettänyt moponsa hallinnan ja kaatunut kulkusuunnassaan tien vasemmalle puolelle tietä.

Kaatuessaan mies oli lyönyt päänsä tiehen. Kuljettaja ei käyttänyt suojakypärää.

Kuljettaja toimitettiin sairaalaan, jossa hänellä todettiin paha päävamma.

Driftingin SM -sarja jatkuu lauantaina Seinäjoen keskustan tuntumassa

Drifting SM

Lauri Heinosen tyylinäyte.

3.8.2018 21.45

Drifting SM -sarja vetää sivuluisua Seinäjoen katuradalla lauantaina, kun sarjan neljäs osakilpailu ajetaan aivan kaupungin keskustan tuntumassa.

Sarjan pistejohtaja Juha Pöytälaakso ajaa tulevana viikonloppuna Latviassa kilpaa, joten viiden pisteen päässä lymyävällä Lauri Heinosella on erinomaiset mahdollisuudet nousta sarjakärkeen lauantain päätteeksi. 

Kilpailuun on ilmoittautunut 16 kuljettajaa.

Drifting SM -sarjan harjoitukset alkavat lauantaina klo 10.00 ja lajitteluihin päästään käsiksi klo 13.30. 

Pariajofinaalit TOP-16-kaaviolla ajetaan klo 16.00 ja palkintojenjako on vuorossa klo 18.00.

Poliisin etsimä Ruotsin kilvissä oleva Volvo on löytynyt!

Poliisi

Poliisin kaipaama Volvo on löytynyt.

3.8.2018 21.30

Pohjanmaan poliisi pyysi aiemmin illalla havaintoja Ruotsin rekisterissä olevasta Volvosta UDN 094.

Ajoneuvo ja sillä liikkeellä olleet henkilöt on tavoitettu ja kiinniotettu useisiin rikosepäilyihin liittyen.

Poliisi kiittää saamistaan vihjetiedoista.

F1: Yllätyssiirto – Red Bull -kuljettaja vaihtaa Renaultiin!

Renault Sport F1 Team

3.8.2018 21.22

Renaultin F1-talli ilmoitti tänäään tehneensä kaksivuotisen sopimuksen Red Bull -kuljettajan Daniel Ricciardon kanssa.

Australian Perthistä kotoisin oleva 29-vuotias Ricciardo ajaa siis kaudella 2019 ja 2020 Renaultin tallissa.

Ricciardo on uransa aikana voittanut seitsemän F1-kisaa ja noussut palkintopallillle 29 kertaa.

Renault on tuttu Ricciardolle hänen ajettuaan Renaultin juniorisarjoissa 2007 – 2011.

Tällä hetkellä Renault-tallissa ajaa Nico Hülkenberg ja Carlos Sainz. Ricciardo tulee Sainzin tilalle.

Ricciardo aloitti F1-uransa 2011 Hispania-tallissa kesken kauden ja siirtyi seuraavana vuonna Toro Rosson kuljettajaksi.

Ricciardo liittyi Red Bull -talliin vuonna 2014.

Taloyhtiöissä ongelma: Parkkipaikkoja ei riitä kaikille!

Clas von Bell

3.8.2018 17.59

Kiinteistöliitto selvitti keväällä taloyhtiöiden liikenteeseen ja kestävään liikkumiseen liittyviä näkemyksiä ja tarpeita pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Kuopiossa. 

Kyselyyn tuli lähes 2700 vastausta, joista suurin osa oli taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajilta.

Kysely on osa Liikenneviraston avustamaa Liikennepalvelut taloyhtiöissä -hanketta, jonka Kiinteistöliitto toteuttaa yhdessä Mobinet Oy:n kanssa.

Pysäköinti maksullista useimmissa taloyhtiöissä

Lähes kaikki kerrostaloyhtiöissä asuvat maksavat pysäköinnistä. Rivitaloyhtiöissäkin pysäköinti on maksullista joka toisessa taloyhtiössä.

Pysäköinnin hinta vaihtelee taloyhtiön sijainnin ja autopaikan tyypin mukaan muutamasta eurosta jopa kolmeensataan euroon kuukaudessa.

Aivan kaikissa taloyhtiöissä autopaikkamaksut eivät kata paikoista taloyhtiölle aiheutuvia kustannuksia.

Neljäsosa kyselyn vastaajista ei tiennyt, kattavatko maksut paikkojen kustannukset omassa taloyhtiössä.

Autopaikkoja ei riitä kaikille

Noin joka kolmannessa taloyhtiössä autopaikkoja ei riitä kaikille, joten niille jonotetaan.

Eniten jonoja on keskustojen kerrostaloissa.

Paikkojen uudelleen arpomista sopivin väliajoin ei ole käytetty ratkaisuna juuri missään, sillä näin oli toimittu vain 14 taloyhtiöissä, kun jonotusta käytettiin kaikkiaan 573 yhtiössä.

Autopaikkojen tarvetta vähentävät yhteiskäyttöautopalvelut tunnetaan taloyhtiöissä kyselyn perusteella hyvin.

Yhteiskäyttöautoja käytetään kuitenkin vasta lähinnä pääkaupunkiseudulla, jossa runsas kymmenesosa vastaajista on käyttänyt tai harkinnut käyttävänsä yhteiskäyttöautoa.

Vastausten perusteella ainakin joka kolmannessa taloyhtiössä voitaisiin osoittaa autopaikka yhteiskäyttöautolle.

Pyörien säilytystilasta pulaa myös uusissa taloyhtiöissä

Pyörien säilytystilasta on taloyhtiöissä pääsääntöisesti pulaa. Säilytystilat riittävät hyvin vain joka neljännessä taloyhtiössä. Eniten tilanpuutetta on Helsingin kantakaupungissa, mutta myös rivitaloyhtiöissä. 

Vaikeinta tilan löytäminen pyörille on vanhoissa taloissa, mutta vastausten perusteella myös joka kolmannessa 2000-luvulla rakennetussa taloyhtiössä pyörät mahtuvat varastoihin huonosti tai vain välttävästi.

Pyörien peräkärryjen säilytys on pystytty järjestämään toimivasti vain joka neljännessä taloyhtiössä. Sähköpyörien lataukseen ja kuormapyörien säilytykseen liittyviä kysymyksiä ei taloyhtiöissä ole pohdittu juuri lainkaan.

Tavaroiden ja lasten kuljettamiseen tarkoitetun kuormapyörän tunsi entuudestaan kaksi kolmesta vastaajasta.

Noin kymmenesosa vastaajista katsoo, että taloyhtiön yhteiskäyttöinen kuormapyörä parantaisi asumisen laatua.

Viidesosa vastaajista piti myös mahdollisena, että taloyhtiö hankkisi kuormapyörän asukkaiden yhteiseen käyttöön.

Kyselyn vastaajista noin 400 osallistuu taloyhtiönsä hallituksen kanssa Liikennepalvelut taloyhtiöissä -hankkeen ohjattuihin ryhmäkeskusteluihin, joiden teemoja ovat autopaikkojen hinnoittelu, yhteiskäyttöautot ja kuormapyörät.

Ryhmäkeskusteluihin on varattu aikaa syyskuun alkupuolelle asti, minkä jälkeen aineisto analysoidaan.

Hanke päättyy vuoden 2018 lopulla, jonka jälkeen myös sen loppuraportti julkaistaan.

Tunnistatko katsastuskonttorin murtautujan tai auton?

Poliisi

Poliisi kaipaa tätä miestä ja kuvan avolava-autoa. (5 kuvaa)

3.8.2018 17.50

Kantelettarentiellä Helsingin Kannelmäessä sijaitsevaan katsastusyrityksen toimistoon murtauduttiin keskiviikkona 18.7.2018 noin aamuneljän ja aamuseitsemän välillä.

Toimistosta anastettiin elektroniikkaa.

Valvontakamerakuvista selviää, että tapahtumapaikalla kävi lava-auto, jossa oli kaksi henkilöä. Rikoksesta epäillyllä oli tekohetkellä oranssi huomioasu, musta lippalakki ja aurinkolasit.

Poliisi julkaisee rikoksesta epäillyn kuvat hänen henkilöllisyytensä selvittämiseksi.

Kuvien henkilöä tai hänet tunnistavaa henkilöä pyydetään ottamaan yhteyttä numeroon 029 541 7935.

Muut tapaukseen liittyvät vihjeet pyydetään ilmoittamaan poliisille sähköpostiosoitteeseen analyysi.helsinki(at)poliisi.fi.

Poliisi kaipaa: Kuvan Volvo V40, Ruotsin rekisteri UDN 094!

Poliisi

Poliisi kaipaa kuvan Volvoa.

3.8.2018 17.20

HUOM! Auto ja poliisin kaipaamat henkilöt ovat löytyneet. (Päiv. 21.31)

Pohjanmaan poliisilaitos pyytää havaintoja kuvan Volvo V40 -henkilöautosta.

Ruotsin rekisterissä UDN 094 oleva ajoneuvo on etsintäkuulutettu useiden rikosten johdosta.

Tiedot havainnoista ja ajoneuvon liikkeistä voi soittaa Pohjanmaan poliisilaitoksen vihjenumeroon, 029 544 0513.

Nuori mies menehtyi rajussa ulosajossa Ylivieskassa

Clas von Bell

3.8.2018 08.05

Nuori mies menehtyi henkilöauton ajauduttua ojaan Ouluntiellä kymmenisen kilometriä Ylivieskasta Oulaisten suuntaan.

Poliisin tiedotteen mukaan auto oli huomattavan suurella nopeudella ajautunut loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa tien oikean puoleiselle pientareelle, kulkenut siinä 50 metrin matkan ja törmännyt peltorumpuun.

Tästä auto oli lentänyt noin 35 metriä ja kyntänyt ojan pohjaa parikymmentä metriä päätyen romuttuneena katolleen.

Poliisin mukaan menehtynyt mies löytyi auton ulkopuolelta ojan pohjalta.

Toinen, tajuissaan ollut mies kuljetettiin OYS:aan.

Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita olosuhteita ja mahdollisten päihteiden osuutta tapahtuneeseen.

Rekisteröinti: Fordilla kova tahti pakettiautoissa

Ford

2.8.2018 21.42

Suomi on perinteisesti Fordille vahva markkina ja hyötyajoneuvoissa merkki on jo pitkään ollut kahden eniten myydyn merkin joukossa.

Merkki kipusi pakettiautojen rekisteröintitilaston kärkeen toukokuussa ja kärkipaikka on pysynyt myös kesä- ja heinäkuun ajan.

Heinäkuun hyvän tuloksen myötä Ford nousi myös kumulatiivisissa pakettiautorekisteröinneissä tilaston kärkeen 2 324 kappaleen rekisteröinnillä ja 24,4 % markkinaosuudellaan.

Pakettiautojen rekisteröintitilastossa on oikeastaan kolme ryhmää.

Ykköspaikasta kamppailevat Ford ja Volkswagen ja kolmospaikasta Toyota ja Mercedes-Benz. Loput kuusi merkkiä tulevat kaukana perässä.

Fordin kasvuprosentti verrattuna samaan aikaan viime vuonna on 15 prosenttia. Vielä korkeampaan lukuun on päässyt Peugeot (+23,8 %). Peugeot-autojen lukumäärä on kuitenkin murto-osa Fordin automäärästä.

Pakettiautojen rekisteröinnit 7/2018

                                1-07/18   1-07/17    muutos (%)
1.Ford                       2 324      2 021     15,0
2.Volkswagen          2 315       2 334     -0,8
3.Toyota                   1 161       1 279     -9,2
4.Mercedes-Benz    1 135       1 083     4,8
5.Opel                          590         614     -3,9
6.Renault                     503         442     13,8
7.Nissan                      396         455     -13,0
8.Citroën                    327          292     12,0
9.Peugeot                   239        193     23,8
10.Fiat                         124        192     -35,4