Koti Blogi Sivu 2138

Lähitaksin hinnoittelu uusiksi – nyt matkasta veloitetaan myös ajan mukaan

Lähitaksi

Lähitaksin hinnasto.

4.10.2018 23.35

  

 Lähitaksi on ilmoittanut uudistavans hinnoitteluaan perjantaista alkaen. Uudessa hinnoittelussa veloitetaan matkan pituuden lisäksi myös ajan mukaan.

– Lähitaksi siirtyy 5.10. yleiseurooppalaiseen hinnoittelumalliin, jossa sekä aika että matka muodostavat kokonaishinnan, Lähitaksin hallituksen puheenjohtaja Pasi Rokosa kertoo.

Lähitaksi veloittaa jatkossa 1-4 henkilön kyydista euron per kilometri ja 0,75 euroa per minuutti. Lähtömaksu on arkena 06-18 3,90 euroa ja muina aikoina 7,90 euroa.

Lyhyen vertailun perusteella vaikuttaa siltä, että uusi hinnoittelu nostaa hintoja, vaikka kilometrikorvaus pienennetään 1,59 eurosta tasan euroon.

Nyt kannattaa siis ihan oikeasti vertailla hintoja.

WRC: Suomella kaksoisjohto Walesin rallin avauksen jälkeen

TGR

Esapekka Lappi aloitti vauhdikkaasti.

4.10.2018 22.30

  

Toyotan Esapekka Lappi aloitti Walesin MM-rallin kaikkein nopeiten.

Lapin tallikaveri Jari-Matti Latvala oli toiseksi nopein ja jäi 0,3 sekuntia 1,7 kilometriä pitkällä yleisöerikoiskokeella.

Kolmanneksi ajoi samalla ajalla Latvalan kanssa Hyundain Thierry Neuville.

Suomi sai peräti neljä kuljettajaa kympin sakkiin, kun WRC2-kuljettaja Kalle Rovanperä ajoi Skodallaan kahdeksanneksi.

Yhdeksäs oli Fordin Teemu Suninen. Rovanperä ja Suninen ajoivat saman ajan ja jäivät kärjestä 2,2 sekuntia.

Walesin rallin tilanne erikoiskoe 1 jälkeen

1.    E. LAPPI            1:21.6    Ero kärk.
2.    J. LATVALA           +0.3     +0.3
3.    T. NEUVILLE                    +0.3
4.    S. OGIER             +0.4     +0.7
5.    O. TÄNAK           +0.2     +0.9
6.    A. MIKKELSEN   +0.8     +1.7
7.    H. PADDON       +0.2     +1.9
8.    K. ROVANPERÄ  +0.3     +2.2
9.    T. SUNINEN                    +2.2
10.    C. BREEN         +0.3     +2.5

Päivän kuva: Jos tällä autolla törmäillään, voi käydä huonosti Ankkalinnan väen kanssa

Lukijan kuva

4.10.2018 21.45

Tällainen auto lukijamme kuvasi tällä viikolla Helsingissä.

Auton omistaja on varmaankin Ankkalinnan väen fani, kun autossa on Aku Ankan auton rekisterinumero (313) ja puskurin päällä istuu iso joukko Ankkalinnan väkeä.

Täytyy vain toivoa, ettei tämä Renault Twingo törmää keulallaan mihinkään…

Ensi vuonna on myös Ford Mondeo Wagonista tarjolla hybridiversio

Kuva: Ford.

4.10.2018 15.20

Ford julkisti eilen tuovansa vuonna 2019 markkinoille uuden sukupolven Mondeo Hybrid -malleja, ensimmäistä kertaa myös Mondeo Hybrid Wagonin.

Ford Mondeo Hybridin voimansiirto koostuu 2.0-litraisesta Atkinson-bensiinimoottorista ja generaattorista, joka uudelleenlataa takapenkin taakse sijoitetun 1,4 kWh:n ilmajäähdytteisen akun.

Hybridi-voimansiirto tuottaa 187 hevosvoimaa.


WRC: Suninen oli nopein testierikoiskokeella, Latvala kolmas

M-Sport

Teemu Suninen testasi kaikkein nopeiten.

4.10.2018 15.56

  

Walesin MM-rallin testierikoiskoe on ajettu ja nopeiten testasi Fordin Teemu Suninen. Hän löi kahdella kymmenyksellä toiseksi ajaneen tallikaverinsa Sébastien Ogierin.

Kolmanneksi ajoi Toyotan Jari-Matti Latvala samalla ajalla kuin Ogier. Myös neljänneksi ajanut Fordin Elfyn Evans ajoi saman ajan kuin Oiger ja Latvala.

Toyotan Esapekka Lappi oli kahdeksanneksi nopein, tasan sekunti Sunisen perässä.

WRC2-luokassa ajava Skodan Kalle Rovanperä oli sijalla 12 ja Hyundailla ajava Jari Huttunen sijalla 22.

WRC3-luokan Peugeotilla ajava Taisko Lario oli sijalla 34.

Walesin MM-rallin testierikoiskoe

1    T. SUNINEN     2:01.2
2    S. OGIER          2:01.4
3    J. LATVALA       2:01.4
4    E. EVANS         2:01.4
5    C. BREEN         2:01.5
6    T. NEUVILLE    2:01.8
7    M. ÖSTBERG   2:01.9
8    E. LAPPI          2:02.2
9    H. PADDON     2:02.6
10    A. MIKKELSEN 2:03.1
11    O. TÄNAK         2:03.3
12    K. ROVANPERÄ2:07.0
13    E. CAMILLI       2:07.2
14    O. VEIBY           2:07.6
15    G. GREENSMITH  2:07.8
16    P. TIDEMAND       2:08.2
17    N. SOLANS            2:08.6
18    S. LEFEBVRE           2:08.6
19    T. CAVE                   2:08.8
20    F. ANDOLFI            2:08.8
21    L. PIENIAZEK         2:08.9
22    J. HUTTUNEN         2:09.0
….

34    T. LARIO                 2:28.2

Kauppakeskus Jumbon täyden palvelun BMW-liike avautuu perjantaina

Kuva: Laakkonen.

4.10.2018 15.20

Laakkosella on vahva visio autokauppa-alan kehityksestä. Siihen on kuulunut palvelujen yhä helpompi saavutettavuus digitalisaation avulla sekä autojen verkkokaupan käynnistäminen.

Nyt Laakkonen avaa 5.10. täyden palvelun BMW-liikkeen kauppakeskus Jumbossa. 

Liikkeessä asiakkaat voivat tutustua laajasti BMW-mallistoon, koeajaa haluamaansa mallia ja hoitaa auton huoltotarpeet kuntoon. Kaikki palvelut ovat asiakkaiden käytettävissä kauppakeskuksen aukioloaikoina.

Laakkonen on lokakuun 1. päivästä lähtien ainoa BMW-jälleenmyyjä pääkaupunkiseudulla. Koko Suomen mittakaavassa Laakkonen on suurin BMW-jälleenmyyjä lähes 70 % markkinaosuudella.

Pääkaupunkiseudulla Laakkonen tarjoaa asiakkailleen BMW-palvelua vuorokauden ympäri. Suurten Espoon ja Helsingin liikkeiden lisäksi palvelevat Jumbon ja Redin toimipisteet, jotka ovat avoinna aamusta iltamyöhään.

Lisäksi asiakkaiden käytössä ovat BMW-huollon 24/7 palveluautomaatit niin Olarinluomassa kuin Herttoniemessäkin. Espoon Olarinluoman liikkeen suuri laajennushanke valmistuu tammikuussa 2019.


Runsaan vuoden päästä ehkä päästään ajamaan nopeusrajoitettuja kevytautoja

Kuva: Clas von Bell

4.10.2018 15.10

Hallitus esittää, että Suomessa otettaisiin käyttöön uusi ajoneuvoryhmä, kevytauto. Tähän ryhmään kuuluisivat henkilöautosta muutetut, nopeudeltaan enintään 45 kilometriin tunnissa rajoitetut ajoneuvot.

Hallitus esitti ajoneuvolain ja ajokorttilain sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamista 4.10.2018.

Esityksen tavoitteena on mahdollistaa uusi liikkumisen muoto erityisesti 15-17-vuotiaille nuorille. Kevytauton käyttöönoton arvioidaan korvaavan nuorten käytössä erityisesti mopoja. Tätä kautta uudistus parantaisi nuorten kuljettajien ja tieliikenteen liikenneturvallisuutta.

Kevytauton kuljettaminen edellyttäisi mopoautoja vastaavasti AM-luokan ajo-oikeutta. Kevytautoa koskisi sama teoria- ja ajokoevaatimus kuin mopoautoa. Esityksen mukaan kevytautoja verotettaisiin kuten henkilöautoja.

Kevytauton saisi muuttaa henkilöautosta, joka on otettu käyttöön vuoden 2014 jälkeen. Kevytautoksi ei kuitenkaan saa muuttaa sellaista henkilöautoa, jonka käyttöönottovuoden päättymisestä on kulunut yli 10 vuotta. Näin varmistettaisiin se, että erityisesti nuorten käytössä olisi jatkossakin uudehkoja ja mahdollisimman turvallisia ajoneuvoja.

Lakimuutosten ehdotetaan tulevan voimaan 1.11.2019.

Euroopan unionin komissio on antanut esitysluonnoksesta huomautuksen. Sen mukaan ehdotetut lakimuutokset eivät täytä unionin lainsäädännön vaatimuksia erityisesti unionin ajokorttilainsäädännön osalta.

Hallitus katsoo, että ehdotetut lakimuutokset ovat kuitenkin tarkoituksenmukainen toteuttamistapa esityksen tavoitteille ja ne täyttävät unionin lainsäädännön vaatimukset.

Eduskunta päättää

Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu, jonka ajankohta ilmoitetaan eduskunnan verkkosivuilla (tulevia täysistuntoja).

Lähetekeskustelun jälkeen esitys siirtyy valiokuntaan, jonka mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa.


Ajoneuvostaan noussut nainen jäi raskaan ajoneuvon alle ja menehtyi

Clas von Bell

4.10.2018 14.59

Ajoneuvostaan noussut keski-ikäinen nainen jäi tänään aamupäivällä raskaan ajoneuvon yliajamaksi ja menehtyi välittömästi Piikkiön Kirismäessä Ykköstien varrella.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kuolemansyyn tutkintana, joista jälkimmäisen vuoksi ei siitä ole enempää tiedotettavaa.


Yllätyskauppa: Onnibus.com siirtyy suomalaiskonsernin omistukseen

Kuva: CvB

4.10.2018 11.20

Suomen suurin linja-autokonserni Koiviston Auto osti toimialan mullistaneen ja nopeasti kasvaneen markkinajohtaja OnniBus.comin.

OnniBus.comin perustivat suomalaiset yrittäjät Lauri Helke, Petteri Rantala ja Pekka Möttö vuonna 2012. Sillä oli vallankumouksellinen vaikutus koko Suomen kaukojoukkoliikenteeseen.

Souter Investmentsin pääomasijoituksen myötä vuonna 2014 OnniBus.com otti uuden harppauksen luoden nopean ja luotettavan kaukobussiverkoston Suomeen kaksikerrosbusseillaan.

Koiviston Auton konsernijohtaja Antti Norrlin toteaa, että kasvu yritysostojen kautta on aina ollut osa Koiviston Auto -konsernin strategiaa.

– OnniBus.com Oy:n kaupan myötä saamme paljon uutta osaamista markkinoinnissa, sähköisessä lipunmyynnissä ja muuttuvassa hinnoittelussa. Niitä juuri tarvitsemme, jotta pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. OnniBus.comin kaukoliikenneverkosto tulee laajenemaan. Brändiä ja liikennettä tullaan kehittämään OnniBus.comin nykyisen johdon alaisuudessa, Norrlin sanoo.

OnniBus.com palvelee yli 300 000 matkustajaa joka kuukausi, liikennöiden valtakunnallisella verkostolla, jossa on yli 120 kohdetta. Yhtiö työllistää yli 230 työntekijää.

OnniBus.com on jatkanut innovointiaan viimeksi luoden myyntitarjoilun Helsingin ja Jyväskylän välisellä reitillä ja yhdistäen eläkeläisalennukset kysyntäperusteiseen hinnoitteluun.

– Asiakkaan näkökulmasta OnniBus.comin tekemiseen ei tule kaupan myötä muutosta. Keskitymme asiakkaisiimme nyt kasvavassa verkostossa ja jatkamme työtä matkustuspalvelujen kehittämisessä. OnniBus.comin tavaramerkkinä oleva ’liput alkaen 1 euro + 1 euron varausmaksu’ -hinnoittelu jatkuu ja liput myydään osoitteessa www.onnibus.com, toimitusjohtaja Lauri Helke toteaa.

Koiviston Auto -konsernista

Koiviston Auto –konserni on Suomen suurin linja-autoyhtiö, joka tänä vuonna viettää 90-vuotisjuhlaansa. Konsernin liikevaihto on 169 miljoonaa euroa, työntekijöitä on 2100 ja linja-autoja noin 1000. Liikenneyhtiöt Helsingin Bussiliikenne, Jyväskylän Liikenne, Koiviston Auto, Koskilinjat, Kuopion Liikenne, Porvoon Liikenne ja Satakunnan Liikenne hoitavat linjoja ympäri maata aina Helsingistä Ivaloon ja Kilpisjärvelle asti ja kuljettavat kuukausittain 6,8 miljoonaa matkustajaa. Konsernin liikevaihdosta suurin osa tule kaupunkiseutujen kilpailutetusta sopimusliikenteestä.





WRC: Rallin maailmanmestari ei selviä vielä Walesin rallissa

TGR

Esapekka Lappi on MM-sarjassa neljäntenä.

4.10.2018 09.35

           
Tällä viikolla ajetaan rallin MM-sarjan kolmanneksi viimeinen osakilpailu Walesissa. Sumujen saarten sorateille lähtee Suomesta kuusi kuljettajaa taistelemaan menestyksestä kolmessa eri luokassa.

WRC-luokassa viivalla nähdään Toyotan suomalaiskaksikko Jari-Matti Latvala ja Esapekka Lappi sekä Fordin Teemu Suninen.

Kivikovassa WRC2-luokassa suomalaisista ovat mukana juuri 18 vuotta täyttänyt Skoda-kuljettaja Kalle Rovanperä ja Jari Huttunen Hyundailla.

Taisko Lario puolustaa Peugeotilla sinivalkoisia värejä WRC3-luokassa.

MM-sarjan klassikkokisoihin kuuluva Walesin ralli on tunnettu syksyisen liukkaista sorateistään. Ajankohtansa vuoksi tässä rallissa on usein ratkottu maailmanmestaruuden kohtalo.

Tänä vuonna MM-pistetaulukko on kärjen osalta niin tiukka, että mestaruus ratkeaa vasta Walesin jälkeen ajettavissa osakilpailuissa.

Belgialainen Hyundai-pilotti Thierry Neuville on kerännyt 177 pistettä ja johtaa sarjaa. Toyotan ykköstykkinä ajava Viron Ott Tänäk on kolmen edellisen kisan voittojensa myötä noussut toiseksi ja hänellä on 164 pistettä.

Kymmenen pisteen päässä Tänakista kärkkyy Fordin hallitseva maailmanmestari Sebastien Ogier.
Suomalaisista Lappi on sarjassa neljäntenä 88 pisteellä,Latvala viidentenä (75 pistettä) ja Suninen kahdeksantena (54).

Vaihtelevien keliolosuhteiden sorasirkus

Kauden kolmanneksi viimeisessä MM-osakilpailussa ajetaan neljän päivän aikana 23 erikoiskoetta ja 318 EK-kilometriä.

Walesin haastavat olosuhteet ovat usein olleet ensikertalaisille kohtalokkaita, mutta toisaalta näissä oloissa myös maltillisella taktiikalla pääsee pitkälle.

Nykyisistä suomalaiskuljettajista Walesin voitto on vyöllään vain Latvalalla, joka kuittasi kisan nimiinsä 2011 ja 2012.

Walesin ralli käynnistyy torstai-iltana, jolloin ajetaan lyhyt 1,7 kilometrin yleisöerikoiskoe.

Perjantaina suunnataan metsäerikoiskokeille, ja edessä on kahdeksan erikoiskoetta. 

Yksi rallin ratkaisupätkistä saattaa olla 29 kilometriä pitkä Brenigin erikoiskoe, joka ajetaan päivän aikana kaksi kertaa. Perjantain lenkki on 110 kilometriä pitkä.

Lauantaina on vuorossa rallin pisin päivä, kun rallikaravaani kiertää kaikkiaan yhdeksän erikoiskoetta, ja EK-kilometrejä kertyy peräti 150. Lisähaasteen lauantaille tuo se, että päivän aikana ei ole huoltoa.

Kilpailun päätöspäivänä kaasutellaan vielä viisi erikoiskoetta, joilla on yhteensä mittaa 56 kilometriä. Walesissa on erikoista, että lisäpisteitä antava Power Stage ajetaan jo päivän toisena erikoiskokeena. Kyse on 15 kilometriä pitkästä Gwydir 1 -pätkästä.

Erikoiskokeiden määrä: 23
Erikoiskoekilometrejä: 318,34 km
Kilpailun kokonaispituus: 1401,35 km