Koti Blogi Sivu 2027

Valmistaudu moottorikelkkailuun huolella ja huomioi muut liikkujat

Arkistokuva. Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Liikenneturva.

Talvikelit sekä alkavat hiihtolomat houkuttavat taas moottorikelkkailun pariin. Liikenneturva muistuttaa, että kelkkaillessa on pysyttävä merkityllä reitillä ja harjoiteltava perustaidot kuntoon ennen taipaleelle lähtöä.

Reiteillä on myös huomioitava muut liikkujat puolin ja toisin, todetaan Liikenneturvan tiedotteessa.

Lumiset talvikelit suosivat hiihtolomalaisia eri puolilla Suomea, ja moni saattaa hypätä moottorikelkan sarviin.

Kylmiltään siihen ei pidä lähteä, sillä liikennesääntöjen lisäksi on paljon muutakin huomioitavaa. Moottorikelkka ja sen ajoympäristö poikkeavat suuresti muusta ajoneuvoliikenteestä. Ensin on harjoiteltava perustaidot kelkan käsittelemisessä kuntoon.

– Ajamiseen on valmistauduttava hyvin: pitää tutustua kelkkaan ja tarkastaa ajovarustus sekä säätilanne. Ajaessa on jätettävä keli- ja pelivaraa. Itsestään selvää pitää olla myös se, että kypärä on kunnolla päässä eikä päihtyneenä ajeta, kertaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska Rovaniemeltä.

Useimmat ihmishengen vaativista moottorikelkkaturmista sattuvat jääalueilla, ja yleisin kuolinsyy on hukkuminen. Koko maassa onkin taas aiheesta varoitettu heikoista jäistä. Varsinaisilla reiteillä yleisin syy onnettomuuteen on suistuminen reitiltä ja törmääminen esteeseen. Kelkan hallinta voi tuntua helpolta, jolloin kuljettajalle saattaa tulla vääränlainen turvallisuuden tunne.

– Jäälle ei pidä ajaa, jos ei ole täysin varma sen kestävyydestä. Talvinen maasto voi ajoalustana näyttää petollisen vaarattomalta. Esimerkiksi jäällä olevia epätasaisuuksia ja muita esteitä on vaikea havaita yhtenäisestä lumipeitteestä. Oikean tilannenopeuden valinta on erittäin tärkeää, Niska sanoo.

Kunnioita luontoa ja maanomistajia – pysy merkityllä reitillä

Moottorikelkkaillessa liikutaan merkityillä reiteillä tai niiden ulkopuolella maanomistajan luvalla. Myös jääpeitteisellä vesialueella saa ajaa. Umpilumen kelkkailuun tarkoitettuja alueita on tällä hetkellä vähän, vaikka useat kelkat ovat rakennettu siten, että niillä pystyy etenemään myös umpilumessa. Tämä voi houkuttaa monia poikkeamaan reiteiltä.

– Joissain tapauksissa maastoon mennään ilman lupia, kelkkaillaan umpilumella väärässä paikassa ja samalla tuhotaan esimerkiksi vastaistutettuja taimikkoja. Tielläkään ei saa ajaa kuin poikkeustapauksissa, mutta silti kelkkoja näkyy liian usein tiealueilla. Myös kevyen liikenteen väylällä ajaminen on kiellettyä. Merkityllä reitillä on pysyttävä, muistuttaa Niska.

Kelkkareiteillä monenlaista kulkijaa – huomioi muut liikkujat

Vuoden alusta on saanut ajaa erikseen osoitetuilla reiteillä entistä leveämpiä ja raskaampia moottorikelkkoja. Se tuo oman lisänsä kelkkareittien vilskeeseen, sillä niillä saa myös kulkea jalkaisin sekä hiihtää. Tästä aiheesta on Liikenneturvaankin tullut muutamia kansalaiskysymyksiä.

– Moottorikelkkareitillä voi siis olla monenlaista kulkijaa, mikä vaatii yhteispeliä kaikilta osapuolilta. Toisten huomioiminen on erityisen tärkeää, puolin ja toisin pitää toimia turvallisesti. Jalankulkijoiden ja hiihtäjien kannattaa kulkea reitin reunassa, ja kelkkailijan on kohtaamistilanteessa hiljennettävä vauhtiaan, Niska muistuttaa.

Viisi vinkkiä turvalliseen moottorikelkkailuun:

  • Valmistaudu varman päälle. Tutustu kelkkaan ja tarkista ajovarusteet sekä säätilanne. Kelkkaile vain selvin päin.
  • Jätä keli- ja pelivaraa. Aja maaston mukaan.
  • Käytä kelkkailuun tarkoitettuja reittejä ja uria. Ole valmis auttamaan muita ja näytä toisille aikeesi hyvissä ajoin.
  • Kunnioita luontoa, eläimiä ja muita ihmisiä. Reittien ulkopuolella saa kelkkailla vain maanomistajan luvalla.
  • Ilmoita läheisille reittisi ja arvioitu paluuaikasi. Lataa puhelimeen 112 Suomi -sovellus, joka paikantaa sinut hätätilanteessa. Huolehdi, että puhelimen akku ei lopu kesken reissun.

Katso ja kertaa olennaiset asiat Liikenneturvan moottorikelkkaoppaasta.

F1: Burgerimies mukaan formulasirkukseen — keväällä ajetaan historian tuhannes F1-kisa

Akseli Herlevi vahvistaa C Moren F1-tiimiä ja lähetyksiä kauden aikana. Burgerimies Herlevi kokkaa paikallista ruokaa esimerkiksi Australiassa ja tarjoilee samalla sopivat kisaruokavinkit myös kotikatsomoihin. Tiistaina burgerien valmistukseen tutustuivat tiimiläisistä Tomi Tuominen, Niki Juusela, Ossi Oikarinen ja Mervi Kallio. Kuva: C More.

Tämän vuoden F1-kausi käynnistyy runsaan kuukauden päästä.

Lähtökohdat F1-kauteen 2019 ovat monesta syystä kutkuttavat. Valtteri Bottas taistelee tulevaisuudestaan ja Kimi Räikkösellä on edessään uusi haaste.

C More tarjoaa kauden kaikki tapahtumat jälleen suorina lähetyksinä. Tällä kaudella suomalaiskuskien otteita voi seurata entistäkin tarkemmin, ja kisapaikkakuntien tunnelmaan tutustutaan myös uudesta ruoka- ja matkailunäkökulmasta, todetaan C Moren tiedotteessa.

Bottas pistää kaiken likoon MM-taistossa, kun pelissä on myös jatkopesti Mercedeksen F1-tallissa. Räikkösellä on puolestaan edessään uusi haaste Sauberista Alfa Romeoksi muuttuneessa tallissa.

Puolet tallipaikoista on mennyt uusiksi alkavalle kaudelle, ja autojen uusittu aerodynamiikka tarjoaa enemmän tapahtumia radalla.

Yksi kauden merkkipaaluista on historian 1000. F1-kisa, joka osuu Kiinan GP:hen 14.4.

C More esittää Australiasta maaliskuun puolivälissä käynnistyvän ja 21 kisaa käsittävän kauden kaikki ajotapahtumat suorana.

Ennakkotunnelmat käynnistyvät tuntia ennen starttia niin lauantaina kuin sunnuntainakin ja ajotapahtumat paketoidaan jälkihöyryissä.

C More esittää myös kaikki Formula 2- ja Formula 3 -sarjojen startit suorana. F2:ssa nähdään tuttu nimi, kun Mick Schumacher debytoi sarjassa.

C Moren F1-tiimissä jatkavat tutut nimet

Niki Juusela selostaa. Asiantuntijakolmikon muodostavat Toni Vilander, Ossi Oikarinen ja Mika Salo. Mervi Kallio jatkaa pääosin kisatoimittajana, mutta tulevalla kaudella hänet nähdään myös studiojuontajana.

Niinpä päävastuuta juontajan tehtävistä kantava Tomi Tuominen nähdään myös varikkotoimittajana.

Tulevalla kaudella koko tiimi matkustaa entistä useammin paikan päälle välittämään tunnelmia ja tapahtumia katsojille. Osassa kilpailuista varikkotiimiä vahvistaa myös keittiömestari Akseli Herlevi.

Burgerimies mukaan neljään kisaan

MTV3 on myös vahvasti mukana F1-kauden tapahtumissa. Kisaviikonloppu käynnistyy jo torstai-iltana Formulasirkuksella.

Lisämausteen Formulasirkukseen tuo Burgerimiehenä tunnettu Akseli Herlevi, joka tutustuu C Moren tiimin kanssa paikalliseen katuruokakulttuuriin paikan päällä Australiassa, Azerbaidzhanissa, Unkarissa ja Meksikossa.

Hän myös valmistaa kisaviikonloppuihin kyseisten kilpailupaikkakuntien makumaailmaa katsojille esittelevät kotikatsomoeväät resepteineen.

F1 Extrat, F1 Ennakkotunnelmat, F1 Paalupaikka ja F1-kisakooste täydentävät MTV3-kanavan F1-viikonloppujen tarjonnan.

Räikkösen ja Bottaksen kaikki kierrokset suorana suoratoistopalvelussa

Suomalaisten ja muiden huippukuskien otteita voi seurata jatkossa entistä tarkemmin. C More tuo alkukauden aikana suoratoistopalveluunsa live-lähetyksien lisäksi suomalaiskuskien ja kolmen muun kiinnostavimman kuljettajan on-board -signaalit suorana kaikkiin ajotapahtumiin.

Palvelusta löytyvät myös mm. suorat ajanotto- ja varikkosignaalit.

Cmore.fi:n F1 Livecenterin avulla katsomiskokemusta voi muokata desktop-laitteella haluamakseen tai seurata lisälähetyksiä 2nd screen -kuvanlähteenä mobiililaitteella.

F1-testit kattavasti kanavilla

Kaksiviikkoinen testirupeama Barcelonassa käynnistyy maanantaina 18.2. C More esittää jokaisen testipäivän iltana koosteen päivän tapahtumista.

Myös MTV3-kanavalla ennakoidaan vahvasti kauden alkamista. Luvassa on F1 Extra -lähetyksiä ja Formulasirkuksen erikoisjaksoja.

F1-kisakalenteri 2019

17.3. Australia
31.3. Bahrain
14.4. Kiina – F1-kisa numero 1000.
28.4. Azerbaidzhan
12.5. Espanja
26.5. Monaco
9.6. Kanada
23.6. Ranska
30.6. Itävalta
14.7. Iso-Britannia
28.7. Saksa
4.8. Unkari
1.9. Belgia
8.9. Italia
22.9. Singapore
29.9. Venäjä
13.10. Japani
27.10. Meksiko
3.11. USA
17.11. Brasilia
1.12. Abu Dhabi

Hiihtolomaliikenne poliisin erityistarkkailussa

Kuva: CvB.

Itä-Uudenmaan poliisi keskittää liikennevalvonnan päätieverkolle hiihtolomien ajaksi. Teillä valvotaan erityisesti ajonopeuksia, riskiohituksia ja kuljettajien ajokuntoa.

Valvontaa tehdään tunnuksellisella ja tunnuksettomalla ajoneuvokalustolla eli poliisi- ja siviiliautoilla.

– Vaihtelevat ja vaikeat keliolosuhteet ovat usein olleet taustatekijöitä liikenneonnettomuuksien syntytilanteissa, mutta pääosin kyse on ollut kuljettajien tekemistä ajo- ja havaintovirheistä, kertoo vanhempi konstaapeli Sari Nuolikoski Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Osa onnettomuuksista on tapahtunut tilanteissa, joissa kuljettaja on lähtenyt ohittamaan, vaikka näkyvyys on ollut lähes olematon sateen tai pöllyävän lumen vuoksi.

– Loskaisella ja lumisella tienpinnalla on menetetty ajoneuvon hallinta, kun kuljettaja ei ole sovittanut ajonopeuttaan keliolosuhteiden mukaiseksi. Riski on kasvanut erityisesti ohitustilanteissa, joissa on vaihdettu ajokaistaa ja ylitetty loska- ja lumikertymiä, Nuolikoski jatkaa.

Tässä muutama vinkki siihen, miten jokainen kuljettaja voi omalla toiminnallaan tehdä matkanteosta turvallista.

  • varaa matkalle ja tauoille riittävästi aikaa
  • kokenein kuljettaja rattiin, ainakin huonossa kelissä
  • muista turvaväli
  • huomioi koko ajan ajo-olosuhteet ja niiden muutokset
  • noudata nopeusrajoituksia, ohitustarve vähenee
  • jos joudut ohittamaan, tee se vasta sitten kun olet täysin varma onnistumisesta

Hiihtolomaliikenteeseen lähtiessä kannattaa kiinnittää auton pakkaamiseen huomiota.

Autojen valmistajat ovat määritelleet kattokuorman rajat, joihin on hyvä tutustua.

Kattokuormarajat koskevat ihan kaikkea, mitä katolle laitetaan, esim. taakkatelineitä ja suksibokseja. Kattokuormaraja on maksimissaan 10 % auton omasta massasta, mutta valmistajan määrittelemä raja voi olla pienempikin, Nuolikoski neuvoo.

Rinta-Joupin Raision myymälä avattiin

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Autoliikeketju J. Rinta-Jouppi Oy on laajentanut toimintaansa Varsinais-Suomeen ja avasi Turun seudun ensimmäisen toimipisteensä Raisioon.

Kauppakeskus Myllyn viereen sijoittuva autoliike avautui ensimmäisen kerran asiakkailleen 8.2.

Liikkeen valikoimasta löytyy noin 250 vaihtoautoa sekä uusia Adria- ja Bürstner-matkailuautoja.

– Tätä jättimäisen laajaa ja monipuolista vaihtoautovalikoimaa täydentää ketjun lähes 3 000 muuta vaihtoautoa ympäri Suomen, kertoo paikallisjohtaja Marko Hiltunen J. Rinta-Jouppi Oy:stä.

Liike on avoinna arkisin klo 10–18 ja lauantaisin klo 10–15.

Soinintiellä Raisiossa sijaitseva autoliike juhlii virallisia avajaisiaan tulevana viikonloppuna 15.–17.2, jolloin liike on avoinna myös sunnuntaina klo 11–15.

J. Rinta-Jouppi Oy on yksi Suomen suurimmista yksityisistä autokauppaketjuista, jonka juuret yltävät 1950-luvulle asti. Perinteikkään perheyhtiön ensimmäinen autoliike avattiin vuonna 1987 Seinäjoella. Raisioon avattava autoliike on yhtiön 14. toimipiste.

J. Rinta-Jouppi Oy:n muut myymälät sijaitsevat Kuopiossa, Helsingissä, Tampereella, Hämeenlinnassa, Kotkassa, Lahdessa, Lappeenrannassa ja Vantaalla. J. Rinta-Joupin liikevaihto vuonna 2018 oli yli 220 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllistää noin 210 henkilöä.

Katso tästä Autoliiton kymmenen vinkkiä hiihtolomamatkan onnistumiseksi

Kuva: Matti Sulanto

Autoliitto listasi keskeiset asiat, jotka on huomioitava ennen matkalle lähtöä ja matkan aikana.

Hiihtolomamatkalle lähdettäessä auto on yleensä täynnä ihmisiä ja tavaroita. Auton ajo-ominaisuuksien säilyttämiseksi on tärkeää, että auto kuormataan oikein.

Erityisesti ennalta-arvaamattomassa vaaratilanteessa väärin kuormattu auto saattaa käyttäytyä hyvinkin yllättävästi. Irrallaan olevat tavarat saattavat puolestaan lentää matkustamoon ja osua matkustajiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

– Kuormauksen lisäksi on tärkeää tarkastaa rengaspaineet ja nostaa ne korkeamman kuormituksen mukaisiksi. Koska autonvalmistajat harvoin ovat määritelleet rengaspaineita talviolosuhteisiin, on kuljettajan syytä talviaikaan käyttää 0,2 baria suosituksia korkeampia paineita. Rengaspaineista huolehtimalla rengasrikon todennäköisyys pienenee, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen muistuttaa.

Ongelmia voi välttää yksinkertaisin keinoin

Rengasrikkojen lisäksi toinen Autoliiton tiepalvelua yleisesti työllistävä ongelma on avaimien unohtuminen sisälle lukittuun autoon. Tästä johtuvat ongelmat olisivat vältettävissä huolellisuudella ja ottamalla vara-avaimet matkalle mukaan. Vara-avaimet kannattaa antaa toiselle, samassa autokunnassa matkaavalle.

– Avaimet kannattaa pitää mieluummin housujen kuin takin taskussa, koska on todennäköisempää, että housut ovat kuljettajan jalassa koko matkan ajan. Takki tulee monesti heitettyä auton takapenkille tai tavaratilaan, jolloin sen taskussa olevat avaimet jäävät herkästi autoon sisälle, Vesalainen selventää.

Tasainen ajonopeus tuo monta etua

Lomakaudella liikennettä on paljon. Liikenteen jonoutuessa ohittelemalla ei voita aikaa.

– Jonossa puikkelehtimalla vain puurouttaa liikennettä ja vaikeuttaa kaikkien matkantekoa sen sijaan, että oma eteneminen sujuvoituisi, Vesalainen painottaa.

Hyväksymällä muun liikennevirran nopeuden ja huolehtimalla riittävästä turvavälistä ajamisesta tulee tasaisempaa, leppoisampaa, taloudellisempaa ja turvallisempaa.

– Turvaväliä on riittävästi, kun etäisyyden säätely edellä ajavaan onnistuu pelkän kaasun avulla, Vesalainen neuvoo.

Kymmenen vinkkiä

Muista nämä ennen matkalle lähtöä

  • Kuormaa auto huolellisesti.
  • Nosta rengaspaineet kuormauksen mukaiseksi.
  • Ota vara-avaimet mukaan.
  • Täytä lasinpesunestesäiliö riittävästi pakkasta kestävällä nesteellä.
  • Tallenna käytössäsi olevan tiepalvelun tai liikkumisturvan numero matkapuhelimen muistiin. Autoliiton tiepalvelu palvelee numerossa 0200-8080 (1,95 €/min. + mpm.).

Muista nämä matkan aikana

  • Pidä autonavaimia housujen taskussa.
  • Käännä valokatkaisija asentoon, jossa ajovalojen lisäksi myös auton takavalot palavat.
  • Pidä riittävää turvaväliä edellä ajavaan.
  • Älä ohittele liikenteen jonoutuessa.
  • Pidä riittävästi taukoja, niin matka sujuu turvallisemmin ja leppoisammin.

Mies kuoli nokkakolarissa kuorma-autoyhdistelmän kanssa Laukaassa

Kuva: CvB.

Nelostiellä Laukaassa Vehniän kohdalla sattui kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus viime yönä hieman puolen yön jälkeen.

Onnettomuudessa menehtyi Pohjanmaalta kotoisin ollut keski-ikäinen mies.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisin tiedotteen mukaan miehen ajama henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut vastaantulevalle kaistalle ja törmännyt vastaan tulleen kuorma-autoyhdistelmän keulaan.

Poliisin mukaan henkilöauton kuljettaja menehtyi välittömästi onnettomuudessa. Alustavan tiedon mukaan kuorma-auton kuljettajalle ei tullut törmäyksessä vammoja.

Mies kuoli nokkakolarissa — poliisi epäilee syyksi liian suurta tilannenopeutta

Kuva: CvB.

Eilen iltapäivällä kaksi henkilöautoa kolaroivat Virroilla valtatiellä 23. Onnettomuudessa kuoli 40-luvulla syntynyt kihniöläinen mies.

Poliisin tiedotteen mukaan mies oli yksin kuljettamassaan autossa, joka oli liikennekäytöstä poistettu.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Toisena osallisena kolarissa oli 50-luvulla syntynyt virtolainen nainen, joka loukkaantui onnettomuudessa.

Poliisin mukaan naisen vammat vaativat sairaalahoitoa, mutta eivät alkutietojen mukaan ole hengenvaaralliset. Nainen oli yksin kuljettamassan autossa.

Poliisi epäilee kolarin syyksi liian suurta tilannenopeutta.

Miehen kuljettama auto on osunut vastaan tulleen ajoneuvon keulaan vasen kylki edellä. Jäisessä tiestä löydettiin myös ajoneuvon liukumajälkiä ennen törmäyspaikkaa, todetaan tiedotteessa.

Tässä hieman esimakua Škodan tulevien sähköautojen muotoilusta

Kuva: Skoda.

Tämän vuoden Geneven autonäyttelyssä Škoda tuo esille automalliensa sähköistymisen seuraavan vaiheen konseptiautona Škoda Vision iV.

Nyt julkaistavalla kahdella designluonnoksella Škoda herättää kiinnostuksen skaalautuvaan sähköautojen perustekniikkaan (MEB) pohjautuvaan ensimmäiseen täyssähköautomalliinsa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Škoda Vision iV -konseptiautossa käytetään ulkopeilien tilalla kameroita, jotka on sijoitettu evämuotoisiin koteloihin.

Keulan ilmettä hallitsee uusi tulkinta Škoda-automallien tutun leveästä jäähdyttimen säleiköstä, jossa on hienot pystyrivat ja kristallimaiset muodot.

Jäähdyttimen säleikön yläosassa on vaakasuuntainen valolista.

Takana on kristallimaiset led-takavalot. Palaessaan ne antavat uuden tulkinnan kaikille Škoda-automalleille yhteisestä takavalojen C-kirjaimen muodosta.

Diffuusoriosassa on valolista ja takaluukun pinnassa oleva Škoda-tekstilogon kirjaimet palavat punaisina.

Kuva: Skoda.

Škoda sähköistyy

Vuosi 2019 tuo Škodan mukaan sähköllä ajamisen maailmaan. 124 vuotta perustamisensa jälkeen Škoda tuo markkinoille ladattavan hybridimallin Superb PHEV ja Citigo-täyssähköautomallin.

Vuonna 2020 niitä seuraavat MEB-perustekniikan ensimmäiset sarjatuotantoautomallit. Seuraavan neljän vuoden aikana Škoda investoi noin kaksi miljardia euroa vaihtoehtoisiin voimanlähteisiin ja uusiin mobiilipalveluihin.

Vuoden 2022 loppuun mennessä Škoda esittelee yli kymmenen sähköä voimalinjassaan hyödyntävää automallia.

Suomalaispeli ehdolla maailman parhaaksi autopeliksi

Kuva: Bugbear Entertainment.

Helsinkiläisen Bugbear-studion Wreckfest-autopeli kisaa vuoden 2018 parhaan autopelin palkinnosta maailman arvostetuimmassa pelialan gaalassa, D.I.C.E. Awardsissa.

D.I.C.E. Awards on pelialan vastine elokuva-alan Oscar-gaalalle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalaispelin valitseminen vuoden 2018 parhaiden kilpa-ajopelien finalistiksi on saavutus, jolla todistetaan samalla myös suomalaisen pelialan innovatiivisuutta ja osaamista.

Sitäkin merkittävämpää on se, että ajopelien sarjan finaaliin on hyväksytty kaikista tarjokkaista vain kolme ehdokasta.

Vuosittain järjestettävän D.I.C.E. Summit -konferenssin yhteydessä 13.2.2019 pelialan ammattilaisten jakamat palkinnot peilaavat vahvasti pelialan suuntauksia ja ilmiöitä.

– Jo pelkästään finaaliin pääseminen on meille valtava kunnia ja osoitus siitä, että pienikin joukko voi saada aikaan suuria asioita, kun se koostuu osaavista ja motivoituneista tekijöistä. Finaalipaikka on samalla myös kunnianosoitus suomalaiselle pelialalle ja sen osaamiselle sekä vuosikausia meitä uskollisesti tukeneille faneille, kertoo Bugbearin toimitusjohtaja Janne Alanenpää.

Wreckfest on jo saavuttanut menestystä maailmalla, sillä helmikuun alkupuolella pelaajat äänestivät pelin 2. sijalle vuoden 2018 parhaiden auto- ja urheilupelien kategoriassa merkittävän saksalaisen Gamestar-julkaisun järjestämässä äänestyksessä.

Suomalaisen pelikehittämisen ja osaamisen lisäksi Wreckfest vie maailmalle myös populaarikulttuuria, sillä pelin soundtrackillä on mukana kotimaisia rock- ja metalliyhtyeitä kuten Jay Ray, Blind Channel, Cyan Kicks, Oceanhorse, Shiraz Lane ja Desire.

Wreckfest-peli julkaistiin tietokoneille kesällä 2018. Pelistä julkaistaan konsoliversio PlayStation 4- ja Xbox One -alustoille myöhemmin tänä vuonna. Studion lähitulevaisuuden tähtäimessä on mittava laajentuminen ja uusien autopelien kehittäminen myös tulevaisuudessa.

http://www.bugbeargames.com

Wreckfest: Yksin- ja moninpelattava vauhdikas kilpa-ajopeli, jossa pelti taipuu ja V8-moottorit laulavat. Peli sisältää monia erilaisia kilpailutiloja, ja siinä voi kiitää niin suomalaisissa perinnemaisemissa hiekkakuopassa ja metsäpoluilla kuin myös vaativilla asfalttiradoilla. Monipuolinen ja paikoin jopa humoristinen kulkuneuvovalikoima tarjoaa makupaloja niin klassikkoautojen historiasta kuin rajuja muskeli- ja rata-autoja. Pelin fysiikkamoottori mahdollistaa monipuolisen vauriomallin, jolle riittää käyttöä etenkin romurallikisoissa.
http://www.wreckfestgame.com

Uudenkaupungin autotehtaan vuosituotanto ylitti ensimmäisen kerran 100 000:n auton rajan

Kuva: Valmet Automotive.

Valmet Automotive valmisti vuonna 2018 kaikkiaan 110 000 autoa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta yrityksen historiassa, kun valmistettujen autojen määrä ylittää 100 000:n rajan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uuden vuosituotantoennätyksen taustalla on Valmet Automotiven tiedotteen mukaan tuotannon joustavuus sekä vahva yhteistyö Daimler AG:n kanssa.

Valmet Automotiven tuotanto on kasvanut vuodesta 2013 alkaen, jolloin yritys aloitti autonvalmistuksessa yhteistyön Daimler AG:n kanssa.

Yhteistyö käynnistyi Mercedes-Benzin 3. sukupolven A-sarjan tuotannolla, ja on viime vuosina laajentunut Mercedes-Benzin GLC-katumaasturin sekä uuden A-sarjan valmistuksen myötä.

Vuoden 2018 tuotantomäärä koostuu Mercedes-Benzin GLC-katumaastureista sekä 4. sukupolven A-sarjasta.

Samalla myös autojen vienti on noussut uuteen ennätykseen, ja henkilöautot ovat vakiinnuttaneet asemansa yhtenä Suomen tärkeimmistä vientituotteista.

Edellinen tuotantoennätys oli 90 000 autoa vuodelta 2017. Uusi tuotantoennätys näyttää myös suuntaa tulevien vuosien valmistusmäärille.