Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija EmmiliinaKujanpää katsoo, että liikennepolttoaineen kulutuksen vähentämisen sijaan Suomessa tulisi pyrkiä vähäpäästöisempiin polttoaineisiin. Yritysten kustannusten lisääminen heikentäisi yritysten toimintamahdollisuuksia Suomessa.
Pääministeri Rinteen hallitusohjelman mukaan liikenteen vero- ja maksu-uudistuksilla pyritään muuttamaan verotuksen tasoa suunnitelmallisesti päästötavoitteet huomioiden.
Kujanpää toivoo, että hallituksen nyt esittämät liikennepolttoaineiden 250 miljoonan euron veronkiristykset vuodelle 2020 huomioitaisiin osana suunnitelmallista liikenteen vero- ja maksu-uudistusta.
Kujanpää katsoo, että polttoaineen kulutuksen vähentämistavoitteen sijaan veromuutoksilla tulisi ohjata vähäpäästöisten polttoaineiden käyttöön.
Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotettu liikennepolttoaineiden veronkorotuksen kohdistaminen energiasisältöveroon on hänen mielestään ristiriidassa hallituksen päästövähennystavoitteiden kanssa.
– Mahdollisia veronkorotuksia tulisi energiasisältöveron sijaan painottaa hiilidioksidiveroon. Tämä voimistaisi päästöohjautuvuutta ja parantaisi biopolttoaineiden kilpailukykyä, Kujanpää sanoo.
Kujanpää muistuttaa, että pitkien etäisyyksien Suomessa valtaosa yritysten tavaravirroista kulkee maanteillä. Liikennepolttoaineiden veronkorotusten siirtyminen maantiekuljetusten hintoihin lisäisi kaupan ja teollisuuden kustannuksia, mikä vaikuttaisi haitallisesti yritysten kilpailukykyyn.
– Liikennepolttoaineiden verotus on Suomessa jo nyt kansainvälisesti korkeaa. Maantieteellisistä syistä yrityksillä ei myöskään ole vaihtoehtoja maantiekuljetuksille. Suomalaisten yritysten kilpailukyvyn heikentäminen vähentäisi yritysten mahdollisuuksia työllistää ja ehkäisisi siten myös hallituksen työllisyystavoitteen toteutumista, Kujanpää päättää.
Viime yönä kello 22.23 Jyväskylän Lohikoskentiellä tapahtui erikoinen liikennevahinko.
Poliisin tiedotteen mukaan henkilöauto ja kuorma-auto olivat rinnakkaisilla kaistoilla ajamassa kohti Jyväskylän keskustaa. Kuorma-auto käytti vasenta kaistaa ja henkilöauto oikeanpuoleista.
Yhtäkkiä toinen henkilöauto ajoi kuorma-auton ja henkilöauton väliin. Väliin ajanut henkilöauto osui kaistalla olleen henkilöauton takakulmaan.
Kuorma-auton kuljettaja ja kaistalla olleen henkilöauton kuljettaja arvioivat molemmat nopeutensa olleen törmäyshetkellä noin 50-60 km/h.
Molemmat henkilöautot vaurioituivat törmäyksessä ja kolaroidun ajoneuvon kuljettaja toimitettiin Keski-Suomen keskussairaalaan tarkastettavaksi.
C Moren suoratoistopalvelu cmore.fi avautuu kaikille maksuttomaan kokeiluun perjantaista sunnuntaihin. (HUOM! Tämä koskee viikonloppua 2019)
Sotshin GP-viikonloppuna ajetaan F1:n lisäksi myös F2- ja F3-kisat, joten ValtteriBottaksen ja KimiRäikkösen lisäksi radalla nähdään F3-luokassakin suomalaisia, kun NikoKari ja SimoLaaksonen taistelevat pisteistä.
Urheilujen lisäksi maksutta on katsottavissa myös kaikki muu cmore.fi:n sisältö.
Cmore.fi:n maksuttomaan kokeiluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä palveluun.
Jos Total-tilausta ei lopeta viimeistään sunnuntai-illan päätteeksi, jatkuu tilaus normaalihintaisena. Maksuttoman kokeilun tilaus tapahtuu täältä: https://www.cmore.fi/kampanja/maksuton-kokeilu
20190411 . Retkeläiset menossa taksiveneeseen Vallisaaressa. Paikka on Torpedolahden laituri Vallisaaren itärannalla. Taivaanrannassa Haminansalmen toisella puolen näkyy Santahamina. Kuva: Museovirasto, Helsingin Kaupunginmuseo, Pekka Vyhtinen.
Päivän taksiautoksi on tänään valikoitunut vedessä kulkeva taksi, eli taksivene.
Kuva on tältä vuodelta ja kuvassa retkeläisiä on menossa taksiveneeseen Helsingin Vallisaaressa. Taivaanrannassa Haminansalmen toisella puolen näkyy Santahamina.
Sami Pajari on SM3-luokan kärjessä. Kuva: Aaro Nygård.
AKK:n ja sen yhteistyökumppaneiden jo vuonna 2014 lanseeraama Flying Finn Future Star -kilpailu (FFFS) muuttuu merkittävästi.
Tämän vuoden toisena palkintona on tallipaikka rallin MM-sarjan Junior WRC -luokkaan kaudelle 2020.
Lokakuun 3.-4. päivä pidettävän valintakokeen finalistit selviävät nyt viikonloppuna ajettavassa Ralli SM -sarjan viimeisessä osakilpailussa.
Flying Finn Future Star -kilpailun finaaliin pääsevät ne kuljettajat, jotka sijoittuvat SM3-luokassa viiden parhaan joukkoon ja täyttävät tänä vuonna enintään 25 vuotta.
Vuodesta 2014 lähtien kilpailun palkintona on ollut upea näytönpaikka Neste Rallissa, ja poikkeuksellisesti tänä vuonna kilpailun uudistuessa jaetaankin kaksi palkintoa.
Tästä syksystä eteenpäin FFFS-voittaja lähtee seuraavaksi kaudeksi näyttämään kyntensä junioreiden rallin MM-sarjaan maailmalle.
AKK:n Flying Finn -kumppanuuspäällikön Jari Raskin mukaan uudistus asettaa voittavalle kuljettajalle aivan uudenlaisen haasteen.
– Kokonainen kausi JWRC-luokassa vaatii erilaisen valmistautumisen, sillä tekemisen täytyy olla pitkäjänteisempää kuin yhteen kisaan panostettaessa. Valmistautumisen on oltava kokonaisvaltaisempaa ja suunnitelmat pitää tehdä pidemmällä tähtäimellä, Rask luonnehtii.
Nuorilta vaaditaan paljon, mutta myös tukea on tarjolla merkittävästi
Tämän hetkisten SM3-luokan sijoitusten mukaan valintakokeeseen pääsisivät Sami Pajari, Lauri Joona, Henri Hokkala ja Aleksi Röyhkiö. Heistä Pajari ja Hokkala ovat jo kerran FFFS-palkinnon voittaneet. Teoreettisesti jopa yhdeksällä kuljettajalla on mahdollisuus vielä lunastaa paikkansa valintakokeeseen.
SM-ralleissa kuljettajat osoittavat vauhtinsa ja ajotaitonsa, mutta maailman huipulla vaatimukset ovat paljon korkeammalla.
Valintakokeella testataankin lisäksi valmiutta kansainvälisiin parrasvaloihin niin fyysisesti kuin henkisestikin sekä esimerkiksi mediataitojen mittaamisella.
– Vauhdin lisäksi kuljettajilta vaaditaan tiettyä analyyttisyyttä, jotta he pystyvät hienosäätämään autoa ja ajamistaan kulloinkin vallitsevan tilanteen ja olosuhteen mukaan. Koko kauden ajaminen tuo myös ihan erilaisen kiinnostuksen median puolesta, Rask toteaa.
Tallipaikan lisäksi voittavalla kuljettajalla on mahdollisuus saada merkittävä taloudellinen tuki JWRC-kaudelleen, sillä mikäli hän ajaa tällä kaudella Ralli SM -sarjassa M-Sportin Ford-kalustolla ja Pirellin renkailla, tukevat M-Sport, Pirelli ja AKK Junioreiden MM-sarjaan osallistumista yhteensä 90 000 eurolla.
Palkinto on erittäin tavoiteltu nuorten kuljettajien keskuudessa.
– Tänä päivänä on todella vaikea saada noinkin isoa taloudellista tukea. Nuoret kaverit, jotka haluavat oikeasti päästä eteenpäin, niin kyllä he aivan tosissaan siitä palkinnosta ajavat, toteaa AKK:n autourheilun nuorisomaajoukkueen eli Flying Finn Academyn valmennuspäällikkö TuomoNikkola.
Flying Finn Future Star -valintakoe järjestetään Liikuntakeskus Pajulahdessa 3.-4.10.2019.
SM3-luokan SM-pisteet 6/7 osakilpailun jälkeen
1. Sami Pajari 93 *
2. Lauri Joona 78 *
3. Joonas Lindroos 75
4. Henri Hokkala 71 *
5. Aleksi Röyhkiö 59 *
* Kuljettaja osallistuu Flying Finn Future Star -kilpailuun
Jo vuosien ajan FFFS-kilpailun voittaneet kuljettajat ovat herättäneet positiivista huomiota myös kumppanien keskuudessa. Juuri kumppanien mahdollistamana uudet tähdet ovat pystyneet näyttämään kyntensä muun muassa MM-ralleissa.
– Teemu Sunisen johdolla tämän kilpailun voittajat ovat tuoneet Flying Finn -konseptin todella hienosti esille. Kiinnostus on jatkuvaa. On hienoa, että juuri Pirellin, M-Sportin ja Coregon kaltaisten tukijoiden avulla mahdollistamme uusien tähtien pääsyn kansainvälisille areenoille, Rask hehkuttaa.
– Jotkut yritykset kokevat haastavana tukea yksittäisiä kuljettajia, joten Flying Finn on tarjonnut heille oivan väylän tukea yhteisöä, jonka kautta yksittäiset kuljettajat ja koko Flying Finn -perhe hyötyvät. Toivottavasti Flying Finn Future Star -konsepti saadaan laajennettua myös muihin lajeihin, sillä se on tehnyt autourheilusta joukkuelajin, Rask sanoo tyytyväisenä.
Hyötyauton hankinnassa auton käyttötarve on pääroolissa, mutta työkäyttöautoon halutaan myös mukavuuksia. Paketti- ja lava-autoissakin arvostetaan henkilöautoista tuttuja ominaisuuksia.
Erilaisia hyötyautoja tarvitaan niin rakennusalan, asennuspuolen kuin kuljetusalan käyttöönkin. Lisäksi maatalousalan yrittäjillä on oma tarpeensa esimerkiksi vaativassa maastossa kulkemiseen.
Yksityishenkilöt saattavat taas hakea vetoautoa esimerkiksi raskaampiin harrastekuljetuksiin.
Kamux Vantaa Airport Hyötyautojen myyntipäällikkö TomiKaikkosen mukaan käytettyjen hyötyautojen kohdalla merkkiuskollisuus on vähemmän vaikuttava tekijä verrattuna henkilöautoihin.
– Jos yrittäjä löytää tarpeisiinsa sopivan, oikean kokoluokan auton tarvittavine varusteluineen, se valitaan, koska auto halutaan nopeasti käyttöön ja tuottamaan. Sen verran halutaan kuitenkin usein odottaa, että autoon saadaan esimerkiksi mieleiset renkaat vanteineen ja yrityksen teippaukset. Yrittäjille on selkeästi merkitystä sille, miltä auto näyttää, selventää Kaikkonen.
Kaikkosen mukaan automaattivaihteistolla on kysyntää, ja nelivetojakin halutaan, jos liikutaan hieman haastavammassa maastossa. Hyötyautoihin halutaan tämän päivän mukavuuksia, kuten ilmastointi, polttoainelämmitin ja vakionopeudensäädin.
Vähäpäästöisyydellä on Kaikkosen mukaan erityisesti merkitystä niille yrittäjille, jotka tekevät päästösäännöksen mukaisia urakoita esimerkiksi kunnille.
Yritysten taloudellinen tilanne heijastuu myös käytettyjen hyötyautojen kauppaan ja siihen, miten usein kalustoa päivitetään.
– Yrittäjät päivittävät kalustoaan uudempaan muutaman vuoden välein. Toisaalta yrityksen laajentuessa rekrytoidaan uusia ihmisiä, ja sen myötä tarvitaan lisää kalustoa. Monille yrittäjille käytetty pakettiauto on taloudellisesti järkevä hankinta. Yrittäjillä on kyseessä omat taloudelliset panostukset, joilla halutaan maksimoida kaluston laadukkuus, kertoo Kaikkonen.
Kaikkonen kertoo hintaesimerkin uuden ja käytetyn hyötyauton eroista. Jos uuden pakettiauton hankintahinta on noin 40 000 euroa, niin noin kolme vuotta vanha, alle satatuhatta kilometriä ajettu, hyvällä varustelutasolla oleva pakettiauto voi maksaa käytettynä noin 25 000 euroa.
Hallitus on 26.9.2019 antanut eduskunnalle esityksen kevytautolakien voimaantulon lykkäämisestä vuodella 1.11.2020 saakka.
Tarkoituksena on, että vuoden aikana selvitetään, onko Suomen kevytautoja koskevaa lainsäädäntöä mahdollista muuttaa unionin lainsäädännön mukaiseksi.
Mikäli Euroopan unionin lainsäädännön mukaista ratkaisua ei ennen ehdotettua voimaantuloa löydy, on mahdollista, että hallitus esittää myöhemmin kevytautoja koskevien lakien kumoamista.
Kevytautolakien voimaantulon siirtäminen liittyy Euroopan unionin komission tiukentuneeseen kantaan siitä, miten ajokorttidirektiiviä sovelletaan traktoriluokan ajoneuvoihin, joihin suomalaiset kevytautot kuuluisivat. Lakien voimaantuloon nykyisessä muodossa liittyy riski, että komissio käynnistää rikkomusmenettelyn Suomea vastaan.
Lakien voimaantulon siirtämistä tukee myös valtioneuvoston oikeuskanslerin kannanotto, jonka mukaan ei ole oikeudellisesta näkökulmasta suositeltavaa antaa komission arvion mukaan EU-säädännön kanssa ristiriidassa olevia lakeja täytäntöönpanevia asetuksia ja määräyksiä.
Lakien voimaantulon lykkäämisehdotuksesta johtuen asetusten ja määräysten valmistelu on keskeytetty.
Lausunnoissa kaikki näkemykset saivat kannatusta
Liikenne- ja viestintäministeriö lähetti luonnoksen hallituksen esitykseksi kevytautolakien voimaantulon lykkäämisestä avoimelle lausuntokierrokselle 6.9.2019.
Ministeriö sai määräaikaan 19.9.2019 mennessä 41 lausuntoa. Annetut lausunnot jakautuivat melko tasaisesti voimaantulon siirtämistä, lakien kumoamista ja lakien tämän hetkistä voimaantuloa kannattavien kesken.
Niukka enemmistö lausunnonantajista kannatti voimaantulon siirtämistä, jos sillä voidaan varmistaa liikenneturvallisuus ja yhtenäistää lait EU lainsäädännön mukaiseksi.
Useassa lausunnossa korostettiin myös, että keskustelut komission kanssa lakien yhdenmukaistamiseksi EU-lainsäädännön kanssa olisi aloitettava välittömästi.
Lausunnoissa, joissa kannatettiin kevytautoja koskevien lakien kumoamista, koettiin kevytautojen vaikuttavan negatiivisesti muun muassa liikenneturvallisuuteen ja liikenteen sujuvuuteen sekä liikenteen päästövähennystavoitteisiin.
Lausunnoissa, joissa kannatettiin lakien voimaantuloa aiemmin päätetyn mukaisesti, katsottiin lakien voimaantulon siirtämisen aiheuttavan kuluttajille, yrityksille ja eri aloille merkittävää taloudellista vahinkoa.
Mikä on kevytauto?
Kevytautosäädökset sallisivat 15 vuotta täyttäneen kuljettaa mopoautokortilla (AM121-luokka) kevytautoa, joka on muutoskatsastettu henkilöautosta. Lainsäädännön tarkoituksena on parantaa erityisesti nuorten liikenneturvallisuutta.
Kevytautot ovat traktoriluokan (T1-luokan) ajoneuvoja, jotka on muutettu vuonna 2015 tai sen jälkeen käyttöönotetusta M1-luokan ajoneuvosta eli henkilöautosta.
Kevytauton suurin rakenteellinen nopeus on rajoitettu 60 kilometriin tunnissa ja sen omamassa ajokuntoisena voi olla enintään 1 500 kg, tai enintään 1 800 kg, jos ajoneuvon käyttövoimana on yksinomaan sähkö.
Kevytautoja koskevien lakien ja lakien nojalla annettavien asetusten ja määräysten oli tarkoitus tulla voimaan 1.11.2019.
Mitä seuraavaksi?
Tavoitteena on, että eduskunta hyväksyisi ja tasavallan presidentti vahvistaisi voimaantulon siirtämistä koskevan ehdotuksen ennen tämänhetkistä lain voimaantuloa 1.11.2019.
Jos kevytautolakien voimaantuloa siirretään, tullaan lakien muutosehdotuksia valmistelemaan tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien ja EU komission kanssa.
Tarkoitus on selvittää mahdollisimman nopeasti, onko löydettävissä ajokorttidirektiivin mukainen ratkaisu komissiota tyydyttävällä tavalla. Jos ratkaisua ei löydy, on mahdollista, että hallitus esittää myöhemmin kevytautoja koskevien lakien kumoamista.
Lakien muutosehdotukset tai kumoamisesitys tulisi saattaa eduskunnan käsiteltäväksi niin, että ne ehditään käsitellä ennen lain uutta voimaantuloa.
Olemme jo jonkin aikaa julkaisseet LP-levyjen levynkansia, jotka jollain lailla liittyvät autoiluun tai liikenteeseen.
Tällä kertaa liikutaan kaksipyöräisillä.
Levyn kansitekstistä ei suoraan selviä, mikä funktio näillä moottoripyörillä on?
Kuva: CvB.
Ensimmäisen kappaleen nimi tosin on ”Hell Raiser” ja kuudennen kappaleen nimi ”Drive-in Saturday.”
Motoristien ajoasut eivät myöskään ole kaikkein järkevimmät. Etukannen naisella on sentään kypärä ja takakannen miehellä paksu nahkatakki ja kunnon jalkineet.
Vuonna 2001 syntynyt nainen oli 24.9. kello 17.30 kävelyllä Vantaan Kuusijärventiellä sisarensa kanssa, kun ohikulkenut pyöräilijä oli siepannut hänen olkalaukkunsa ja polkenut karkuun.
Mies oli noin 25-vuotias, hänellä oli yllään keltainen takki, jossa oli huppu ja hänellä oli partaa.
Jos autossasi on levyjarrut, ratkaisu sisältää hyvin todennäköisesti myös jarrusatulan. Ja todennäköisesti luet tätä tekstiä, koska sinulla on ongelmia yhden tai useamman jarrusatulan kanssa.
Epätasaiset- tai toimimattomat jarrut voivat aiheuttaa katastrofaalisia tilanteita ei vain sinulle, vaan myös kanssamatkustajille ja muille tiellä liikkujille. Asiaan kannattaa suhtautua vakavasti ja hoitaa asia kuntoon pikimmiten.
Ennen kuin hankit autoosi uusia vaihdettavia jarrusatuloita, sinun on tiedettävä enemmän niiden toiminnasta ja mitä niiltä voidaan odottaa.
Autonosien verkkokauppa, Trodo.fi on koonnut hyödyllisiä vinkkejä, mitä jarrukenkien ostajan tulisi tietää jarruista ja jarrukengistä ennen niiden hankintaa.
Mitä ovat jarrusatulat?
Auton jarrujärjestelmässä jarruneste kulkeutuu jarruletkujen kautta kohden pyöriä. Hydraulinen nestepaine pakottaa jarrusatulan männän laajentumaan ja painautumaan sisään, mutta se ei pysty tekemään mitään itsekseen.
Kovametallista kitkaa tuottavasta materiaalista tehdyt jarrupalat asennetaan jarrukenkään sisään. Yksi pala asennetaan mäntää vasten ja toinen pala jarrulevyn vastakkaiselle puolelle, joko tukivarsikiinnikkeessä, tai kynsimäisessä pidikkeessä. Jarrupolkimen aktivoituessa eli jarrua painettaessa jarrukenkä sulkeutuu. Tällöin mäntä puristaa jarrukenkää siten, että jarrulevyn molemmilla puolilla olevat jarrupalat lähentyvät toisiaan puristaen jarrulevyä aiheuttaen kitkaa ja lopullisen jarrutuksen.
Kuinka jarrusatula sitten vetää toista palaa sisäänpäin? Tämä on mahdollista siksi, että jarrusatulassa on ohjaustapit, jotka mahdollistavat sen liukumisen edestakaisin. Männän paine jarrulevyjä vasten pakottaa jarrusatulan taaksepäin synnyttäen vedon tukikiinnikkeeseen, jonka sisällä pala sijaitsee.
Huonon jarrusatulan oireet
Jarrusatulat altistuvat paljon helpommin ympäristötekijöille auton muihin mekaanisiin osiin verrattuna. Tämä aiheuttaa ongelmia ja oireita, joista autoilijan tulisi pystyä tunnistamaan, milloin kyseessä on huono, tai viallinen jarrusatula.
Kuva: Trodo.
Auton epätasapaino jarruttaessa. Jos auto niin sanotusti sukeltaa toiselle puolelle jarruttaessa, se saattaa viitata siihen, että vastakkaisella puolella sijaitseva jarrusatula ei tuota puristusvoimaa jarrulevyyn. Tämä voi johtua viallisesta jarrusatulasta, kuluneista jarrupaloista, jarrulevyn kulumisesta, tai ongelmasta mittausventtiilin kanssa.
Epätasainen jarrupalojen kuluminen. Jos huomaat jarrupalojen kuluvan jatkuvasti puhki vain toisella puolella auton renkaita, syyllinen löytyy usein jarrusatulasta.
Palaneen käry ajaessa. Kuuma ja epämääräinen haju voi olla merkki siitä, että jarrupalat painautuvat jatkuvasti levyä vasten ilman jarrupolkimen tuottamaa painetta.
Ilmava jarrupoljin. Nestevuodot voivat johtaa siihen, että jarruletkujen sisään pääsee ilmaa, jonka myötä syntyy tyhjää polkeva jarrupoljin.
Yleiset syyt jarrusatuloiden rikkoutumiseen
Jokainen jarrusatula ei kulu tai rikkoudu samalla tavalla. Tässä ovat viisi yleisintä syytä huonolle jarrusatulalle.
Jäykistynyt mäntä
Jokainen jarrupalat vaihtanut tietää, että jarrusatulan männän takaisin painaminen on hyvin haastavaa. Jos männän painaminen takaisin ei onnistu, se on todennäköisesti jäykistynyt ja vaatii vaihtamista. Tämä voi johtua jarrusatulan sisäisestä kulumisesta, tai liiallisesta laajenemisesta.
Jäykistyneet ohjaustapit
Männän pitkittyessä ohjaustapit, tai liukusäätimet pitävät jarrusatulan liikkeessä molemmilla puolilla. Yksi tai molemmat ohjaustapit voivat tarttua jarrusatulaan, joka johtaa liukukyvyn ja jarrutusvoiman heikkenemiseen. Tältä voidaan välttyä, mikäli ohjaustapit voidellaan jarrujen huollon yhteydessä.
Syöpyminen
Kosteissa olosuhteissa syöpyminen voi aiheuttaa ongelmia jarrusatulan toimintaan. Syöpyminen voi aiheuttaa pintojen epätasaisuutta, liukumisjäykkyyttä, sekä männän toiminnan heikentymistä. Syöpyneet pinnat on mahdollista puhdistaa, mutta usein jarrusatulan vaihtaminen on helpompaa ja suhteellisen edullista.
Rikkoutunut mäntä
Vaikka jarrusatula kestääkin suurta painetta, sen mäntä on todellisuudessa melko hauras. Jos mäntä iskeytyy kovaan esineeseen, se voi rikkoontua. Usein jarrusatulan mäntä vaurioituu jarrupalan vaihdon yhteydessä, kun sitä painetaan takaisin jarrusatulaan.
Ilmausruuvin irtoaminen
Jos jarrusatula ei vuoda ilmaa, se täytyy vaihtaa. Ilmausruuvi sisältyy jokaiseen jarrusatulaan. Ilmausruuvi on hyvin hauras ja sen pyöristyminen voi tapahtua esimerkiksi käytettäessä väärän kokoista jakoavainta.
Ilmausruuvi voi myös irrota jarrusatulasta, jos sitä kiristetään liikaa. Ilmausruuvia on käytännössä mahdotonta vaihtaa. Rikkoutunut ilmausruuvi johtaa uuden jarrusatulan vaihtamiseen.
Mitä sinun tulee tietää ennen kuin vaihdat jarrusatulaa?
Ennen uuden jarrusatulan ostoa, sinun olisi hyvä tarkistaa ja tietää nämä tiedot.
Oletko varma, että kyseessä on jarrusatulaongelma?
Kannattaa varmistua siitä, että havaitut ongelmat johtuvat juuri viallisesta jarrusatulasta. Jotkut jarrusatulan vahingoittumista muistuttavat ongelmat voivat aiheuta muun muassa siitä, että jarruletkuissa on ilmaa, autossa on kuluneet pyörännavat, alhainen jarrunesteen määrä, tai pääsylinteri on epäkunnossa.
Turhien osien korvaaminen vie aikaa ja rahaa. Ellet itse pysty todentamaan vikaa riittävällä varmuudella, kannattaa kääntyä asiantuntevien automekaanikkojen puoleen.
Onko autossa uudet jarrunesteet?
Jarrusatuloita vaihdettaessa häviää jarrunesteitä, joten jarrunestettä pitää lisätä ja jarrut ilmata. Auton ohjekirja kehottaa käyttämään avaamattomia jarrunestepurkkeja joka kerta, kun on tarvetta lisätä jarrunestettä. Ohjekirja kertoo juuri oikean jarrunestetyypin, jota autossa tulisi käyttää. Ohjekirjasta poikkeavan jarrunestetyypin käyttö voi vahingoittaa jarrujärjestelmää vakavasti!
Onko käytössä oikeat työkalut?
Vaikka jarrusatulan vaihtaminen ei ole välttämättä vaikeaa, se vaatii kärsivällisyyttä ja laadukkaat työkalut. Vaihtamiseen tarvitaan erilaisia jako-, räikkä- ja hylsyavaimia. Jotkut autot tarvitsevat yksilöllisiä työkaluja kiinnityspultteja varten.
Kannattaa tutkia etukäteen, mitä työkaluja toimenpiteisiin tarvitaan, jotta homma hoituu. Kun työn on aloittanut, entiseen ei voi enää palata, kunnes koko korjaustyö on loppuunsaatettu.
Onko hankittu oikeat osat?
Vaikka kyseessä on sama merkki ja malli, erilaiset trimmitasot vaikuttavat jarrusatulan yhteensopivuuteen. On erittäin tärkeää, että korvaava osa on identtinen, kuin vanha vaihdettava osa.
Pahimmassa tapauksessa kuljettaja voi löytää itsensä autosta, jonka jarrut eivät enää tiukassa tilanteessa lainkaan toimi!