Koti Blogi Sivu 1741

Onko talvirengaspakon muuttuminen keliperustaiseksi hyvä asia?

Kuva: Matti Sulanto.

Ensi kesänä voimaan tulevan uuden tieliikennelain mukaan talvirengaspakko ei enää ole sidottu pelkkästään kalenteriin, vaan keliin.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä 2020 tieliikennelaki muuttuu ja sen myötä muuttuvat myös talvirenkaisiin liittyvät määräykset.

Katso tästä muita kyselyitä.

Aiemmin talvirengaspakko on kestänyt joulukuun alusta helmikuuhun. Uuden lain myötä talvirenkaiden käyttövelvoite laajenee marraskuulle ja maaliskuulle, mutta kuitenkin niin, että talvirenkaita on käytettävä, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Mitä mieltä olet asiasta. Vastaa sivuillamme olevaan kyselyyn. Jollei kysely näy, niin vastaa tästä.

Kun vajaat 30 lukijaa on vastannut kyselyyn, on yli puolet vastaajista uuden käytännön kannalla.  Runsaat 30 prosenttia ei kannata uutta käytäntöä ja runsaat 10 prosenttia ei ota kantaa asiaan.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Päivän huoltoasema: Suojeltu entinen Esson huoltoasema Nurmeksessa

Kuva: Museovirasto, Musketti, Marja-Leena Ikkala.

Tämä entinen Esson huoltoasema on kuvattu viime vuonna.

Huoltoasema on 1930-luvulta ja se on Funkkis-tyylisuunnan edustaja.

Huoltoasema on suojeltu ja Nurmeksen kaupunki yritti pitkään myydä rakennuksen, mutta kaupasta valitettiin.

Katso tästä muut Päivän huoltoasemat.

Kuva: Museovirasto, Musketti, Marja-Leena Ikkala.

Karjalainen-lehden mukaan kaupat syntyivät kuitenkin viime vuoden maaliskuussa.

Rakennuksen nykytilasta ja käytöstä ei ole tietoa. Rakennus sijaitsee osoitteessa Raatihuoneenkatu 26.

Kuva: Museovirasto, Musketti, Marja-Leena Ikkala.

Kuva kuuluu Museoviraston Musketti-kokoelmaan ja kuvaajan on Marja-Leena Ikkala.

Katso myös nämä

Nurmeksen Esson kohtalo yhä avoin
Nurmeksen entisestä Essosta tehtiin vihdoin kaupat

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuva: Museovirasto, Musketti, Marja-Leena Ikkala.
Kuva: Museovirasto, Musketti, Marja-Leena Ikkala.
Kuva: Museovirasto, Musketti, Marja-Leena Ikkala.
Kuva: Museovirasto, Musketti, Marja-Leena Ikkala.

Mercedes-Benzin uusin malli julkistetaan verkossa ensi viikolla

Kuva: Daimler.

Mercedes-Benz esittelee uuden automallin täysin digitaalisesti ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa.

Uudistuneen GLA:n ensiesittely tapahtuu Mercedes me media -palvelualustan ja sovelluksen kautta 11. joulukuuta kello 15.00 Suomen aikaa osoitteessa https://media.mercedes-benz.com/gla.

Tilaisuudessa on mukana myös lisätyn todellisuuden (AR) ominaisuuksia.

Auton esittelevät pääjohtaja Ola Källenius ja muotoilujohtaja Gorden Wagener.

Katso tästä muita Mercedes-juttuja.

Mercedes-Benzin SUV-autojen perusmalli GLA kasvaa uudistuessaan korkeutta yli kymmenen senttiä. Takajalkatilaa on Mercedeksen tiedotteen mukaan entistä enemmän, vaikka auto lyhentyy 1,5 senttiä.

Kuljettajan ajoavustinpaketista löytyvät jatkossa esimerkiksi aktiivinen jarruavustin sekä jalankulkijoista ja pyöräilijöistä tiedottavat hätäpoistumis- ja lähestymisvaroittimet.

GLA on yksi kahdeksasta Mercedes-Benzin kompaktikokoluokan automallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Auto- ja liikennegaala tänään televisiossa

Kuva: CvB.

Auto- ja liikennegaala keräsi itsenäisyyspäivän aattona Messukeskukseen yli 300 liikenne- ja autoalan vaikuttajaa.

Jo kolmatta kertaa järjestetyssä gaalassa palkittiin tärkeitä liikennealan tekoja ja tekijöitä. Tilaisuudessa julkistettiin myös Vuoden Auto Suomessa 2020.

MTV3-kanava lähettää lauantaina vajaan tunnin koostelähetyksen gaalasta.

Lähetys alkaa kello 15.05.

Uusinta ohjelmasta tulee maanantaiaamuna kello 00.49.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Vuoden aikana 23 kertaa kiinni kortitta ajosta

Kuva: CvB.

Poliisin partio tapasi Hämeenlinnassa iltakymmenen aikaan 19-vuotiaan ajo-oikeudettoman miehen kuljettamassa henkilöautoa Katumantiellä.

Katso tästä muita kortitta ajo -juttuja.

Hänellä ei ole koskaan ollut ajo-oikeutta ja tämä oli hänen 23. kerta, kun hän jäi kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Sähköauto on jo todellisuutta, myös perhe-autona”

Kuva: CvB.

Eipä paljon ole vielä kymmenessä vuodessa tapahtunut. Tämä kymmenen vuotta sitten julkaistu juttu voisi olla julkaistu tänä vuonna. Vasta nyt on alkanut tapahtua toden teolla sähköautorintamalla.

Sähköauto on jo todellisuutta, myös perhe-autona

Sähköauto ei suinkaan ole mikään 2000-luvun keksintö. Ensimmäiset sähköauton prototyypit kehitettiin jo 1830-luvulla ja ensimmäisen käyttökelpoisen, lyijyakkutekniikkaan perustuvan sähköauton loi William Morrison vuonna 1891.

Itse asiassa sähköautot olivat autoilun alkuvuosina valta-asemassa: vasta todelliseksi kansanautoksi kohonnut, massatuotantona valmistettu ja hinnaltaan selkeästi edullisempi Fordin T-malli mursi vuonna 1908 sähköautojen aseman.

Polttomoottorit ovat hallinneet markkinoita siis yli 100 vuotta. Nyt olemme jälleen uuden ajan kynnyksellä. Sähköauton aiheuttamat päästöt ovat huomattavan pienet. Jos sähköautoa ladataan uusiutuvilla ja päästöttömillä energianlähteillä tuotetulla sähköllä, ajaminen ei aiheuta minkäänlaisia hiilidioksidipäästöjä.

Vihreää kasvua näköpiirissä

Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista – jopa 75 % – oli viime syksynä sitä mieltä, että sähköautoilulla voidaan vaikuttaa päästöjen ja energiankulutuksen vähentämiseen ja sitä kautta ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Vastaajista peräti 12 % on jo harkinnut sähköauton hankkimista. Maailmanlaajuisesti yleistyminen merkitsisi melkoista lukua: Yhdysvaltojen ja Euroopan maanteillä huristelee tälläkin hetkellä noin 600 miljoonaa polttomoottoriautoa.

Sähkömoottorin huoltotarve on erittäin vähäinen ja huoltokustannukset pienet. Moottorissa on vain yksi liikkuva osa, eikä moottori juurikaan kulu kitkan tai lämmön vaikutuksesta.

Akkujen kesto vastaa tällä hetkellä vähintään noin 3000 latausta, jolla ajaa jo 200 000 – 300 000 kilometriä. Sähköä kuluu vain parin euron edestä sataa kilometriä kohden.

Frankfurtin automessuilla esiteltiin syksyllä 2009 yli 20 uutta sähköautomallia lähes kaikilta autovalmistajilta. Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehdas on jo aloittanut Think City – sähköautojen tuotannon ja ensi vuonna tehtaalla alkaa myös Fisker Karman tuotanto.

Muita markkinatulokkaita maailmalla ovat mm. Mitsubishi iMieV, Peugeot iOn, Nissan Leaf ja jenkkien luksusauto Tesla Roadster.

Sähköauton akusto, Ensto VW Passat. Kuva: CvB.

Sähköautoilijan huoleton päivä

Sähköauton käyttö poikkeaa vanhan polttomoottoriauton käytöstä lähinnä vain nopeiden ja vaivattomien ”tankkausten” suhteen. Polttoainetta ei tarvitse lähteä erikseen hakemaan vaan autoa ladataan milloin missäkin, juuri silloin kun itselle parhaiten sopii.

Pysäköintihallien, paikoitusalueiden ja kadunvarsien latauspisteet tulevat siis osittain korvaamaan perinteiset polttoaineen tankkausasemat.

Aamusella Simo tai Salla Sähköautoilija irrottaa akkunsa täyteen ladanneen autonsa kotipihan latauspisteestä, vie lapset kouluun tai tarhaan ja huristelee työpaikalleen, jonka paikoitusalueen tolpasta auton akku saa jälleen lisää käyttövoimaa. Päivän mittaan S.Sähköautoilija kenties käväisee autollaan asioilla tai mahdollisesti asiakastapaamisissa.

Pysäköidessään auton hän voi halutessaan taas ladata lisää virtaa akkuun. Työpäivän ankaran uurastuksen päätyttyä Sähköautoilija noutaa lapset koulusta tai tarhasta ja käy kauppa-asioilla kauppakeskuksessa – jonka pysäköintihallissa on jälleen oivallinen tilaisuus ladata auton akkua. Kun ollaan kotipihalla, auto on nopeasti yhdistetty latauspisteeseen.

Sähköä on kulunut noin 0,2 kWh/km. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan mukaan keskimääräinen työmatkan pituus pääkaupunkiseudulla on 9,6 km. Jos oletetaan S.Sähköautoilijan huristelleen yhteensä vaikkapa 50 kilometriä päivän mittaan, sähkön hinnaksi on tullut noin 1 euro.

Enston latauspiste. Kuva: CvB.

Latauspiste korvaa bensaletkun

Ensto on tuonut markkinoille sähköautojen latauspisteen, josta yritys toivoo merkittävää vientituotetta kasvaville markkinoille. Latauspisteen kehittämisessä suunnittelun lähtökohtana on ollut turvallisuus, helppokäyttöisyys, helppo asennettavuus sekä toimintojen muunneltavuus.

Latauspisteiden ostajia ovat esimerkiksi kunnat ja pysäköintialueet. Pysäköintialan yritykset ovatkin hyvä esimerkki siitä, kuinka sähköautojen lataus voi luoda uutta liiketoimintaa. Myös sähköautoilijoiden lataukseen tarvitsema sähköenergia ja erityisesti vähäpäästöinen sähkö voi muodostua halutuksi tuotteeksi.

Ensto vie latauspisteitään ensi keväänä myös Osloon, jonne on tilattu 150 tolppaa 170 lisätilauksen optiolla.

– Osloon menevät 150 latauspistettä ovat tärkeä avaus ja kasvamme kysynnän tahdissa, vahvistaa Matti Rae.

– Näkymät ovat positiiviset ja varmasti paranevat entisestään, kunhan ensi vuonna ja seuraavana markkinoille alkaa tulla yhä enemmän sähköautoja.

Lisää tehoa ja käytön helppoutta

Alkuvaiheessa tuotteet on varustettu tutuilla kotitalouspistorasioilla, mutta suunnitteilla on jo eurooppalaiseen sähköautojen latausliitinstandardiehdotuksen kanssa yhteensopiva isompitehoinen versio. Myös GSM-teknologiaan perustuvaa ohjaustekniikkaa kehitellään.

Kaiken kaikkiaan latauspistettä on yhtä helppo käyttää kuin perinteistä moottorinlämmityspistorasiaa.

Perheyritykselle perheauto

Sähköautojen latauspisteiden suunnittelun ja valmistuksen kärkijoukoissa kulkee niin kotimaassa kuin maailmallakin porvoolainen Ensto, jolle akkuvalmistaja European Batteries rakensi ikioman sähköauton.

Suunnittelu ja konseptin teko vei aikaa lähes vuoden ja lopputuloksena on 4.12. Enstolle luovutettu VW Passatista tehty sähköautokonversio. Muuntokohteeksi valittiin Passat Variant, koska valinnalla haluttiin konkreettisesti osoittaa, että sähköauto on tavallisen ihmisen järkevä ja käytännöllinen valinta.

Sähköautossahan ei ole sinänsä mitään erikoista – se ei ole sen paremmin mahtaileva muskeliauto kuin hassu pikkukotterokaan.

Enston sähköauto tulee olemaan ahkerassa koeajossa lataustekniikan testaamiseksi ja kehittämiseksi.

Lisätietoja Enston tilaamasta sähköautosta:

  • Lähtökohta: Passat Variant Luxline 2009 farmari
  • Sähköautoksi muuntaminen: European Batteries Oy
  • Sähköauton tyyppi: 100 % täyssähkö
  • Moottorin teho: 70 kW
  • Kulutus: 0,22 kWh/km
  • Toimintasäde täydellä latauksella: 100 km
  • Energiavaraston koko: 24 kWh
  • Latauskustannus / 100 km: 2 euroa
  • Akun maksimilatausmäärä: 3 000 kertaa
  • Akun kesto ajokilometreinä: 200-300 000 km
  • Akun latausaika: 8 tuntia 1 x 16 A -pistokkeesta / >4 tuntia 3 x 16 A -pistokkeesta

Juttu oli Autotodayssa 5.12.2009

Päivän automainos: ”Kuvittele auto, jonka rinnalla moni suurempikin kalpenee. Opel Astra”

Kuva: CvB.

Vuonna 1992 Opel Astran markkinointi korosti huippuedistyksellisyyttä.

”Uusi Astra on huippuedistyksellinen auto. Tässä kokoluokassa ei vielä koskaan ole koettu näin pitkälle vietyjä teknisiä ratkaisuja. Runsaasti uusia rakenteellisia yksityiskohtia, poikkeuksellisen mukavaa ajettavuutta ja turvallisuutta sinulle, perheellesi ja ympäristölle.

Ja uskomatonta on, ettei Astran edistyksellisyydestä tarvitse maksaa muita enempää. Ainoa tapa todella tutustua Astraan on koeajaa se; vain ajamalla ymmärtää, minkälaisesta uutuudesta on kyse.”

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Mainoksen oikeassa reunassa on nostettu esiin Astran hyviä yksityiskohtia.

”Viihtyvyyttä lisäävät mm. kuusikaiuttiminen radiokasettisoitin, mikrosuodattimilla toimiva sisään tulevan ilman puhdistusjärjestelmä sekä matkustamon hiljaisuus.

Astran turvakorirakenne edustaa tässä kokoluokassa huippua. Ovien kaksoisteräputkivahvistus suojaa sivusuunnassa.

Astran etuistuimissa on uusi tehoturvavyöjärjestelmä: automaattikiristin lisää turvallisuutta törmäystilanteissa. Sekä etu- että takaistuinten turvavöissä on korkeuden säätö.

Astra-malleissa on taloudellinen ja tehokkaasti vääntävä moottori sekä uusi alustarakenne. Ohjaustehostin kuuluu vakiovarusteluun. CD- ja GSI-malleissa on vakiona ABS-jarrut, jotka on saatavissa jokaiseen Astraan.

Avarat sisätilat muuntuvat helposti suurenkin tavaran kuljettamiseen sopiviksi vain takapenkin selkänojaa kääntämällä.”

Mainoksessa on myös kaikkien Astra-versioiden lähtöhinnat.

Astra 1.4i 3-ov.                      81.300 mk
Astra 1.6i 3-ov. GL                 87.400 mk
Astra 1.8i 3-ov. GT                 94.800 mk
Astra 1.6i 5-ov. GL Caravan    97.400 mk
Astra 2.0i 5-ov. GLS             103.800 mk
Astra 2.0i 5-ov. GLS Caravan 111.300 mk
Astra 2.0i 3-ov. GSi 8V ABS   122.500 mk
Lukkiutumattomat ABS-jarrut    9.990 mk

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 7/1992.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Bloomberg: Sähköautojen valmistus aiheuttaa massairtisanomisia — vähennys voi olla jopa 80 000 työpaikkaa!

Kuva: CvB.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan siirtyminen sähköautoiluun tuo tulevina vuosina merkittäviä irtisanomisia autotehtaille.

Yksi syy työntekijöiden vähentämiseen on sähköautojen yksinkertaisempi kokoaminen — sähköautossa on selvästi vähemmän osia, kuin polttomoottoriautossa.

Bloombergin arvion mukaan maailmanlaajuisesti saattaa olla kyse jopa 80 000:sta työpaikasta.

Vastikään sekä Audi että Daimler ovat kertoneet noin 20 000 työpaikan vähennyksistä.

Suurin osa vähennyksistä tulee Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Britanniaan.

Bloombergin arvio perustuu tietoihin, joita on saatu Fordilta, General Motorsilta, Hondalta, Jaguar Land Roverilta, Nissanilta, Teslalta ja Volkswagenilta.

Jutun mukaan vähennykset koskevat myös Kiinaa ja Japania. Esimerkiksi Nissan aikoo vähentää 12 500 työpaikkaa lähivuosina.

Lue koko juttu tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Historian havinaa: Menopeli ”lentäville miehille”

Reo Royale kuvattuna Classic Motorshow -tapahtumassa 2014. Kuva: CvB.

1900-luvun alku oli autojen teollisen valmistuksen alkamisen aikaa myös Yhdysvalloissa. Yrittäjiä ilmaantui kuin sieniä sateella. Eräs heistä oli Ransom Eli Olds, joka 1904 perusti Oldsmobile Company-nimisen yhtiön. Autojen tunnetuksi tekemisessä otti käyttöön lyhennyksen nimensä alkukirjaimista REO.

Katso tästä muut Historian havinaa -jutut.

Hänen ensimmäinen autonsa, vuodelta 1906, oli nimeltä Runabout (sukkula). Tuotanto jatkui vauhdikkaana ja mallisto kehittyi, joten yhtiö oli vuosisadan alkupuolella neljänneksi suurin autonvalmistaja.

Mainos Suomen Kuvalehdessä 22/1928. Kuva: Kansalliskirjasto.

Ransom Olds ymmärsi mielikuvin merkityksen. Se tuli esiin, kun yhtiö 20-luvun lopulla toi markkinoille Flying Cloud-nimisen malliston, jonka tuotekuvan ilmaisuun liitettiin kestävyys, kauneus, nopeus ja voima. Ilmeisesti sillä haluttiin kuvata keveästi taivaalla liitävää pilveä.

Ilmaisu Flying Cloudhan merkitsee englannin kielellä lentävää pilveä. Termi oli tunnettu myös purjelaivojen nimenä. Näillä eväillä arveltiin kaupan käyvän. Ja niin se kävikin.

Mallisto paisui ja monipuolistui. Yllättävä aluevaltaus oli kevyen lava-auton edeltäjän valmistuksen aloittaminen. Auto sai nimekseen Speed Wagon. Muita malleja olivat Wolverine sekä luksusmalli Royale.

Mainos Hakkapeliitta-lehdessä 1927. Kuva: Kansalliskirjasto.

REO Suomessa: Maassamme tunnettuja Reo-malleja oli mm. Wolverine sekä ennen kaikkea Royale, joka sai kunniakkaan aseman. Malli valittiin vuonna1931 silloisen pääministeri Toivo Kivimäen virka-autoksi rekisterinumerolla A-1.

Flying-termi on saanut julkisuutta myös muissa yhteyksissä esim. elokuvatuotannossa sekä urheilussa. Vuonna 1965 valmistui Ken Annakinin elokuvaa, ”Those Magnificent Men in Their Flying Machines” ”Nuo mahtavat, suurenmoiset miehet lentävissä koneissaan.”

Aikaa myöten termi yhdistettiin kuvaamaan kepeätä vauhdikasta sekä jatkuvaa menoa pitkän matkan juoksuissa. Ensimmäisenä tämän kunniakkaan arvonimen sai Tukholman olympialaisten voittaja Hannes Kolehmainen. Samalla nimellä kutsuttiin myös maailmanennätyksiä juosseita Paavo Nurmea ja Ville Ritolaa.

Irwin Goodman esitti Paavo Nurmesta laulelman ”Lentävä suomalainen ”.

Suomen autourheiluissa arvonimen, ”Flying Finn”, saivat ensimmäisenä rallin maailmanmestari Timo Mäkinen ja Euroopan mestarit Rauno Aaltonen, Carl-Otto Bremer ja Esko Keinänen sekä F-1 ajoissa maailmanmestari Mika Häkkinen.’

Teksti: Usko Sipilä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Moottoripyöräilijöiden MP Stars -hanke jatkuu kisakaudelle 2020

Veli-Pekka Hannula, 2019 MP Stars. Kuva: MP Stars.

Kymmenen kilpamoottoripyöräilijää saa kisakaudelleen 2020 MP Stars -tukea. Tuen voi saada kuka tahansa, sillä MP Stars -tukipaketit arvotaan.

Kisakausi 2019 on ohi nyt kolmellatoista MP Stars -tukea saaneella kisakuskilla. Ensimmäisestä MP Stars -tukivuodesta on opittu paljon ja konseptia on jo kehitetty ja kehitetään edelleen viime kauden palautteen perusteella. Kaksi suurinta muutosta ovat arvonnassa läsnäolo ja lajit.

Nyt tukea voivat hakea valtakunnallisesti kaikki motoristit entistä tasa-arvoisemmin, sillä tuen saajan ei tarvitse olla paikalla Messukeskuksessa kun arvonta suoritetaan.

Arvontaan voivat osallistua kaikki kilpamoottoripyöräilijät lajista riippumatta, sillä lajeja ei ole erikseen määritelty. Ennen arvontaa lajeihin ilmoittautuneet ryhmitellään tasasuuruisiin arvontalohkoihin. Tuen saaja voi olla kokenut kisakuski, mutta yhtä hyvät mahdollisuudet on ensimmäistä kauttaan ajavalla.

MP Stars -tuki toteutti Veli-Pekan unelman

Yksi 2019 MP Stars -tukea saaneista kuskeista on Veli-Pekka Hannula Vaasasta. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin kisannut moottoripyörällä.

MP Stars -tuki mahdollisti haaveen toteutumisen ja Hannula kisasi kauden aikana hyvin saavutuksin kahdessatoista kisassa Yamaha 1000 Genesis 88 -pyörällään. Kisasarjat olivat SVKMK:n Classic F1 7C ja FIN SBK:n Retro SBK.

MP Stars -tuen tarkoituksena on lisätä moottoripyöräkisaamista ja saada enemmän moottoripyöräharrastajia. Siinä onnistuttiin hienosti Hannulan osalta.

Hänellä on jo ensi vuoden kisakalenteri valmiina ja hän kontaktoi parhaillaan mahdollisia sponsoreita, joiden väreissä voisi kisata.

Hannula kehuu kisaamista ja kehottaa hakemaan rohkeasti MP Stars -tukea. Kilpamoottoripyöräilijöiden yhteisöön on helppo päästä sisälle, kaikki neuvovat toisiaan ja mukavia kavereita löytyy aina. Muiden MP Stars -kuskien tuki on ollut merkittävä ja yhteisö on tsempannut toisiaan.

Moottoripyöräala vahvasti mukana hankkeessa

MP Stars -tukipaketti mahdollistaa kuskin osallistumisen kisoihin ilman taloudellista painetta. Voitettuaan arvonnassa kilpamoottoripyöräilijä saa tukea mm. lisenssiin, kilpailumaksuihin, varaosiin ja varusteisiin.

MP Stars kouluttaa kuskeja myös toimimaan sponsoreiden kanssa ja kertomaan kisakaudestaan median kautta suurelle yleisölle. Moottoripyörämediat seuraavat MP Stars -tiimiä. Kilpailijoille tarjotaan myös some- ja huoltokoulutusta.

Sinustako MP Stars -kuski?

MP Stars -arvontaan voi ilmoittautua 27.1.2020 asti verkkosivujen www.mpstars.fi kautta. Osallistuvien ei tarvitse olla paikalla 2.2.2020 arvonnassa MP-messulla, mutta paikalla olijat saavat erikoisedun.

Tuen saaja sitoutuu kisaamaan vuoden aikana määrätyn määrän kisoja sekä kertomaan harjoittelustaan ja kisaamisestaan sosiaalisen median kautta muille moottoripyöräilijöille.

MP Stars -kuski voi omalla toiminnallaan vaikuttaa vahvasti siihen, mitä saa kisakaudestaan irti ja kuinka suuri on tuen todellinen arvo.

Kisakuskit voivat edustaa mitä vain kilpamoottoripyöräilylajia. Viime kautena lajit olivat Road Racing, Motocross, Enduro, Ratalajit, Supermoto, Minisupermoto ja Classic lajit.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //