Eilen kello 17.40 Nelostiellä Viitasaarella rekka väisti tummiin pukeutunutta jalankulkijaa ja ajautui ulos tieltä.
Raskas ajoneuvoyhdistelmä oli ajanut nelostietä pohjoiseen, kun kuljettaja yllättäen havaitsi edessään ajokaistan reunassa tummiin pukeutuneen henkilön taluttamassa polkupyörää.
Poliisin tiedotteen mukaan rekan kuljettaja teki väistöliikkeen vasemmalle välttääkseen törmäyksen pyörän taluttajaan. Väistöliikkeen seurauksena perävaunu alkoi heittelehtiä.
Lopulta ajoneuvoyhdistelmä ajautui kaistojen yli tien vasemmalle puolelle ojaan. Ajoneuvo vaurioitui ulosajossa.
Henkilövahingoilta vältyttiin.
Poliisin mukaan pyörää taluttanut tummiin pukeutunut henkilö oli poistunut paikalta ennen poliisin tuloa.
Myös paikalle jääneet henkilöautoilijat olivat havainneet pyörän taluttajan olleen ilman heijastimia.
Vuonna 1928 asema näytti tältä. Kuva: Museovirasto, Helsingin kaupungimuseo, Eric Sundström.Asema talvella 1930. Kuva: Museovirasto Helsingin kaupungimuseo.Aseman pihalla vuonna 1930 Turun ja Helsingin väliä liikennöivä linja-auto, jonka kyljessä teksti: Pikalinjavaunu Flying Finn. Kuva: Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo.
Vantaalla Kehä 3:lla tapahtui eilen kello 17 jälkeen Flamingon kohdalla liikenneonnettomuus, jossa peräänajaja pakeni paikalta jalkaisin.
Henkilöautoa ajanut parikymppinen nainen kertoi ajaneensa vakionopeuden säätimen mukaan suunnilleen nopeutta 80 km/h, kun hänen peräänsä törmäsi henkilöauto.
Molemmat autot vaurioituivat onnettomuudessa pahoin.
Onnettomuuden aiheuttaneen henkilöauton kuljettaja ei jäänyt tapahtumapaikalle selvittämään tapahtunutta, vaan pakeni jalkaisin paikalta.
Vuonna 1998 syntyneestä miehestä, jonka epäillään kuljettaneen henkilöautoa, on havaintoja välittömästi onnettomuuden jälkeen ja myös hänen epäillään loukanneen itseään kolarissa.
Kuljettajaksi epäillyllä miehellä ei ole ajo-oikeutta ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Vantaan Tikkurilantien ja Kielotien risteyksen kolarissa oli osallisina kaikkiaan kolme ajoneuvoa.
Onnettomuus sattui eilen keskellä päivää risteysalueella, kun henkilöauto oli pysähtyneenä punaisissa liikennevaloissa. Pysähtyneen henkilöauton perään ajoi pakettiauto.
Henkilöauton kuljettaja nousi poliisin tiedotteen mukaan autostaan selvittääkseen asiaa perään ajaneen kanssa, jolloin tämä yritti poistua paikalta ajamalla viereiselle kaistalle.
Tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan pakettiauto törmäsi myös viereisellä kaistalla olleeseen henkilöautoon.
Poliisin mukaan tätä autoa kuljettanut nainen loukkaantui onnettomuudessa. Muita henkilövahinkoja ei aiheutunut.
Poliisi puhallutti pakettiauton kuljettajaa. Tulos oli 1,63 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.
Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänen autostaan olivat verot maksamatta.
”Volvo 850 GLT, kun turvallisuus ja kestävyys ovat itsestään selviä.
Arvostat suorituskykyä ja hyviä ajo-ominaisuuksia, uusi 850 GLT on sinua varten.
SIPS-sivutörmäyssuoja, perustuu auton korirakennekokonaisuuteen, ja se pystyy absorboimaan suuriakin voimia. 850 GLT:ssä on myös automaattinen turvavyön korkeudensäädin.
Delta-link. Volvon patentoima taka-akselin rakenne on ainutlaatuinen. Siinä yhdistyvät yhtenäisen ja erillisjousitetun taka-akselin hyvät ominaisuudet. Tuloksen ovat ajo-ominaisuudet, jotka hakevat vertaisiaan.
170 hv 20 Valve. Poikittain sijoitetun 5-sylinterisen moottorin ansiosta 850 GLT:n rakenteesta on saatu kompakti, ja siinä on edustusluokan sisätilat. Moottori käyn kauniisti, värinöittä ja hiljaa. Huippunopeus yli 200 km/h, kiihtyvyys 0-100 km/h 8,9 s.”
Vuonna 1992 Volvo 850 GLT -mallin lähtöhinta oli 219 900 markkaa.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus eilen iltapäivällä Torniossa VT 29 ja Torpinkadun risteyksessä tapahtuneesta kolarista.
Tornion suunnasta VT 29 pitkin tullut henkilöauto kääntyi päin punaisia kohti Torpinkatua, kun Kemin suunnasta vihreä valon palaessa tullut henkilöauto törmäsi päin punaisia ajaneeseen henkilöautoon.
Poliisille selvisi paikalla, että päin punaisia ajaneen henkilöautonkuljettaja oli nauttinut koko yön alkoholia ja kertoi lähteneensä ajamaan autollaan vaikka koki ettei ollut ajokuntoinen.
Kuljettaja kertoi pysähtyneensä punaisiin valoihin, mutta arvioineensa ehtivän puikata ennen vastaantulevaa autoa Torpinkadulle.
Päin punaisia ajaneen henkilöauton kuljettaja puhalsi ensihoidon mittariin tuloksen 2,18 promillea.
Poliisi epäilee torniolaisen 26 -vuotiaan miehen syyllistyneen asiassa törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Uudenkaupungin autotehtaassa on vuosien aikana valmistettu hyvinkin erilaisia tuotteita. Yksi projekti oli Garia-golfautojen tuotanto vuodesta 2009 vuoteen 2012. Uudessakaupungissa valmistui kaikkiaan vajaat 2 200 Garia-golfautoa.
Sähköautotuotanto on alkanut Uudessakaupungissa
Valmet Automotive siirtyi sähköautojen aikaan, kun Garia-golfautojen sarjatuotanto käynnistyi Uudenkaupungin autotehtaalla tämän viikon alussa.
Kokonaan uuden tuotteen valmistelu suunnittelusta tuotantoon kesti vain kymmenen kuukautta. Valmet Automotive teki sopimuksen luksusluokan golfautosta Garia A/S:n kanssa viime tammikuussa.
Valmet Automotive vastaa golfauton tuotekehityksestä, prosessisuunnittelusta, valmistuksesta, osatoimittajien valinnasta, laadunhallinnasta ja logistiikasta. Autotehtaan hitsaamossa ja kokoonpanossa golfautoa varten on rakennettu oma valmistusprosessi.
Auton ylärunko esikäsitellään ja maalataan tehtaan maalaamossa. Suunniteltu valmistusmäärä on joitakin tuhansia autoja vuodessa. Golfauton työllistävä vaikutus on projektin vaiheesta ja tuotantomäärästä riippuen 50-150 henkilöä.
Osatoimittajia on yhteensä noin 70, joista suomalaisia on kolmisenkymmentä. Suomalaisten osatoimittajien osat muodostavat kolmanneksen osien kokonaisarvosta. Muista EU-maista on niin ikään noin 30 osatoimittajaa. Joitakin osia tulee myös Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta.
– Golfauton sarjatuotannon aloittaminen on Valmet Automotivelle tärkeä merkkipaalu, koska kysymyksessä on paitsi tehtaan ensimmäinen sähköajoneuvo myös laajentuneen palvelutarjontamme mukainen kokonaisprojekti suunnittelusta valmistukseen, toimitusjohtaja Ilpo Korhonen sanoo.
Yhteistyössä Garia A/S:n kanssa avaamme tietä sähköautojen käytölle paitsi golfkentillä myös arkipäivän kulkuneuvoina.
Korhosen mukaan projektin toteuttaminen vain kymmenessä kuukaudessa on osoitus onnistuneesta yhteistyöstä suunnittelun, hankinnan, osatoimittajien, valmistuksen ja asiakkaan edustajien kesken.
Garia A/S:n toimitusjohtaja Jacob Brunsborg sanoo olevansa ylpeä yhteistyöstä Valmet Automotiven kanssa.
– Asetimme tavoitteeksemme luoda muotoilultaan ja laadultaan maailman parhaan golfauton. Yhteistyössä Valmet Automotiven kanssa olemme onnistuneet saamaan aikaan uuden laatutason golfautoille.
Kuva: Valmet Automotive.
Garia-golfauto Pituus 2330 mm Leveys 1210 mm Korkeus 1850 mm 3,0 kW/AC-moottori (4 hv) 6 kpl 8 V lyijyakkuja Ajomatka yhdellä latauksella 50 km Nopeus 24 km/h eteen, 10 km/h taakse Kevyt alumiinirunko
Hinta Euroopassa ennen veroja 13 999 euroa ja USA:ssa 17 499 dollaria. Auton muotoilu on Garia A/S:n muotoilija Anders Lyngen käsialaa. Auto esiteltiin ensi kerran Las Vegasin PGA Expo näyttelyssä syyskuussa 2009. Garia-golfauton myynti käynnistyy tammikuussa 2010 alussa Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa huhtikuussa 2010.
Tuotantoprosessin kapasiteetti on 25 autoa päivässä yhdessä vuorossa, mikä vastaa noin 5 000 auton vuosituotantoa. Alkuvaiheessa tuotantotahti on noin kymmenen autoa päivässä.
Hitsaamo
Golfauton ala- ja ylärunko ovat alumiinia. Alarunko kootaan manuaalisesti hitsaamalla ja niittaamalla. Ylärungon hitsaukset tehdään robotin avulla. Rungossa on yhdeksän metriä kaarihitsaussaumaa.
Maalaamo
Ylärunko käsitellään autotehtaan normaalissa esikäsittelyprosessissa, johon kuuluvat fosfatointi ja ed-käsittely (sähköupotusmaalaus). Pintamaali ja kirkaslakka ruiskutetaan manuaalisesti.
Kokoonpano
Kokoonpanoprosessi on rakennettu U-kirjaimen muotoon. Alarunkoon kiinnitetään ensin jarruletkut ja johtosarjat. Sen jälkeen runko siirretään vaunuun, jossa asennetaan taka-akseli, jarrut, sähkömoottori, akut ja etupyörän ripustukset. Seuraavaksi asennetaan sisustusosia ja takaosan paneelit. Ylärunkoon liitetään kattopaneeli ja tuulilasi ja se asennetaan alarungon päälle. Etuosan paneelit kiinnitetään. Seuraavaksi asennetaan linjan vieressä esikoottu kojelautapaketti, ohjauspyörä, penkit ja renkaat. Jarrut testataan ja pyöräkulmat säädetään testilaitteessa, minkä jälkeen auto ajetaan tärinäradan yli laadunmittausasemalle.
Moottorikelkkailu on parhaimmillaan hauska talviajan harrastus. Näillä Traficomin virkamiehen vinkeillä kelkkailija pääsee varmasti turvallisesti perille.
Ajoreitin ja -kelin lisäksi turvallisen moottorikelkkailun tarkistuslistalla ovat moottorikelkan kunto ja kuljettajan oma asenne. Jäällä ajettaessa kelkkailijan kaulassa roikkuu naskalit.
– Taitava kuljettaja ennakoi vaaratilanteet sopivalla tilannenopeudella ja välttyy suistumasta reitiltä. Erämaassa puhelin ei välttämättä kuulu ja avun saaminen voi kestää kauan, joten riskejä ei kannata ottaa, muistuttaa johtava asiantuntija Otto Lahti.
Virkamiehen vinkeillä varmasti perille:
Varmista: Tarkista sääolosuhteet etukäteen. Turvallinen jäällä ajaminen reittien ulkopuolella edellyttää paikallistuntemusta.
Varo: Reittien kunto vaihtelee ja näkyvyys maastossa voi muuttua nopeasti tutullakin reitillä. Sovita nopeus näkyvyyden, reitin kunnon ja oman ajotaidon mukaan. Oikea ajolinja on aina mutkan oikeassa reunassa. Varo vastaantulevia kelkkailijoita.
Varaudu: Lataa matkapuhelimeen 112-sovellus ja laita puhelin ladattuna lämpimään taskuun. Ota myös kartta mukaan, puhelin ei toimi kaikkialla, ja kerro muille, minne olet menossa ja koska palaat. Pakkaa mukaan lämmintä vaatetta, evästä sekä työkaluja, jäänaskalit ja köysi – matka voi aina katketa yllättäen.
Varusteet: Tarkista moottorikelkan varusteiden toiminta. Ota mukaan ajoreissulle variaattorin varahihna ja työkalut, ja opettele vaihtamista etukäteen vaikka kotipihalla. Tarkista polttoaineen riittävyys, tankkausmahdollisuudet ja 2T-kelkassa myös öljyn määrä. Kypärä on pakollinen sekä kuljettajalle että matkustajille.
Turvallisesti alkuun ohjatulla safarilla
Helppo ja turvallinen tapa päästä alkuun kelkkailuharrastuksessa on osallistua ohjatulle moottorikelkkasafarille. Safarille osallistuminen vaatii 15 vuoden iän lisäksi vähintään T-luokan ajokortin eli ns. traktorikortin.
Ryhmässä ajettaessa kouluttaja huomioi ajajien tasoerot, ja usein myös moottorikelkkojen maksiminopeutta ja kiihtyvyyttä on rajoitettu, jotta kelkan käsittely ja hallinta on helpompaa aloittelijalle. Tärkeintä on noudattaa kelkan ja maaston tuntevan ohjaajan neuvoja ja käsimerkkejä.