Koti Blogi Sivu 1742

Itä-Suomen koululaiset tarkkailivat liikennettä

Arkistokuva. Kuva: Liikenneturva / Pekka Vartiainen.

Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja kuntien yhteisessä Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija-hankkeessa toteutettiin liikenteen tarkkailukampanja, jossa kannustettiin opettajia tekemään liikenteen tarkkailua oppilaiden kanssa osana oppituntia.

Tavoitteena oli saada luokat havainnoimaan erilaisia asioita liikenteessä ja keskustelemaan liikenneturvallisuudesta konkreettisen tekemisen avulla.

Tarkkailuihin osallistui sekä ylä- että alakoulujen luokkia ja opettajille tarjottiin taustatueksi valmiita materiaaleja ja ohjeistusta.

Liikennekasvatusta tarkkailemalla ja keskustelemalla

Tarkkailuun osallistui yhteensä 16 koulua Pohjois-Savosta, Etelä-Savosta ja Pohjois-Karjalasta, ja samasta koulusta osallistui yleensä useita luokkia.

Tarkkailut liittyivät mm. turvalaitteiden käyttöön, autoilijoiden käyttäytymiseen tai liikennesääntöjen noudattamiseen yleisesti.

Tarkkailuissa tehtiin paljon mielenkiintoisia havaintoja ja tuloksista keskusteltiin yhdessä luokissa.

Yleisimmin tarkkailtiin pyöräilykypärän tai heijastimen käyttöä sekä autoilijoiden käyttäytymistä ja ajonopeuksia erimerkiksi suojateiden läheisyydessä.

Tarkkailuihin liittyvissä keskusteluissa muun muassa pohdittiin, miksi kypärän käyttö on tärkeää ja miksi osa pyöräilijöistä ei sitä käytä.

Myös autoilijoiden käyttäytyminen herätti keskustelua; suojatiellä ei aina anneta tilaa tietä ylittäville jalankulkijoille ja ajonopeudet ovat toisinaan suuria.

Liikenneasiat voi liittää moneen oppiaineeseen

Tarkkailussa ja tulosten käsittelyssä harjoiteltiin myös matematiikkaa, kun laskentaa tehtiin tukkimiehen kirjanpidolla ja tuloksista laskettiin mm. kypärää käyttäneiden osuuksia kaikista havaituista pyöräilijöistä.

Eräässä koulussa tarkkailut tehtiin fysiikan tunnilla ja laskettiin ajan ja matkan avulla autoilijoiden nopeudet. Toisessa puolestaan tehtiin tilastomatematiikan tunnilla paritöinä liikenteeseen ja turvallisuuteen liittyvät kysely- tai laskentatutkimukset.

Liikennekasvatus on siten mahdollista liittää moneen eri oppiaineeseen. Opettajat sovelsivatkin ilahduttavasti ohjeita ja tekivät tarkkailuista omalle ryhmälleen sopivia.

Kampanja koettiin varsin onnistuneeksi sekä järjestäjätahon että opettajilta saadun palautteen perusteella. Tehtävä oli oppilaille mielekäs ja innostava. Kokemuksen perusteella kampanja päätettiin toteuttaa uudelleen ensi vuonna.

Kaikkien osallistuneiden luokkien kesken arvotiin kaksi lahjakorttia, jotka menivät Puumalan yhtenäiskoulun 4. luokalle ja Mikkelin lyseon koulun 8A luokalle.

Osallistuneet koulut ja luokat:

Tervon yhtenäiskoulu, 8. ja 9.lk
Kuopio, Vehmasmäen koulu, 3.lk
Lieksan keskuskoulu, 6B
Vieremä, Kirkonkylän koulu, 9. luokat
Lapinlahti, Nerkoon koulu, 3-4. luokat
Lieksan keskuskoulu, 6B ja 3.lk
Mikkeli, Päämajakoulu, 3B
Savonlinna, Pihlajaniemen koulu 3 lk.
Puumalan yhtenäiskoulu, 2 lk, 4 lk. ja 8 lk
Mikkelin yläkoulu, sairaalaopetus 7-9. luokat
Savonlinna, Mertalan koulu, 8D lk
Mikkelin lyseon koulu, 8A lk
Heinävesi, Otto Kotilaisen koulu, 4a lk
Joensuu, Utran koulun 4A lk
Joroisten yhtenäiskoulun 2A luokka
Kontiolahden kirkonkylän koulun 5A lk
Itä-Suomen suomalais-venäläinen koulu, Joensuun yksikkö 3. lk

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Tänään paljon liikennehäiriöitä Helsingissä

Helsingin ilmailukieltoalue itsenaisyyspäivänä 2019. Kuva: Poliisi.

Itsenäisyyspäivän viettoon liittyvät perinteiset juhlallisuudet ja muut tapahtumat aiheuttavat muutoksia julkisen liikenteen reitteihin sekä poikkeuksia yleiseen ajoneuvoliikenteeseen.

Liikennevaikutuksia on Helsingin keskustassa 6.12.2019 noin klo 12.00–7.12.2019 noin kello 01.00 välisenä aikana. Poliisi suosittelee yksityisautoilun välttämistä keskusta-alueella erityisesti Töölössä kello 15–20.

Helsingin poliisi vastaa itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien ja mielenosoitusten turvallisuusjärjestelyistä, eli ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Itsenäisyyspäivän turvallisuusjärjestelyt ovat Helsingin poliisin suurin vuosittainen operaatio, jota tukevat kaikki Suomen poliisiyksiköt ja useat yhteistyöviranomaiset.

Kulkueiden liikennevaikutukset

Mielenosoituksia on ilmoitettu järjestettävän iltapäivästä lähtien. Seuraavat tiedossa olevat mielenosoituskulkueet aiheuttavat reiteillään katkoksia liikenteeseen:

  • Ylioppilaiden soihtukulkue lähtee liikkeelle Hietaniemestä kello 17 ja etenee reittiä Hietaniemenkatu–Arkadiankatu–Mannerheimintie–Pohjoisesplanadi–Mariankatu–Aleksanterinkatu­–Senaatintori. Kulkueen arvioidaan saapuvan Senaatintorille kello 18.
  • Helsinki ilman natseja -kulkue kokoontuu Narinkkatorille noin kello 16 ja etenee reittiä Narinkkatori–Arkadiankatu–Runeberginkatu–Taivallahdenaukio. Kulkue on liikkeellä noin kello 17.30–18.
  • 612-kulkue kokoontuu Töölöntorille kello 18 ja etenee reittiä Töölöntori–Runeberginkatu–Pohjoinen rautatienkatu–Mechelininkatu. Kulkueen arvioidaan olevan liikkeellä kello 19–20.
  • Mielenilmaus itsenäisyyspäivän juhlan kunniaksi kokoontuu Museokadulle noin kello 15 ja etenee reittiä Museokatu–Runeberginkatu–Mäntymäen kenttä. Kulkue on liikkeellä näillä näkymin kello 16–16.30.
  • Soldiers of Odin -kulkue kokoontuu Kansalaistorille noin kello 16 ja etenee reittiä Töölönlahdenkatu–Museokatu–Töölönkatu–Dunckerinkatu–Hesperianpuisto. Kulkueen arvioidaan saapuvan Hesperianpuistoon noin kello 18.

Mielenosoituksista on julkaistu erillinen tiedote bit.ly/mielenosoitukset6122019. Helsingin poliisin verkkosivuilla on vastattu yleisiin kysymyksiin mielenosoituksista bit.ly/vastauksiamielenosoituksista.

Ilmailua rajoitetaan Helsingissä itsenäisyyspäivänä

Itsenäisyyspäivänä ilmailua rajoitetaan Helsingin keskustassa kello 10–23. Rajoitus koskee sekä miehitettyä että miehittämätöntä ilmailua (dronet). Kuva kieltoalueesta on tämän tiedotteen liitteenä.

Tilapäinen rajoitusalue on perustettu viranomaisten oman ilmailutoiminnan ja alueella olevien yleisötapahtumien turvaamiseksi. Viranomaisilla on alueella vilkasta ilmailutoimintaa, ja rajoituksen noudattamista valvotaan tarkoin. Kiellon rikkomisesta seuraa sakkorangaistus ja lisäksi laitteet voidaan tuomita rikoksentekovälineinä valtiolle menetetyiksi. Alan toimijoilta ja harrastajilta toivotaan ymmärrystä asiassa. Karttaan rajatulla alueella ei siis saa lainkaan lennättää droneja tai miehittämättömiä ilma-aluksia.

Poliisi viestii itsenäisyyspäivän tapahtumista Twitterissä

Poliisi päivittää ajantasaisimman tiedon itsenäisyyspäivän tapahtumista perjantaina Twitteriin Helsingin poliisilaitoksen tilille @HelsinkiPoliisi. Twitter-viestejä voi seurata myös verkossa osoitteessa twitter.com/HelsinkiPoliisi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Poliisi joutui käyttämään voimakeinoja ulkomaalaisen humalassa olleen rekkakuskin saamiseksi ulos ohjaamosta

Kuva: Autotoday.

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus eilen aamulla kello 9.45 Kemissä Ajoksen satamasta yhdistelmäajoneuvon kuljettajasta, jonka oli puhaltanut satamavalvojan seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan.

Poliisipartio tuli paikalle ja puhallutti 54-vuotiaan ulkomaalaisen yhdistelmäajoneuvon kuljettajan, tulos oli 0,67 mg/l.

Poliisi pyysi kuljettajalta henkilöllisyystodistuksen, jolloin kuljettaja nousi ohjaamoon ja tarttui ratista kiinni, eikä suostunut tulemaan ulos ohjaamosta.

Kuljettaja yritti vetää kuljettajan ovea kiinni, jolloin poliisi joutui käyttämään voimakeinoja kuljettajan ulos saamiseksi.

Lopulta mies saatiin ulos ajoneuvosta ja hänet tuotiin Kemin poliisivankilaan kiinniotettuna epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja niskoitteluun poliisia vastaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Auto- ja liikennegaalassa palkittiin merkittäviä auto- ja liikennealan vaikuttajia

Taustavoima-palkinnon sai tapio Ketonen (kesk.). Vasemmalla Hannu Pärssinen ja oikealla Kiti Westerback. Kuva: Auto- ja liikennegaala.

Auto- ja Liikennegaala keräsi itsenäisyyspäivän aattona Messukeskukseen yli 300 liikenne- ja autoalan vaikuttajaa. Jo kolmatta kertaa järjestetyssä gaalassa palkittiin tärkeitä liikennealan tekoja ja tekijöitä.

Tilaisuudessa julkistettiin Vuoden Auto Suomessa 2020 ja Vuoden auto- ja liikennekuva. Näistä tuloksista on erilliset jutut.

Vuoden Liikennevaikuttaja -palkinto luovutettiin valtiopäiväneuvos Martti Korhoselle, jolla pitkä kokemus niin käytännön kuin vaikuttajan rooleista liikennealalla.

Pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen ministeri Korhonen on toiminut pitkän vaikuttajauransa aikana monissa liikennejärjestelmän kehittämisen kannalta merkittävissä tehtävissä, muun muassa Liikenneturvan sekä eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana.

Vuoden Liikenneteko -palkinto ojennettiin Espoon kaupungille, joka on tehnyt pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Espoon kaupungin puolesta palkinnon vastaanotti kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Espoossa liikenneturvallisuus on parantunut pitkällä aikavälillä huomattavasti, vaikka samaan aikaan asukas- ja automäärät ovat kasvaneet. Asukaslukuun suhteutettuna Espoossa tapahtuu liikenneonnettomuuksia väkilukuun suhteutettuna vain noin 40, kun koko maan keskiarvo on 96.

Elämäntyö-palkinto jaettiin Teknologian tutkimuskeskus VTT:n pitkäaikaiselle tutkimusprofessorille Nils-Olof Nylundille, joka on omistanut pitkän tutkimusuransa muun muassa liikenteen vaihtoehtoisten energianlähteiden, polttomoottoriteknologian, päästöjen vähentämisen ja energiatehokkuuden parantamisen tutkimukseen.

Nylund on ollut avainhenkilö liikennealan tutkimusohjelmien käynnistämisessä ja koordinoimisessa. Näissä tutkimusohjelmissa ovat saaneet alkunsa lukuisat suomalaiset polttoaine- ja moottoritekniikan innovaatiot.

Hyvä Suomi! -kannustuspalkinnon pokkasi KymiRing-ratahanke, jonka puolesta palkinnon vastaanottivat KymiRing Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg sekä toimitusjohtaja Markku Pietilä. KymiRing on poikkeuksellisen sisukas suomalainen hanke, jossa Suomeen on saatu 4,6 kilometrin mittainen kansainväliset mitat täyttävä kilparata.

Taustavoima-tunnustus annettiin Tuulilasi-lehdestä yli 35 vuoden mittaisen uran jälkeen eläkkeelle jääneelle toimituspäällikkö Tapio Ketoselle.

Ketonen tuli tunnetuksi sekä omassa lehdessään että myös radiossa suurena autoalan tietäjänä, joka osasi vastata lukijoiden ja kuulijoiden kiperiinkin kysymyksiin. Jälkimmäisiin hän vastasi nimeään kantaneessa radio-ohjelmassa.

Autojen, autoalaan liittyvien tuotteiden ja autoelektroniikan testaajana hän teki tarkkaa työtä ja antoi internetin alkuajoista lähtien lehtensä sähköiselle kanavalle vahvan panoksen. Hän teki myös pitkään vahvaa taustatyötä Auto- ja liikennetoimittajat ry:ssä.

Journalismista palkittiin Mobilisti-lehti. Palkinnon otti vastaan päätoimittaja Jan Enqvist. Kuva: Auto- ja liikennegaala.

Journalismista palkittiin Mobilisti-lehti, jolla on pitkät perinteet ja joka kulkee onnistuneesti ja ansiokkaasti trendien vastavirtaan. Tämä vuoden voittaja on poikkeuksellinen printtilehti, jonka levikki kasvaa yhä edelleen.

Alkutaipaleellaan 70-luvun lopulla tätä aviisia myytiin vain E-öljyn huoltoasemilla, mutta nykyään se tavoittaa yli 100 000 lukijaa. Tämän lisäksi lehti on tehnyt sekä onnistuneen siirtymän digitaaliseen aikaan että nostanut ulkoasun ja siinä erityisesti kuvien ja videoiden tason prioriteeteissaan hyvin korkealle. Lehden perustanut Kai Lauri Bremer on edelleen mukana lehden toimittamistyössä. Palkinnon vastaanotti nykyinen päätoimittaja Jan Enqvist.

Ensimmäisen kerran jaetun Innovaatiopalkinnon voitti Neste MY uusiutuva diesel. Suomi on maailman johtava jätteistä ja tähteistä valmistettavien uusiutuvien biopolttoaineiden tuottaja. Parhaimmillaan uusiutuva diesel pärjää elinkaaripäästöjä laskettaessa jopa sähköautolle. Jatkossa raaka-aineena voidaan käyttää jopa jätemuovia.

Vuoden 2030 päästötavoitteista Suomen laskelmissa ylivoimaisesti suurin osuus päästöalenemasta onkin laskettu jätteistä ja tähteistä valmistetuille biopolttoaineille.

Vientipalkinnon pokkasi rallin MM-sarjan televisiokonseptin uudistanut Marko Viitanen, jonka yritys NEP Finland vastaa WRC-sarjan televisioinnin 40 miljoonan euron arvoisesta toteutuksesta.

Tämä suomalaisen yrityksen tarjoama ”all live” -lähetys mullisti rallin MM-sarjan tv-lähetykset. Lajin promoottori on laskenut, että uusi televisiointitapa on kasvattanut lajin katsojamääriä miljoonilla maailmanlaajuisesti.

Kulttuuripalkinto osoitettiin tieliikenteen valtakunnallisen erikoismuseon taustalla toimivalle Mobilia säätiölle. Voittajan missiona on muun muassa suomalaisen tieliikenteen historian tallentaminen, tutkiminen ja esittäminen.

Säätiö ylläpitää auto- ja tiemuseota sekä tieliikennehistoriallisia kokoelmia – muun muassa auto- ja tieliikennealan järjestöjen arkistoja. Kokoelmissa on noin 6 300 esinettä, joista ajoneuvoja on 350 kappaletta. Auto- ja tiealan arvokasta historiaa on arkistossa yhteensä noin 750 hyllymetrin verran.

Kooste gaalan tähtihetkistä esitetään MTV3-kanavalla la 7.12. klo 15.05–16.00 ja ma-aamuna 9.12. klo 00.49–1.45.

Ensi vuonna gaala järjestetään Messukeskuksessa 27.11.2020 osana Auto 2020 -tapahtumaa. Auto 2020 kokoaa saman katon alle ensi vuoden autouutuudet ja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden koeajaa uusimmat automallit.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Moottorikelkkavaras paljastui ulosajon takia

Poliisi9
Kuva: CvB.

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus 5.12.2019 kello 6.00 Ylitorniolla Nuotionrannalla tapahtuneesta henkilöauton ulosajosta.

Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli katollaan ojassa ja sen perässä oli peräkärry, jonka kyydissä moottorikelkka.

Auton kuljettaja vietiin tarkastettavaksi Kemiin ja häneltä otettiin verikoe rattijuopumusepäilyn vuoksi.

Kuljettajaksi osoittautui poliisin entuudesta tuntema 38-vuotias mies. Poliisin tullessa paikalle selvisi, että henkilöautoon oli kiinnitetty Ylitorniolta aikaisemmin anastetut kuorma-auton kilvet ja että peräkärryn kyydissä ollut moottorikelkka oli anastettu Ruotsista.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä omaisuusrikoksien tutkintaa varkautena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Hevonen pääroolissa Vuoden auto- ja liikennekuvassa

Kilpailun voittokuva. Kuva: Lauri Ahtiainen.

Auto- ja liikennetoimittajat ry:n valitseman auto- ja liikennekuvakilpailun parhaat palkittiin 5.12. järjestetyssä Auto- ja Liikennegaalassa.

Kovatasoisen kilpailun voitti tänä vuonna Lauri Ahtiainen otoksellaan ”Villihevoset”, jossa kreikkalainen poni luo jännittävän asettelun Porschen kanssa.

Hilpeäsävytteinen kuva ja sen nimi kätkevät taakseen myös sen merkityksen, että Porsche on tunnettu logosta, jossa on merkin kotikaupunkia Stuttgartia symboloiva ori.

Heijastus. Kuva: Teemu Granström.

Tasaisessa äänestyksessä toinen sija meni jakoon peräti kolmen kuvaajan kesken. Auto- ja liikennetoimittajat ry:n jäseniä miellyttivät niin Marko Mäkisen kuva hyppäävästä Toyota Yaris WRC -ralliautosta, Teemu Granströmin kuva vedestä heijastuvasta Peugeotista kuin myös Markus Pentikäisen kuva autosta, joka on saanut suorastaan maalauksellisen keulakoristeen.

Keulakoriste. Kuva: Markus Pentikäinen.

Kaikkiaan kovatasoiseen kilpailuun osallistui 13 kuvaajaa 54 kuvalla, joissa käsiteltiin autoilua ja liikennettä niin raskaiden hyötyajoneuvojen, ilmastomielenosoitusten, kuvataiteen kuin vauhdin kannalta.

WRC-loikka. Kuva: Marko Mäkinen.

Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Auto- ja liikennegaalassa kunniakirjat voittajille luovutti palkittu toimittaja ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Škoda vei voiton Vuoden Auto Suomessa 2020 -kisassa

Kuva: CvB.

 

Auto- ja liikennetoimittajat ry (AuLi) on puhunut. Vuoden tärkein autouutuus Suomessa on huomattavalla äänienemmistöllä Škoda Kamiq.

Voitto on tsekkimerkin ensimmäinen nyt jo kuudennen kerran järjestetyssä Vuoden Auto Suomessa –kilpailussa, jonka tulos julkistettiin 5. joulukuuta Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Auto- ja Liikennegaalassa.

Selväksi voittajaksi kuittaantui siis Škodan uutuusmalli Kamiq. Ero toiseksi jääneeseen Toyota Corollaan nousi lopulta peräti 33 pisteeseen, mitä voi pitää VAS-äänestyksessä kaikkiaan varsin suurena.

Toyotan kanssa lähestulkoon tasapisteisiin ylsivät pronssille yltänyt Mazda3 sekä neljänneksi päässyt Peugeot 208. Kamiqin sisarmalli Škoda Scala, Renault Clio sekä Audin täyssähköauto E-Tron jäivät verraten pienellä, mutta silti selvällä erolla mainittujen taakse.

Kuva: CvB.

Pelkkä Kamiqin uutuusarvo ei kuitenkaan Vuoden Auto Suomessa -äänestyksessä ratkaissut, sillä kisa tärkeimpänä valintaperusteena on rahalle saatava vastine. Lisäksi tuomarit painottivat arvioissaan ajettavuutta, mukavuutta, tiloja, teknistä edistyksellisyyttä sekä ympäristöystävällisyyttä – muotoiluakaan unohtamatta.

Tuomaristo kehui voittaja Škoda Kamiqia muun muassa järkeväksi, tilavaksi ja räiskymättömäksi autoksi, joka on hyvä ajettava ja jossa hinta ja ominaisuudet kohtaavat kiinnostavalla tavalla. Škodan todettiinkin vastaavan jopa lähes kaikkiin keskimääräisen autonkäyttäjän tarpeisiin.

Myös kaupunkimaasturimainen olemus miellytti, sillä Kamiqin kanssa runsaasti samoja rakenteita jakava Škoda Scala ylsi loppukilpailussa ”vasta” sijalle viisi.

Vuoden Auto Suomessa 2020

1. Škoda Kamiq    130 p.
2. Toyota Corolla    97 p.
3. Mazda3             94 p.
4. Peugeot 208      93 p.
5. Skoda Scala       90 p.
6. Renault Clio       87 p.
7. Audi E-Tron        84 p.

Vuoden Auto Suomessa –kilpailun järjesti Suomessa päätyökseen autoista ja liikenteestä kirjoittavia toimittajia edustava Auto- ja liikennetoimittajat ry. Äänioikeutettuja tuomareita olivat kaikki yhdistyksen toistasataa jäsentä, jotka edustavat käytännössä kaikkia autoista kirjoittavia merkittäviä medioita Suomessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Mersun nykyisen S-sarjan autoja valmistettu jo yli puoli miljoonaa

Kuva: Daimler.

Mercedes-Benzin nykyistä S-sarjaa on valmistettu jo yhteensä yli 500 000 yksilöä.

Juhla-auto valmistui marraskuussa yhtiön päätehtaalla Sindenfingenissä, jonka tuotantoa ja valmistusmenetelmiä on jatkuvasti hiottu tämän automaailman huipputuotteen vaatimalla tasolle.

Teollisuus 4.0 -tasoiset tuotantosovellukset hyödyntävät tekoälyä, lisätyn todellisuuden ominaisuuksia ja esineiden internetin tarjoamia mahdollisuuksia, tehostavat työsuorituksia ja tukevat tuotantohenkilökunnan jokapäiväistä työtä.

Esimerkiksi vuonna 2017 S-sarjasta tuli ensimmäinen automalli, joka ajoi autonomisesti ulos tuotantolinjalta.

Myös tehtaan ergonomiaa on parannettu; liikkuva ErgoSkid-kelkka nostaa koottavan auton koria ja alustaa 26 senttimetriä lattia-asennusten helpottamiseksi.

Mercedes-Benz on valmistanut S-sarjaa ja sen edeltäjiä aina vuodesta 1951 ja 220-mallista alkaen noin neljä miljoonaa kappaletta. Suurin markkina-alue on nykyisin Kiina, jossa myydään joka kolmas ”Ässä”.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Mustasaaren ohituskolarissa loukkaantui kolme henkilöä, joista yksi vakavasti

Kuva: CvB.

Poliisi sai tehtävän noin 11.30 aikaan Mustasaareen Alskatintielle, jossa oli sattunut kahden henkilöauton välinen tieliikenneonnettomuus.

Poliisin tiedotteen mukaan Alskatintietä Vaasasta Raippaluodon suuntaan ajaneen henkilöauton kuljettaja oli lähtenyt ohittamaan edellään ajanutta asuinkiinteistön pihaan kääntymässä ollutta toista henkilöautoa.

Ohitusta yrittävän ajoneuvon kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan liukkaalla tiellä ja törmäsi samaan aikaan vastaan tulevan henkilöauton keulaan.

Onnettomuudessa loukkaantui kolme henkilöä, joista yksi vakavasti.

Onnettomuus sattui Alskatintiellä noin 500 metriä Jungsundintien risteyksestä Alskatin suuntaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Scania esitteli 9-litraisen bioetanolimoottorin

Kuva: Scania.

Scania täydentää bioetanolilla toimivien moottorien valikoimaansa esittelemällä uuden 9-litraisen, 5-sylinterisen ED95-rivimoottorin.

Kyseessä on 13-litraisen ja 410-hevosvoimaisen moottorin sisarmalli.

Scanian bioetanolimoottorit toimivat diesel-periaatteella. Etanoli eri muodoissaan on maailman eniten käytetty uusiutuva polttoaine.

Sitä tuotetaan paljon ja kuorma-auton käyttäjät voivat sen avulla saavuttaa merkittäviä hiilidioksidivähennyksiä nopeasti, edullisesti ja helposti.

Uusi 9-litrainen bioetanolimoottori soveltuu hyvin monenlaisiin käyttökohteisiin ja erityisesti kaupunkiympäristöön. Se tuottaa 280 hevosvoimaa ja 1 400 Nm vääntöä jo 1 000 kierroksella minuutissa – lukemat ovat tyypillisiä Scanian matalien kierrosten filosofian mukaan kehitetyille moottoreille.

Moottorissa käytetään puristussytytystekniikkaa ja SCR-järjestelmää päästöjen vähentämiseksi.

Uudessa moottorissa on muuttuvageometrinen turboahdin ja aikaisempia versioita parempi puristussuhde, mikä tarkoittaa pienempää polttoaineenkulutusta.

Moottori voidaan tilata Scanian kaikkiin ohjaamosarjoihin (L, P, G, R ja S), ja siihen voidaan yhdistää automaattinen tai manuaalinen vaihteisto ja Scanian hidastin.

Polttoainesäiliöitä on tarjolla neljä erilaista, joista suurimman käyttötilavuus on 588 litraa.

ED95-seoksessa on 95 prosenttia etanolia ja 5 prosenttia lisäaineita, jotka parantavat sytytystä ja voitelua.

www.scania.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //