Koti Blogi Sivu 1719

Päivän taksiauto: Autoilija Pasanen Savonlinnan Shellin avajaisissa

Kuva: ELKA, Viipurin Linja-auto Oy.

Oheinen kuva on vuodelta 1964, kun Savonlinnassa avattiin Shellin huoltoasema.

Yksi avajaistilaisuuden asiakkaista oli taksiautoilija Pasanen. Arkistotiedosta ei selviä, miksi autoilijaa kukitettiin. Ehkä hän oli ensimmäinen asiakas.

Katso tästä muut Päivän taksiautot.

Taksiauton katolla on taksikyltin lisäksi kaksi mainosviiriä. Toisessa lukee Opel ja toisessa Chevrolet.

Toimituksella ei ole tarkkaa tietoa taksiauton merkistä ja mallista. (Lukijamme kertoi meille, että kyse on Chevrolet Chevy II, kiitos siitä.) Päiv. 5.1.2020

Kuva kuuluu Elinkeinoelämän keskusarkiston (ELKA)  Viipurin Linja-auto Oy:n kokoelmaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Päivän huoltoasema: Gulf ensimmäisenä Suomessa — seteliautomaatti

Kuva: ELKA, Erva-Latvala.

Päivän huoltoasemana on tällä kertaa Gulfin mainos vuodelta 1966.

Katso tästä muut Päivän huoltoasemat.

Mainoksessa kerrottiin, että Gulfin asemilla on nyt seteliautomaatteja. Näin pystyttiin tankkaamaan myös yöllä.

Automaatit toimivat mainoksen mukaan vain 10 markan seteleillä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Päivän automainos: Uusi Alfa Sportwagon – Discover a new power

Kuva: CvB.

Vuonna 2002 markkinoitiin Alfa Romeon uutta Sportwagon-mallia Moottori-lehdessä. Ainakin mainoksessa oli erilaisia lyhenteitä riittämiin.

Katso tästä muut Päivän automainokset.

”Alfa Romeo on nostanut urheilullisuuden jälleen uudelle tasolle: Enemmän voimaa. Uusi 2.0 JTS (Jet Thrust Stoichiometric), 121 kW (165 hv), ensimmäinen uuden sukupolven suorasuihkutuksella varustettu bensiinimoottori: lisää suorituskykyä ja taloudellisuutta. Enemmän teknologiaa. Vakion ajotietokone, automaattinen kaksialueilmastointi, kuusi turvatyynyä, ABS+EBD, ASR, MSR/ABD ja VDC -ajonhallintajärjestelmä. Enemmän tyyliä. Uusi sisustus, uusi tyylikäs kojelauta monitoiminäytöllä. Korinväriset peilit, puskurit ja sumuvalojen kehykset. Takuu 2 vuotta ilman kilometrirajaa. Kulutus EU yhd. 8,6-12,0 l/100 km, CO2-päästöt 205-286 g/km.”

Mainos oli Moottori-lehdessä 10/2002.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Vuosi 2019: Autotodayn suosituimmat koeajot — kärjessä Toyota!

Kuva: CvB.

Viime vuonna Autotoday koeajoi kaikkiaan 19 eri autoa ja suosituimmaksi koeajoautoksi nousi Toyota RAV4.

Toiseksi suosituin on Volvo V60 -auton koeajo ja kolmanneksi suosituin Mitsubishi Outlander PHEV -auto.

Katso myös tämä: Vuoden suosituimmat jutut: Ympäristöprofessorin kannanotto oli ylivoimaisesti Autotodayn suosituin juttu 2019

Alla olevassa listauksessa on kymmenen suosituinta viime vuonna julkaistuista koeajoista.

Listauksessa ei kuitenkaan ole mukana viime vuoden luetuin koeajo. Luetuimmaksi nousi nimittäin jo vuonna 2017 julkaistu Volkswagen Golf GTE -mallin koeajo.

Autotodayn suosituimmat koeajot 2019

  1. Autotoday tutustui: Toyota RAV4 Hybrid — perinteikäs katumaasturi uudistui nykyaikaiseksi
  2. Autotoday testasi: Volvo V60 D3 Business aut. — isoveljensä voittaja
  3. Autotoday testasi: Mitsubishi Outlander PHEV – katumaasturi ympäristöä arvostavalle
  4. Autotoday testasi: Volvo V60 Cross Country D4 AWD Business aut. — Cross Country malliston uusin odotettu tulokas
  5. Autotoday testasi: Hyundai Kona electric — kunnon sähköauto
  6. Autotoday testasi: Suzuki Jimny 1.5 VVT 4WD GL 4AT — persoonallisuutta kerrakseen
  7. Autotoday testasi: Kia ProCeed GT — napakka sporttifarkku, jossa tavaratila yllätti
  8. Autotoday testasi: Tesla Model 3 Performance — esimakua tulevaisuudesta
  9. Autotoday tutustui: Toyota Corolla — paluun tekevä kansansuosikki
  10. Autotoday tutustui: Toyota Camry Hybrid — paluun tekevä sedan-malli

Vuoden 2018 suosituimmat koeajot näkyvät tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Päihtynyt kuljettaja hinasi henkilöautoa

Kuva: CvB.

Poliisi sai tehtäväksi eilen illalla mennä kolaripaikalle Vantaan Pakkalaan.
Hätäkeskukseen tuleen ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt liikenteenjakajaan.

Ennen kuin poliisi ehti paikalle, hätäkeskukseen tehtiin ilmoitus, jonka mukaan onnettomuuteen joutunutta auto oli jo hinattu pois.

Partio tavoitti hinausta tehneen auton ja se pysäytettiin.

Autoa kuljettaneelle vuonna 1982 syntyneelle miehelle tehtiin seulonta-alkometrillä puhalluskoe, jonka tulos ylitti rattijuopumuksen rajan.

Mies tuotiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,39 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.

Kuljettaja määrättiin ajokieltoon ja hänelle annettiin saman tien tiedoksi sakkovaatimus rattijuopumuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Ainakin 40 auton renkaita puhkottu Tampereella — poliisi kaipaa havaintoja

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Poliisi tutkii Tampereen Lentävänniemen alueella tapahtunutta vahingontekojen sarjaa.

Tähän mennessä on poliisille ilmoittautunut 40 asianomistajaa, joiden autoista oli puhkottu renkaita saman yön aikana.

Poliisi on saadun tiedon, jonka mukaan tekoja olisi kuvattu videolle, ja tämä video olisi jaettu sosiaalisessa mediassa.

Poliisi pyytää asiasta tietäviä todistajia ilmoittautumaan, ja toimittamaan videon poliisille.

Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi

Poliisi muistuttaa, että rikoksentekijää suojeleva henkilö saattaa itse syyllistyä rangaistavaan tekoon. Rikoksentekijän suojelemisesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi.

Poliisi tarvitsee asian selvittämiseen yleisön apua. Kyseessä on poikkeuksellinen vahingontekojen sarja, jonka selvittäminen on tärkeää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Alaikäisen moottoripyöräilijän pakomatka päättyi kaatumiseen

Kuva: CvB

Poliisi yritti pysäyttää Varkaudessa liikennevalvonnan yhteydessä moottoripyöräilijää perjantaina kello 22 jälkeen.

Moottoripyöräilijä ei kuitenkaan noudattanut poliisin näyttämää pysäytysmerkkiä vaan kiihdytti karkuun aiheuttaen Varkauden kaupungin alueella useita vaaratilanteita paetessaan poliisia ylinopeutta ajaen.

Lopulta noin 8,5 minuuttia kestäneen pakenemisen jälkeen moottoripyöräilijä kaatui pyörän lähdettyä sivuluisuun hiljaisella nopeudella ja poliisi sai hänet kiinni.

Moottoripyörää kuljetti alle 18-vuotias mies ja sen kyydissä oli pyörän omistava täysi-ikäinen mies.

Moottoripyörän kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja muista mm. pyörän kuntoon liittyvistä lievemmistä rikoksista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kouvolan Auto-Suni on taas paras Mercedes-Benz-jälleenmyyjä

Kuva: Veho.

Auto-Sunin Kouvolan toimipiste palkittiin 17.12.2019 jo toista kertaa peräkkäin Suomen parhaana Mercedes-Benz-jälleenmyyjänä.

Palkinnon luovutti vuosittaisessa myyntikokouksessa Vantaalla Mercedes-Benz henkilöautojen myyntijohtaja Klaus Pohjala.

Tärkeimmät palkitsemisen perusteet olivat uusien Mercedes-Benz-autojen markkinaosuus Kouvolassa (6,46 %) ja erinomaiset tulokset asiakastyytyväisyyskyselyssä.

Kouvolan lisäksi Auto-Suni toimii Kotkassa, Lappeenrannassa ja Imatralla.
Liikevaihto vuonna 2018 oli noin 78 miljoonaa euroa, ja yritys työllistää noin 115 henkilöä.

Mercedes-Benzin lisäksi yritys edustaa Kouvolassa neljää muuta automerkkiä (Citroën, Honda, Hyundai ja Škoda), ja sen osuus Kouvolan uusien autojen kaupasta on noin 22 prosenttia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Melkein joka kolmas viime vuonna ostettu taksiauto on Mercedes

Kuva: Veho.

Mercedes-Benzin asema taksialan kärjessä jatkui ja vahvistui koko vuoden 2019 ajan, todetaan Vehon tiedotteessa.

Taksiasiakkaille toimitettiin 980 uutta Mercedes-Benz-taksia (vrt. 807 autoa 2018), mikä toi 31,2 prosentin markkinaosuuden ja myyntitilastojen kärkipaikan.

Mercedesin menekki oli yksin suurempi kuin tilastojen 2- ja 3-sijoille yltäneiden Volkswagenin ja Toyotan yhteensä.

Tähtikeulaisten taksien kasvuprosentti oli 21,4.

Taksikaupan kaksi kärkimallia olivat Mercedes-Benzin E-sarja ja Sprinter (461 ja 331 kpl).

Sprinterin markkinaosuuden kasvu oli 88,1 ja E-sarjankin 9,5 prosenttia ja kahden kärkimallin yhteinen markkinaosuus taksikaupassa 25,2 prosenttia.

Vito löytyy listan 10. sijalta 95 autolla ja C-sarja 18. sijalta 45 autolla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Norjassa suosituin malli on Tesla Model 3 — suosituin merkki on VW

Tesla Model 3. Kuva: Antti Järveläinen.

Tesla Model 3 on Norjan rekisteröintitilastojen kärjessä. Autoa rekisteröitiin viime vuonna kaikkiaan yli 15 500 autoa.

Toiseksi suosituin malli oli Volkswagen Golf, jonka rekisteröintimäärä ylitti hieman 10 000 auton rajan.

Katso myös tämä: Näitä autoja Ruotsissa hankitaan — katso 200 suosituinta mallia

Kolmanneksi suosituin auto Norjassa on Nissan Leaf. Sen rekisteröintimäärä oli viime vuonna runsaat 6 100 autoa.

Neljänneksi suosituin malli oli Audi e-tron, jota saatiin rekisteriin yli 5 300 autoa.

Volkswagen 151 autoa Teslaa edellä

Merkeistä suosituin merkki on Volkswagen. Vuoden aikana rekisteröitiin 18 949 VW-mallia. Tesla jäi tästä lukemasta 151 autoa.

Kolmanneksi suosituin merkki on Toyota, mutta se on jo Volkswagenia perässä yli 4 000 autoa.

Neljäntenä on BMW ja viidentenä Volvo, molempia merkkejä on rekisteröity runsaat 10 000.

Norjan 20 suosituinta automallia 2019

  1. Tesla Model 3           15 683
  2. Volkswagen Golf       10 025
  3. Nissan Leaf                6 127
  4. Audi e-tron                5 377
  5. Mitsubishi Outlander  5 048
  6. Toyota RAV4              4 977
  7. BMW i3                      4 851
  8. Hyundai Kona             3 471
  9. Hyundai Ioniq             3 356
  10. Škoda Octavia             3 118
  11. Jaguar I-Pace              3 080
  12. Toyota Yaris                2 889
  13. Volvo XC60                 2 646
  14. Volvo V60                   2 633
  15. Toyota CH-R               2 424
  16. Toyota Corolla             2 213
  17. Renault Zoe                2 090
  18. Volkswagen T-Roc        2 052
  19. Tesla Model X              1 966
  20. Volkswagen Passat       1 803

Norjan 20 suosituinta automerkkiä 2019

  1. Volkswagen      18 949
  2. Tesla                18 789
  3. Toyota              14 885
  4. BMW                 10 330
  5. Volvo                 10 056
  6. Nissan                 7 573
  7. Hyundai               7 430
  8. Audi                    7 393
  9. Škoda                  6 991
  10. Mitsubishi             5 351
  11. Ford                    3 747
  12. Peugeot               3 701
  13. Mercedes-Benz     3 363
  14. Kia                      3 343
  15. Jaguar                 3 263
  16. Mazda                  2 732
  17. Renault                2 457
  18. Opel                    2 419
  19. Suzuki                 2 309
  20. Citroën                1 562

Lähde: OFV

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //