Tämän vuoden Auto- ja Liikennegaala järjestettiin perjantainan Helsingin messukeskuksessa. Tilaisuudessa julkistettiin muun muassa Vuoden Auto Suomessa 2019.
Vuoden autoksi valittiin tänä vuonna Ford Focus. Valinnasta lisää tästä.
Vuoden auton lisäksi palkittiin monia henkilöitä ja yhteisöjä merkittävistä saavutuksista.
Seuraavat palkinnot jaettiin.
Elämäntyö
Elämäntyöpalkinto jaetaan vuosittain sellaiselle henkilölle, joka on omistanut pitkän työuransa tai muun henkilökohtaisen panoksensa autoilun ja liikenteen kehittämiselle.
Tänä vuonna Auto- ja liikennetoimittajien myöntämän Elämäntyö-palkinnon sai Matti Korjula.
Hyvä Suomi!
Hyvä Suomi! -kannustuspalkinto perustettiin viime vuonna osana Suomi 100 -hanketta. Palkinto jaettiin sisukkaalle suomalaiselle, jonka henkilökohtaisella panoksella on ollut keskeinen merkitys suomalaisen autobrändin säilymiselle.
Hyvä Suomi! -palkinnon sai Sisu-auton pelastanut insinööri Timo Korhonen. Palkinto oli 3 000 euron arvoinen kannustusstipendi.
Ympäristöpalkinto
Auto- ja liikennetoimittajat monipuolistavat osaltaan gaalakokonaisuutta tuomalla illan ohjelmaan uutena palkintoluokkana vihreitä arvoja kunnioittavan Ympäristöpalkinnon.
Ympäristöpalkinto myönnettiin Suomen Rengaskierrätys Oy:lle ja Suomen Autokierrätys Oy:lle, jotka ovat luoneet kuluttajille helposti lähestyttävän ja tehokkaan kierrätysjärjestelmän. Voittajille lahjoitettiin 1000 euron edestä Neste MY uusiutuvaa dieseliä.
Liikenneteko
Liikenneteko-palkinto gaalassa myönnettiin AKK Motorsportin Turvassa tiellä -kampanjalle esimerkillisestä liikenneturvallisuustyöstä. AKK:n ohella palkittiin kampanjan koulutustoimintaan vahvasti osallistuva Suomen Autokoululiitto.
Journalismi
Tämän vuoden Journalismi-palkinnossa gaala halusi nostaa esille suomalaisia maailmalla. Gaala palkitsi viisi toimittajaa, jotka on kutsuttu jäseniksi kansainvälisiin asiantuntijaraateihin. Tunnustuksen saivat Velimatti Honkanen, Toni Jalovaara, Tommi Lempinen, Martti Peltonen ja Henri Pakarinen.
Vientipalkinto
Suomeen on parhaillaan syntymässä autoklusteri, teollisuudenala, joka paitsi valmistaa autoja, myös kehittää autoteollisuuden tarpeisiin soveltuvaa korkeaa teknologiaa. Gaalan Vientipalkinto myönnettiin Rightware Oy:lle, joka valmistaa autoteollisuuden digitaalisia järjestelmiä.
Liikennevaikuttaja
Liikennevaikuttaja-palkinto myönnettiin liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntatyölle, jolla on keskeinen vaikutus teiden ylläpidon parantamiseen, liikennesuunnittelun kehittämiseen sekä autoilijoille suunnatun liikenneturvallisuusvalistuksen sisältöön.
Kunniakirja ja tutkijalautakuntatyöhön LähiTapiolan myöntämä liikenneturvallisuusstipendi luovutettiin Varsinais-Suomen tutkijalautakunnan puheenjohtaja Mika Peltolalle sekä Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkarille.
Kulttuuripalkinto
Auto- ja Liikennegaalan palkintolautakunta jakoi Kulttuuripalkinnon kahdelle autokulttuurin vaalijalle: Suomen ajoneuvohistorialliselle keskusliitolle ja Veteraanikuorma-autoseuralle. Nämä yhdistykset tekevät tärkeää työtä moottoriajoneuvoperinteen tallettamisessa. Lisäksi Yhdistykset koordinoivat ja vastaavat museoajoneuvotarkastuksista.
Taustavoima
Auto- ja Liikennegaalan Taustavoima-palkinnon sai Henry Fordin Säätiö! Auto- ja liikennetoimittajat ry jakoi Taustavoima-palkinnon tunnustuksena pyyteettömästä panoksesta suomalaisen auto- ja liikennejournalismityön edistämiseksi.
Vuoden auto- ja liikennekuva
Vuoden auto- ja liikennekuva -tunnustuksen sai Vesa Eskola kuvallaan ”Mudassa”. Palkintoluokan kummina Continental Rengas lahjoitti voittajalle vapaavalintaisen rengassarjan.