Auto- ja liikennetoimittamisen alalta löytyy lukuisia merkittäviä, erityisesti maakunnallisesti vahvasti vaikuttaneita journalisteja. Nyt palkittavat henkilöt ovat olleet mukana luomassa ja kehittämässä sekä valtakunnallista että paikallista auto- ja liikennejournalismia kaikkiaan kymmenien vuosien ajan.
Palkinnonsaajien loistavista ja asiantuntevista jutuista ovat vuosien varrella nauttineet jo miljoonat lukijat muun muassa Aamulehdessä, Satakunnan Kansassa, Lapin Kansassa, Kainuun Sanomissa, Pohjolan Sanomissa, Ilkassa, Pohjalaisessa, Turun Sanomissa, Kalevassa, Keskipohjanmaassa ja Hämeen Sanomissa.
Auto- ja liikennetoimittajat ry:n vuoden 2022 Journalismi-erikoispalkinto myönnettiin oululaisen Kalevan emeritusautotoimittaja Matti Heikuralle ja Lännen Median auto- ja liikennesivuista jo vuosia vastanneelle tamperelaiselle Kari Pitkäselle.
Pitkänen ei päässyt paikalle palkitsemistilaisuuteen.
Auto- ja liikennegaalan Vientipalkinto Salon akkutehtaalle
Auto- ja liikennegaalan Liikenneteko-palkinto Basemark Oy:lle
Auto- ja liikennegaalan Innovaatiopalkinto Vesa Pellille
Vuoden Auto Suomessa – yleisön suosikki: Volkswagen ID. Buzz
Kia Niro on tiukan taiston jälkeen Vuoden Auto Suomessa 2023!