Mercedes-Benzille tulee ensi vuonna T-sarjan henkilöauto

Kuva: CvB

Keskikokoluokkaan sijoittuvan V-sarjan tila-auton esimerkin mukaisesti Mercedes-Benz Vans tuo tarjolle uuden pienen, yksityisasiakkaille tarkoitetun tila-automallin vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Tämä uusi autoluokka on ristitty T-sarjaksi, todetaan Mercedes-Benzin tiedotteessa.

Tulevan T-sarjan automallilla tavoitellaan erityisesti yksityisasiakkaita kuten lapsiperheitä ja vapaa-ajan viettoon orientoituneita käyttäjiä, jotka arvostavat autossa houkuttavaa hinta-laatu-suhdetta.

Auton kummallakin kyljellä on leveät liukuovet. Perinteisten voimalinjojen lisäksi tarjolla tulee olemaan myös T-sarjan sähkökäyttöinen EQ-versio.

Yksi pohjarakenne, kaksi uutta mallia: Citan ja T-sarja

Ennen uutta T-sarjaa Mercedes-Benz Vans on valmistanut samaan kokoluokkaan sijoittuvaa ja erityisesti ammattikäyttöön suunnattua Citania vuodesta 2012 lähtien.

Elokuussa 2019 yhtiö ilmoitti kompaktin pikkupakettiauton seuraajasta, joka olisi saatavana myös täyssähköversiona.

Pienen pakettiauton pohjarakenteen perustalta luodaan nyt kaksi automallia: ammattikäyttäjille räätälöity uusi Mercedes-Benz Citan sekä enemmän yksityisasiakkaille suunnattu Mercedes-Benz T-sarja.

Uusi T-sarja ja Citan toteutetaan yhteistyössä Renault-Nissan-Mitsubishi-allianssin kanssa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here