Hyundai: Polttokennoautoilun läpimurto on lähellä

Polttokennoautot ovat sähköautoja, joihin tankataan vetyä. Polttokennossa ulkoilman hapesta ja vedystä syntyy sähköä, ja järjestelmän poistoilma on puhtaampaa kuin sisääntuloilma. Erityisesti raskas liikenne hyötyy vedyn mahdollistamista pitkistä tankkausväleistä.

Hyundain toisen sukupolven polttokennohenkilöauto on nimeltään Nexo, ja sen maahantuonti voitaisiin aloittaa vaikka heti. Muualla Euroopassa polttokennoautoja käytetään jo, mutta Suomessa vedyn tankkausinfra puuttuu. Muutama vuosi sitten Suomesta oli kaksi vetytankkausasemaa, mutta ne on poistettu käytöstä.

Valtionohjauksen merkitys polttokennoautoilun yleistymisessä on merkittävä. Maaliskuussa 2021 hallitus julkisti tavoitteensa tehdä Suomesta maailman kärkimaa vetytaloudessa osin EU:n elvytyspaketin tuella.

Hyundailla 20 vuoden kokemus vedystä

Hyundai esitteli ensimmäisen polttokennoautonsa jo vuonna 2000. Hyundai ix35 FCEV oli ensimmäinen sarjavalmisteinen polttokennoauto, joten Hyundai Nexo edustaa jo Hyundain polttokennoautojen neljättä sukupolvea ja sarjavalmisteisten vety-polttokennoautojen osalta toista sukupolvea. Nexo on Hyundain ensimmäinen suoraan polttokennoautoksi rakennettu malli.

2000 | Hyundai Santa Fe FCEV
2005 | Hyundai Tucson FCEV
2013 | Hyundai ix35 FCEV
2018 | Hyundai Nexo

Pitkä tankkausväli on polttokennoauton suurimpia etuja

Uuden Nexon toimintamatka yhdellä tankkauksella on lähes 700 km (WLTPmittaustapa), mikä vie auton kärkipaikoille vertailussa muihin polttokennoja akkusähköautoihin.

Toimintamatka on kilpailukykyinen myös verratessa perinteisiin polttomoottoriautoihin. Jokainen Nexon kolmesta vetytankista on tilavuudeltaan 52,2 litraa, mutta tankkaus kestää vain noin viisi minuuttia.

Hyundai Nexo moottoritila. Kuva: Olli Urpela.

Pidemmistä latausväleistä hyötyvät kuitenkin pitkiä välimatkoja ajavat henkilöautoilijat ja erityisesti raskas liikenne.

Eri puolilla Eurooppaa on jo otettu käyttöön polttokennolinja-autoja ja rekkoja. Hyundain Euroopan valikoimissa on Xcient-polttokennorekka, jolla voi ajaa noin 400 km yhdellä tankkauksella. Hyundain tavoitteena on valmistaa rekkoja ainakin 1 600 kappaletta vuoteen 2025 mennessä.

Kuusi faktaa Hyundai Nexo -polttokennoautosta

  1. Voimanlähteenä toimiva polttokenno puhdistaa ilmaa. Nexo puhdistaa ilmasta vuodessa saman verran pienhiukkasia, kuin kaksi dieselautoa ehtii tuottaa.
  2. Polttokennoauto toimii sähkömoottorilla, kuten täyssähköautot, mutta moottoria pyörittävä sähkövoima tulee akkujen sijaan polttokennosta. Nexon pakoputkesta ei tule muuta kuin pieni määrä juomakelpoista vettä. Polttokennossa vedyn ja hapen yhdistyessä syntyy sähköä, lämpöä ja puhdasta vettä.
  3. Huolimatta siitä, että Nexolla on edeltäjäänsä, Hyundai ix35 -polttokennoautoa, suuremmat vetytankit, sen tankkaaminen kestää vain viisi minuuttia.
  4. Nexon arvioitu ajomatka yhdellä tankkauksella on 665 km (WLTP), mikä on parempi kuin millään toisella polttokennoautolla, ja tulos hipoo myös sähköautojen toimintamatkojen kärkisijoja.
  5. Hyundai Nexo voi ajaa jopa itse – eikä vain pysäköintialueen ympärillä. Vuoden 2018 alussa kuljettajattoman ajon kehittämiseen suunnitelluilla Nexoilla suoritettiin autonomisen ajamisen matka Etelä-Korean Soulista Pyeongchangiin. Reitin pituus, reilut 300 km, oli tuolloin kaikkien aikojen pisin tason 4 autonomisesti ajettu matka. Reitillä ajettiin myös moottoritienopeuksien mukaisesti 110 km/h. Niin ikään kaistavaihdot ja ohitukset, tietullit ja liikenneympyrät sujuivat asianmukaisesti.
  6. Hyundai Nexo sai keväällä 2021 viisi tähteä, parhaan mahdollisen tuloksen, Green NCAP -luokituksessa. Green NCAP on autoja energiatehokkuuden ja päästöjen perusteella arvioiva riippumaton organisaatio.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

2 KOMMENTIT

  1. ”Voimanlähteenä toimiva polttokenno puhdistaa ilmaa” , eli kerää saasteita, mitä uusi polttokenno maksaa? Entä 3v vaihdettavat kaasusäiliöt? Missä tuota voi tankata vuoden päästä? Mitä tuo maksaa Suomessa? Laskeeko toimintamatka talvella? Noita asioita ei saa Googlen avulla selville.

  2. Hyundai Nexo:n hinta-arvio Saksassa on 69 000€, joten Suomeen tuotuna varmaan vielä tätäkin kalliimpi. Maanteitä pitkin lähin vedyn tankkausasema on kätevästi Uumajassa. Jos pääset sinne uudenkarhean Nexo:si kanssa tulet huomaaman että paikka on ainoastaan auki sopimuksen mukaan. Tankattuasi maksat laskun, joka on kutakuinkin sama kuin bensasta. Toivottavasti tankkauspistooli ei jäätynyt kiinni autoosi (tapahtuu satunnaisesti) ja toivotaan myös ettei tankkausasema räjähtänyt, kuten yksi Norjan harvoista asemista jo ehti tehdä. Mutta, verrattuna akku-sähköautoihin säästit paljon aikaa tankkausasemalla! Tosin se akku-sähköauto ei käy tankkaus/latausasemilla kovin usein, kuin se latautuu yön aikana autotallissa… Sitä voi sitten pohtia kuin suuntaa matkaansa uudestaan Uumajaan tankkaamaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän