Suomen ensimmäinen Hyundai Nexo -polttokennoauto hankittiin Ouluun

Eilen esiteltiin ensimmäinen Suomeen hankittu vetykäyttöinen Hyundai Nexo. Ajoneuvon hankki oululainen Skarta Group Oyj.

Hyundai Nexo on Hyundain toisen sukupolven SUV-korimallin polttokennokäyttöinen sähköauto (FCEV). Auton käyttövoimana on puhdas vety.

Polttokennoauton pakoputkesta tulee vain vesihöyryä. Nexon toimintamatka on 666 kilometriä WLTP-mittaustavan mukaan ja sen tankkaaminen vie vastaavan ajan kuin polttomoottoriauton tankkaaminen eli noin viisi minuuttia.

Skartan missiona on rakentaa puhdasta tulevaisuutta ja sen liiketoiminta muodostu päästötöntä teknologiaa hyödyntävien energiantuotannon ratkaisujen rakentamisesta sekä vaativista erikoisrakentamisen projekteista, joista sillä on vuosikymmenien kokemus.
Yhtiön strategisena tavoitteena on laajentaa toimintaansa kohti puhtaan energian kokonaishankkeiden kehittämistä, rakentamista ja omistamista.

– Haluamme vauhdittaa vetytalouden etenemistä Suomessa, tehdään se sitten vaikka auto kerrallaan. Haluamme siis osoittaa esimerkillämme, että vihreän vedyn teknologian kehittäminen, vedyn tuottaminen ja sen käyttöönotto niin liikenne- kuin teollisuuskäytössä on ensiarvoisen tärkeää koko Suomelle. Skarta kehittää ja toteuttaa muun muassa Vierivoima-konseptinsa mukaisia tuuli- ja aurinkovoimahankkeita, ja uusiutuvan energian käyttöön ja varastointiin kuuluvat saumattomasti erilaiset tulevaisuuden vetyratkaisut. Missä muodossa ja millä aikataululla vihreän vedyn käyttöönotto etenee, on vielä arvailujen varassa, mutta näemme vedyssä erinomaisia kasvumahdollisuuksia myös Skartan liiketoiminnalle, Skarta Group Oyj:n toimitusjohtaja Tuomas Hirvonen kommentoi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

1 KOMMENTTI

  1. Kyllä vetyauto on tulevaisuutta.
    Vetyauton nopea tankkaus ja se ettei sisätilojen lämmitys lyhennä talvella toimintamatkaa eikä toimintamatka iän myötä lyhene kuten käy akkusähköautoille ovat mainioita vetyauton ominaisuuksia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän