Autotoday testasi: BMW Z4 — ketterä kesäsportti ja nautiskelijan kauppakassi

Kuva: Antti Järveläinen.

Testin kohteena tällä kertaa BMW:n täysin uusi Z4. Herkullinen uutukainen kerää katseita, eikä vain San Francisco -punaisen ulkovärin takia.

Tämä uusin viime syksynä esitelty ja mallinimeä G29 totteleva on järjestyksessään kolmas Z4. Siinä missä edeltävä E89-malli oli muotoilultaan kahden naisen käsialaa ja virtaviivaisempi muodoiltaan, on uusi malli selvästi maskuliinisempi ja terävämpi linjoiltaan.

Kuva: Antti Järveläinen.

Mittasuhteet ovat pysyneet päällisin puolin Z4:lle tunnusomaisina, mutta muotoilussa ei juuri yhtäläisyyksiä edeltävään malliin ole löydettävissä. Pituutta on tullut lisää peräti 84 mm ja leveyttä 74 mm. Ulkomittojen kasvaessa, akseliväli on yllättäen lyhentynyt 26 mm.

BMW:lle tunnusomaiset etu grillin “munuaiset” ovat leveät ja matalat. Ulkonäöltään ne poikkeavat muusta mallistosta ristikkokuviollaan, jota ei ole nähty vielä muissa malleissa.

Muotoilultaan Z4:t ovat kestäneet erittäin hyvin aikaa. Ensimmäinen Z4 esiteltiin jo vuonna 2002, ja nyt tämän uusimman kolmannen sukupolven mallin voi odottaa pysyvän mallistossa taas seuraavat 6-7 vuotta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Ajettavuus tuo mukana yllätyksiä alustan osalta

Ajoasennosta saa todella sporttisen ja autossa istuu matalalla tiiviisti penkissä. Kompaktissa ohjaamossa kaikki on lähellä ja hyvin ulottuvilla.

Leveältä keskikonsolilta onnistuu helposti iDrive-järjestelmän käyttö, ajotilojen vaihtaminen ja katon sähkökäyttö.

BMW tunnetaan tinkimättömästä asenteestaan, kun kyseessä on auton ajettavuus. Ajettavuus tietysti korostuu vielä entisestään puhuttaessa kaksipaikkaisesta urheilullisesta avoautosta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Lyhentyneen akselivälin huomaa helposti auton ketteryydessä, ja ajossa tulee helposti tunne kuin autossa olisi ohjaus myös taka-akselilla. Autoa on hauska ja ketterä pyöritellä pienemmillä kaduilla. Ohjaustuntuma on totuttuun BMW:n tapaan todella tarkka.

Lisävarusteena koeajoautoon otettu adaptiivinen M Sport -alusta on jämäkkä. Pientä pintakovuutta on havaittavissa huonommilla teillä. Heikoimmaksi lenkiksi alustan osalta osoittautui taka-akselin “pompotus”. Hiljaisemmilla nopeuksilla ajohidasteissa ja epätasaisella alustalla ajettaessa takapää joustaa yllättävästi ikään kuin pompottaen.

Kuva: Antti Järveläinen.

Parhaiten alusta pääsee oikeuksiin kovemmilla nopeuksilla ja hyvällä tiellä. Renkaina toimi koeajoautossa  lisävarusteena otetut 19 tuumaiset, edessä 255 ja takana 275 leveät Michelin Pilot Super Sportit.

Z4:ssä istuu vähän pituusakselin keksikohdan takapuolella. Tämä lisää entisestään urheilullista menoa, mutta myös samalla pakoäänet ovat lähempänä korvia. Pakoääniä ja turbon suhahduksia ei ole yritetty turhaan peitellä, vaan moottorista on otettu irti varsin menevä äänimaailma.

Moottorina koeajoautossa oli kolmesta moottorivaihtoehdosta pienin, kaksilitrainen 197 hevosvoimainen nelikko. Menohaluja autolla on riittävästi pienimmälläkin moottorilla, vaikkakin avoautolla kyse on useammin rennosta kruisailusta kuin maksimaalisen suorituskyvyn tavoittelemisesta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Arki- tai kakkosautoksi?

Suomen kesä on valitettavan lyhyt ja avoautokelit saattavat huonona vuotena olla hyvin vähissä. Avoauto ei kuitenkaan tarkoita, etteikö autoa voisi käyttää yhtä hyvin myös talvella siinä missä mitä tahansa muuta autoa.

Uudessa Z4:ssä on kangaskatto, joka mahdollistaa katon taittumisen tavaratilaan kompaktiin kokoon, silloin kuin kelit avoautoilijoita hellivät. Tavaratilan koko pysyy vakiona, katon asennosta riippumatta. Leveään 281 litraiseen tavaratilaan mahtuu mukaan hyvin vaikka golfvarusteet.

Auto onkin oiva vaihtoehto arjen nautiskelijoille, jotka haluavat autoltaan persoonallisuutta ja nautintoa, eikä suurelle tavaratilalle tai takapenkeille ole tarvetta. Tunnokkaasta ja laadukkaasta ajonautinnosta ei voi olla pitämättä!

Kuva: Antti Järveläinen.

BMW Z4 sDrive20i M Sport

  • Moottori: 1998 cm³, 4-sylinterinen
  • Maksimiteho: 197 hv. @ 4500-6500 rpm.
  • Maksimivääntö: 320 Nm. @ 1450-4200 rpm.
  • Kiihtyvyys: 6,6 sek. 0-100 km/t
  • Omamassa: 1480 kg.
  • Vaihteisto: 8-vaihteinen Steptronic automaatti
  • Vetotapa: Takaveto
  • Tavaratila: 281 l.
  • Yhdistetty kulutus: 7,4 l/100km.
  • CO2-päästöt: 167 g/km.
  • Alkaen hinta: 56 644 euroa, koeajoauto 83 052 euroa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here