14.7.2018 23.32
Kymmenen vuotta sitten Punkharjun taidekeskus Retretti oli vielä voimissaan. Vuonna 2008 näyttelyssä oli myös koneita ja autoja. Nyt Retretti on ollut suljettuna jo muutaman vuoden.
Retretissä on aikuisen vieteriauto
Taidekeskus Retretti yllättää tänä vuonna niin, että uutinen kannattaa laittaa Autotodayn sivuille. Esillä ovat nimittäin Leonardo da Vincin luomuksia, muun muassa vieteriauto.
Monipuolisen renessanssineron Leonado da Vincin (1452-1519) käsikirjoitusten mukaan rakennettu näyttely herättää henkiin 500 vuotta vanhat piirustukset ja tuo laitteet yleisön katsottavaksi ja kokeiltavaksi.
Leonardo da Vinci – Koneet -näyttely esittelee kaikkiaan viisikymmentä laitetta liittyen mekaniikan periaatteisiin, lentämiseen, merenkulkuun, hydrauliikkaan ja sodankäyntiin.
Firenzeläisen Teknoart-ryhmän tuottamassa näyttelyssä on esillä muun muassa robotti, vieterillä kulkeva auto, polkupyörä, ilmaruuvi, sukelluspuku sekä meritaistelussa käytettäviä tykkejä. Osa koneista on nähtävillä luonnollisessa koossa, osa pienoismalleina.
Vieteriauto toimii lehtijousien tapaisilla jousilla. Jousista siirretään liike-energia pyöriin ja auto lähtee liikkeelle.
Valitettavasti toimitus ei onnistunut saamaan auton koeajoon
Juttu oli Autotodayssa 14.7.2018