Auton akkua kannattaa ladata silloin tällöin

Auton om laturi huolehtii yleensä auton akun latauksesta, mutta laturivalmistaja CTEKin mukaan auton akku hyötyy siitä, että akkua ladataan silloin tällöin myös erillisellä laturilla.

CTEKin tiedotteen mukaan koronapandemia on muuttanut ajotottumuksiamme ja autoja on käytetty selvästi aiempaa vähemmän. Tämä näkyy eri puolilla maailmaa autojen akkuongelmina.

Esimerkiksi Saksassa akkuongelmien osuus kaikista ajoneuvojen häiriöistä oli 46,3 % ja Isossa-Britanniassa akkuongelmien osuus kasvoi sulun aikana 76 %. (1, 2)

– Rajoitusten purkamisen myötä olemme alkaneet liikkumaan vanhaan malliin, autojen ollessa aiemmin pitkään pienellä käytöllä. Lisäksi lyhyet matkat, erityisesti kaupunkialueilla, aiheuttavat riskin akkuongelmien syntyyn, koska toistuvat moottorin sammuttamiset ja käynnistykset rasittavat akkua. Silloin se joutuu työskentelemään lujemmin ylläpitääkseen sähköjärjestelmiä, jotka ovat välttämättömiä auton teknisten komponenttien toiminnalle. Akkuongelmat on mahdollista välttää akun säännöllisellä lataamisella, CTEKin myyntipäällikkö Pasi Ahola kertoo.

CTEK:n viisi latausvinkkiä

  1. Luotettava akkulaturi. CTEKin tiedotteen mukaan yleisin syy matkan keskeytymiseen on akkuvika. Vaatimukset akulle ovat kovat nykyaikaisissa autoissa, jotka on varustettu kattavalla ajoneuvoelektroniikalla. Laturin käyttö ja ylläpitolataaminen akun suorituskyvyn ja käyttöiän ylläpitämiseksi voi säästää aikaa, kustannuksia ja ympäristöä.
  2. Latausrutiini. CTEKin mukaan vähintään kerran kuukaudessa akun lataaminen auttaa pidentämään sen käyttöikää. Se ei vaadi enempää, kuin että kytkee akun laturiin ja antaa sen tehdä työnsä nopeasti, turvallisesti ja tehokkaasti, kun auto on pysäköitynä. Sähköautojen osalta tämä on tietysti normaalia.
  3. Yksinkertainen, säännöllinen ylläpito. On tärkeää ylläpitää akun kuntoa ennaltaehkäisevästi. Kannattaa panostaa laturiin, jota on helppo ja turvallinen käyttää ja jossa on kattava, testattu automatiikka.
  4. Ota sää huomioon. On tärkeää olla tietoinen äärimmäisten sääolosuhteiden vaikutuksista auton akkuun. Akku voi menettää jopa 35 % suorituskyvystään, kun lämpötila laskee alle nollan, ja jopa 50 %, kun lämpötila laskee kunnolla pakkaselle. Myös viime kesän korkeat lämpötilat ovat voineet vahingoittaa akkua haihduttamalla sen nesteet. Kuljettajien tulee kiinnittää huomiota mahdollisiin muutoksiin, kuten miten auto käynnistyy tai kuinka sähköjärjestelmä toimii ylipäänsä. Muutokset näissä voivat kertoa heikentyneestä akusta tai sähköjärjestelmän ongelmista.
  5. Oikeanlainen lataaminen. Käynnistyskaapeleiden käyttö akun tyhjennyttyä ja pitkien matkojen ajaminen tai tyhjäkäynti akun lataamiseen ovat yleisiä, mutta eivät välttämättä hyviä tapoja. Apukäynnistys saattaa aiheuttaa virtapiikkejä vaurioittaen kumman tahansa ajoneuvon elektroniikkaa ja turha ajo kuormittaa luontoa ja rahapussia. Järkevämpää on ennakoida ylläpitolataamalla akku säännöllisesti, mutta jos ongelma on jo käsillä, niin turvallisempi tapa saada auto 15 minuutissa liikkeelle on mukautuva ja turvallinen verkkovirrasta riippumaton nopea latauslaite.

1) https://gettotext.com/who-is-lying-down-the-tops-and-flops-of-the-adac-breakdown-statistics/
2) https://www.thisismoney.co.uk/money/cars/article-8332247/UKs-major-recovery-firms-early-reports-car-breakdowns-lockdown.html

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän