WRC: Suomeen kaksoisvoitto WRC3-luokassa — Huttunen voitti, Lindholm kakkonen

Jari Huttunen. Kuva: Jarno Saari.

Tänään päättyneessä Ruotsin MM-rallissa päästiin juhlimaan voittoa sinivalkoisissa tunnelmissa, kun 25-vuotias suomalaiskuljettaja Jari Huttunen ajoi Hyundai i20 R5-autolla WRC3-luokan voittoon.

Huttunen oli samalla kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa kilpailun nopein R5-luokan autokunta ja he sijoittuivat yleiskilpailussa sijalle 10.

Huttunen aloitti rallin tasaisesti ja oli ensimmäisen ajopäivän jälkeen WRC3-luokan kakkossijalla. Hän nousi luokan kärkeen lauantain kolmannella erikoiskokeella ja varmisti voittonsa sunnuntaina ajetulla Power Stagella.

Kaikkiaan hän kellotti yhdeksällä ajetulla erikoiskokeella viisi WRC3-luokan pohja-aikaa.

Eroa luokassa toiseksi ajaneeseen Škoda-kuljettaja Emil Lindholmiin tuli lopulta viisi sekuntia. WRC3-luokan kolmanneksi ajoi ruotsalainen Johan Kristoffersson Volkswagenilla.

– Vauhtimme oli viikonloppuna kyllä ihan maksimit. Kaikki onnistui, mutta älyttömiä riskejä ei kuitenkaan tarvinnut ottaa. Kello tykkäsi eniten erikoiskokeista, joilla oli pitoa. Pieniä teknisiä murheita oli matkan varrella, mutta ne eivät vaikuttaneet suoritukseen mitenkään, Huttunen kertoo.

Emil Lindholm. Kuva: Timo Anis.

Lindholm ylsi uransa parhaimpaan MM-tulokseen Ruotsissa

Sunnuntain ainoalla erikoiskokeella Lindholm ja kartanlukija Mikael Korhonen taipuivat Huttuselle 1,6 sekuntia. GRX-kaksikon kokonaisero maalissa oli tasan viisi sekuntia Huttusen eduksi. Suomalaiskuljettajien taakse jäi R5-luokan autovalmistajien WRC2-luokan voittaja Mads Östberg.

Tiukan ottelun jälkeen tappio tiimikaverille ei jäänyt Lindholmia kaivelemaan.

– Jari ajoi etenkin eilen hyvin ja ansaitsi voittonsa. Olihan aikamoinen pätkä tuo viimeinen. Me teimme ”kevätjuhlaliikkeitä” automme kanssa heti erikoiskokeen toisessa mutkassa. Mä luulen että kovempaakin olisi voinut mennä, mutta sen toisen mutkan tilanteen jälkeen ajattelin, että ”nyt on parempi vain ajaa tämä pätkä läpi ja maaliin”. Ei se pätkä ollut mikään nautinto ajaa, mutta läpi tultiin.

Ruotsin MM-ralli

1. Elfyn Evans – Scott Martin Toyota Yaris WRC 1:11:43,1
2. Ott Tänak – Martin Järveoja Hyundai i20 WRC + 12,7
3. Kalle Rovanperä– Jonne Halttunen Toyota Yaris WRC + 20,2
….
10. Jari Huttunen – Mikko Lukka Hyundai i20 R5 (WRC3) + 4:03,0
11. Emil Lindholm – Mikael Korhonen Škoda Fabia R5 Evo (WRC3) + 4:08,0
12. Mads Östberg – Torstein Eriksen Citroën C3 R5 (WRC2) + 4:10,0

www.jarihuttunenracing.fi
www.emillindholm.fi

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here