Niclas Grönholm ajaa rallicrossin RX1-luokan MM-sarjassa kahden ensimmäisen MM-osakilpailun jälkeen toisena. Molempien Ruotsin Höljesissä ajettujen osakilpailujen ykköseksi ajoi lajin hallitseva maailmanmestari Ruotsin Johan Kristoffersson.
Rallicrossin MM-sarjan avausosakilpailut ajettiin viikonloppuna Ruotsin Höljesissä. Lauantaina erät pystyttiin viemään läpi poutasäässä, kun sunnuntaina vettä satoi taivaan täydeltä.
Lauantaina ensimmäisenä kuljettajana finaaliin ulkopuolelle jäänyt CE Dealer Teamin Niclas Grönholm ajoi sunnuntaina semifinaalin voiton myötä itsensä finaalin eturiviin. Hyvän startin saanut suomalaiskuljettaja ei kuitenkin pystynyt ohittamaan paalupaikalta startannutta Ruotsin Johan Kristofferssonia, joka liejuisella ja märällä radalla heitti ensimmäisessä mutkassa kurat muiden tuulilasiin ja karkasi voittoon.
Grönholm oli tyytyväinen sunnuntain virheettömään suoritukseensa. Hyvät eräsijoitukset, semifinaalin voitto ja finaalin kakkossija nostivat Grönholmin epäonnisen lauantain jälkeen seitsemänneltä sijalta MM-pistetaulukon toiseksi.
– Hyvä startti asfaltilta, mutta kun ajoimme mudalle niin automme ei edennyt siinä ja jäin lähdössä kakkoseksi. Ei meillä ollut sateessa mitään asiaa taistella voitosta. Toinen sija oli torjuntavoitto meille.
– Rata oli niin liukas, että en tiennyt, mihin suuntaan auto mistäkin vesilammikosta tai jarrutuksesta singahtaa. Oli tosi hankalaa. Tänään ajoin maksimipisteet eli ne pisteet, jotka olivat realistisesti otettavissa, Grönholm tunnustaa.
Lauantain ja sunnuntain MM-osakilpailujen sijoitukset menivät kärkeä lukuun ottamatta mukavasti ristiin. Mestaruutta puolustava Kristoffersson ajaa johdossa, mutta muut sijat ovat muutaman pisteen sisällä toisistaan.
– Jotta olisin lähempänä pistekärkeä, se olisi vaatinut eilen hyvän onnistumisen. Ero retkahti kärkeen heti melko isoksi (22 pistettä). Kristofferssonin ei tarvitse seuraavissa kisoissa mitään isoja riskejä ottaa vaan vain pysyä ongelmien ulkopuolella ja ajaa tasaisesti pisteille.
RX1-luokan MM-avaus kilpailtiin eilen lauantaina poutasäässä. Grönholm koki päivän aikana huonoa onnea. Ensimmäisen erän johtopaikka vaihtui invertterin rikkoutumisen takia erän viimeiseen sijaa.
Toisesta rivistä semifinaaliin startannut suomalaiskuljettaja oli jo matkalla finaaliin, kunnes jokerilenkillä Ruotsin Kevin Hansen törmäsi ohitustilanteessa Grönholmin auton etuoveen, pudottaen suomalaiskuljettajan lähdössä neljänneksi. Finaalipaikka jäi harmittavasti 0,2 sekunnin päähän.
– Lauantai osoitti, että olin ainoa, kuka pystyi Kristofferssonia haastamaan. Tarvitsemme kuivan asfaltin ja soran, jotta pystymme taistelemaan voitoista. Toivotaan, että jatkossa pääsisimme ajamaan pelkästään poutasäässä, Grönholm toteaa.
Rallicrossin MM-sarja jatkuu 27.–28. heinäkuuta ajettavilla Unkarin MM-osakilpailuilla.
FIA World RX, Höljes, Ruotsi; osakilpailu 1:
1. Johan Kristoffersson (S) VW Polo 3:47.779
2. Klara Andersson (S) PWR RX1e + 2.159
3. Gustav Bergström (S) VW Polo RX1e + 3.428
4. Timmy Hansen (S) Peugeot RX1e + 4.170
5. Ole Christian Veiby (N) VW Polo + 5.032
6. Kevin Hansen (S) Peugeot RX1e – aikasakko
7. Niclas Grönholm (FIN) PWR RX1e
FIA World RX, Höljes, Ruotsi; osakilpailu 2:
1. Johan Kristoffersson (S) VW Polo 4:22.915
2. Niclas Grönholm (FIN) PWR RX1e + 6.451
3. Ole Christian Veiby (N) VW Polo + 8.193
4. Kevin Hansen (S) Peugeot RX1e + 10.194
5. Gustav Bergström (S) VW Polo RX1e + 11.301
6. Timmy Hansen (S) Peugeot RX1e + 13.920
Rallicrossin MM-pistetilanne 2/10 osakilpailua:
1. Johan Kristoffersson (S) 58
2. Niclas Grönholm (FIN) 36
3. Klara Andersson (S) 36
4. Ole Christian Veiby (NOR) 35
5. Gustav Bergström (S) 33
6. Timmy Hanssen (S) 31
7. Kevin Hansen (S) 29
8. Anthony Pelfrene (F) 16
Lue myös
Rallicross: Niclas Grönholm voitti rallicrossin MM-pronssia
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //