WRC: Sunisen vauhdikkaasti alkanut Monzan kisa päättyi moottoririkkoon

Teemu Sunisen osalta rallikausi 2020 sai murheellisen päätöksen. Sunisen Fordin moottori rikkoutui niin pahasti, etteivät korjaustoimetkaan auttaneet enää jatkoon kauden päättävässä Monzan MM-rallissa.

Huolimatta M-Sportin mekaanikkojen huolenpidosta, Sunisen Fiesta WRC ei suostunut käymään kunnolla. Suninen ja kartanlukija Jarmo Lehtinen ajoivat moottorivikaisella autolla aina neljännelle erikoiskokeelle asti, minkä jälkeen oli pakko antaa periksi.

– Se oli siinä. Moottorivaurio oli lopulta niin suuri, ettei sitä saanut korjattua. Me emme voineet asialle yhtään mitään, joten ainut vaihtoehto oli keskeyttää. Voimaa ei ollut moottorissa enää lainkaan.

Kauden aikana ajetut seitsemän MM-rallia toivat Suniselle parhaimpana tuloksena Meksikosta saalistetun kolmossijan.

Ralli alkoi Monzassakin lupauksia herättävästi. Väliaika perjantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella oli rohkaiseva, kunnes auto alkoi käydä enää kolmella sylinterillä.

M-Sport yritti paikallistaa ja korjata vikaa jokaisen erikoiskokeen jälkeen 15 minuutin huoltotauolla, mutta turhaan. Näin ollen pettynyttä Sunista ei nähdä enää lauantaina erikoiskokeilla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!