Lauri Joona ja Janni Hussi vastasivat parhaasta suomalaissijoituksesta tänään päättyneessä Portugalin MM-rallissa. Kauden kolmas MM-ralli toi kaksikolle kolmossijan kovatasoisessa WRC2-luokassa.
Portugalin MM-rallin alku ei varmasti ollut aivan Joonan käsikirjoituksen mukainen. Torstai-iltana asfaltilla ajetun yleisöerikoiskokeen jälkeen Joonan nimi löytyi WRC2-luokan tuloksista sijalta 24.
– Ei todellakaan mikään nopea veto, kun piti säästää renkaita perjantaille. Mutta annettiinpa ainakin yleisölle viihdettä, naurahti Joona asfalttipyörityksen jälkeen.
Jatko sujuikin sitten paljon paremmin. Portugalin MM-ralli oli todella yllätyksellinen kisa, kun WRC2-luokan kärjestä putosi kuljettajia yksi toisensa jälkeen sekä tekniikkaongelmien että ajovirheiden takia. Tämä, ja oma tasaisen varma ja ongelmaton suorittaminen, nosti Joonan ja Hussin osakkeita huimasti. Lauantai-illan päätteeksi sijoitus oli jo luokan neljäs.
– Saatiin ihan hyviä erikoiskoeaikoja, ja oltiin ajallisesti lähempänä luokan kärkeä. Kaikki toimi hyvin eikä tekniikkakaan aiheuttanut ongelmia. Amaranten toisella vedolla koettiin rengasrikko, mutta se kuuluu asiaan eikä siinä onneksi menetetty kovinkaan paljoa aikaa, summasi Joona lauantaita iltahuollossa.
Sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella Skoda Fabia RS Rally2 -autolla kilpaileva Joona hyökkäsi ja ajoi kisan parhaan ek-sijoituksensa. Kun samalla lähimmälle kanssakilpailijalle oli napsahtanut minuutin aikasakko eikä ajokaan ollut vauhdikasta, nousi Joona tuloksissa jo podiumin alimmalle korokkeelle. Ja tuo kolmossija piti aivan loppuun saakka. Legendaarisen Fafen maalissa nähtiinkin todella onnellinen kuljettaja.
– Tosi hyvä fiilis! Pitkä kisa, joka saatiin parhaimmalla mahdollisella tavalla maaliin. Ensimmäinen podium-sijoitus WRC2-luokassa, kyllä tämä on kuin voitto meille.
WRC2-luokan voittoon ajoi espanjalainen Jan Solans ja toiseksi sijoittui Irlannin Josh McErlean. WRC2 Challenger -sarjassa Joona oli niin ikään kolmas. Portugalin MM-rallin nopein Rally2-kuljettaja oli Bulgarian lipun alla kilpaileva Nikolay Gryazin, mutta hän ei ajanut WRC2-pisteistä.
Joonan ja Hussin seuraava kilpailu on touko-kesäkuun vaihteessa ajettava Sardinian MM-ralli.
Lue myös
WRC: Ogier ajoi Portugalin MM-rallin voittoon
WRC: Tänak ja Neuville keräsivät sunnuntaina eniten pisteitä Portugalissa
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //