Uudistuva Toyota Yaris Suomeen ensi vuonna

Toyota Yaris -mallisto kasvaa ja voimistuu uudistuksilla. Euroopassa eurooppalaisille asiakkaille suunniteltu ja valmistettu Toyota Yaris on mantereen kestosuosikki, unohtamatta mallin suosiota Suomessa.

Jatkossa Yaris-asiakas voi valita kahden eri voimalinjan välillä. Mahdollisuus tällaiseen valintaan kasvattaa merkitystään myös pienemmissä kokoluokissa, joten Yaris vastaa itselleen ominaiseen tapaan kysyntään. Koska kyseessä on Toyota Yaris, ei valinta tarkoita kompromissia ympäristöystävällisyyden suhteen.

Nykyinen voimalinja on kolmisylinteriseen 1,5-litraiseen polttomoottoriin perustuva hybridijärjestelmä. Tätä järjestelmää on kehitetty Toyotan viidennen sukupolven hybridiopein.

Kuva: Toyota.

Uusi voimalinja tehokkaamman sähkömoottorin ja tehonhallintayksikön (PCU) kanssa nostavat järjestelmän kokonaistehoa 12 % ja vääntöä 30 % verrattuna edelleen rinnalla jatkavaan versioon nähden. Uudet lukemat kirjataan nyt muotoon 130 hv / 97 kW sekä 185 Nm.

Kiihtyvyys luonnollisesti paranee merkittävästi, mutta Toyotan tyyliin ei päästöjen kustannuksella. Maltillinen korotus polttoaineenkulutuksessa pitää mallin edelleen luokkansa parhaana – tai siis alhaisimpana päästölähteenä uuden voimanlähteen CO2-päästöjen asettuessa 96–116 g/km välille vrt. olemassa olevan tehoversion alimmillaan 87 g/km.

Hybridivoimalinja on ehkä tärkein tekijä kaikille heille, jotka ovat päätyneet Toyota Yaris -malliin. Tätä päätöstä tukemaan on siis jatkossa kaksi eri vaihtoehtoa nykyisen yhden sijaan. Uusi, tehokkaampi voimalinja tulee saataville Premium-, Premiere Edition- ja GR Sport -varustetasojen yhteyteen.

Ajamisesta turvallisempaa ja helpompaa

Toyota T-Mate on ilmaisu, jonka alle voidaan nykypäivänä listata hengästyttävän pitkä lista varusteita, ominaisuuksia ja toimintoja, joiden tarkoitus on tehdä auton käytöstä paitsi turvallisempaa myös helpompaa.

Toyotan tyyliin turvavarustelu ei saa olla kiinni saavutettavuudesta, niinpä Toyota T-Mate -varustelu on aina vakiona kaikissa Toyota Yaris -malleissa.

Kuva: Toyota.

Kiitos uuden multimediajärjestelmän ja tiedonsiirtomoduulin (DCM) Toyota mahdollistaa järjestelmän helpon päivittämisen ja jopa ominaisuuksien lisäämisen koko auton elinkaaren ajan.

Uusin Pre-Collision System -järjestelmä (PCS) tunnistaa nyt myös kasvaneen nokkakolaririskin sekä entistä laajemman skaalan erilaisia tienkäyttäjiä – kuten moottoripyörät. Risteysajoavustin tunnistaa ja varoittaa riskeistä risteysajossa.

Voimakas kiihdytys estetään automaattisesti, mikäli edessä havaitaan este, tai esimerkiksi edellä ajava ajoneuvo hidastaa äkillisesti nopeuttaan.

Samoin aivan normaaleissa ajotilanteissa Yaris osaa hiljentää nopeuttaan edelläajavan hidastaessa, myös ilman vakiovarusteisen, mukautuvan vakionopeussäätimen käyttöä. Auto tunnistaa mutka-ajon ja auttaa kuljettajaa valitsemaan juuri oikean, pehmeän ajolinjan ohjaustehostimen hienostuneella ohjauksella.

Kuva: Toyota.

Uusi Emergency Driving Stop System -hätäpysäytysjärjestelmä (EDSS) mahdollistaa kuljettajan auttamisen tilanteissa, joissa kuljettaja syystä tai toisesta ei kykene enää ajoneuvon hallintaan – esimerkiksi äkillisissä sairauskohtauksissa.

Mikäli Yaris ei havaitse kuljettajan komentoja – ohjausta, kaasu- tai jarrupolkimen käyttöä – tiettyyn aikaan varoittaa se ensin kuljettajaa äänellä. Mikäli tähän ei reagoida, pysäyttää järjestelmä auton ja aktivoi hätävilkut.

Jo aiemmin mainittu mukautuva vakionopeudensäädin (ACC) omaa uusia toimintoja. Järjestelmän toiminta on entistä sulavampaa toisen tienkäyttäjän vaihtaessa kaistaa ajoneuvon eteen, järjestelmä mahdollistaa pidemmän turvavälin pitämisen sekä nopeuden pehmeän hidastamisen suhteessa tien kaarteen jyrkkyyteen. Järjestelmä auttaa myös ohitustilanteissa sekä esimerkiksi kiihdytyskaistoilta liikenteen mukaan siirryttäessä.

Uusi, digitaalinen käyttökokemus

Toyotan tavoitteena ei ole ollut muuttaa auton jokapäiväistä käyttöä käsittämättömäksi kasaksi ykkösiä ja nollia, vaan digitaalisen teknologian laajemman käytön tulee palvella asiakkaidemme tarpeita. Uskomme yltävämme heittämällä kokoluokan parhaalle tasolle uuden, digitaalisen käyttökokemuksen myötä.

Digitaalinen mittaristo tarjoaa loistavan näkyvyyden kaikissa valaistusolosuhteissa ollen varustetasosta riippuen 7- tai 12,3-tuumainen. Viimeksi mainittu mittaristo tarjoaa useita muokkausmahdollisuuksia ja neljä erilaista teemaa kuljettajan valittavaksi.

Kuva: Toyota.

Varustetasoriippuvaisen Toyota Smart Connect -multimediajärjestelmän näytön koko on myös riippuvainen varustetasosta ollen joko 9- tai 10,5-tuumainen. Selkeän helppokäyttöinen navigointi on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan kiitos pilvipohjaisen navigoinnin ajantasaisine liikennetietoineen. Järjestelmän intuitiivinen käyttö on mahdollista myös Toyotan oman ääniohjatun älyassistentin avulla.

Esimerkiksi toteamus: ”Hei Toyota, minulla on kylmä” nostaa järjestelmä automaattisesti säädettyä sisälämpötilaa.

Entistä helpompaa arkea digitaalisen avaimen kanssa

Digitaalisen käyttökokemuksen lisääminen ei rajoitu uudistuvassa Toyota Yaris -mallistossa mittaristoon ja multimediaan. Korkeampiin varustetasoihin tulee saataville MyT-sovellukseen linkitetty digitaalinen avain, joka mahdollistaa jopa viidelle käyttäjälle auton käytön älypuhelimiensa avulla.

Kuva: Toyota.

Auton keskuslukituksen voi siis avata ja sulkea sekä auton voi käynnistää ilman, että puhelinta otettaisiin edes pois taskusta tai laukusta.

Tämä uusi, sekä Apple- että Android-puhelimien kanssa yhteensopiva ominaisuus on uusi lisäys MyT-sovelluksen avulla hallittaviin toimintoihin, kuten keskuslukituksen ohjaukseen, esilämmityksen tai -viilennyksen ohjaukseen ja vaikkapa hätävilkkujen aktivointiin, jos auto on vaikkapa hukassa isolla parkkipaikalla.

Tyyliteltyä tyyliä ja uusi Premiere Edition

Uudistuva Toyota Yaris -mallisto laajenee esittelynsä yhteydessä uudella Premiere Edition -versiolla, joka toimii kaikkien uudistusten ja ylpeiden perinteiden näyteikkunana.

Neptune Blue -ulkoväriä mustalla katolla sekä ovipilareilla korostetaan sisälläkin jatkuvalla merellisen sinisellä teemalla mm. istuinverhoilujen tikkauksissa sekä kojetaulun ja ovipaneelien yksityiskohdissa. Tämän mallin kulmista löytyvät 17-tuumaiset mustat, koneistetuilla pinnoilla varustetut kevytmetallivanteet.

Mikäli merellinen tunnelma ei houkuttelisi, on varustetaso saatavilla myös hopeisena ja helmenvalkoisena toteutuksena – toki mustaa kattoa unohtamatta.

Kuva: Toyota.

Muissa varustetasoissa nähdään hillittyjä uudistuksia mm. kevytmetallivanteiden designin sekä verhoilumateriaalien ja ulkovärien suhteen.

Toyota Yaris on yksi Toyotan historian menestyneimmistä malleista. Sen maailmanlaajuinen yhteenlaskettu myyntimäärä on ylittänyt kuluvan vuoden aikana jo 10 miljoonan rajapyykin. Se on osoitus siitä, miten kokoluokkaan aikanaan tuotu lupaus “suuresta pienestä” on toteutunut.

Aina siitä lähtien Toyota Yaris on sukupolvi toisensa jälkeen asettanut rimaa alati korkeammalle suorituskyvyssä, turvallisuudessa ja teknologiassa. Yaris on ensimmäinen kokoluokkansa auto, joka on tullut saataville täyshybridinä.

Uudistuva Toyota Yaris saapuu Suomeen vuoden 2024 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Päivän urheiluauto: Toyotan harvinaisuus oli tuotannossa vain muutaman vuoden

Päivän automainos: Uusi Toyota Carina. Luokkansa voimahahmo.

Päivän museoauto: Tässä autossa tuoksuu tupakka, hiki, pihka, bensa ja teräketjuöljy

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän