Suomen pitkäikäisin autourheilusarja käynnistyy helatorstaina

Suomen pitkäikäisin autourheilusarja käynnistyy helatorstaina 18.5. Valkeakoskella ja tarjoaa touko–elokuussa kahdeksan autosuunnistuksen harjoitusajoa.

Vanhin Suomessa yhtäjaksoisesti joka vuosi järjestetty autourheilusarja on pyörinyt harrastajavoimin jo 60-luvun puolivälistä alkaen. 2000-luvulla Kanta-Hämeen AS-sarjassa on ollut kesästä riippuen 6–9 osakilpailua.

AS-sarjan kisoihin osallistuminen on helppo ja edullinen tapa päästä sisään autosuunnistuksen maailmaan. Harjoitusajoissa ei vaadita minkään seuran jäsenyyttä tai tutkintoja, ja aloittelijoiden E-luokassa osanottomaksu on vain 10 euroa/pari/harjoitusajo.

Autosuunnistus sopii hyvin perheharrastukseksi, sillä kartanlukija voi olla ajokortiton ja alaikäinen. Kisasuoritus kestää 1–2 tuntia.

AS-sarjassa ei peritä sarjamaksua, mutta silti luokkien parhaat palkitaan sarjan päätyttyä. Kilpailija voi ajaa haluamansa määrän osakilpailuja, mutta sarjan loppupisteisiin lasketaan kunkin kilpailijan viisi parasta suoritusta.

AS-sarjan harjoitusajot ajetaan 18.5. (Valkeakoski, VaToSUA), 6.6. (Loppi, LopUA), 25.7. (Riihimäki, RiiUA), 1.8. (Lammi, LamUA), 8.8. (Nummela, UFAK), 15.8. (Forssa, FoSUA), 22.8. (Janakkala, TAUK) ja 29.8. (Hämeenlinna, AAU).

Lisätieto tapahtumista ja sähköiset ilmoittautumiskaavakkeet löytyvät osoitteesta www.autosuunnistus.net .

Autosuunnistus voi olla myös perheharrastus

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän