Koronavirusepidemia laittoi 60-luvulta alkaen yhtäjaksoisesti pyörineessä Kanta-Hämeen autosuunnistussarjan kalenteria uusiksi, mutta syyskesäpainotteiseksi muuttuneessa sarjassa järjestettiin silti kuusi osakilpailua.
Sarjaan osallistui yli 140 eri kilpailijaa, ja sarjassa tehtiin yhteensä lähes 240 parisuoritusta. Kaikissa kilpailuluokissa käytiin tasaista pistekisaa mestaruudesta. Kunkin kilpailijan loppupisteisiin laskettiin hänen neljä parasta suoritustaan.
Sarjan aloittelijaluokassa 13-vuotias Jani Klen luki isälleen Jari Klenille karttoja niin hyvin, että mikkeliläiset voittivat neljä osakilpailua ja olivat kaksi kertaa kolmansia. Monipuolisesti moottoriurheilua harrastavat Klenit harjoittelevat kartanlukua myös kotipuolessa.
Riihimäen UA:n Manu ja Matias Immonen uusivat E-luokan kakkossijan.
Ajamista E-luokassa harjoittelivat rallikuljettajat Jorma Laakso (HyUA), Juha Metsä–Mattila (AAU) ja MM-ralliuraa tekevä nuori Sami Pajari (HeiUA), joka kartanlukija Erik Järvinen (LamUA) sijoittui karttureissa kolmanneksi.
Myös C-luokan mestaruus voitettiin maksimipistein, kun LopUA:n Kari Maunula ja Jarkko Laurila voittivat neljä kisaa. Viime vuonna AS-sarjan E-luokan voittaneet EMSC:n Vesa Hakola ja Mikael Korhonen ajoivat hienosti luokkaa ylempänä ja sijoittuivat C:n hopealle.
Sami Pajarin tapaan myös Mikael Korhonen joutui jättämään AS-kisoja väliin rallien takia, sillä hän lukee EM- ja SM-ralleissa nuotteja Emil Lindholmille. Kolmanneksi C:ssä ajoivat FoSUA:n Hannu Halme ja Aimo Gustafsson.
B-luokan ykkönen ja kakkonen ajoivat kaksi osakilpailuvoittoa. KangUA:n Aleksi Mattsson ja Mikko Kallio kuittasivat B:n mestaruuden ennen Raul ja Jarno Kotajärveä – isä Raul saapui kisoihin Oulusta, poika sentään vain Vantaalta.
Ylimmässä MA-luokassa FoSUA:n Jari Koivisto oli kuljettajien ja Joni Halme kartturien ykkönen. Sarjan kuuden järjestäjäseuran kesken käydyn seurakilpailun voitti Riihimäen Urheiluautoilijat.
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //