60-luvulta alkaen yhtäjaksoisesti pyörineessä Kanta-Hämeen autosuunnistussarjassa ajettiin touko–elokuussa kahdeksan hyvätasoista harjoitusajoa. Sarjaan osallistui noin 130 eri kilpailijaa, ja sarjassa tehtiin yhteensä yli 240 parisuoritusta. Kunkin kilpailijan loppupisteisiin laskettiin hänen viisi parasta suoritustaan.
Aloittelijoiden E-luokan kärkeen ajoivat naiskarttureiden luotsaamat parit. Luokan voitti neljä kisaa voittanut RiiUA:n pari Timo Hämäläinen – Jonna Armento. Yhden voiton ajaneiden Jari ja Heidi Jolkkosen jälkeen E:ssä sijoittuivat kolmanneksi Arto ja Riikka Karppinen.
C-luokan voitti Forssan Aimo Gustafsson – Hannu Halme. Tuusulalais-hyvinkääläinen pari Mauno Jussila – Juha Ojanen oli muutaman pisteen parempi kuin saman pistemäärän keränneet Porvoon Petri Viljala – Jari Leinonen ja RiiUA:n Jorma Laakso – Sauli Veikkola.
B-luokassa RiiUA:n Mika ja Eemi Salo oli ylivoimainen voittaja, ja Eemi kirjasi nimiinsä viiden voiton tuomat maksimipisteet. Voitoitta jääneistä pareista AAU:n Miikka Mäenpää – Tommi Muilu oli B:n kakkonen ja vantaalaispari Janne Haaparanta – Jussi Pasanen kolmas.
Ylimmän MA-luokan voitti loppilais-kangasalalainen pari Hannu Hämäläinen – Jari Kulmala.
Sarjan kahdeksan järjestäjäseuran kesken käydyn seurakilpailun voitti Ahveniston Autourheilijat.
Katso tästä muita autosuunnistusjuttuja.
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //