Suomalainen sähköauton kotilatausjärjestelmä palkittiin

 

17.10.2017 17.16

Virta Koti -latauspalvelu valittiin voittajaksi maailman suurimmassa älykkään ja sähköisen liikenteen eMove360° -tapahtumassa Saksassa.

Virta Koti ohjaa latausta älykkäästi sähkön hinnan mukaan ja mahdollistaa latauspisteen jakamisen julkiseksi.

Samassa kilpailussa palkittiin myös Mercedes-Benzin langaton latausratkaisu.

Palkinnon tuomaristo kiinnitti huomiota Virran palvelun kykyyn hyödyntää sähköautoja osana energiajärjestelmää.

Palvelu ohjaa älykästä latauslaitetta siten, että lataustapahtumat ajoittuvat Nord Pool Spot -markkinahintojen mukaisille halvimmille tunneille. Käyttäjä voi halutessaan jakaa oman latauspisteensä julkisesti osaksi kattavaa latausverkostoa ja saada lisätienestejä.

Lisäksi palvelu mahdollistaa latauskustannusten automaattisen raportoinnin työnantajalle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän