Rallin Suomen Juniorimestaruussarja päätökseen käsikirjoituksen mukaisesti

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja saatiin päätökseen sunnuntaina Kokkolan UA:n 60v. Juhlarallissa. Mitalitaistot eivät sisältäneet isompaa dramatiikkaa, voitaneen sanoa että Kokkolassa mentiin käsikirjoituksen mukaan.

Yhdeksän erikoiskokeen reitti jolla oli mittaa 105 kilometriä, tarjoili niin teknisempiä osuuksia kuin vauhdikkaampia pätkiäkin.

Junioreissa lähtökohta oli se että AL-Härmän kaksikko Riku Koski – Kari Bergbacka BMW M3:lla nousisi mestariksi jos voittaisi oman RSJM4-luokkansa. RSJM1-luokan kärkiparina EPUA:n Mika Korvola – Miika Saari olivat pistejohdossa, siltikään voitto ei riittäisi luokassa mestaruuteen vaikka Honda Civic kuinka kiitäisi pätkät lennokkaasti, Koski menisi pisteellä ohi jos välttyisi ongelmilta.

Kosken autokunta otti luokkansa tahtipuikon haltuun jo heti kisan alussa, sen jälkeen suoritustarkkuus oli kuin kirurgin työnäytös. Kilpailun viidennellä ja seitsemännellä erikoiskokeella Koski rykäisi muut hiljaiseksi kahdella ylivoimaisella pohja-ajalla ja varmisteli sen jälkeen voittoaan.

Hopealle ajaneet Mika Korvola – Miika Saari voittivat myös luokkansa, tällä kertaa sekään ei kuitenkaan riittänyt. Luokkavoittoja parilla yhtä monta kuin mestariparilla, mutta luokan osallistujamääristä jaettavat lisäpisteet käänsivät vaakakupin Korvolan kannalta väärään suuntaan.

Pronssille ajaneen LakUA:n parin, Juhani Männikkö – Ilkka Majava kilpailu RSJM3-luokassa sujui pääosin käsikirjoituksen mukaan, Toyota Starlet eteni nöyrästi kuljettajan ohjastaessa päättäväisesti, mutta jännitystäkin saatiin.

RSJM2-luokassa suvereeni kärkipari, EPUA:n Markus Latvanen – Jussi Jokinen Nissan Micrallaan joutuivat keskeyttämään vetoakselivikaan sunnuntain avauspätkällä. Voiton nappasi tämän jälkeen PoKyUA:n Jeremias Salomäki – Markku Salomäki Suzuki Swift GTI:llään.

Nuorissa ensimmäiseen osakilpailuvoittoonsa ajoi EMSC:n pari Justus Räikkönen – Mika Rönnberg Ford Fiestalla. Pari oli varmistanut hopean jo aiemmin, joten nyt oli mahdollisuus nautiskella paineettomasti ajamisesta.

Lauantain jälkeen he johtivat kilpailua 8,8 sekunnin erolla sarjan nelostilaa tavoitelleen pariin Miro Sakko (OFK-125) – Karri Väänänen (LakUA), jotka ajoivat samanlaisella Fordilla.

Räikkösen suunnitelmana oli sunnuntaina aamulla lisätä vauhtia, jotta haluttu ensimmäinen voitto tulisi. Kuten ajateltua, syntyi sunnuntain ensimmäiselle erikoiskokeelle reilu pohja-aika, jonka jälkeen viimeiset kaksi erikoiskoetta oli mahdollista jo ottaa jälleen rennosti.

Myös Sakko toteutti suunnitelmansa, autokunta ajoi kilpailun toiseksi ja tavoitteena ollut sarjan nelostila toteutui. Kolmanneksi nuorissa ajoi E-TMK/UA:n Raoul Dahlqvist – Edgar Wirtanen ja ajokkina heilläkin Ford Fiesta.

Sarjan voiton jo aiemmin varmistanut Tuukka Kauppinen ei ollut kilpailussa mukana, kuten ei ollut myöskään pronssin jo aiemmin varmistanut Veeti Pulkkinen.

SM Kokkolan UA 60-v Juhlaralli
RSJM1-luokka
1. Mika Korvola 1:02:21,1
2. Aleksi Savikko +7,4
3. Tuukka-Matias Kivioja +28,1

RSJM2-luokka
1. Jeremias Salomäki 1:05:42,1

RSJM3-luokka
1. Juhani Männikkö 1:00:54,6
2. Topi Kärki +1:44,5
3. Tino Nikkanen +3:57,1

RSJM4-luokka
1. Riku Koski 58:21,3
2. Tomi Riihimäki +2:05,6
3. Jarkko Jokiperä +2:55,5

Nuorten SM
1. Justus Räikkönen 1:02:09,2
2. Miro Sakko +36,2
3. Raoul Dahlqvist +1:37,5

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan lopullinen pistetilanne TOP 3
RSJM
1. Riku Koski 73p
2. Mika Korvola 72p
3. Juhani Männikkö 61p

Nuorten SM
1. Tuukka Kauppinen 76p
2. Justus Räikkönen 66p
3. Veeti Pulkkinen 49p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!