Erikoisajoneuvovalmistaja Kiitokori Oy suuntaa vahvasti tulevaisuuteen. Yrityksen omistuspohja, hallitus ja johto sekä myös tuotteet uusiutuvat, todetaan yhtiön tiedotteessa.
Lokakuussa tehdyn sopimuksen mukaisesti teollisuusneuvos Ilmari Mustonen perheineen luopuu omistuksestaan Kiitokorissa. Omistus siirtyy kokonaisuudessaan Antero Sirkalle, joka on ollut Kiitokorin toimitusjohtaja vuodesta 1989 ja myös osaomistaja. Järjestely viedään päätökseen vuoden 2021 aikana. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 27.10. Peter Sandin.
Sandin on toiminut Kiitokorin paikallisjohtajana vuodesta 2018. Hänellä on pitkä kokemus autokoriteollisuuden johto- ja myyntityöstä. Sandinin aiemmat työtehtävät ovat painottuneet vientimarkkinoihin ja myös sähköisiin hyötyajoneuvoihin.
– Kiitokori on nyt astunut uuteen kehitysvaiheeseen. Perinteikäs, yli 72 vuotta autonkoreja rakentanut yritys ottaa suuria askeleita kohti tulevaisuutta, jossa vihreät arvot sekä sähköinen liikenne ovat keskeisessä roolissa, sanoo Sandin.
– Sähkökäyttöiset ja vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävät erikoisajoneuvot tulevat muodostamaan tärkeän osan tuotannostamme. e-Startti on jo tapahtunut kesällä. Toimitimme Göteborgiin kaksi täyssähköistä kirjastoautoa.
Lähitulevaisuudessa Kiitokori aikoo esitellä e-ideologian mukaisia uusia tuotteita, jotka tulevat vahvistamaan yrityksen asemaa etenkin vientimarkkinoilla. Nykyisin vientiin menee noin 80 prosenttia tuotannosta. Tavoitteena on edelleen löytää uusia markkina-alueita.
– Korona-aika on tietysti Kiitokorillekin valtaisa haaste. Olemme menettäneet paljon tilauksia koronan takia. Uskon kuitenkin osaamisemme, kehittyvien tuotteidemme ja uusien yhteistyökumppaneidemme mahdollistavan pärjäämisen tulevaisuudessa, arvioi Sandin.
Tuhansia erikoisautoja eri puolille maailmaa
Kiitokori Oy on tiedotteen mukaan Pohjoismaiden johtava erikoisajoneuvotehdas. Yritys aloitti toimintansa vuonna 1948 Iitin Kausalassa, jossa tehdas edelleen sijaitsee. Pääkonttori sijaitsee Vantaalla, lentokentän läheisyydessä.
Vuosikymmenten kuluessa Kiitokori on valmistanut useita tuhansia erilaisia linja- ja kuorma-autojen alustoille rakennettuja erikoisajoneuvoja lukemattomiin käyttötarkoituksiin. Ensimmäinen auto vientiin lähti Kausalasta vuonna 1965. Tähän mennessä Kiitokorin tuotteita on mennyt noin 30 eri maahan Aasiaa myöten.
– Meiltä on toimitettu kaikkea mahdollista mitä vain voi pyörien päälle rakentaa. Periaatteessa lähes jokainen meillä valmistettu auto on uniikkituote, luonnehtii Sandin.
Kiitokorilla on historiansa aikana ollut useita menestystuotteita. Alkuvuosikymmeninä valmistettiin runsaasti kuorma-autojen ohjaamoja, linja-autonkoreja sekä paloautoja.
Myymäläautoista tuli suosittu tuote vuosikymmeniksi.
Merkittäväksi tuoteryhmäksi ovat muodostuneet kirjastoautot, joiden valmistus alkoi 1965. Tähän mennessä kirjastoautoja on tehty noin 700.
Kasvavia tuoreryhmiä ovat myös terveyspalveluautot, päiväkotibussit sekä turvallisuussektorin ajoneuvot.
Kiitokoria luotsaa nyt uusi hallitus, jonka puheenjohtajana toimii Antero Sirkka. Muut jäsenet ovat hänen tyttärensä Sini Järvi sekä Marita Pulkkinen.
Järvi on toiminut Kiitokorin konsernijohdon assistenttina vuodesta 2005. Pulkkinen on ollut Kiitokorin palveluksessa 46 vuotta ja työskennellyt pitkään muun muassa konsernin talous- ja hallintojohtajana.


