Emil Lindholmin ja Mikael Korhosen rallikausi jatkuu rallin EM-sarjan neljännessä osakilpailussa, joka ajetaan tulevana viikonloppuna Unkarissa.
Asfalttiteillä ajettava Unkarin EM-ralli ajetaan itäisessä Unkarissa Nyíregyházan alueella 230 km maan pääkaupunki Budapestistä itään.
Kilpailu tunnettiin aiemmin Nyíregyháza-rallina. Unkarin EM-rallin nimellä kilpailu ajettiin ensimmäisen kerran viime vuonna.
Kansainvälinen Autoliitto FIA sekä rallin EM-sarjan promoottori ovat sitoutuneet kilpailemaan myös jatkossa Unkarissa, ja tämä päätös vaikutti myös siihen, että Lindholm sekä MRF Tyres osallistuvat kolmesta tämän kauden jäljellä olevasta vaihtoehdosta juuri Unkarin EM-ralliin.
– Tänä vuonna EM-sarjaan on pandemian takia otettu on-off -tyylisesti ralleja mukaan. Unkarilla on vakiopaikka sarjassa ja se oli etenkin MRF Tyresille tärkeä syy olla tulevassa kisassa mukana. Meillä on neljän kilpailun sopimus, ja tuleva ralli on neljäs yhteistyössä MRF:n kanssa, Lindholm sanoo.
Suomalaiskaksikko ajaa Unkarissa ensi kertaa kilpaa. Ennakkotiedot sekä videot viime vuoden reitistä kertovat, että edessä on melko kovavauhtinen asfalttiralli.
– Tiestö on Saksan MM-rallin tyyppistä keskinopeudeltaan saman tasoista kapeaa ja paikoin melko pomppuista asfalttitietä. Ajamme keskiviikkona vielä rengastestin. Meillä on Portugalin Fafen rallista saatujen kokemusten perusteella uusia asfalttirenkaita kokeiltavana. Sää viikonlopulle voi olla muutamasta plusasteesta aina 20 asteeseen. Nyt lupaa tihkusadetta, mutta toivottavasti ei sada lunta.
Tulevaan ralliin osallistuu EM-sarjan kärkinimien ohella myös yksi nykyinen ja kaksi entistä WRC-tason tallikuljettajaa: Craig Breen (Hyundai), Andreas Mikkelsen (Škoda) ja Mads Östberg (Citroën).
– Referenssiä löytyy, ja se on yksistään hyvä asia, Lindholm muistuttaa.
Unkarin EM-rallin käynnistyy tulevana perjantaina myöhään illalla Rabócsiringin rallicrossradalla ajettavalla yleisö-EK:lla (2,4 km). Ralli jatkuu lauantaina kahdeksalla EK:lla (118,78 km) ja päättyy sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta (69,88 km). Voittajia odotetaan sunnuntai-iltapäivänä kello 17.00 jälkeen Suomen aikaa kilpailun maaliin.