17.4.2017 20.25
Marmon oli 1902-1933 valmistettu yhdysvaltalainen automerkki. Marmon oli ylellinen ja arvostettu automerkki, jota käyttivät monet Euroopan kuninkaalliset edustusautonaan.
Marmon käytti jo varhain edistyksellistä tekniikkaa, kuten moottorin paineöljyvoitelua ja kahta sytytystulppaa sylinteriä kohti. Marmon-autotehdas käytti runsaasti alumiinia valmistamissaan autoissa, mikä kevensi niitä ja siten paransi suorituskykyä.

Suomeen Autokeskus oli Marmonin maahantuoja vuodesta 1926 alkaen. Marmon-autoja tuotiin Suomeen yhteensä 36 kappaletta.
Kuvan auto on Marmon Big Eight Limousine vuodelta 1930. Moottorina on kahdeksansylinterinen 5,171-litrainen, josta tehoa saatiin 125 hevosvoimaa.
Auto on kuvattu Vehoniemen automuseossa.
Tekstin lähde: Wikipedia ja näyttelyteksti.

Teekkareilla eli Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnalla (TKY) oli Marmon Big Eight -avoauto, joka entisöitiin 1980- ja 1990-luvulla Hagalundin kartanon (Tapiola) vanhassa hevostallissa talkootyönä. Teekkarien Autokerho (TAK), joka on ollut mm. Teekkarirallyen ja Teekkari-ST:n järjestäjä 1960- ja 1979-luvuilla, oli organisoimassa entisöintiä. Tarvittuja varoja kerättiin mm. siten, että tietyllä summalla hlö tai yritys sai oikeuden lainata entisöidyn auton kuljettajineen edustusajoon.