Päivän museoauto: Datsunin ensimmäistä etuvetoista tuotiin Suomeen runsaat 40 700

8.8.2017 22.30

Yksi 1970-luvun todellisia suosikkeja oli Datsun 100A -malli.

Datsun 100A esiteltiin Datsun Cherrynä syksyllä 1970. Se oli tehtaan ensimmäinen etuvetoinen. 

”Auto on epäilemättä Japanin moottoriteollisuuden kaupallisesti merkittävin saavutus vähään aikaan”, totesi Tekniikan Maailma esittelyssään.

Mallin myynti alkoi meillä vuonna 1971. Ensimmäiset 100A:t olivat kaksi- ja neliovisia fastback-malleja.

Valikoima kasvoi kaksiovisella, hieman oudon näköisellä coupé-mallilla. Tarjolla oli myös Van-niminen farmari.

Sisätiloiltaan 100A oli yllättävän tilava. Pikkuautoon oli saatu mahtumaan miltei keskikokoluokan
matkustamo, mutta takaistuimet olivat ahtaat kolmelle aikuiselle.

100A sai useita lempinimiä: kirsikka, riisipussi, riisikuppi, puukenkä, sata-ampeerinen.

Kauppa kävi. 100A käväisi myyntitilastojen kärkipaikalla. Parhaana vuonna 1975 sitä rekisteröitiin 8 313 kappaletta.

Alkuperäisen 100A E10 -mallin valmistusta jatkettiin kaksiovisena vuoteen 1978, mutta Aro-
Yhtymä Oy hankki muista Euroopan maista ylijääneitä autoja, joten viimeiset ”uudet” E10-versiot myytiin meillä 1979.

Suomeen tuotiin yhteensä 40 717 sata-ampeerista.

Kuvan auto on kuvattu Classic Motorshow -tapahtumassa 2017. Kuvan auto on vuosimallia 1976 ja auton omistaa Juha Siltala.

Tekstin lähde: Classic Motorshow -tapahtuman näyttelyteksti.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here