Koti Blogi Sivu 857

Hailuodon jäätie ei avaudu tänä talvena

Kuva: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Jää- ja sääolosuhteet eivät mahdollista Hailuodon jäätien turvallista perustamista ja ylläpitoa kuluvana talvikautena. Jäätietä ei avata talvikaudella 2022 – 2023.

Jään kantavuus määräytyy jään tehollisen paksuuden mukaan. Jäätiestä vastaava urakoitsija on tehnyt säännöllisesti jäänvahvuusmittauksia talven aikana.

Viimeksi mittaukset suoritettiin 13.2.2023, jolloin tehollinen jäänpaksuus oli heikoimmillaan noin 28 cm. Jäätien turvallinen perustaminen ja ylläpito edellyttävät kuitenkin vähintään 40 cm tehollista jäänpaksuutta.

Kuluva talvikausi on ollut leuto ja jatkuu sääennusteiden mukaan keskimääräistä lämpimämpänä. Lisäksi maaliskuussa kevätaurinko alkaa jo heikentää jään vahvuutta.

Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ovat arvioineet jäätien perustamisen tilannetta yhteistyössä. Jää- ja sääolosuhteista johtuen edellytyksiä jäätien perustamiselle ei ole kuluvana talvikautena.

Jäätien avaamista arvioidaan kokonaisvaltaisesti ottamalla huomioon muun muassa sääolosuhteiden pitkän ajan ennusteet

Hailuodon jäätietä ylläpitää ELY-keskus, ja kunnossapidon toteuttaa hoitourakoitsija. Tienpitäjän tulee varmistaa hoitourakoitsijan tekemän työn turvallisuus ja riskien hallittavuus. Jäätien perustamispäätökseen vaikuttaa jään paksuuden seuranta, pitkän ajan ennusteet tuulisuudesta, lämpötiloista ja sateista sekä jäätien avaamisen ajankohta talven suhteen.

Viimeisen viiden vuoden aikana jäätie on ollut auki talvisin keskimäärin 20 vuorokautta. Vuosina 2015 ja 2020 jäätietä ei pystytty avaamaan lainkaan.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Volvo Trucks toimittaa ensimmäisen raskaan sähkökäyttöisen betonikuorma-auton

Kuva: Volvo Trucks.

Volvo Trucks on toimittanut Cemexille ensimmäisen täyssähköisen paikallispäästöttömän raskaan betonikuorma-auton, todetaan Volvo Trucksin tiedotteessa.

Akkusähkökuorma-auto on Volvon ja Cemexin vuonna 2021 allekirjoittaman sopimuksen viimeisin kehitystyö koskien maailmanlaajuista sähköisten ratkaisujen yhteistyötä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi.

Raskas Volvo FMX -sähkökuorma-auto luovutettiin Berliinissä Saksassa. Kuorma-autoa voidaan käyttää koko työpäivän ajan, kun sitä ladataan tauon aikana.

Kuorma-auto aloittaa operoinnin valmisbetonitehtaalla Berliinin Spandaussa tämän kuun aikana.

Betonikuljetusten sähköistäminen on haastavaa raskaiden kuormien ja jatkuvien sekoitusvaatimusten vuoksi. Täyssähköisen raskaan liikenteen lisääntyessä asteittain Volvo Trucks ja Cemex pyrkivät kehittämään ja lisäämään teknologioita, joita tarvitaan, jotta päästöttömät kuljetukset toteutuvat myös vaativalla rakennusalalla.

Cemex ja Volvo Group ovat perustajajäseniä First Movers -yhteenliittymässä, joka on Maailman talousfoorumin ja Yhdysvaltain ilmastoasioista vastaavan erityislähettilään John Kerryn välinen yhteistyö, jotta yritykset voivat tehdä ostositoumuksia, jotka luovat kysyntää vähähiiliselle teknologialle. Volvo Trucks ja Cemex ovat sitoutuneet saavuttamaan kunnianhimoiset kestävän kehityksen tavoitteensa ja osallistumaan maailmantalouden hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.

Volvo Trucksilla on sähkökuorma-automallisto, jonka ajoneuvot voivat liikennöidä 16-44 tonnin kokonaispainoilla ja kattavat kaiken kaupunkijakelusta ja jätteenkäsittelystä kaupunkirakentamisen kuljetuksiin ja alueellisiin kuljetuksiin.

Volvo Trucks on Volvon tiedotteen mukaan raskaiden sähkökuorma-autojen (≥ 16 tonnia) markkinajohtaja Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhtiön tavoitteena on, että puolet sen uusien kuorma-autojen kokonaismyynnistä tulee olemaan sähköisiä vuoteen 2030 mennessä. Volvo Trucks on sitoutunut saavuttamaan nettonollan kasvihuonekaasupäästöt arvoketjussa vuoteen 2040 mennessä.

Cemex on maailmanlaajuisesti toimiva rakennusalan yritys, joka tarjoaa sementtiä, valmisbetonia, kiviainesta ja kaupungistumisratkaisuja.

Volvo FMX Electric -betonisähkökuorma-auto

  • Sähköinen voimansiirto: 2 moottoria, teho 330 kW
  • Akut: 4 akkua, 360 kWh
  • Sekoittimen hydrauliikkajärjestelmä saa käyttövoimansa ajoakusta
  • Vaihteisto: I-Shift
  • Akseliväli: 4100 mm
  • Päällirakenne: Betonisekoitin, 9 m³

Volvon sähköisten kuorma-autojen valikoima kasvaa

Suomen ensimmäinen raskas Volvo sähkökuorma-auto toimitetaan Storemen Logisticsille

Tällä viikolla Volvo FMX Electric ensimmäistä kertaa Suomessa

Helsingin Ullanlinnan murhasta epäilty mies ajoi tahallaan autolla mereen vuonna 2021

Poliisi9
Kuva: CvB.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi perjantaina 17.2. yhden henkilön todennäköisin syin viidestä murhan yrityksestä epäiltynä.

Epäillyt murhan yritykset tapahtuivat elokuussa 2021, kun epäillyn kuljettama auto ajautui Vironaltaaseen Helsingin Kauppatorin edustalla. Helsingin poliisi tutki tapausta tuolloin liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi on aloittanut tapauksesta uuden esitutkinnan.

– Ullanlinnan henkirikostutkinnassa on ilmennyt asioita, joiden perusteella epäilemme, että mereen ajaminen vuonna 2021 on ollut suunniteltu teko. Toistaiseksi emme ota kantaa siihen, millaisia nämä ilmenneet asiat ovat, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen.

Esitutkinnassa asianomistajina ovat kaikki kyydissä olleet matkustajat.

Tapahtuma-aikaan poliisi tutki tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena, koska silloisten tietojen valossa tapahtuma näyttäytyi lähinnä onnettomuutena.

Epäillyn henkirikoksen tutkinta jatkuu

Ullanlinnan epäilty henkirikos tapahtui 15.–16. joulukuuta 2022. Henkirikoksen tutkintanimike on muuttunut taposta murhaksi.

– Syynä nimikkeen muuttumiseen ovat seikat, jotka ovat tulleet esiin tutkinnan aikana. Suunnitelmallisuutta tukevat useat erilaiset asiat, sanoo tutkinnanjohtaja Lehtonen.

Poliisille ei ole selvinnyt esitutkinnassa yksittäistä motiivia, joka olisi johtanut henkirikokseen. Epäilty on kertonut poliisille oman versionsa tapahtumien kulusta.

Epäillyn murha syytteen nostamisen määräaikaa on pidennetty. Uusi määräaika on 23. toukokuuta 2023. Murhan yrityksille määrättiin sama syytteen nostamisen määräaika.

Poliisi tiedottaa kokonaisuudesta seuraavan kerran viimeistään, kun esitutkinta on valmis ja tapaus siirtyy syyteharkintaan.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Poliisille selitys: ”Meillä on kiire, emme ehdi jäämään tähän. Peyton Place alkaa ihan juuri!”

Kuva: CvB.

Viime vuoden keväällä  aloittivat autoiluun liittyvien muistojen keräämisen. Nyt keräys on päättynyt ja muistot taltioitu tulevia sukupolvia varten. Ohessa joitakin muistoja.

Auto on ennen kaikkea tärkeä kulkuväline työssä ja vapaa-ajalla, kertovat SKS:n, SLS:n ja Espoon Automuseon muistitietokeruuseen osallistuneet autoista ja autoilusta. Vastaajien muistoissa autoihin liittyy monenlaisia tunteita raivosta kiintymykseen.

”Autolla on muutakin kuin vaihtoarvo. Sillä on käyttöarvo, siihen voi kiintyä, siitä voi tulla perheenjäsen.” (Nainen s. 1954)

Yhteensä 49 vastaajaa autottomista ja sunnuntaiajelijoista intohimoisiin museoautoharrastajiin kertoi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle automuistoistaan, jotka ulottuivat 1930-luvulta nykypäivään. Esimerkiksi sota-ajan häkäpönttöautoja muistelee vuonna 1938 syntynyt mies:

Autoissa energiaa tuotti hiilillä tai pilkkeillä lämmitettävä häkäpönttö eli puukaasutin. Pöntön ilmanottoaukko oli houkutteleva paikka sijoittaa lumipallo. Pallo suli hiljalleen ja auto kulki hiljalleen, kunnes pysähtyi. Autorämä, peltijuna yhteiskunnan mätä muna, huutelimme poikajoukossa autoja nähdessämme.

Useimmalle vastaajalle auto on ennen kaikkea tarpeellinen kulkuväline työssä ja vapaa-ajalla harrastuksiin, kauppaan, sukuloimaan ja mökille matkatessa. Etenkin maaseudulla auto voi olla välttämätön julkisen liikenteen puuttuessa. Asennoitumista autoiluun määrittää luotettavuus ja käytännöllisyys, status-arvolla ei ainakaan haluta myöntää olevan merkitystä. Auto voi tuoda omistajalleen vapauden tunteen, mutta etenkin pienituloiselle se voi olla valtava kuluerä.

Autoon kohdistuu paljon tunteita. Autoilun aiheuttamat päästöt herättävät niin raivoa kuin syyllisyyttä. Auton värillä on väliä. Kiintymyksestä autoon kertoo tapa antaa omalle autolle lempinimi kuten Rajurassi, Uuno, Rautarouva, Fiiu, Alfa tai Keiska. Uskollisuus tiettyä automerkkiä kohtaan saattaa syntyä jo lapsena. Automerkeistä väännetyt vitsit ja aforismit osoittavat, kuinka voimakkaita mielikuvia merkkeihin – ja niitä suosiviin autoilijoihin – liitetään.

Skoda – isä työntää, äiti ohjaa, lapset pitää pohjaa.

Olemme kai tyypillisiä Toyota-uskollisia: keskiluokkaisia, maltillisia, turvallisuushakuisia suomalaisia. (Nainen, s. 1953)

Ajokortin tai ensimmäisen auton hankinta on monelle tärkeä virstanpylväs, mutta autoilijaksi voi päätyä myös vastahakoisesti esimerkiksi muuttuneen elämäntilanteen myötä. Autokouluaika saattoi muistelijasta riippuen olla vaivatonta, jännittävää tai hämmentävää.

Sitte piti mennä viä autokouluhun, isä meni loppuvuoresta ja sai kortin. Minä menin 1962 oikeen kovana lumitalavena, helemikuulla. Sillä autokoulun opettajalla oli sellaanen vika, jos sitä ny viaksi voiis sanua. Se ei ollenkaa ymmärtäny, jottei joku ei osaa ajaa autua. Minä ku luulin jotta sitä varte sinne autokouluhun mennähän jotta siä opetetaas ajamahan autua. Mutta ei, kyllä siä kuulla kuuttimensa. Oppitunnilla opettaja seliitti, jos moottori sammuu ku ajaa, ei se mitää, se on tekninen virhe. Mutta ku se tekninen virhe tuli etehen ja moottori sammuu. Oli justihin ku papupata olis ruvennu kiehumahan ylitte. Moottori sammuu risteykses, opettaja käynnisti moottorin ja pani ykkösvaihtehen silimähän, minä istuun siinä ja sitte lähärin ja moottori taas sammuu, se sammuu viä kolomanneski risteykses. Kunei ollu opetettu kytkimen käyttyä. Minä istuun kuskin paikalla ja kuuntelin teknistä virhettä. (Nainen s. 1942)

Moni muisteli lapsuuden automatkoja, jotka veivät usein sukulaisiin tai mökille, joskus myös perhelomalle Lappiin tai Pohjoismaihin. Takapenkillä sattui ja tapahtui: laulut, leikit ja sisarusten välinen kinastelu pitivät yllä kuljettajankin vireyttä. Takapenkki oli myös mitä mainioin paikka paitsi liikenteen myös etupenkin tunnelmien tarkkailuun:

Meillä oli mökki Ylistenjärvellä. Kun tulimme Ristisillan risteykseen Koivulasta, me lapset ilmoitimme aina, ettei Roismalasta päin tullut autoja. Oli äärimmäisen harvinaista, että sieltä tuli ketään. Kerran, kun olimme palaamassa mökiltä, meillä oli kiire, olihan keskiviikko ja kello oli melkein yhdeksän. Ristisillalla oli poliisit pysäyttämässä autoja, en tiedä miksi. Eihän siellä edes kulkenut paljoa ihmisiä. Pysähdyimme, ja isä avasi ikkunan. En yhtään muista, mitä poliisit sanoivat, mutta sen muistan, kuinka äiti sanoi: ”Meillä on kiire, emme ehdi jäämään tähän. Peyton Place alkaa ihan juuri!” Hymyilevät poliisit päästivät meidät lähtemään. (Nainen, s. 1962)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Svenska Litteratursällskapet i Finland ja Espoon Automuseo järjestivät Automuistot-muistitietokeruun 25.4.–30.9.2022. Suomenkieliset kirjoitukset on arkistoitu SKS:n arkistoon ja Tietoarkistoon. Ruotsinkieliset vastaukset on arkistoitu SLS:n arkistoon.

Kiitämme lämpimästi kaikkia keruuseen osallistuneita! Vastaajien kesken arvotut kirjapalkinnot on toimitettu voittajille.

Nyt kerätään muistoja ja kokemuksia autoista ja autoilusta

Historian havinaa: Ahjon konepajan hinausauto vuodelta 1937

Historian havinaa: Nasta, kitka vaiko kettinki?

 

Koivunkuorijätteestä tehty kumi on Nokian Renkaiden kilpailun voittaja

Kuva: Nokian Renkaat.

Nokian Renkaat lanseerasi Fast race, big change -vastuullisuusinnovaatiokilpailun löytääkseen uusia ratkaisuja entistä vastuullisimpiin renkaisiin.

Kilpailu oli avoin yrityksille, opiskelijoille ja tutkijoille maailmanlaajuisesti, ja määräaikaan mennessä se keräsi miltei 50 hakemusta yhteensä 18:sta eri maasta.

Näistä Nokian Renkaiden asiantuntijat valitsivat neljä finalistia, jotka ottivat osaa Lapissa järjestettyyn finaalitapahtumaan. Finaalissa asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi voittajaksi ruotsalaisen Reselo AB:n. Reselon innovatiivinen koivunkuorijätteestä tehty kumi vakuutti tuomarit monipuolisuudellaan ja tulevaisuuden potentiaalilla.

Innovaatiot testissä jääradalla – pitchaus tehtiin sähköauton kyydistä

Fast race, big change -innovaatiokilpailun finaalitapahtuma järjestettiin tammikuun lopulla Nokian Renkaiden legendaarisessa testikeskuksessa White Hellissä Ivalossa.

Neljä finalistia laitettiin finaalissa todelliseen tulikokeeseen ja esittelemään kilpailuehdotuksensa jäisellä rengastestitradalla kiitävän, Nokian Renkaiden testikuskin ajaman sähköauton kyydissä.

Suoritukset striimattiin livelähetyksenä tuomareille, jotka saivat myös haastatella finalisteja vauhdikkaan pitchauksen jälkeen. Reselon lisäksi finaalissa voitosta mittelivät sveitsiläinen Microwave solutions GmbH, kanadalainen Universal Matter Inc. sekä italialainen simulaatiomalllinnuksen asiantuntija.

Voittajaksi valittiin koivunkuorijätteestä tehty kumi

Tarkan harkinnan jälkeen tuomaristo valitsi voittajaksi Reselon innovatiivisen vastuullisuusratkaisun. Reselon uusiutuvasta materiaalista valmistetussa kumissa hyödynnetään koivun kuorta, jota saadaan ylijäämänä puu-, paperi- ja vaneriteollisuudesta.

Reselon mukaan yksi saha tuottaa vuosittain keskimäärin 100 000 tonnia koivunkuorijätettä, mikä tarkoittaa, että jo pelkästään Suomessa ja Ruotsissa koivukuorijätteestä voitaisiin tuottaa 200 000 tonnia Reselon ainutlaatuista kumia. Reselon luonnonmukainen jalostuskonsepti on myös suunniteltu vähentämään materiaalin ympäristövaikutuksia.

Fast race, big change -kilpailun voittaja saa rahapalkinnon lisäksi mahdollisuuden aloittaa liiketoiminta- tai kehitysyhteistyö Nokian Renkaiden kanssa.

Lue lisää Fast race, big change -kilpailun verkkosivulta.

Kiinalaisyritys alkaa valmistaa renkaita Nokian Renkaille

Nokian Renkaat perustaa uuden rengastehtaan Eurooppaan

Nokian Renkaat sai Venäjän toimintonsa myytyä — ehkä?

 

Uusi tieliikennelaki loi väistämisvelvollisuuden osalta hengenvaarallisia risteyksiä!

Ennen risteystä ei ole väistämisvellisuutta osoittavaa liikennemerkkiä. Vasemmalta tuleva bussi ei kuitenkaan väistä henkilöautoja, koska kuljettaja tuntee paikan ja tietää, että oikealta tulevat ovat väistämisvelvollisia. Ajojärjestyksen määräävä tekijä on lumen alla. Kuva: Autoliiton Helsingin seudun osasto.

Autoliiton Helsingin seudun osasto ry ottaa kantaa uuden tieliikennelain kohtaan, jossa puhutaan väistämisvelvollisuudesta.

Kesäkuussa 2020 voimaan tulleessa tieliikennelaissa on vaarallinen säännös. Se on lain 24 pykälässä. Siinä todetaan, että muita tienkäyttäjiä on väistettävä tultaessa ajoradalle jalkakäytävän tai pyörätien ylityksen jälkeen, todetaan yhdistyksen tiedotteessa.

Lain esitöissä tarkennetaan, että säännös on uusi ja se mahdollistaa väistämisvelvollisuutta osoittavan liikennemerkin (ns. kärkikolmion) korvaamisen tien rakenteella.

Ainakin Helsingin kaupunki on alkanut soveltaa innokkaasti uutta säännöstä jättämällä tuiki tarpeellisia liikennemerkkejä pystyttämättä.

Risteykseen ajettaessa jalkakäytävän tai pyörätien ylitys ei välttämättä ole autoilijalle itsestään selvää. Kysymyksessä on pahimmassa tapauksessa vain jonkinmoinen ajoradan kohoumana. Se kuitenkin muuttaa väistämissäännön päälaelleen. Oikealta tulevan on väistettävä risteykseen vasemmalta tulevia!

Jos maa on paljas, jalkakäytävä ja pyörätie lienevät ehkä tunnistettavissa, mutta talvi muuttaa tilanteen. Kohoumaa ei välttämättä havaitse jään ja lumen alta. Se on oikealta risteykseen tulevalle autoilijalle todellinen ansa.

Autoliiton Helsingin seudun osasto vaatii, että tieliikennelain sallimaa mahdollisuutta jättää väistämisvelvollisuus osoittamatta liikennemerkillä ei käytetä. Laki on tässä kohdassa epäonnistunut.

Liikenneturvallisuuden kannalta on olennaista, että risteykseen saapuvat tietävät yksikäsitteisesti kenen pitää väistä ketäkin.

Oheinen kuva on Helsingistä Hämeentien ja Sakarinkadun risteyksestä. Ennen risteystä ei ole väistämisvellisuutta osoittavaa liikennemerkkiä. Vasemmalta tuleva bussi ei kuitenkaan väistä henkilöautoja, koska kuljettaja tuntee paikan ja tietää, että oikealta tulevat ovat väistämisvelvollisia.

Ajojärjestyksen määräävä tekijä on lumen alla. Järjestely on hengenvaarallinen eikä ainoa vastaava Helsingissä.

Autoliiton Helsingin seudun osasto ry

Rallisprint SM -kausi starttaa Oulusta

Toni Herranen on mukana kotikilpailussaan lauantaina. Kuva: Taneli Niinimäki AKK

Kuusiosaisen Rallisprintin suomenmestaruussarjan kausi 2023 käynnistyy lauantaina Oulussa Sanginjoen maisemissa.

Rallisprintin SM-sarjassa tullaan kilpailemaan kaudella 2023 jälleen kuusi osakilpailua, joista perinteisesti kaksi ajetaan talvella lumella, kaksi kesällä asfaltilla ja kausi päätetään kahteen sorasprinttiin syksyllä.

Kausi avataan viime kaudesta tuttuun tapaan Oulun Sanginjoella. 3,5-kilometrinen vauhdikas sprinttirata tarjoaa taatusti huimia ajosuorituksia ja näyttäviä tilanteita.

Mestaruudet jaetaan kolmessa kategoriassa; kaksivetoisissa (luokat 1-6), nelivetoisissa (7-8) ja junioreissa, johon osallistuvat kaikki kahden edellisen kategorian juniorilisenssiluokan kuljettajat.

SM-mitalien lisäksi sarjan yhteydessä ajetaan myös Rallisprintin Suomi Cup -mestaruuksista senioreissa (luokat 9-11), naisissa (12-13) sekä nuorissa (14-15).

SM- ja Cup-pisteissä otetaan kauden päätteeksi huomioon kuudesta osakilpailusta viiden parhaimman pisteet. Junioreissa puolestaan otetaan huomioon kaikki kauden aikana kerrytetyt pisteet.

Jokaisella kilpailijalla on kauden aikana mahdollisuus vapaasti valita yksi osakilpailu, jossa ajaa 1,5-kertaisista pisteistä.

MSP SM Rallisprintin ensimmäinen kierros käynnistyy lauantaina klo 10:30.

Rallisprint SM -sarjan kalenteri kaudella 2023

18.2. MSP SM Rallisprint Sangi, Oulu
12.3. Laukaa SM Sprint, Ruuhimäki
6.5. SM Sprint, Mikkeli
10.6. Tahko SM Sprint, Nilsiä
9.9. Transport Hosike Oy SM-Rallisprint, Säkylä
23.9. Leppävirta SM-Sprint

Rallisprint: Henri Hokkala kuittasi Leppävirralla jo kauden kolmannen Suomen mestaruuden

Rallisprintin SM-kausi jatkui Vaalassa

Rallisprint SM-kesäkausi avattiin Motoparkissa

Taksimatkojen hintataso säilynyt keskimäärin lähes ennallaan — Uusimaa poikkeus!

Kuva: CvB.

Taksimarkkinaseurannassa kerättyjen maksutietojen perusteella taksimatkojen hintataso on säilynyt lähes ennallaan verrattuna hintasääntelyn vapautumiseen vuonna 2018, todetaan Traficomin tiedotteessa.

Uudellamaalla hinnat ovat laskeneet keskimäärin 20 prosenttia ja pääosin nousseet muualla Suomessa. Sovelluksella tilatut kyydit ovat olleet halvempia kuin muiden tilaustapojen kautta tilatut kyydit.

– Toukokuussa 2021 voimaan tulleet lakimuutokset toivat Traficomille täsmällisemmät ja laajemmat tiedonsaantioikeudet taksitoimijoilta, joten nyt pystymme muodostamaan luotettavan kuvan muun muassa taksipalveluiden hinnoista. Keräämme maksutietoja entistä laajemmin taksien välityspalveluntarjoajien kautta kulkeneista taksikyydeistä, kertoo tiedotteessa johtaja Henriikka Rosti.

Taksimatkojen hintataso säilynyt vuoteen 2018 nähden lähes ennallaan

Verrattuna yleisen hintatason kehitykseen taksien hinnat olivat vuoden 2022 huhtikuussa 5 % korkeammalla kuin 2018 kesäkuussa.

– Huhtikuun jälkeen taksimatkojen hinnat ovat laskeneet niin paljon, että syyskuussa saavutettiin vuoden 2018 hintataso. Vuoden loppuun asti hintataso on pysynyt samana, tarkentaa tiedotteessa erityisasiantuntija Tuomas Kiiski.

Hinnat kehittyneet eri tavoin sekä alueiden välillä että sisällä

Alueellisesti tarkasteltuna taksimatkojen hinnat ovat laskeneet erityisesti Uudellamaalla, missä ne ovat keskimäärin 20 % halvempia kuin vuonna 2018. Kymenlaaksossa hinnat ovat pysyneet vuoden 2018 tasolla ja muualla Suomessa hinnat ovat alueesta riippuen kohonneet keskimäärin 8–20 %.

Vaikka Uudellamaalla hinnat ovat merkittävästi muuta maata alhaisemmalla tasolla, alueiden sisälläkin hinnat vaihtelevat merkittävästi mm. matkan pituuden mukaan.

Suhteessa eniten hinnat ovat pudonneet pääkaupunkiseudulla lyhyillä, maksimissaan 5 kilometrin pituisilla, taksimatkoilla. Koko maan osalta 10 kilometrin esimerkkimatkalla hinnat ovat esimerkiksi joulukuussa vaihdelleet 9-37 euron välillä keskihinnan ollessa 26,7 euroa.

Sovelluksella tilatut kyydit halvempia – soitto välityskeskukseen vielä vuonna 2021 suosituin tapa tilata taksi

Taksihinnoissa on selkeä ero, kun verrataan hintoja sovellusten kautta tehtyjen tilausten ja muiden tilaustapojen välillä.

Vuonna 2021 taksimatkoista 34 % tilattiin välityskeskuksen kautta. Vaikka sovelluksen kautta tehtyjen tilausten hinnat ovat olleet noin 18 % halvempia kuin muiden tilaustapojen kautta tilatut kyydit, vuonna 2021 vain 13 % taksikyydeistä tilattiin sovelluksen kautta.

– Esimerkiksi vuonna 2021 Uudellamaalla yli 20 % taksikyydeistä tilattiin sovelluksella. Sovellusten käyttö on yleistynyt vuonna 2022 entisestään ja myös se selittää alueen alhaisempia hintoja, kertoo Kiiski.

Taksien tilaustavat vuonna 2021. Kuva: Traficom.

Liikevaihto lähes miljardi euroa – taksitoiminta keskittynyt Uudellemaalle

Vuonna 2021 Suomessa ajettiin reilu 35 miljoonaa taksimatkaa, joista muodostui noin 964 miljoonan euron liikevaihto taksiyrityksille. Tämä tarkoittaa noin 52 miljoonan euron eli 6 prosentin kasvua vuoteen 2020 verrattuna.

– Taksiliiketoiminta on keskittynyt Uudellemaalle, joka muodosti noin kolmasosan koko maan liikevaihdosta. Taksiliiketoiminnan laajuus on luonnollisesti suurinta väkirikkaissa maakunnissa. Maakunnan väkiluku ja taksitoiminnan liikevaihto seuraavat tiiviisti toisiaan. Poikkeuksena tähän on Lappi, missä turistit tuovat taksiyrityksille lisää asiakkaita, kertoo Kiiski.

Liikenne ja viestintävirasto Traficom seuraa säännöllisen tiedonkeruun avulla taksimarkkinoita. Tietoja kerätään taksiyrittäjiltä ja taksivälityspalveluiden tarjoajilta.

Kerättävän tiedon avulla tuotetaan koottua tietoa henkilöliikenteen markkinoista yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi. Näin voidaan varmistaa, että taksipalvelut helpottavat arkea ja edistävät elinkeinonharjoittamista Suomessa myös tulevaisuudessa. Markkinaseurannan tuloksia julkaistaan säännöllisin väliajoin.

Taksimarkkinoiden tarjonnan tilannekuva julkaistaan 2.3.2023 ja saatavuuden tilannekuva 15.3.2023.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

Peugeot 3008 ja 5008 saavat hybridivoimalinjan

Kuva: Peugeot.

2023 on todellinen sähkövuosi Peugeotille, sillä mallistoon tuodaan lukuisia uusia sähköisiä malleja ja teknologioita. Näihin mukaan kuuluvat uusi Stellantiksen kehittämä hybridijärjestelmä, joka tuodaan ensin 3008- ja 5008-malleihin. Tämän jälkeen uusi hybriditekniikka laajenee muuhun mallistoon.

Peugeotin 48 V -hybridijärjestelmä koostuu uuden sukupolven 136-hevosvoimaisesta PureTech-bensiinimoottorista, joka on yhdistetty kaksoiskytkinvaihteistoon.

Järjestelmän sähkömoottori on integroitu vaihteiston yhteyteen. Hybridijärjestelmä tarjoaa lisävääntöä moottorin alakierroksille ja madaltaa polttoaineen kulutusta jopa 15 prosentilla verrattuna aiempaan PureTech-moottoriin.

Kuva: Peugeot.

Kaupunkimaisissa ajo-olosuhteissa uudella hybridijärjestelmällä varustettu c-segmentin SUV voi kulkea jopa 50 % ajasta pelkällä sähköllä.

Kuljettaja näkee hybridijärjestelmän toiminnan kätevästi i-Cockpit-mittariston kautta. Päivittäisessä ajossa polttomoottori ja sähkömoottori toimivat automaattisesti joko yhdessä tai erikseen, jotta kulutus on aina mahdollisimman alhainen.

Voimakkaissa kiihdytyksissä sähkömoottori tarjoaa lisävääntöä polttomoottorille matalilla kierroksilla. Hidastettaessa polttomoottori sammutetaan ja sähkömoottori kerää energiaa talteen 48 V akkuun. Ajoneuvolla voi ajaa myös pelkällä sähköllä lyhyitä matkoja kaupunkiolosuhteissa tai autoa liikuteltaessa parkkipaikalla.

Pienempi polttoaineen kulutus

C-SUV luokan hybridissä on jopa 15 % pienempi polttoaineen kulutus kuin vastaavassa bensiinimallissa – tämä vastaa noin 1 l/100 km. 3008 Hybrid -mallin CO2-päästöt ovat 126 g/km.

Suurin osa säästöistä syntyvät kaupungissa (jopa -2,5 l/100 km) ja normaalissa seka-ajossa (-0,7 l/100 km). Moottoritiellä kulutus on verrattavissa normaaliin bensiiniautoon. Hiilidioksidipäästöissä pudotus tarkoittaa 20 g/km 3008- ja 5008-malleissa.

Kuva: Peugeot.

Kun akunvaraustila on riittävän korkea, hybridijärjestelmä mahdollistaa auton käynnistyksen, siirtelyn pienillä nopeuksilla ja ryöminnän esimerkiksi ruuhkaliikenteessä pelkällä sähköllä.

Suuremmissa nopeuksissa moottori sammutetaan, kun kuljettaja nostaa jalan kaasulta tai hidastaa autoa.

Kun kuljettaja halua nopeasti voimaa moottorista, sähkömoottori tarjoaa lisävääntöä matalalle kierrosalueelle ja pienentää turboviivettä huomattavasti.

Tämä vähentää ylimääräisiä vaihtoja alaspäin, ja tuo lisää mukavuutta sekä urheilullisuutta. Kun kuljettaja painaa kaasupolkimen kokonaan pohjaan, sähkömoottori antaa ylimääräiset 9 kW lisätehoa kiihdytykseen.

Uusi hybridivoimalinja täydentää Peugeotin moottorivalikoimaa, ja on pian tarjolla myös muissa Peugeotin malleissa, kuten 208, 2008, 308, 308 SW ja 408.

Peugeot 3008 ja 5008 Hybrid -mallit valmistetaan Sochaux’n tehtailla Ranskassa ja tulevat ennakkomyyntiin vuoden 2023 aikana.

Peugeot avaa Suomessa verkkokaupan

Peugeot tuo markkinoille kahden vuoden sisällä viisi uutta sähköautoa!

Tältä Peugeotin visio uuden ajan autosta näyttää

Poliisi: Ohituksessakin pitää noudattaa liikennesääntöjä

Kuva: Poliisi.

Poliisi suoritti liikenteenvalvontaa Nurmeksen Valtimolla tiistaina. Puoli kolmen aikaan iltapäivällä partiota vastaan ajoi henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 134 kilometriä tunnissa.

Tapahtumapaikalla, Valtatie kuudella, on tavanomainen 80 kilometrin nopeusrajoitus.

Ohitustilanne ei kelvannut poliisille selitykseksi. Saldoksi jäi ajokielto ja tuleva sakko.

Poliisi muistuttaa tienkäyttäjiä siitä, ettei liikennerikoksiin ja niiden rangaistuksiin vaadita konkreettista vaaratapahtumaa. Säännöt ovat selkeät ja rikkomisesta seuraa sanktio.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!