Koti Blogi Sivu 843

Nyt se on varmaa! Sono Motorsin Sion-aurinkosähköauton tarina loppui!

Sono Motors tulee jatkossa keskittymään aurinkosähköteknologiaan. Kuva: Sono Motors.

Sono Motors on tänään ilmoittanut, että Sion-aurinkosähköautoa ei tulla valmistamaan.

Yhtiö keskittyy jatkossa aurinkosähköteknologiaan ja lopettaa Sion-henkilöauton kehittämisen.

Autot piti valmistaa Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla.

Yritykseltä loppui rahat, ja rahoitusta yritettiin saada vielä viimeisten kuukausien aikana.

Joulukuun alussa yrityksen neuvonantajien mukaan Sono Motorsin kannattaisi keskittyä heidän patentoimaansa aurinkosähkötekniikkaan. Yrityksen edustajien mukaan he eivät kuitenkaan joulukuussa olleet valmiita tähän.

Vaikka auto ei vielä ollut tuotannossa, oli joulukuussa auton on jo varannut 21 000 henkilöä.

Rahaa yritettiin saada muun muassa pyytämällä auton varanneita henkilöitä maksamaan ennakkoon koko auton hinnan. Rahaa ei kuitenkaan tullut yhtiöön riittävästi, ja Sionin taru on nyt loppu.

Aurinkosähköauton valmistajalta rahat loppu — autot piti valmistaa Uudessakaupungissa!

Valmet Automotivelle merkittävä sähköauton valmistussopimus

Aurinkosähköautovalmistaja Sono Motors onnistui keräämään 50 miljoonaa euroa

Ford kokeilee uutta menetelmää lämmittää sähköauton matkustamoa

Kuva: Ford.

Mikä on energiatehokkain tapa pysyä lämpimänä? Tämä kysymys askarruttaa monia nyt, kun kotiemme lämmityskustannukset nousevat. Fordin insinöörien tehtävänä oli vastata tähän samaan kysymykseen osana projektia, jonka tavoitteena on parantaa sähköautojen toimintamatkaa.

Sähköautoja voi lämmittää puhaltamalla ohjaamoon lämmintä ilmaa ilmastointilaitteen avulla. Vaihtoehtoisesti on mahdollista lämmittää autossa olevia pintoja. Nämä voivat olla pintoja, joiden kanssa matkustajat ovat suoraan kosketuksissa tai paneeleja, jotka säteilevät lämpöä auton sisätiloihin.

Molemmat vaihtoehdot vaativat virtaa akusta. Insinöörit havaitsivat kuitenkin, että ohjaamon lämpötilan nosto pintoja lämmittämällä voisi vähentää energiankulutusta 13 prosenttia verrattuna tavalliseen ilmastointiin – ja auton toimintamatka voisi samalla pidentyä viidellä prosentilla. 1) Tämän ansiosta vuosittain olisi mahdollista saada jopa satoja kilometrejä lisää toimintamatkaa.

Tutkimus tehtiin osana Euroopan komission Connected Electric Vehicle Optimised for Life, Value, Efficiency and Range project (CEVOLVER) -hanketta, joka kesti lokakuusta 2018 lokakuuhun 2022. 2) Hankkeen tarkoituksena oli kertoa, miten uusia sähköautoja valmistetaan ja miten luodaan ohjelmistopäivityksiä jo liikenteessä oleville sähköautoille. Lämpötilan hallintaan tehtyjen testien tuloksia on hyödynnetty Fordin tulevien ajoneuvojen kehityksessä.

Fordin tavoite on myydä vuoteen 2026 mennessä vuosittain Euroopassa 600 000 ja globaalisti yli kaksi miljoonaa sähköautoa.

Kuva: Ford.

Miten testi suoritettiin

Täyssähköiseen Ford E-Transitiin asennettiin lämmitettävät käsinojat, lattiamatot, ovipaneelit, aurinkosuojat ja ohjauspyörän takana oleva paneeli. 3)

Testissä oli mukana sekä yrittäjiä että yrityksiä, jotka kuljettavat paketteja ja erikoistavaroita. Päivittäinen ajosuorite oli 350 kilometriä Kölnissä ja kaupungin ympäristössä. Testejä suoritettiin erilaisissa olosuhteissa; talvella ja kesällä, kuivilla ja märillä teillä sekä kovassa sateessa ja tuulessa.

Tutkimuksessa saatiin tietoa myös, miten muutokset säässä sekä liikenne- ja tietolosuhteissa voivat vaikuttaa toimintamatkaan. Tämän tiedon sisällyttäminen toimintamatkalaskuriin voisi auttaa ennustamaan jäljellä olevaa toimintamatkaa tarkemmin reaaliaikaisesti.

Yhdistettyjä ajoneuvotietoja olisi mahdollista käyttää myös eräänlaisena ”kaluston toimintamatkan ennustajana” arvioitaessa ajettavien reittien energiantarpeita.

Muita Fordin testaamia teknologioita, jotka voisivat säästää merkittävästi energiaa ja aikaa olivat:

  • Lämmönvaihdin, joka ottaa hukkalämpöä sähköisestä ajoyksiköstä ja käyttää sitä ohjaamon ja/tai akun lämmittämiseen
  • Akun jäähdytysjärjestelmä, joka mahdollistaa akun tehokkaan viilentämisen ja esilämmityksen
  • Eco-reititys ja varma lataus – optimaalinen reitti sisältäen lataustauot, jotta toimintamatka saadaan hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti
  • Älykäs pikalataus, joka esijäähdyttää tai -lämmittää akun ennen seuraavaa pikalatausta.
  • Voimansiirron jäähdytys- tai lämmitystoiminto pitää sähköisen ajoyksikön komponentit sopivassa lämpötilassa energian optimoimiseksi

CEVOLVER-tutkimuksessa seurataan myös Fordin testejä, joissa selvitetään keinoja sähköautojen energiankulutuksen vähentämiseksi, esimerkiksi sisävalaistuksen väriä säätämällä. Tulevissa Fordin sähköautoissa käytettäviä energiaa säästäviä teknologioita on esimerkiksi uudessa täysin sähköisessä Ford E-Transit Customissa käytettävä lämpöpumppu, jossa on höyrysuihkutus. 4)

Tulevaisuuden toimintamatkaa parantavien teknologioiden kehittämisen lisäksi Ford tarjoaa jo nyt useita hyödyllisiä ominaisuuksia, jotka maksimoivat yhtiön nykyisten sähköajoneuvojen tehokkuutta. Mustang Mach-E ja E-Transit -malleissa akun ja ohjaamon voi esilämmittää tai -viilentää optimaaliseen lämpötilaan etänä ennen lähtöä auton ollessa latauksessa.

Ajoneuvo arvioi sääolosuhteet ja päättää, kuinka paljon tehoa tarvitaan halutun lämpötilan saavuttamiseksi ennen omistajan asettamaa lähtöaikaa. Fordin arvion mukaan puoliksi kuormattu E-Transit säilyttää 75 prosenttia toimintamatkastaan 0 °C:n ulkolämpötilassa esilämmitettynä.

Ilman esilämmitystä toimintamatka on arviolta 66 prosenttia. Toimintamatkaa lisäävät myös jarrutusenergian talteenotto ja Fordin sähköajoneuvojen valittavat ajotilat, 5) joiden avulla energiantarvetta on mahdollista vähentää.

# # #

1) Perustuu pakettitoimituksiin ja Fordin tutkimuksessa olleeseen, muutettuun testiajoneuvoon. Perinteisten ilmastoinnin lämmitysjärjestelmien ollessa päällä toimintasäde pieneni noin 30 prosenttia. Käyttämällä lämmitettyjä pintoja lämmitykseen yhdistettynä ilmastoinnin alempaan lämpötilaan toiminta-aluetta voitaisiin pidentää noin viidellä prosentilla -7°C lämpötilassa.

2) Euroopan komissio rahoitti CEVOLVER-projektia tutkimus- ja innovaatiotoimintaohjelmasta. Viiden miljoonan euron projektissa oli kymmenen kumppania kuudesta Euroopan maasta. Ford sai tutkimukseen 1,1 miljoonaa euroa.

3) Näitä ajoneuvon ominaisuuksia kehitetään vain testitarkoituksiin, eivätkä ne ole tällä hetkellä ostettavissa.

4) Tavoiteltu toimintamatka ja latausaika perustuvat valmistajan testaamiin arvoihin ja WLTP-ajosyklin mukaisiin laskelmiin. Todellinen toimintamatka vaihtelee olosuhteiden, kuten ulkoisten tekijöiden, ajotavan, ajoneuvon kunnon sekä litiumioniakun iän ja kunnon mukaan.

5) Kuljettajaa avustavat ominaisuudet ovat täydentäviä eivätkä korvaa kuljettajan huomiokykyä, harkintaa ja tarvetta hallita ajoneuvoa. Ne eivät myöskään korvaa turvallista ajotapaa. Katso lisätietoja ja rajoituksia Omistajan käsikirjasta.

Ford Kuga lataushybridi vuonna 2022 Euroopan myydyin lataushybridi

Fordin Transit Custom ja Tourneo Custom -mallit ovat nyt saaneet Suomen hinnat

Tältä näyttää ensi vuonna tuleva Ford Puman erikoismalli

Tievetoomus kerännyt huiman määrän allekirjoituksia

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto

Suomen Tieyhdistys ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry käynnistivät helmikuun puolivälissä Tievetoomuksen, johon haettiin aluksi 100 järjestöä allekirjoittajaksi. Tiestön kunto huolestutti lisäksi eri alojen yrityksiä, joten nyt myös yritykset voivat allekirjoittaa vetoomuksen.

Tievetoomus on kerännyt lyhyessä ajassa yli 440 allekirjoittajaa eri toimialoilta. Mukana on esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksiä, karavaanareita, kauppakamareita, keskusliittoja, apteekkeja ja eri alojen yrityksiä. Tievetoomuksen suosio osoittaa, että tiestö on monille tärkeä ja sen kunnossapidosta on huolehdittava.

Vetoomuksen laaja suosio osoittaa, että tiestön kunnosta kannetaan huolta, ja se korostuu monille eri aloille. Tällä hetkellä tiestöön osoitetut resurssit eivät ole riittävällä tasolla. Tulevalta hallitukselta odotetaan vahvaa panostusta tiestöön ja riittäviä määrärahoja korjausvelan hoitoon. Vetoomuksen voi allekirjoittaa 7.3. asti.

Allekirjoittajaksi lähtenyt Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto korostaa, että toimiva tie on paitsi Suomen elinvoiman, myös ihmisten elämän kohtalon kysymys.

– Maaseudun ja kylien tiestöä on korjattava, jotta yritysten, asukkaiden ja mökkeilijöiden elämä turvataan arjessa. Toimiva tie on elinvoiman ja elämän kohtalon kysymyksiä. Ambulanssien ja pelastajien ensivasteajat tippuvat, jos tiestö ei ole kunnossa. Maaseudun veronmaksajat ansaitsevat veroilleen vastinetta, kotitiet turvallisiksi koko Suomessa, sanoo Koivisto.

Vetoomus julkaistaan maaliskuussa allekirjoittajineen, minkä jälkeen se toimitetaan kansanedustajaehdokkaille. Lisäksi tievetoomuksen pääviestiä viedään hallitusneuvotteluihin keväällä 2023.

Tievetoomuksen voi allekirjoittaa 7.3. asti.

100 järjestöä tiestön puolesta -vetoomus on ylittänyt odotukset!

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Hyundai Tucsonia rekisteröitiin viime vuonna Euroopassa yli 150 000

Kuva: Hyundai.

Kun Hyundai Tucson kaksi vuosikymmentä vuotta sitten saapui markkinoille, oli Euroopan SUV-segmentti vasta kasvamassa nykyiseen asemaansa. Vuonna 2004 lanseerattu Tucson on nyt neljännessä sukupolvessaan, todetaan Hyundain tiedotteessa.

Maailmanlaajuisen autoteollisuuden liiketoimintatiedon toimittajan JATO Dynamicsin kokoamien lukujen mukaan Tucsonista tuli vuonna 2022 myydyin auto luokassaan Euroopassa 150 803 rekisteröidyllä autolla. Vaikka Euroopan uusien autojen markkinat laskivat edellisvuodesta, Tucsonin myynti kasvoi yhden prosentin vuoteen 2021 verrattuna.

Tämä vahva myynnin kehitys varmisti, että Hyundain suosikkimalli sijoittui kokonaistilastossa kahdeksanneksi Euroopan kaikista autoista.

Kuva: Hyundai.

Tucson juhlii vahvaa vuotta 2022 kaikkialla Euroopassa

Tucson oli suosittu kaikkialla Euroopassa vuonna 2022, erityisesti Hyundain suurimmilla markkinoilla.

Espanjassa Tucson oli kaikkien autovalmistajien myydyin malli vuonna 2022, ja sen yhteenlaskettu myynti oli 21 985 kappaletta.

Isossa-Britanniassa Hyundai saavutti kaikkien aikojen suurimman markkinaosuutensa, 5,0 prosenttia 80 419 uuden auton rekisteröinnillä, mistä Tucsonin osuus oli 27 839 kappaletta eli 35 prosenttia kokonaismyynnistä.

Ranskassa Tucson oli suosituin Hyundai-malli vuonna 2022 lähes 18 000 rekisteröinnillä. Samaan aikaan se on myös kaikkien merkkien myydyin malli Irlannissa 6 432 myydyllä kappaleella.

Suomessa Tucson oli viime vuonna Hyundain kolmanneksi suosituin automalli i20:n ja IONIQ 5:n jälkeen. Yli puolet Suomessa myydyistä Tucsoneista oli ladattavia plug-in hybridejä ja lähes kaikki loput täyshybridejä, vain yksittäisiä kappaleita ensirekisteröidyistä Tucsoneista oli bensiini- tai dieselkäyttövoimilla varustettuja.

Kuva: Hyundai.

Tucson nostaa SUV-autojen rimaa

Neljännen sukupolven Tucson nostaa SUV-katumasturien rimaa innovatiivisella suunnittelullaan ja turvallisuusjärjestelmillään. Tucson tarjoaa muun muassa mielenrauhaa perhekeskeisyydellään. Riippumaton ajoneuvojen turvallisuutta arvioiva organisaatio European New Car Assessment Program (Euro NCAP) myönsi mallille korkeimman viiden tähden turvallisuusluokituksen.

Tucsonin ainutlaatuiset ja tunnistettavat led-päiväajovalot (DRL) on integroitu etusäleikköön.

Tucson tarjoaa segmentissään laajan valikoiman voimansiirtovaihtoehtoja, myös sähköistetyt versiot kevythybridin, täyshybridin ja ladattava hybridin. Saatavilla oleva N Line -varustetaso on saanut inspiraationsa ja tyylinsä moottoriurheilusta.

Hyundai Tucson saa edelleen tunnustusta myös tiedotusvälineissä ja voitti useita palkintoja vuonna 2022. Iso-Britannian julkaisu Carbuyer valitsi Hyundain keskikokoisen katumaasturin ”Vuoden autoksi”, ja Auto Express palkitsi mallin ”Paras keskikokoinen SUV” -palkinnolla. Espanjan Auto Bild palkitsi Tucsonin ”Vuoden parhaaksi SUV-tuontiautoksi”. Aiemmin Tucson on saanut Vuoden auto -palkinnot julkaisuilta muun muassa Kreikassa ja Turkissa.

JATO Dynamics
Vuonna 1984 perustettu JATO Dynamics on maailmanlaajuinen autoalan markkinatutkimusyritys, joka tarjoaa analyyseja ja tietoja markkinatrendeistä, autojen hinnoittelusta ja vertailuista. Tätä tutkimusta varten JATO keräsi tietoja 30 Euroopan maasta (EU-alueella 26 maasta sekä Iso-Britanniasta, Norjasta, Sveitsistä ja Islannista).

Hyundai tuo keväällä Tucson-mallista lataushybridin ja N Line -mallin

Hyundai Tucson -mallistoon tuli erikoismalli nimeltään Black

Päivän automainos: Hyundai Tucson — Koska jokaista suoraa seuraa mutka.

Uudistunut Peugeot 508 tarjolla vain lataushybridinä

Kuva: Peugeot.

Uusi 508 on saatavilla sedanina, SW-farmarina ja Peugeot Sport Engineered -versioina. Auton keula on innovatiivinen ja entistäkin dynaamisempi – keulailmeen ytimessä on Peugeot-brändin uusi logo.

508-malleissa on uusi “kolmikyntinen” valotunnus, joka on yhdistetty erittäin mataliin Matrix led -ajovaloihin. Matriisityyppiset kaukovalot ovat vakiona kaikissa uusissa 508-malleissa. Auton takaosassa on myös uusi 3-kyntinen led-valotunnus sekä animoitu rullaava vilkkuvalo.

Kuva: Peugeot.

Uuden 508:n ja 508 SW:n matkustamotiloissa on panostettu laatuvaikutelmaan ja moderniuteen. Ohjaamossa on käytetty paljon uusia materiaaleja ja kuoseja. Lisäksi ajosuunnanvalitsin on muuttunut pienellä vivulla käytettäväksi e-Toggle-kytkimeksi.

Uudessa 508:n i-Cockpit-ohjaamossa on aiempaa enemmän teknologiaa. Mukana on uusi Peugeot i-Connect Advanced -tietoviihdejärjestelmä, jossa on korkearesoluutioinen kosketusnäyttö, navigointi, langaton liitettävyys sekä OTA-päivitykset.

Laajat ajoavustimet

  • Night Vision -pimeänkökamera, joka varoittaa kuljettajaa pimeällä tiellä mahdollisesti olevista eläimistä, jalankulkijoista tai pyöräilijöistä jopa ennen kuin ne näkyvät kaukovalojen avulla
  • Puoliautonominen ajaminen (Level 2), joka koostuu aktiivisesta vakionopeudensäätimestä Stop&Go-toiminnolla sekä ajolinja-avustimesta
  • HD-tasoiset pysäköintikamerat
  • Aktiivijousitus, jossa kolme ajotilaa (Normal, Comfort ja Sport)
  • Urheilullinen ja moderni siluetti
Kuva: Peugeot.

Koko 508-mallistossa vakiona oleva Matrix LED -matriisivalot korostavat ajovalojen muotoja. Valot ovat erittäin matalat tukeakseen auton kissamaista ilmettä, valotunnus on myös terävämpi kuin missään Peugeotissa aiemmin. Ajovaloihin on yhdistetty uusi 3-kyntinen päiväajovalotunnus.

Uuden 508:n akseliväli on 2,79 metriä ja auton kokonaispituus on 4,75 m (sedan) ja 4,79 m (SW). Leveyttä on 1,86 metriä peilit taitettuna.

Takaa uuden 508:n tunnistaa 3-kyntisen valoilmeen uudesta tulkinnasta, joka on aiempaa horisontaalisempi. Nämä led-tyyppiset takavalot vilkkuvat rullaavan animaation saattelemana ja ovat vakiona koko 508-mallistossa.

Auton takana Peugeotin leijonalogo on korvattu uudella Basaltin harmaalla PEUGEOT-tekstillä, joka on asennettu koko leveydeltä ajovalojen väliseen mustaan listaan.

Kuva: Peugeot.

Tarjolla uudessa 508:ssa on 7 korinväriä, joista 3 on täysin uusia.

Uusi 508 ja 508 SW on saatavilla kolmella varustetasolla: Allure, GT ja Peugeot Sport Engineered.

Peugeot i-Cockpit ja uusi i-Connect Advanced -tietoviihdejärjestelmä

Peugeotin yksi tärkeimmistä tunnusmerkeistä jo vuosikymmenen ajan on ollut i-Cockpit-ohjaamo. Sitä on kehitetty paremmaksi jokaisen uuden autosukupolven myötä. Uudessa 508:ssa i-Cockpit-kokemusta on parannettu uudella täysin uudella tietoviihdejärjestelmällä.

Kuljettajan edessä olevaan 12-tuumaiseen digitaalimittaristoon on tuotu uusia ja täysin personoitavissa olevia näyttötiloja, kuten TomTom Connected -navigointi, Radio/Media, ajoavustimet, energiavirtaus jne. Näyttötiloja voidaan vaihtaa ohjauspyörästä käsin.

Ohjaamon keskellä sijaitsee 10-tuumainen ja korkearesoluutioinen kosketusnäyttö, jota on käännetty hieman kohti kuljettajaa.

Pikanäppäiminä näytön alapuolella sijaitsee pianokoskettimia muistuttavia painikkeita, josta löytyvät oikopolut mm. päävalikkoon, ilmastointiin, sovelluksiin, ajoavustimiin, puhelimeen, mediaan ja auton asetuksiin.

Kuva: Peugeot.

Uusi i-Connect Advanced -tietoviihdejärjestelmä tukee peilaustoimintoa langattomasti, lisäksi Bluetoothilla on mahdollista kytkeä kaksi puhelinta samanaikaisesti autoon. Usb-portteja on yhteensä neljä, joista kaksi on uusia Usb-c-portteja ja kaksi Usb-a-portteja.

10-tuumaisen tietoviihdenäytön päänäkymä on muokattavissa täysin mieleiseksi älypuhelimien ja tablettien tapaan. Valikoihin voi räätälöidä mieleisiään minisovelluksia tai valikoita. Älypuhelimien tapaan kotivalikkoon on helppo päästä takaisin painamalla Home-pianonäppäintä.

Peugeot i-Connect Advanced -tietoviihdejärjestelmä on varustettu TomTom Connected -navigoinnilla. Karttakuva voidaan laajentaa koko näytölle, jotta kuva olisi mahdollisimman selkeä. Järjestelmä voidaan päivittää OTA-päivityksillä, jolloin karttadata on aina ajan tasalla.

Lisäksi kuljettajan ja matkustajien apuna ovat suomenkieliset valikot, ohjevideot sekä omistajan käsikirja.

Mukavuutta ajon aikana

Uudessa Peugeot 508:ssa on tarjolla laaja kattaus varusteita, jotta matkakokemuksesta tulisi mahdollisimman mukava.

Etuistuimet ovat palkittu AGR-merkinnällä (Aktion für Gesunder Rücken). Merkintä tunnustaa etuistuimien erinomaisen ergonomian sekä laajat säätövarat. AGR-istuimet tulevat vakiona kaikissa uusissa 508-malleissa Suomessa.

Uuden Peugeot 508:ssa on lisäksi kahdessa osassa taittuva (60/40) takaistuinten selkänoja, jossa on mukana suksiluukku. 508 SW -farmarimallissa takaistuimet ovat kaadettavissa suoraan tavaratilasta käsin.

Tavaratilan tilavuus

  • Sedan, 487–1 537 litraa.
  • SW-farmari, 530–1 780 litraa.

Nykyaikaista energiatehokkuutta: lataushybridivoimalinjat

Etuvetoiset lataushybridit:

  • Uutena versiona HYBRID 180 e-EAT8: etuveto / 150 hv PureTech -polttomoottori (110kW) ja 81 kW sähkömoottori yhdistettynä 8-vaihteiseen e-EAT8-automaattivaihteistoon.
  • HYBRID 225 e-EAT8: etuveto / 180 hv PureTech -polttomoottori (132 kW) ja 81 kW sähkömoottori yhdistettynä 8-vaihteiseen e-EAT8-automaattivaihteistoon.

Nelivetoinen lataushybridi (PSE):

  • HYBRID4 360 e-EAT8: neliveto, edessä 200 hv (147 kW) PureTech -polttomoottori ja 81 kW sähkömoottori yhdistettynä 8-vaihteiseen e-EAT8-automaattivaihteistoon / takana toinen 83 kW sähkömoottori.

Kaikkien lataushybridimallien (180, 225 ja 360) akun kapasiteetti on 12,4 kWh. Vakiona Suomessa on aina 7,4 kW:n yksivaihelaturi.

Uuden Peugeot 508:n ennakkomyynti käynnistyy keväällä 2023, ja autot valmistetaan Ranskassa Mulhousen tehtailla.

Peugeot 3008 ja 5008 saavat hybridivoimalinjan

Peugeot tuo markkinoille kahden vuoden sisällä viisi uutta sähköautoa!

Peugeot avaa Suomessa verkkokaupan

Suden epäillään jääneen auton alle Pielavedellä ja Ilves jäi auton alle Kuopiossa

Kuva: CvB.

Suden epäillään jääneen auton alle eilen Pielaveden Lahnakankaantiellä hieman ennen kello 21.00.

Poliisin paikalle hälyttämä suurriistavirka-aputoimijan (SRVA) havaintojen mukaan, eläimessä ei ollut ulkoisia vammoja eikä verta tai karvoja tiellä. SRVA -toimija ei pystynyt varmuudelle arvioimaan kuolinsyytä, mutta rikokseen viittaavaa ei käynyt ilmi.

Poliisi noutaa eläimen tänään ja toimittaa eläimen tutkimuslaitokselle (Ruokavirasto) tutkittavaksi.

Suden kuollessa liikenneonnettomuudessa sovelletaan metsästyslain 83 c §, jonka mukaan kuolleena löytyneestä sudesta on viipymättä ilmoitettava riistantutkimusta tekevällä tutkimuslaitokselle.

Tutkimuslaitoksessa tutkitaan eläimen kuolinsyy sekä muun muassa mahdolliset sairaudet ja muu yleiskunto.

24.2.2023 klo. 06.54 aikaan Kuopion Karttulantieltä tuli poliisille ilmoitus ilveksestä, joka oli kuollut törmätessään auton kanssa.

Ajoneuvon puskuriin tuli vaurioita, mutta henkilövahinkoja eläinonnettomuus ei aiheuttanut.

Poliisi nouti eläimen ja hävittää sen. Ruokaviraston aiemmin tekemän päätöksen mukaan, liikenneonnettomuuksissa kuolleita ilveksiä ei enää lähetetä tutkimuslaitokselle tutkittavaksi.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

Poliitikon puheenvuoro: Sirpa Pursiainen, KD, Pirkanmaa

Sirpa Pursiainen

Puolue: KD
Vaalipiiri: Pirkanmaa

Auto- ja liikenneala huomioitava päätöksenteossa

Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa kulkeminen ja kuljettaminen tarkoittaa usein kymmenien ja joskus satojen kilometrien matkoja. On täysin käsittämätöntä, että useasta puolueesta on ehdotettu, että autolla ajamisen verotus muuttuisi kilometriperusteiseksi.

On myös täysin käsittämätöntä, ettei Suomi puolusta EU-politiikassa oman kansalaistensa ja yritysten etua. Ajatus siitä, että nopealla aikataululla pitäisi pakottamalla siirtyä sähkökäyttöisin autoihin on Suomelle eettisesti ja taloudellisesti kestämätöntä.

Meillä verotetaan jo nyt autoilua erittäin paljon. Me emme voi lisätä autoilun verotusta enää yhtään.

Suomi on velkaantunut niin merkittävästi, että kansainvälisesti tilanteesta ollaan jo huolissaan. Käytännössä autoilun verotus heijastuu suoraan vientiin, joka tuo Suomelle merkittävän määrän tuloja verojen ja työllisyyden kautta.

Viennissä suuressa roolissa on aina logistiikka, tavaroiden ja materiaalien kuljetus.

Tämän lisäksi autoilun verotuksen kiristäminen vaikuttaisi suoraan työnteon kannattavuuteen – paitsi auto- ja liikennealalla, niin myös yksittäisillä henkilöillä kulkemisen kustannusten nousu vaikuttaa työnteon kannattavuuteen.

Meidän tulee päinvastoin etsiä keinoja, joilla saamme muutettua EU:n tekemän päätöksen fossiilisilla polttoaineilla kulkevien uusien bensiini- ja dieselautojen EU-markkinoille tuonnin estämisestä vuodesta 2035 lähtien.

Päästöjä vähentävä teknologia kyllä kehittyy jatkuvasti, mutta kepittäminen ei ole oikea keino. Käytännössä teknologian kehittyminen on myös välttämätöntä, jotta linja-autot ja rekat saadaan edes kulkemaan sähköllä pitkiä matkoja.

Esimerkiksi Tampereella on jo nyt ollut tilanteita, että bussi on joutunut palaamaan reitiltä liian aikaisin Teiskosta kohti keskustaa, sillä akkua ei ole ollut riittävästi jäljellä.

Otetaan siis järki käteen politiikassa ja arvioidaan päätösten vaikutukset kokonaisvaltaisesti, eikä tehdä sellaisia päätöksiä, jotka entisestään kurjistavat Suomen taloudellista tilannetta ja mahdollisuuksia velkaantumisen taittamiseen.

Auto- ja liikenneala varmasti tekevät oman osansa siinä, että kalustoa mahdollisuuksien mukaan uusitaan yhä vähäpäästöisemmiksi.

Teksti: Sirpa Pursiainen

Katso tästä muita Eduskuntavaalien Poliitikon puheenvuoroja.

Muutoksia Mercedes-Benzin me Charge -latauspalvelun hinnoitteluun

Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes me Charge -palvelun hintoja tarkistetaan 1.3.2023 alkaen. DC-latauksen hinnat nousevat valitusta hinnoittelupaketista riippuen 7 tai 9 senttiä/minuutti. AC-latauksen hinnat pysyvät ennallaan. Myös Ionity-latausten hinnat säilyvät entisellä tasollaan.

Maaliskuun alusta alkaen palvelun tarjoaman Tariffi L:n kuukausihinta laskee 5 euroa ja on jatkossa vain 12,90 euroa kuukaudessa. Tariffi M:n kuukausihinta säilyy 4,90 eurossa.

Jatkossakin Mercedes me Charge on helppo ja yksinkertainen tapa maksaa hybridi- ja täyssähköauton lataussähköstä.

Palvelua käyttämällä Mercedes-Benz-asiakas välttyy yllättäviltä ja usein varsin hintavilta roaming-laskuilta. Auton saa ladattua kätevästi ja nopeasti ”yhden asiakkuuden taktiikalla” ja ainoastaan yhdellä kuukausilaskulla.

Mukana suurimmat operaattorit

Mercedes me Charge -palvelussa ovat mukana maan suurimmat latausoperaattorit eli Recharge, K-lataus, Virta ja Ionity. Näin asiakkaiden käytössä on jo yli 3600 latauspistettä ympäri maata, ja verkosto laajenee jatkuvasti. Koko Euroopassa käytössä on jo yli 450 000 latauspistettä yhdellä sopimuksella.

Mercedes me Charge -palvelu on aktivoitavissa kaikkiin uusiin Mercedes-Benzin lataushybrideihin tai Mercedes-EQ-täyssähköautoihin.

Kun asiakas asioi em. operaattorien asemalla, hän voi aloittaa latauksen joko auton MBUX-järjestelmän kautta, auton mukana toimitettavalla RFID-tunnisteella tai Mercedes me -mobiilisovelluksella.

Sekä EQE- että EQS-mallien tunnistautuminen Ionity-asemilla tapahtuu automaattisesti Plug&Charge-toiminnolla. Mercedes-EQ EQS -malleissa ensimmäisen vuoden lataukset Ionity-asemilla ovat ilmaisia.

Kun autossa lisäksi on Electric Intelligence -navigointiteknologia, järjestelmä huolehtii automaattisesti lataustaukojen suunnittelusta ja esivalmistelee akuston lämpötilaa nopeaa latausta varten. Reittisuunnitelussa otetaan huomioon myös mm. reitin topografia, keliolot ja ajotapa sekä ajankohtainen liikennetilanne.

Kiinteät lataushinnat vuoden ajan

Mercedes me Chargen etujen hyödyntäminen edellyttää asiakkaan rekisteröitymistä palvelun käyttäjäksi.

Vakiohintainen ja operaattorista riippumaton energian hinta on asiakkaan käytettävissä 12 kuukauden ajan rekisteröitymisestä. Sen jälkeen asiakas voi ostaa halutessaan jatkoa kiinteään energian hinnoitteluun edullisella kuukausihinnalla.
Mikäli asiakas ei halua hankkia kiinteähintaista palvelupakettia, Mercedes me Charge -palvelua voi jatkaa operaattorikohtaisella vaihtuvalla hinnoittelulla.

Jo liikenteessä oleviin Mercedes-EQ-täyssähköautoihin on mahdollista ostaa Mercedes me Charge -hinnoittelupaketti edullisella 4,90 tai 12,90 euron kuukausihinnalla asiakkaan tarpeiden mukaan.

Mercedes me Chargen kiinteä hinnoittelu riippuu lataustavasta ja on aina aikaperusteinen (minuuttihinnoittelu).

AC-vaihtovirtalatauksen teho on – autosta riippuen – maksimissaan jopa 22 kW.

DC-tasavirtalataus kattaa kaikki lataustehot tästä ylöspäin aina 200 kW:iin saakka (Mercedes-EQ EQS -mallit).

Mercedes me Charge -hinnoittelu Suomessa 1.3.2023 alkaen

Tariffi S (ei kuukausimaksua)

Tariffi S on jatkossakin kuukausimaksuton ja hinnoittelu on latauspistekohtainen roaming-hinnoittelu.

Käytössä yli 450 000 latauspistettä Euroopassa yhdellä sopimuksella

Mercedes me Charge -palvelu on erityisen kätevä ulkomaanmatkoilla. Euroopassa sähköautoilijan käytössä on yli 450 000 latauspisteen verkosto 28 maassa. Vaikka valtioiden rajat ylittyvät, kaikki palvelun piirissä olevat sadat operaattorit ovat käytettävissä yhdellä sopimuksella.

Lataus ulkomailla tapahtuu maakohtaisen Mercedes me Charge -hinnoittelun mukaisesti. Paikalliset hinnat voi varmistaa kätevästi Mercedes me -sovelluksesta ennen lataamisen aloittamista.

Poliitikon puheenvuoro: Sakari Kouti, Vihreät, Oulu

Sakari Kouti

Puolue: Vihreät
Vaalipiiri: Oulu

Miten leikata autoilun päästöjä heti, kiristämättä kuitenkaan veroja

Traficom kertoi lokakuussa, että liikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat Suomessa laskeneet noin 2,7 miljoonaa tonnia vuodesta 2005 vuoteen 2021.

Jotta Suomi saavuttaisi tekemänsä sitoumukset, pitää päästöjä vähentää vielä 3,7 miljoonaa tonnia vuoteen 2030 mennessä. Nämä luvut tarkoittavat, että vuotuisen vähenemisvauhdin pitää heti 2,5-kertaistua, jotta sitoumukseen päästään.

Uusien henkilöautojen ensirekisteröinneistä on kyllä jo lähes puolet ladattavia autoja, eli täyssähköautoja tai ladattavia hybridiautoja.

Kappalemäärät ovat kuitenkin sen verran pieniä, että koko autokannan vaihtuminen kestää laskennallisesti kymmeniä vuoksia. Siksi tarvitaan keinoja, jotka vähentävät fossiilisten polttoaineiden kulutusta myös nykyisellä autokannalla.

Nopeat muutokset toteutetaan veroilla. Seuraavat kaksi keinoa ovat tehokkaita, mutta eivät kiristä verorasitusta.

Veron siirto vuosiverosta polttoaineveroihin

Ensimmäinen keino on, että siirretään esimerkiksi 600 miljoonaa euroa vuotuisesta ajoneuvoverosta polttoaineveroihin. Tämä tietenkin nostaa polttoaineen hintaa, mutta kasvaneen kustannuksen saa takaisin, kun vuosivero on vastaavasti pienempi.

Polttoaineen hinnassa jokainen 10 snt/litra vastaa keskimäärin noin 100 euron vuosikustannusta. Esimerkiksi 30 sentin hinnannousu maksaisi 300 euroa vuodessa. Tuon summan saisi kuitenkin takaisin pienentyneenä vuosiverona. Sen määrä riippuu auton kulutuksesta, joten alennusta voidaan suunnata enemmän niille, joiden bensalasku on kasvanut eniten.

Vaikka muutos on neutraali valtiolle ja keskimäärin autoilijalle, se kuitenkin kannustaa entisestään minimoimaan polttoaineen kulutusta. Tämä taas auttaa säilyttämään maapallon elinolot siedettävämpinä lapsillemme ja lapsenlapsillemme.

On vähemmän tärkeää verottaa auton parkkiruudussa pitämistä, kuin sen liikkumista. Päästöjähän tulee vain jälkimmäisestä. Lisäksi niitä autoja, joilla ajetaan vain vähän, ei ole ilmaston pelastamisen vuoksi mikään kiire vaihtaa sähköautoiksi.

Jos taas autolla ajetaan paljon, tekee veromuutos täyssähköauton tai lataushybridin hankinnan suhteessa edullisemmaksi.

Erikseen voidaan toteuttaa myös ammattidiesel. Ammattiliikenteelle palautettaisiin joku osa dieselverosta.

Vapaa autoetu pois muilta kuin täyssähköautoilta

Vapaa autoetu on kuin asunto ilman vesimittaria, eli kiinteään hintaan voi tuhlata melko vapaasti. Verottaja saattaa tosin korottaa autoedun arvoa, jos on ilmeistä, että autolla on ajettu vuodessa yli 18 000 kilometriä yksityisajoja.

Netissä on ohjeita, joissa neuvotaan, milloin kannattaa valita vapaa autoetu ja milloin käyttöetu. Jälkimmäisessä autoilija maksaa itse vähintään polttoaineet. Yleensä neuvotaan, että jos ajaa paljon tai varsinkin jos auto kuluttaa paljon, kannattaa valita vapaa autoetu.

Nyt kun ilmastotavoitteiden vuoksi pitää suosia vähempiä ajoja ja pienempää kulutusta, onnistuu se lopettamalla vapaa autoetu. Muutos on keskimäärin neutraali.
Autoilija joutuu maksamaan itse polttoaineet, mutta toisaalta säästää veroissa. Tilanne olisi siis sama, kuin jos kaikki vapaaehtoisesti päätyisivät pohdinnassaan valitsemaan käyttöedun.

Vapaan autoedun poistoa ei ole tarpeen tehdä täyssähköautoilta.

Nykyisin on yleistä, että hankitaan työsuhdeautoksi ladattava hybridiauto ja otetaan siihen vapaa autoetu. Koska polttoaineet ovat työntekijälle ilmaisia, hän ei koskaan lataa autoa eikä aja sähköllä. Tämäkin ongelma korjaantuisi poistamalla vapaa autoetu.

Pidemmän tähtäimen mahdollisia ratkaisuja

Jatkossa aurinko- ja tuulivoiman avulla voidaan tuottaa vihreää vetyä. Siitä puolestaan voidaan valmistaa esimerkiksi metanolia tai metaania, joita luultavasti voidaan käyttää autojen polttoaineena. Tällaiset synteettiset polttoaineet saattavat tulla sähkön rinnalle auttamaan siinä, että liikenne muuttuu päästöttömäksi.

Varsinkin raskaaseen tieliikenteeseen sekä lento- ja laivaliikenteeseen tarvitaan muita ratkaisuja, kuin akkusähköä.

Teksti: Sakari Kouti

Katso tästä muita Eduskuntavaalien Poliitikon puheenvuoroja.

Poliisin takaa-ajo kesti reilu puoli tuntia

Kuva: CvB.

Poliisipartio yritti 22.2. kello 20 jälkeen pysäyttää henkilöauton rutiinitarkastusta varten valtatie 25:lla Raaseporissa. Henkilöauto oli matkalla Tammisaaresta kohti Karjaata.

Henkilöauton kuljettaja kieltäytyi pysähtymästä ja lähti pakenemaan. Tehtävään liittyi useampi poliisipartio.

Reilun puolen tunnin seurannan jälkeen henkilöauton kuljettaja jätti ajoneuvonsa Karjaan keskustaan ja pyrki jalan karkuun. Poliisi otti hänet heti kiinni.

1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään nyt muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Mies pakeni poliisia huomattavaa ylinopeutta käyttäen sekä teitä että kevyenliikenteenväyliä, ja hän käytti välillä myös vastaantulevan liikenteen kaistoja. Keli oli talvinen ja tien pinta paikoitellen liukas.

− Tekoa on pidettävä erittäin vakavana ottaen huomioon keliolosuhteet, tapahtuma-alue sekä huomattava ylinopeus, toteaa rikoskomisario Mats Sjöholm Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!