Koti Blogi Sivu 795

Näistä syistä sähkö- tai hybridiauto voi jäädä hankkimatta

Kuva: Arto Marttinen, Kamux.

Vaihtoautoketju Kamuxin teettämän tutkimuksen mukaan suosituin vaihtoehto muista kuin polttomoottoriautoista olisi ladattava hybridi, jonka valitsisi 17 prosenttia suomalaisista.

13 prosenttia taas päätyisi ajossa latautuvaan kevythybridiin, joka on erityisesti naisten sekä 45–54-vuotiaiden ikäryhmässä yhtä todennäköinen valinta ladattavan hybridin kanssa. Täyssähköauton ostaisi 10 prosenttia suomalaisista.

– Vaikuttaa siltä, että kiinnostus sähkö- ja hybridiautoihin kasvaa vähitellen ja tasaiseen tahtiin. Tutkimuksestamme selviää, että jos uuden auton hankinta tapahtuisi tänä vuonna, näiden voimanlähteiden valitseminen olisi erittäin tai melko todennäköistä 42 prosentille suomalaisista. Viime vuonna vastaava luku oli 37 prosenttia, kertoo Kamux Suomen maajohtaja Jani Koivu.

Täysin sähköllä kulkeva auto kiinnostaa erityisesti nuoria, 17–24-vuotiaita aikuisia. Heistä 17 prosenttia päätyisi todennäköisimmin täyssähkövaihtoehtoon, kun taas hybridit kiinnostavat keskimääräistä vähemmän. Kaikissa ikäryhmissä noin puolet suomalaisista hankkisi edelleen bensiinillä kulkevan auton, lukuun ottamatta 45–54-vuotiaita – heistä vain 41 prosenttia valitsisi bensa-auton.

Miksi jää hankkimatta

Tutkimuksesta selviää myös, mistä syistä sähkö- tai hybridiauto voi jäädä hankkimatta.
Korkea hintataso on todennäköisin syy 64 prosentille suomalaisista. Seuraavaksi yleisin syy (39 %) on se, että auton toimintasäde on liian lyhyt omiin tarpeisiin nähden.

Huonosti saatavilla olevat latausmahdollisuudet vaikuttavat myös useiden (37 %) autoilijoiden päätöksiin.

Latausmahdollisuus nousee toimintasädettä tärkeämmäksi tekijäksi 17–24- vuotiaiden sekä 65–70-vuotiaiden ikäryhmissä.

Osa suomalaisista kertoo myös, että sähkö- ja hybridiautojen vikaherkkyys pelottaa ja vaikuttaa näin auton hankkimiseen (28 %). 25 prosenttia kertookin odottavansa vielä sähkö- ja hybridiautojen teknologian kehittymistä.

Moni asia mietityttää

– Autojen erilaiset voimanlähteet kehittyvät nyt nopeasti ja on luonnollista, että autoilijoita pohdituttavat monet seikat. Tärkeintä onkin löytää juuri omaan tarpeeseen sopiva kulkuneuvo. 55 prosenttia suomalaisista kertoo, että heillä ei tällä hetkellä ole sähköauton latausmahdollisuutta kotona, töissä, mökillä tai julkisilla latauspaikoilla. Silloin esimerkiksi kevythybridi voi olla käytännöllinen vaihtoehto bensiinillä tai dieselillä kulkevalle autolle, Koivu sanoo.

– On selvää, että myös autokaupoilla ympäristöystävällisyys painaa vaakakupissa entistä enemmän. 34 prosentille suomalaisista auton vähäpäästöisyydestä on tullut yhä tärkeämpi tekijä, joka vaikuttaa myös tuleviin autovalintoihin. Yhdeksän prosenttia kertoo sen olevan jo erittäin tärkeä asia, joka ohjaa autohankintaa.

Tällä hetkellä täyssähköauto on käytössä kahdella prosentilla suomalaisista ja ladattava hybridiauto kolmella prosentilla suomalaisista. Kevythybridillä taas ajaa viisi prosenttia suomalaisista.

66 prosenttia ajaa bensiinikäyttöisellä ja 23 prosenttia dieselkäyttöisellä ajoneuvolla.
Hybridien ja sähköautojen määrät ovat siis toistaiseksi vielä pieniä polttomoottoriautoihin nähden. Tutkimuksen tulosten pohjalta tähän voidaan odottaa muutosta tulevina vuosina.

Kamuxin teettämän Suomalaiset ja ruotsalaiset autokaupoilla 2023 -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 12–23.1.2022. Kohderyhmänä olivat 17–70-vuotiaat suomalaiset ja ruotsalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat joko yksin tai yhdessä perheenjäsenen kanssa talouden autohankinnoista. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan maan väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1 029 suomalaista ja 1 017 ruotsalaista vastaajaa.

Kamuxin mukaan yhä useampi suomalainen harkitsee käytetyn auton hankkimista

Katso tästä suomalaisten autoilijoiden suosikkilisävarusteet

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Käytettyjen moottoripyörien kauppa historiallisen vahva

Kuva: J. Rinta-Jouppi.

Moottoripyöräkausi on käynnistymässä ja se näkyy vahvasti J. Rinta-Joupin käytettyjen moottoripyörien myyntitilastoissa. Alkuvuonna* ketjun moottoripyörien myynti on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Korkojen nousun ja inflaation vaikutukset moottoripyöräkauppaan ovat selvästi autokauppaa lievemmät.

Kotimainen autoliikeketju J. Rinta-Jouppi Oy tutki käytettyjen moottoripyörien myyntitilastojaan.

Vuoden 2023 alku on ollut kaksipyöräisten myynnin osalta historiallisen vahva. Tammi-, helmi- ja maaliskuussa myytiin liki tuplasti enemmän moottoripyöriä kuin edellisvuoden vastaavina kuukausina.

– Helmi-maaliskuu antoi selvää osviittaa siitä, että motoristikansa on hyvissä ajoin jalkeilla. Moottoripyörät liikkuivat hurjaa tahtia, eikä vauhti näytä olevan lainkaan hidastumassa. Halutuimmat yksilöt myydään nyt ja huhti-toukokuun asiakasryntäykseen olemme pyrkineet valmistautumaan huolella. Tulevana viikonloppuna paikalle odotetaan runsaasti moottoripyöräväkeä, kun Espoossa vietetään Rinta-Jouppi Biken avajaisia, toteaa Rinta-Jouppi Biken vastuumyyjä Jari Koskinen.

Kuluttajien ostovoima on kokenut merkittävän kolauksen korkojen noustessa ja inflaation jyllätessä. Ostovoiman heikkeneminen on automarkkinassa selkeästi nähtävissä, mutta käytettyjen moottoripyörien kaupassa vastaava trendi ei näy samalla tavalla.

– Toisin kuin henkilö- tai pakettiautoja, moottoripyöriä ei yleensä hankita välttämättömyyden vuoksi, vaan pikemminkin vapaa-ajan aktiviteetteihin ja harrastetarkoituksiin. Moottoripyörän ostamiseen varaudutaan yleensä säästämällä rahaa etukäteen, ja niiden keskihinnat ovat henkilöautoja alhaisemmat. Moottoripyörät säilyttävät hyvin arvonsa, ja keväällä hankitusta prätkästä voi saada ajokauden päätyttyä kelvollisen summan myytäessä. Näin ollen taloudellinen riski vähenee ja tekee käytetyn moottoripyörän ostamisesta houkuttelevan vaihtoehdon, kertoo myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni.

Alkuvuoden kysytyimpiä moottoripyörämerkkejä ovat olleet Yamaha, Honda ja Harley-Davidson. Moottoripyörien vastuumyyjä Jari Koskisen mukaan merkkikohtainen kysyntä on ollut kuitenkin yllättävän tasapainoista eikä mikään merkki ole erottunut selvästi muiden yläpuolelle.

– Moottoripyöriä myydään merkeittäin aika tasaisesti. Se on sinänsä yllättävää, koska motoristeja on yleensä kahta eri tyyppiä. On ne, jotka ovat erittäin uskollisia yhdelle tietyn merkin moottoripyörille ja pysyvät uskollisena sille koko elämänsä ajan. Sitten on ne, jotka vaihtavat merkkiä säännöllisesti ja haluavat kokea aina uusia kokemuksia.

*Tilasto kerätty ajalta 1.1.–31.3.2023.

Mp-kauppiaat puoltaa kansalaisaloitetta, joka mahdollistaisi B-kortillisille kevarikortin tietyin ehdoin

Moottoripyöräalalle kaivataan lisää osaajia!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Nesteen uusiutuva diesel Tanskan markkinoille

Kuva: Q8.

Q8:n ja Nesteen strategisen yhteistyön ansiosta raskaan liikenteen yritykset voivat ostaa Neste MY Uusiutuva Diesel -polttoainetta yhdeksältä Q8:n asemalta Tanskassa 17.4.2023 alkaen.

Monet tanskalaisyritykset ovat ottamassa uusiutuvia polttoaineita käyttöön kuljetuksissaan, joskin suuri osa Tanskan yritysten kuljetuksista hoidetaan edelleen fossiilisen dieselin voimin.

Neste on maailman suurin uusiutuvan dieselin tuottaja, ja Nesteen ja Q8 Tanskan välinen yhteistyö auttaa tanskalaisia kuljetusalan yrityksiä vähentämään nykyisen ajoneuvokantansa kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi korvaamalla fossiilinen diesel uusiutuvalla dieselillä.

Aluksi raskas kalusto voi 17.4. alkaen tankata uusiutuvaa dieseliä yhdeksältä asemalta.

Q8:n ja Nesteen välisen yhteistyön tavoitteena on auttaa raskasta liikennettä ympäri Tanskaa vähentämään päästöjään. Neste MY Uusiutuvaa Dieseliä on saatavilla raskaan liikenteen keskeisillä reiteillä eri puolilla Tanskaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Poliisi kohtasi kovaa ylinopeutta vastaan tulleen mopon

Kuva: CvB.

Lauantaina 15.4 illalla poliisipartiota vastaan tuli mopo kovaa ylinopeutta Sonnilantiellä Kokemäellä. Poliisipartio mittasi mopon nopeudeksi 69 km/h ja lähti tavoittamaan mopoa pysäyttääkseen sen.

Mopon kuljettaja ei kuitenkaan pysähtynyt vaan pakeni Viljatien -Peuranpyyntien -Hynsikäntien -Kilkunkierron kautta Haapionkadulle, jossa mopoilija ajoi pyöräteitä pitkin Kauvatsantielle ja sieltä edelleen Käräjätielle ja Tulkkilantielle.

Matka jatkui edelleen kevyen liikenteen väyliä pitkin ja lopulta mopoilija löytyi Pussonraitin metsästä.

Pakomatkan aikana mopoilija teki useita rikkeitä – ajoi pakollinen pysäyttäminen liikennemerkistä läpi pysähtymättä sekä kuljetti mopoa ylinopeutta vastaantulevien kaistaa käyttäen.

Tapahtuman jälkeen kuljettaja kuulusteltiin ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä mopoon tehdyt muutokset tekivät moposta moottoripyörän.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Näin suomalaisen autonhoitomerkin nimi syntyi 60 vuotta sitten!

Kuva: Korrek.

Suomalainen Korrek-merkki on hyvinkin tuttu merkki autoilijoiden keskuudessa. Merkin tarina alkoi vuonna 1963, jolloin Korrek-ruosteenestoaineet tulivat markkinoille.

Autonhoitotuotteiden kehitys on alusta asti mukaillut kuluttajien tarpeita ja tänä päivänä Korrek keskittyy helppoon ja laadukkaaseen autonhoitoon niin itse tehtynä kuin palveluna ostettuna, Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla.

Tuotenimi Korrek muodostuu sanoista KORroosion- ja RuosteenEstoKemikaalit.

Vuonna 1965 lanseerattiin ensimmäinen Korrek-autovaha. Kotimainen tuotekehitys tuotti heti tulosta: Korrek Autovaha voitti ensimmäisen suomalaisen autovahatestin, joka julkaistiin Tekniikan Maailma -lehdessä vuonna 1967. Tämän jälkeen testivoittoja on kertynyt vuosien varrella kymmeniä.

Kuluttajakäyttäytymisen muutos näkyy vahvasti tuotekehityksessä

1970-luvulle asti autonhoitotuotteiden jakelusta vastasivat pääasiassa huoltoasemat ja varaosaliikkeet. 1970-luvulla muovin ja vinyylin käyttö autoissa lisääntyi. Luonnollisesti niiden puhdistukseen ja hoitoon tarvittiin omat aineensa. Vuonna 1973 lanseerattiin Korrek Sisäpesu ja jälleenmyyjäverkostoa laajennettiin myös päivittäistavaraliikkeisiin.

Lue lisää: Autonhoitoalalle uusi palveluketju

1980-luvulla autoja huollettiin ja korjattiin vielä yleisesti itse. Tämä näkyi myös Korrek-tuotesarjan valikoimassa: vahojen ja pesuaineiden lisäksi tarjolla oli useita tee-se-itse-tuotteita, kuten Korrek Jäähdytinpesu, Korrek Jarru- ja kytkinneste sekä Korrek Servol.

1990-luvun alkupuolella autonhoitotuotteet muuttuivat ja kehittyivät voimakkaasti, Korrek-tuotteet mukaan lukien. Edellisellä vuosikymmenellä autojen konepesu oli yleistynyt selvästi, joten Korrek-sarja laajeni konepesuaineisiin. Vastaavasti ensimmäisistä Korrek-tuotteista, ruosteenestoaineista, oli aika luopua.

2000-luvulla erilaiset autonhoitotarvikkeet tekivät Suomen tunnetuimmasta autonhoitosarjasta entistäkin monipuolisemman. Uutuuksia olivat mm. Korrek Keinosäämiskä, Korrek Kiillotusliina sekä Korrek Vanneharja.

2010-luvulla autonhoidossa tapahtui käänne ja autonhoitoon käytetty aika vähentyi. Oli siis aika vastata muutokseen luomalla entistä helppokäyttöisempiä tuotteita. Syntyi uusimpaan käytössä olevaan teknologiaan pohjautuva TFC-pinnoite ja sen myötä täysin uusi tuotesarja Korrek Pro. Korrek Pro -sarjan ohutkalvopinnoiteteknologia avasi mahdollisuuden myös vientikauppaan. Tänä päivänä Korrek-tuotteita myydään lisäksi mm. Keski-Euroopassa, Pohjoismaissa ja Japanissa.

Lue lisää: Monipuoliset autonhoitopalvelut tarjolla Helsinki-Vantaan lentokentällä asioiville ja matkustajille

Vuonna 2022 Korrek-tuotemerkki laajeni käsittämään kattavan autonhoitopalveluja tarjoavan Korrek Pro Center -franchisingketjun. Korrek Pro Center autopesulat tarjoavat monipuolisia autonhoidon palveluja pesusta ja pinnoituksesta tuulilasinvaihtoon. Tavoitteena on luoda kaikkia suomalaisia autonhoitajia palveleva valtakunnallinen Korrek Pro Center -ketju.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

Suomeen kaavaillaan valtakunnallista sähköisen ammattiliikenteen julkista latausverkostoa

Kuva: Plugit.

Plugit Finland aloittaa toukokuussa 2023 Suomen ensimmäisen sähköiselle ammattiliikenteelle tarkoitetun julkisen latausaseman rakennustyöt Tampereen Viinikassa. Latausasema palvelee sähköistä jakelu- ja runkoliikennettä sekä kevyempää ammattiliikennettä.

Vastaavia kohteita on suunnitelmissa toteuttaa tämän ja ensi vuoden aikana noin kaksikymmentä eri puolille Suomea. Tavoitteena on rakentaa valtakunnallinen sähköisen ammattiliikenteen latausverkosto.

Latausaika 10 – 35 minuuttia

Tampereen keskeisen sijainnin lisäksi maine teknologiapainotteisena edelläkävijäkaupunkina puolsi Suomen ensimmäisen julkisen ammattiliikenteen latausaseman sijoittamista. Viinikka puolestaan sijaitsee kaupungin sisääntuloväylän varrella lähellä logistiikka-alueita ja tavaraliikenteen terminaaleja.

– Ammattiliikenne tulee kokonaisuutena sähköistymään huomattavasti nopeammin kuin henkilöautot. Tampere ja sen kehyskunnat kehittyvät vauhdilla ja tästä sijoituspaikasta pääsemme tukemaan niin lähi- kuin runkologistiikan sähköistymistä. Meille ensimmäisen ammattiliikennettä palvelevan julkisen latausaseman rakentaminen tänne oli luonteva päätös, kertoo Plugitin ammattiliikenteen latausliiketoiminnasta vastaava Tuomas Mäkelä.

– On todella hienoa, että tiiviillä eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä on päästy tilanteeseen, että ensimmäinen julkinen ammattiliikenteen latauspaikka rakennetaan juuri Tampereelle. Paikka on keskeinen niin kaupungin kuin valtakunnallisestakin näkökulmasta ja se tukee raskaan liikenteen ja jakeluliikenteen sähköistymistä ja Tampereen kaupungin ympäristö- ja hiilineutraaliustavoitteita, tiivistää projektipäällikkö Mika Kulmala Tampereen kaupungilta.

Asema toimii pääasiassa varausperiaatteella, joka on ammattiliikenteen ajosuunnittelun näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää. Latauslaitteet mahdollistavat 360 kW:n lataustehon, jonka ansiosta pysähdyksen pituudeksi jää ajoakun koosta ja ominaisuuksista riippuen vain 10–35 minuuttia. Latausaseman yhteyteen rakennetaan myös oma energiavarasto sähköverkon tasapainottamiseksi, toimintavarmuuden parantamiseksi ja kustannustehokkuuden lisäämiseksi.

Vihreä siirtymä vaatii rohkeita tekoja

Sähköinen liikenne on ottanut viime vuosina nopeita edistysaskelia, mutta vihreä siirtymä edellyttää myös ammattiliikenteen ja erityisesti raskaan liikenteen sähköistämistä tieliikennepäästöjen vähentämiseksi.

Suomessa ei toistaiseksi ole raskaan liikenteen julkista latausinfrastruktuuria. Raskaan liikenteen latausasemat ovat sähköistä kalustoa käyttävien kuljetusliikkeiden omistuksessa ja ne ovat sijoitettuna omille varikoille tai toimitilojen yhteyteen.

Joillakin julkisilla latauspisteillä voisi lataustehon puolesta ladata raskaita ajoneuvoja, mutta latauspisteiden sijoittelun ja mitoituksen takia tämä ei käytännössä ole mahdollista.

Julkinen latausverkosto on tärkeä etenkin pienille yrityksille, joilla ei ole mahdollisuuksia toteuttaa kannattavalle liiketoiminnalle tärkeää hajautettua latausverkostoa.

Kattava julkinen latausverkosto tuo muun muassa lisää vaihtoehtoja reittisuunnitteluun ja saatavilla olevan kaluston monimuotoiseen hyödyntämiseen, niin isoille kuin pienillekin toimijoille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Päivän huoltoasema: Porin Isolinnankadun Esso

Kuva: Voitto Niemelä, Satakunnan museo.

Oheinen Esso-huoltoasema Porin Isolinnankatu 9 kohdalla on todennäköisesti kuvattu 1960-luvulla.

Kuvan otti Voitto Niemelä ja se kuuluu Satakunnan museon kokoelmiin.

Kuvassa auton luona on kaksi huoltamon työntekijää. Toinen tankkaa ja toinen puhdistaa tuulilasin. Tankattavan auton merkki ja malli ei ole tiedossa.

Taustalla autoilija laittaa autonsa katolle isoja tynnyreitä. Auto on luultavasti Volvo Amazon.

Päivän huoltoasema: Uudenkaupungin Nestor Salmisen Ruokolanjärven Esso

Päivän huoltoasema: Helsingin Töölöntorin Shell 1930-luvulla

Päivän huoltoasema: Porin Yrjönkadun Shell

Päivän ralliauto: Hieman harvinaisempi Renault 5 Turbo

Kuva: CvB.

Mobilian Rallimuseo avautui vuonna 2016. Silloin esillä oli Didier Auriolin entinen B-ryhmän Renault 5 Turbo.

Renault 5 Turbo esiteltiin Brysselissä tammikuussa 1980. Auto oli tarkoitettu ennen kaikkea rallikäyttöön. Sääntöjen mukaan tehdas valmisti siitä kuitenkin myös katuversion.

Lue myös: Päivän ralliauto: Kyllä edustusautoillakin on ajettu rallia

Normaalista Renault 5:stä poiketen turboversion moottori on auton keskellä ja auto on takavetoinen. Ratkaisu oli vastaus keskimoottorisen Lancia Stratoksen menestykseen.

Kuva: CvB.

Katuversiossa on noin 160 hevosvoimainen moottori. Tässä B-ryhmän Tour de Corse -ralliversiossa on tehoa 265 hevosvoimaa. Moottori on nelisylinterinen 1,45-litrainen.

Lue myös: Päivän ralliauto: Tämä merkki on vain kerran ollut Jyväskylän Suurajojen ykköspaikalla

Renault 5 Turbo -mallia valmistettiin neljän vuoden aikana kaikkiaan hieman yli 3 500 kappaletta.

Kuvan malli on vuodelta 1983.

Auton omistivat 2016 Jukka Suvisalmi ja Timo Viitala.

Tekstin lähde: Rallimuseon esittelyteksti.

Lue myös: Päivän ralliauto: Kansanautostakin tehtiin voittoauto!

Elias Niskanen hakee toista SuperCars GT4 Iberia ratasarjan mestaruutta

Kuva: Lema Racing.

Vuonna 2022 pitkän autourheilu-uransa ensimmäiset kansainväliset Mestaruutensa voittanut kuopiolainen Elias Niskanen, 22, jatkaa Espanjassa ja Portugalissa ajettavassa SuperCars Iberia GT4 ratasarjassa.

Sarjan neljä kilpailuviikonloppua ja yhteensä kahdeksan osakilpailua tulee tarjoamaan huikean jännitysnäytelmän niin hallitsevien mestareiden kuin muun yli 20 GT4-autokunnan kesken.

Elias Niskanen jatkaa slovenialaisen Mestaruustiimi Lema Racingin kuljettajana ja jakaa ajovuoron uuden tiimikaverinsa, portugalilaisen Nuno Piresin, 40, kanssa.

Lue myös: Elias Niskanen voitti Iberia SuperCars GT4-mestaruussarjan!

Koska vuoden 2022 tiimikaveri Manuel Giao perusti oman tiimin ja sarjaan on muutenkin ilmoittautunut ennätysmäärä autoja niin toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Portugalin Portimaon F1-radalta käynnistyvällä kilpailukaudella tullaan näkemään erittäin kovatasoista kilpailua paremmuudesta.

– Talven ajan olin kahden tulen välissä kun Manuel Giao halusi minut ajamaan tiimikaverinaan hänen omassa uudessa Mercedes AMG GT4-tiimissä ja vastaavasti slovenialainen Lema Racing halusi kiinnittää minut portugalilaisen Nuno Piresin tiimikaveriksi. Koska päätös oli minun niin pitkään mietittyäni päädyin jatkamaan tutussa tiimissä. Näin samalla nähdään kumpi meistä hallitsevista mestareista on parempi, minä vai Giao, Niskanen kertoo.

Lue myös: Elias Niskanen toiseksi nopein SuperCars GT4 Iberia ratasarjan Estorilin finaaliviikonlopun avauksessa

Niskasen uusi tiimikaverini on voittanut kaksi GT-mestaruutta vuosisadan vaihdossa. Sen jälkeen hän piti 13 vuotta taukoa kunnes vuonna 2019 palasi kilpailutoimintaan ja on sen jälkeen juhlinut ajamiensa kilpasarjojen hopeasijoja.

SuperCars GT4 Iberia ratasarja koostuu neljästä kilpailuviikonlopusta, joissa jokaisessa ajetaan kaksi tunnin mittaista harjoitusta, kahdet 15 minuutin mittaiset aika-ajot sekä kaksi 45 minuutin mittaista osakilpailua, jonka puolivälissä on suoritettava pakollinen kuljettajan vaihto.

SuperCars GT4 Iberia kilpailukalenteri 2023

  • 06.-07.05.2023 – Portimao (Portugali)
  • 10.-11.06.2023 – Jarama (Espanja)
  • 20.-21.10.2023 – Jerez (Espanja)
  • 25.-26.11.2023 – Estoril (Portugali)

 

Lue myös: Elias Niskanen tuplavoittoon Iberia SuperCars ratasarjan Portugalin kilpailuviikonlopussa

Hätäkeskukseen ilmoitettiin holtittomasta ajosta

Poliisi9
Kuva: CvB.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Joensuussa Yläsatamakadulla 15.04.2023 kello 20.34 aikaan.

Hätäkeskukseen oli ilmoitettu holtittomasta ajosta.

Poliisipartio tavoitti auton ja kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen ylittävää promillelukemaa.

Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //