Koti Blogi Sivu 589

Sveitsiläinen yritys tilasi kerralla tuhat sähkökuorma-autoa!

Kuva: Mercedes-Benz.

Liikenteen sähköistyminen etenee parhaillaan voimakkaasti kuljetusyrityksissä. Tuoreimpana osoituksena tästä on sveitsiläisen rakennustarvikevalmistaja Holcimin tilaus tuhannesta Mercedes-Benz eActros 600 -sähkökuorma-autosta.

Kyseessä on mallin suurin yksittäinen tilaus lokakuussa 2023 tapahtuneen ensiesittelyn jälkeen.

Autoja aiotaan käyttää vaativiin rakennusmateriaalien, esimerkiksi sementin kuljetuksiin. Holcimin tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä 30prosenttia yhtiön kalustosta tai hankintasopimuksista on täysin päästöttömiä.

Yli 600 kWh:n akkukapasiteetti mahdollistaa autoille jopa 500 kilometrin toimintamatkan ilman välilatauksia. Lataustauot suunniteltuina autoilla voidaan ajaa yli 1000 kilometrin päivämatkat.

Mercedes-Benz eActros 600 -sähkökuorma-autoa kuumotettiin Espanjan helteissä

Toinen eActros 600:n valtti on suunnitteilla oleva megawattilataus (MCS). Autoihin voidaan tilata sen vaatima esiasennus, joka voidaan ottaa käyttöön heti kun MCS-teknologia tulee saataville. Tällöin eActros 600:n akut voidaan ladata 20–80 prosentin varaustasoon noin 30 minuutissa.

Mercedes-Benz eActros 600:n sarjatuotanto käynnistyy tämän vuoden lopulla. Rekkaveturien lisäksi saatavilla on myös muita alustavaihtoehtoja, joille voidaan rakentaa erilaisia sähköisen hyötyliikenteen sovelluksia. Nyt tuotannossa on noin 50 ajoneuvon esisarja, jonka autoja testataan myös jokapäiväisessä liikenteessä yhteistyössä Mercedes-Benz Trucksin asiakkaiden kanssa.

Ensimmäiset Mercedes-Benz eActros 600 kaupat Suomen markkinoille on jo tehty. Ensimmäisenä omasta hankinnastaan ehti ilmoittamaan PostNord. PostNordin tilaama auto tulee Vantaan ja Turun terminaalien väliseen liikenteeseen kuluvan vuoden lopulla.

Lue myös

Täyssähkökuorma-autolla 500 kilometriä ilman välilatauksia

Logistiikkayritys tilaa sata Mercedes-Benzin pitkän matkan sähkörekkaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Vastaan tulleen auton valot häikäisivät — auto törmäsi jalankulkijaan!

Kuva: CvB.

Joensuun poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän 4.2.2024 klo 18.30 aikaan Joensuun Ahvenisentielle. Tehtäväilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt jalankulkijaan.

Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että henkilöauto oli lähestynyt Enon suunnasta kohti Ahvenista samansuuntaisesti jalankulkijan kanssa.

Auton kuljettaja oli kertomansa mukaan häikäistynyt vastaantulevan liikenteen valoista, törmäten jalankulkijaan. Sekä törmänneen auton, että vastaan tulleen ajoneuvon kuljettajat olivat välittömästi menneet auttamaan jalankulkijaa.

Tapahtuma aikaan sää oli pimeä ja lumisateinen. Tapahtumapaikan tie on valaisematon ja tapahtumapaikalla vallitsee 80 km/h nopeusrajoitus.

Törmäyksessä loukkaantunut jalankulkija toimitettiin ambulanssilla tarkastukseen Joensuun keskussairaalalle.

Poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei epäillä olleen osuutta tapahtumiin.

Lue myös

Aurinko häikäisi autoilijaa — jalankulkija loukkaantui vakavasti

Hämeenlinnassa kaksi suojatieonnettomuutta vuorokauden aikana — molemmilla sama syy!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Keskikokoinen täyssähköinen katumaasturi alle 35 000 euroa!

Kuva: KGM.

KGM tuli Suomen markkinoille viime vuonna, joten se saattaa olla monelle autoilijalle vielä tuntematon. Taustalla on kuitenkin tuttu merkki, sillä KGM on vuodesta 1954 maastureita ja katumaastureita valmistaneen SsangYongin uusi nimi. Syyskuussa 2022 SsangYong yhdistyi niin ikään eteläkorealaiseen KG Groupiin, joka antoi KG Mobilityn nimen valmistamilleen autoille.

Jatkossa konsernin autojen merkki on yksinkertaisesti KGM, mikä on monelle paljon helpompi omaksua ja lausua kuin aiempi SsangYong, todetaan maahantuojan tiedotteessa.

Kuva: KGM.

Suomessa KGM Korando e-Motionin hinnat alkavat nyt 34 390 eurosta. Se on yksi markkinoiden edullisimmista sähköautoista tarjoten keskikokoisen katumaasturin tilat ja ominaisuudet pikkukatumaasturin hinnalla.

Kookas sähköauto

Uusi KGM Korando e-Motion sijoittuu markkinoilla suomalaisten sähköauto-ostajien suosikkiluokkaan. Keskikokoisten katumaasturien joukossa kilpaileva Korando e-Motion on melkein 4,5 metriä, 1,87 metriä leveä ja 1,63 metriä korkea, joten autossa on hyvät tilat matkustajille ja heidän tavaroilleen. Suuri maavara auttaa liikkumaan, vaikka tie olisi huonokuntoisempi tai sitä ei olisi vielä aurattu.

Kuva: KGM.

Matkustajien mukavuutta lisää esimerkiksi takapenkin selkänojan kallistuksen säätö. Lähes kokonaan suurlujuusteräksestä rakennettu kori on tiedotteen mukaan vankka ja turvallinen, mitkä molemmat lisäävät omalta osaltaan mukavuutta. Tavaratila on 551 litraisena kookkaampi kuin monissa suuremmissa autoissa. Lisäksi jarrullinen perävaunupaino on 1 500 kiloa.

Matkustajat nauttivat myös korkeatasoisesta vakiovarustelusta, johon kuuluu kaksialueinen ilmastointilaite. Vakiona on myös ilmalämpöpumppu, mikä on sähköautoissa erityisen tärkeä, sillä se säästää energiaa kylmällä ilmalla.

Tasapainoinen kokonaisuus

Korando e-Motionissa on edessä 152 kilowattia (207 hv) ja 339 newtonmetriä kehittävä kestomagneettitahtimoottori. Sen avulla auto kiihtyy nollasta sataan kahdeksassa sekunnissa ja huippunopeus on rajoitettu 156 km/h.

Kuva: KGM.

Moderniin tyyliin autossa on sähköinen käsijarru ja ajaja voi valita mieleisen neljästä ajotilasta. Normaaliksi voidaan laskea Comfort, jonka lisäksi on urheilullista ajotapaa suosiva Sport. Taloudellisuutta korostava kytkee Eco- tai Eco+ -ajotilan. Energiaa ajoakkuun lataavan regeneraation voi säätää ohjauspylvään siivekkeistä neljään voimakkuuteen. Lievimmällä auto rullaa vapaasti ja voimakkaimmalla voidaan ajaa lähes kaiken aikaa jarrupolkimeen koskematta.

Korando e-Motionissa ajoakun energiasisältö on 61,5 kilowattituntia, josta on käytössä 55,3 kilowattituntia. KGM on halunnut pitää ajoakun koon kohtuullisena, minkä ansiosta auto on omamassaltaan 1 765 kiloisena sähköautoksi varsin kevyt. Ajoakun saa ladattua pikalatauksella (100 kW) 20 prosentin tasosta 80 prosenttiin 33 minuutissa. Kotilatausta varten on 6,6 kilowatin tehoinen sisäinen yksivaihelaturi.

Yhdistetty WLTP-toimintamatka on 340 kilometriä ja kaupunkiajossa 498 kilometriä.

Paljon autoa pienellä hinnalla

KGM on harkinnut auton varustelun tarkkaan. Esimerkiksi pyörät ovat 17-tuumaiset. Tavallista pienemmällä koolla saadaan lisää toimintamatkaa ja alennetaan auton käyttökustannuksia. Käyttöä puolestaan helpottavat muun muassa avaimeton lukitus ja peruutuskamera. Myös mukautuva vakionopeudensäädin, kaukovaloavustin ja monipuolinen kuljettajaa avustavien järjestelmien paketti löytyvät Korando e-Motionista.

Modernissa ohjaamossa ajajan edessä on kolmiulotteisen vaikutelman antava 12,3-tuumainen digitaalimittaristo. Kojelaudan keskellä on Crystal-varustetasossa 8-tuumainen kosketusnäyttö.

Kuva: KGM.

KGM Korando e-Motion Crystalin uusi 3 600 euroa alempi hinta on nyt 34 390 euroa, millä se on yksi markkinoiden edullisimmista sähköautoista. Lisäksi Korando e-Motionin takuu on erittäin houkutteleva 7 vuotta tai 150 000 kilometriä.

Mikäli haluaa vielä enemmän ylellisyyttä, voi valita 40 990 euroa maksavan Quartzin. Siinä on lähes hengästyttävän pituinen vakiovarusteluettelo, jossa ovat Crystalin varusteiden lisäksi mm. navigointi, lämmitettävä ohjauspyörä, langaton latausalusta, pysäköintitutkat edessä ja takana, poistumisavustin ja tummennetut takaikkunat.

Lue myös

SsangYong-autot saivat uuden nimen — uusi mallisto on täyssähköinen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Palohälytin paljasti pyörävarkaan!

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Sunnuntai aamuna kello 9.00 aikaan, sai pelastuslaitos tehtäväksi mennä tarkastamaan Lahden Mukkulassa sijaitsevan kerrostalon varastotiloista tulevaa palohälytystä.

Paikalla pelastuslaitos totesi, että joku oli yrittänyt avata pyöräkellarissa olevien polkupyörien lukkoja mahdollisesti kulmahiomakoneella, jolloin työskentelystä tullut savu oli laukaissut hälyttimen.

Polkupyörävarkaan teko oli keskeytynyt ja lattiassa olevista verijäljistä päätellen, oli varas myös loukannut itseään.

Partio pystyi seuraamaan verijälkiä taloyhtiössä sijaitsevan asunnon ovelle. Asunnosta ei tultu avaamaan ovea, joten asunto tarkastettiin huoltomiehen avustuksella.

Asunnossa ei ollut henkilöitä paikalla, mutta asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä varkauden yritys.

Lue myös

Poliisi löysi varastettujen pyörien varaston!

Poliisi otti kiinni useita kymmeniä polkupyöriä varastaneen miehen

Äiti huomasi tyttärensä pyörän varkaan hallussa!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

MP 24 -messut houkutteli nuorisoa paikalle

Kuva: Messukeskus.

Pohjois-Euroopan suurimmat moottoripyörämessut MP 24 -messut päättyi tänään hyvissä tunnelmissa.

Messuilla vieraili kolmen päivän aikana 52 000 kävijää, joista entistä suurempi joukko oli nuoria mopoharrastajia. Heidät messuille toi uusi MP Jonnela, joka sai hyvän vastaanoton.

MP 24 -messut oli hyvä kaupallinen tapahtuma ja moottoripyörien maahantuojat olivat tyytyväisä myyntiin. Sähköavusteiset polkupyörät kiinnostivat ja VM MP Motoball -turnaus sai katsomot innostumaan. MP 24 Moottoripyörämessut järjestettiin perjantaista sunnuntaihin 2. – 4.2.2024 Helsingin Messukeskuksessa.

MP 24 -messuilla oli edustettuina kaikki tärkeimmät ja suurimmat moottoripyörämerkit uutuusmalleineen sekä entistä enemmän sähköavusteisia polkupyöriä, mönkkäreitä ja mopoja. Nyt ensimmäistä kertaa MP-messuilla on nuorille suunnattu oma MP Jonnela -alue, jossa on esillä noin 100 nuorten tuunaamaa menopeliä.

Petrol Circus Custom Bike Show’ssa kisattiin neljässä luokassa. Palkinnot jaettiin lauantaina ja tuomariston valinta oli Lassa Sundbergin Husqvarna V-Twin 1923 ja näyttelyn paras pyörä Rasmus Leibin Kawasaki Z1000 Turbo.

”Nuorten moottoripyöräharrastuksen esille tuominen MP Jonnelassa sai paljon kiitosta. Tapahtuman jälkeen tehtävät kävijäkyselyt kertovat tarkemmin, kuinka paljon MP-messujen keski-ikä laski, mutta aivan selkeästi oli liikkeellä entistä enemmän nuorempaakin porukkaa. Tapahtuman uusi sijoitus pelitti myös hienosti ja tuki kaupallisuutta. Nyt kävijöiden suosimana lauantaina ei tullut isoja ruuhkia ja tungosta, vaan moottoripyöriin päästiin tutustumaan entistä paremmin. Porukkaa toki oli messuilla paljon”, kertoo projektijohtaja Niko Kantola Messukeskuksesta.

”Motoball-turnaukset järjestettiin nyt toista kertaa. Selkeästä laji innostaa motoristeja entistä enemmän. MP Jonnela ja MP Motoball nähdään varmasti myös ensi vuonna”, lupaa Kantola.

Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Jarkko Tuomisto on korostanut MP-messujen roolia moottoripyöräkauden ja -myynnin kick-offina. Hyviä myyntilukuja kerrottiinkin usealla osastolla.

”Kaupallisuus on ollut kohdillaan ja hallipohjan muutos on tuonut motoristeja tasaisesti osastolle. Messuja on kehitetty oikeaan suuntaan ja uskon, että yrityksetkin ovat tehneet toiminnassaan hyviä muutoksia. Suuntana on kaupallisuuden lisääminen ja siinä ollaan onnistuttu”, kertoo Tuomisto.

”MP Jonnela toi messuille paljon nuoria, mutta osastollamme on liikkunut pääasiassa motoristeja, joilla on aito kiinnostus uuden moottoripyörän ostoon.”

Pohjois-Euroopan suurimmat moottoripyörämessut MP 25 järjestetään perjantaista sunnuntaihin 31.1.–2.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa. MP-messut järjestää vuosittain Messukeskus Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston toimeksiannosta. Petrol Circus Custom Bike Show on osa MP-messuja.

www.mpmessut.fi

Lue myös

Talouden synkkä vuosi 2023 kuritti moottoripyöräkauppaa vain hellästi

Tiedätkö minkälaista moottoripyörää saa ajaa A2-luokan ajokortilla?

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Kia teki vuonna 2023 uuden myyntiennätyksen Euroopassa

Kuva: Kia.

Kia saavutti ennätyksellisen myyntimäärän Euroopassa vuonna 2023. Euroopassa autoalan lukuja raportoivan ACEA:n tilastojen mukaan Kian kokonaismyynniksi EU:n, EFTA:n ja UK:n alueella kirjattiin 572 297 autoa. Edelliseen vuoteen verrattuna luku tarkoittaa 5,4 prosentin kasvua ja tämän turvin Kian markkinaosuudeksi Euroopassa muodostui vahva 4,5 prosenttia.

Sähköistettyjen autojen kysyntä kasvaa

Sähköistettyjen mallien, eli hybridien, ladattavien hybridien sekä täyssähköautojen luvuissa oli kasvua 9 prosenttia. Näiden myyntimääräksi kirjattiin 217 145 kappaletta, mikä tarkoittaa 37,9 prosentin osuutta koko myynnistä. Tämä on ennätyksellinen osuus ja sen odotetaan jatkavan kasvuaan uusien sähköautomallien, kuten Kia EV9:n myötä.

Yksittäisistä malleista Kia Sportage oli selkeästi suosituin myynnin asettuessa 165 354 kappaleeseen. Toiseksi suosituimpana tuli Ceed-malliperhe 87 246 kappaleella ja kolmantena vuonna 2022 esitelty toisen sukupolven Niro 73 582 kappaleen myynnillä.

Täyssähköautojen osuudessa nähtiin 22,7 prosentin kasvu ja myynniksi kirjattiin 80 999 kappaletta. Tästä uuden Niro EV:n osuus oli lähes puolet 40 074 kappaleella perässään Kia EV6 36 195 kappaleen myynnillä. Myöhäisestä myynninaloituksesta huolimatta uuden lippulaivamalli EV9:n myyntiä kertyi 2 843 kappaletta ja e-Souleja lähti liikenteeseen 1 887 yksilöä.

Eurooppa osana globaalia kasvua

Vuosi 2023 oli Kialle menestyksekäs myös globaalilla tasolla. Merkin kokonaismyynniksi kirjattiin uuteen ennätykseen oikeuttavasti lähes 3,1 miljoonaa kappaletta. Edelliseen vuoteen verrattuna tässä oli kasvua 6,3 prosenttia ja Euroopan osuus globaalista myynnistä oli 18,5 prosenttia. Alkaneen vuoden globaali myyntitavoite Kialle on 3,2 miljoonaa yksilöä.

Zilinan tehdas uuteen tuotantoennätykseen

Slovakian Zilinassa sijaitsevalta Kian Euroopan tehtaalta rullasi viime vuonna ulos yli 350 000 autoa. Luku on uusi ennätys ja kasvua vuoteen 2022 verrattuna tässä on 12 prosenttia. Zilinassa valmistetaan Kia Sportagea ja Ceed-malliperhettä, joista ensimmäisen osuus tuotannosta oli noin 60 prosenttia.

Kia Slovakia valmisti viime vuoden aikana myös yli 507 000 moottoria konsernin käyttöön. Edelliseen vuoteen verrattuna luvussa on kasvua yli 10 prosenttia. Vuoden 2023 aikana moottoreiden valmistuksessa juhlistettiin myös seitsemännen miljoonan moottorin valmistumista kyseiseltä tehtaalta.

Valikoima laajenee

Kia tähtää tulevaisuudessakin vahvistamaan ja vakiinnuttamaan asemaansa sähköautomarkkinassa. Osana tätä on asiakkaille parhaan mahdollisen palvelun ja tuotekokemuksen tarjoaminen.

Uusien henkilöautomallien lisäksi Kia esitteli tammikuun alussa täysin uutena tuoteryhmänä sähköisten hyötyajoneuvojen tuoteperheen, joka kulkee nimellä PBV.

Kaiken toiminnan tavoitteena on kannattava kasvu ja vastuullisten liikkumispalveluiden tarjoaminen mahdollisimman monelle kohderyhmälle.

Lue myös

Kia teki globaalin myyntiennätyksen 2023

Naisten Vuoden Auto -finalistit julkistettu — mukana viisi autoa

Autotoday testasi: Kia Niro – vain yksi kivi hiertää kengässä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Talouden synkkä vuosi 2023 kuritti moottoripyöräkauppaa vain hellästi

Kuva: Clas von Bell.

Viiden perättäisen kasvuvuoden jälkeen moottoripyörien ensirekisteröinnit taittuivat Suomessa 6,9 prosentin laskuun vuonna 2023. Parhaiten kaupaksi kävivät isommat ja kalliimmat pyörät. Euroopassa kasvu jatkui edelleen reippaana.

”Maahantuojat ja myyjät näkevät pienen notkahduksen torjuntavoittona, sillä yleisen taloustilanteen synkeys olisi voinut säikäyttää ostajat kaupoista rumemmankin luvun verran. Koronavuodet kirittivät moottoripyöräkaupan reippaaseen kasvuun, joten nyt nähtiin kohtuullinen korjausliike”, kuvailee Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Jarkko Tuomisto.

Uusia moottoripyöriä rekisteröitiin viime vuonna 3538 kappaletta (3800 kpl vuonna 2022). Edellisistä vuosista poiketen parhaiten kävivät kaupaksi isommat ja kalliimmat moottoripyörät, mikä Tuomiston mukaan kertoo moottoripyöräilyn vahvasta roolista nimenomaan vapaa-ajan harrastuksena.

Viime vuoden notkahduksesta huolimatta moottoripyöräkauppiaat suhtautuvat alkavaan kauteen odottavin mielin. Moottoripyörähankintaa harkitseville positiivinen viesti on se, että kaikenkokoisten moottoripyörien saatavuus on varsin hyvällä tasolla.

”Korkojen nousun pysähtyminen antaa positiivista signaalia, joka vaikuttaa koko talouden läpi aina moottoripyörän hankinnan rahoitukseen asti. Vaikka mittausten mukaan kuluttajaluottamus on vielä heikolla tasolla, tunnelma on Tilastokeskuksen mukaan parantunut hieman vuoden takaisista pohjalukemista”, Tuomisto sanoo.

Euroopassa moottoripyöräilybuumi ei osoita jäähtymisen merkkejä

Euroopan moottoripyörävalmistajien liiton ACEMin mukaan uusien moottoripyörien rekisteröinnit viidellä Euroopan suurimmalla markkina-alueella (Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja Yhdistynyt kuningaskunta) kasvoivat peräti 11,8 prosenttia vuonna 2023.

”Kasvuluvuista voi tulkita, että moottoripyörät ovat vakiinnuttaneet asemansa arjessa, kun ihmiset etsivät näppäriä kulkupelejä jokapäiväiseen liikkumiseen suurkaupungeissa”, Tuomisto kertoo.

MP-messut kauden kick-off

Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaosto on MP 24 -messujen toimeksiantaja. Kaikkien aikojen suurimmat MP 24 -messut järjestetään 2. – 4.2.2024 Helsingin Messukeskuksessa ja edustettuna ovat kaikki merkittävimmät moottoripyörämerkit.

”MP-messujen rooli kauden kick-offina on merkittävä. Tarjolla on kaikkien aikojen suurimmat alan messut Suomessa, ja myyjillä on kova motiivi aloittaa kauden myynti hyvillä lukemilla. Nuorille on paljon tilaa harrastajien joukossa, joten MP-messujen vahvistunut tarjonta nuorten kuskien suuntaan on tärkeä aloite”, toteaa Tuomisto.

Lue myös

MP 24 -messut panostaa nuoriin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Sähköistymisen kasvu hidastumassa

Kuva: Antti Järveläinen.

Täyssähköautojen osuus uusien autojen rekisteröinneistä jäi tammikuussa viime vuoden lukemia pienemmäksi, noin 24 prosenttiin. Viime vuonna hieman yli kolmannes ensirekisteröidyistä autoista oli täyssähköautoja.

Viime vuonna rekisteröitiin poikkeuksellisen paljon täyssähköautoja, sillä tilauskannassa oli paljon jo aiemmin tilattuja sähköautoja, joiden tuotantoa komponenttipula hidasti.

Viime vuonna kilpiin päätyi paljon tilauskannassa olleita sähköautoja, joille oli haettu kotitalouksille suunnattua 2 000 euron hankintakannustetta. Täyssähköisten henkilöautojen hankintatuen hakuaika päättyi vuoden 2022 lopussa.

”Täyssähköautojen rekisteröintien ennakoidaan tänä vuonna kasvavan viime vuotta maltillisemmin, sillä sähköautojen osuus uusien autojen tilauksista ei viime vuonna kasvanut samaan tahtiin kuin osuus rekisteröinneistä”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Lue myös

Käytettyjen autojen kauppaa käytiin tammikuussa vilkkaasti

Rekisteröinti: Uusien autojen kauppa vielä nihkeää tammikuussa, kevään aikana odotetaan kasvua

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Peugeotin uusi hyötyajoneuvomallisto nyt hinnoiteltu ja myynnissä

Kuva: Peugeot.

Peugeotin uudet hyötyajoneuvot kuljettavat tavaroita ja ihmisiä – uusi mallisto nyt myynnissä.

Peugeotin koko hyötyajoneuvomallisto on jatkossa täyssähköinen.

Crew-Cab-mallit Peugeotin erityisominaisuus

Uudistuneet Peugeot E-Partner ja E-Expert ovat saatavilla jatkossakin Suomessa vähemmän tunnettuna Crew-Cab-versiona. Molemmissa malleissa yhdistyvät henkilökuljetus sekä monipuolinen tavarankuljetus.

Sähkökäyttöiset pakettiautot ovat vapaita autoveroista, joten Crew-Cab-mallit voidaan hinnoitella kilpailukykyisesti: uusi E-Partner Crew-Cab starttaa 46 550 eurosta ja E-Expert Crew-Cab 61 990 eurosta.

Partner kulkee aiempaa pidemmälle

Uusi Peugeot Partner nauttii jatkossa Peugeotin jo ikoniseksi muodostuneesta i-Cockpit-ohjaamosta. Siinä yhdistyvät kompakti ohjauspyörä ja mittaristo, joka sijaitsee ylhäällä kuljettajan näkökentässä. Täyssähköisen E-Partnerin kasvanut toimintamatka (330 km) juontuu uudesta ja parantuneesta sähkömoottorista, jossa on erityisen hyvä hyötysuhde.

Uusi Partner kantaa myös entistä vahvemmin Peugeotin voimakasta muotoilukieltä. Aiempaa paremmin varustellun Partnerin hinnat alkavat 29 378 eurosta ja täyssähköisen E-Partnerin 42 950 eurosta. Erittäin kattavasti varusteltu E-Partner Launch Edition maksaa 45 340 euroa.

Täyssähköä nyt myös Boxerissa

Peugeotin koko HYA-mallisto on jatkossa täyssähköinen, kun E-Boxer tulee mukaan valikoimaan. Isolla, 110 kWh kokoisella akustolla varustettu E-Boxer sopii monenlaiseen ammattikäyttöön.

Boxer-mallistoon on jatkossa saatavilla myös kauan odotettu automaattivaihteisto dieselmoottorien yhteyteen, lisäksi tarjolla on alustamallit niin manuaalina kuin automaattivaihteisina.

Boxer-mallisto starttaa 41 295 eurosta, automaatti on saatavilla 48 058 eurolla, alustamalli 52 178 eurolla ja täyssähköinen E-Boxer 72 110 eurolla.

Uudistuneet Peugeot-hyötyajoneuvot saapuvat Suomeen Q2/24 aikana.

Lue myös

Tällainen on uusi Peugeot E-Traveller

Uusi Peugeot E-Rifter julkistettiin

Tällainen on uusi Peugeot E-Partner

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Mönkijän anastusta yrittänyt saatiin kiinni poliisikoiran avulla

Kuva: CvB.

Poliisi sai ilmoituksen henkilöstä, joka oli omakotitalon pihalla Rovaniemen Lapinrinteellä mönkijän kimpussa. Hätäpuhelun aikana henkilö oli poistunut paikalta.

Poliisi alkoi jäljittää paikalta poistunutta henkilöä poliisikoiralla. Jäljet päättyivät erään omakotitalon pihaan.

Poliisi tavoitti omakotitalosta henkilön, jota on syytä epäillä varkauden yrityksestä. Tämän lisäksi henkilöä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta. Poliisi jatkaa rikoksen tutkimista.

Lue myös

Poliisi selvitti Sulkavan mönkijävarkaudet

Traktorimönkijöiden yleistyminen taajamissa on merkittävästi lisännyt varkaustapauksia!