Koti Blogi Sivu 590

Käytettyjen autojen kauppaa käytiin tammikuussa vilkkaasti

Kuva: Matti Sulanto.

Käytettyjen autojen kaupan hyvä vire jatkui tammikuussa. Autoliikkeissä käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin noin 8 prosenttia viime vuoden tammikuuta vilkkaammin, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Käytettyjen autojen hinnat ovat viime vuoden aikana hieman laskeneet, mikä on osaltaan lisännyt kiinnostusta auton vaihtoon. Jos mukaan lasketaan myös kotitalouksien välinen autokauppa ja muiden yritysten autokauppa, käytettyjen autojen kauppa oli noin 2 prosentin kasvussa viime vuoden tammikuuhun nähden.

”Käytettyjen autojen kysyntä autoliikkeissä on alkuvuonna jatkanut vahvaa viime vuonna alkanutta kehitystään. Tarve autoilulle ja autojen vaihtamiselle uudempaan ei ole vähentynyt, vaikka talous onkin kääntynyt taantumaan. Autoliikkeillä on tarjota keskimäärin uudempia ja paremmin varusteltuja autoja kuin kuluttajien välisessä kaupassa. Kotitaloudet arvostavat myös kuluttajansuojaa, joka koskee autoliikkeistä hankittuja autoja”, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.

Autoliikkeiden tammikuussa myymistä vaihtoautoista yhteensä 57 prosenttia oli bensiiniautoja ja noin 29 prosenttia dieselautoja. Ladattavien hybridien osuus oli noin 10 prosenttia ja täyssähköautojen noin 4 prosenttia.

Lue myös

Rekisteröinti: Uusien autojen kauppa vielä nihkeää tammikuussa, kevään aikana odotetaan kasvua

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Ralli SM: Heikkilälle historialliset poronsarvet Tunturissa — Rovanperän matka päättyi ennen maalia!

Mikko Heikkilä (oik.) ja kartanlukija Kristian Temonen juhlivat ensimmäistä Tunturirallin voittoaan. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Rallin SM-sarja jatkui tänä viikonloppuna Rovaniemellä, jossa ajettiin kauden toinen osakilpailu, Arctic Lapland Rally. Ensi vuonna 60-vuotista historiaansa juhliva klassikkokilpailu tarjosi tänäkin vuonna niin kuljettajille kuin rallia seuraavalle yleisölle sykähdyttäviä hetkiä ja olosuhteita koko rahan edestä.

Rallifanit pääsivät viikonloppuna ihailemaan Rally1-hybridiralliautojen menoa Rovaniemellä, kun Toyotan rallitiimin Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans kilpailivat Tunturissa testimielessä Ruotsin MM-rallia varten. Toyotan suojatit saivat varmasti juuri sitä dataa mitä halusivatkin, sillä olosuhteet vaihtelivat perjantain upeasta aurinkoisesta lentokelistä aina lauantain viimeisen lenkin hurjaan lumimyräkkään.

Rovanperä otti kisan komentoonsa heti perjantain avauspätkällä, eikä paikastaan luopunut saavuttuaan iltahuoltoon. Lauantai käynnistyi samoissa merkeissä ja huoltotauolle eroa Evansiin oli kertynyt reilu puoli minuuttia.

Viimeiselle erikoiskokeelle, EK12 Sarriojärvelle lähdettäessä ero oli kasvanut jo lähes minuuttiin. Aivan pätkän loppupäässä Rovanperän Toyota GR Yaris Rally1 -autossa ilmeni kuitenkin tekniikkavika, joka pakotti autokunnan parkkeeraamaan sivutielle. Rovanperä sai lopulta yleisön avustuksella auton erikoiskokeen maaliin.

– Pari kilometriä ennen maalia iski tekninen ongelma. Aika lähelle päästiin, mutta meillä oli hyviä apuja reitillä, jotka työnsivät maaliin. Käytiin me siellä rallimakkaratkin syömässä, Rovanperä naureskeli maalissa.

– Tultiin sähkön avulla maaliin, ja sekin on ihan nollassa, Rovanperä jatkoi.

Evans tuskaili avauspäivänä säätöjensä kanssa, mutta lauantaina mies oli jo tyytyväisempi, vaikka olosuhteet olivatkin paikoin äärimmäiset. Evans kuittasi siis Rovanperän keskeytyksen myötä Tunturirallin yleiskilpailun voiton.

Toyotan tiimipäällikkö Jari-Matti Latvala nautiskeli lappilaisista erikoiskokeista täysin rinnoin kartanlukija Juho Hännisen kanssa. Teknisistä ongelmistakin kärsinyt historic-luokan Toyota Celicalla ajanut Latvala sai seitsemän minuuttia aikasakkoa myöhästyttyään päivähuollon jälkeisestä aikatarkastusasemasta.

– Oli tosi hieno kilpailu ja mahtavaa, että päästiin vihdoinkin maaliin. Harmi tietysti nuo tekniset ongelmat, mutta ei tässä tarvitse liiaksi surkutella, Latvala iloitsi.

Hämmentävä tilastofakta Latvalan pitkän uran varrelta on se, että tämänvuotinen Tunturi oli Toyotan tiimipäällikön uran kolmas ja ensimmäinen, jossa hän pääsi maaliin. 2006 matka päättyi ulosajoon ja 2022 tekniseen vikaan. Latvala paljasti myös ajavansa SM-sarjan seuraavassa osakilpailussa, joka ajetaan Latvalan kotiseudulla Tuurissa.

Heikkilälle ensimmäiset poronsarvet

SM1-luokan voitosta ja myyttisistä poronsarvista käytiin, kuten niin monta kertaa aiemmin, äärimmäisen tiukka taistelu aivan ensikilometreistä lähtien. Lauri Joona avasi kilpailun vahvimmin perjantaina, mutta joutui taipumaan kärkikamppailun ulkopuolelle lumipenkkaosuman jälkeen. Tämän jälkeen kaksikko Teemu AsunmaaMikko Heikkilä erottui muista.

Vielä kaksi vuotta sitten tämä kaksikko nähtiin usein taistelemassa SM-sarjan pääluokan voitosta, kunnes Heikkilä vaihtoi viime vuonna kokonaan kansainvälisille areenoille rallin EM-sarjaan. Rovaniemellä koettiin jopa siis tietynlaista deja vu’ta vuosilta 2020-2022.

Perjantain yötauolle viiden sekunnin johtoasemassa siirtynyt Asunmaa kesti Heikkilän paineistuksen aina lauantain huoltotauolle saakka, mutta yhdeksännellä erikoiskokeella edessä oli antautuminen, kun Heikkilä piiskasi upouuden Toyotan Rally2-auton hurjaan pohja-aikaan. Tämän jälkeen Heikkilä ei enää johtopaikasta luopunut, eroa kaksikon välille 200 erikoiskoekilometrin jälkeen ei kuitenkaan jäänyt kuin vaivaiset seitsemän sekuntia.

Ensimmäistä kilpailuaan uunituoreella Toyota GR Yaris Rally2-autolla Rovaniemellä ajanut Heikkilä keskittyy tälläkin kaudella enemmän kansainvälisiin kisoihin ja Tunturi toimikin SM1-luokan vuoden 2022 mestarille testikisana.

Jos voitto oli ensimmäinen Heikkilälle Tunturissa niin sitä se oli myös voittaja-autolle. Viime viikolla Monte-Carlossa kilpailullisen debyytin tehneellä Toyotan uutukaisella otettiin nyt historiallisesti ensimmäinen luokkavoitto.

Asunmaan perässä viimeisen palkintopallisijan kuittasi sarjakärki Roope Korhonen, joka vankisti asemiaan sarjakärjessä. Heikkilä nousi voitolla sarjan toiseksi, mutta mikäli suunnitelmat pitävät niin Heikkilää ei tällä kaudella SM-sarjassa enää nähdä. Debyyttikauttaan SM1-luokassa Benjamin Korhola on kolmantena tasapistein Heikkilän kanssa.

Hokkala kesti Iivarin hurjan hyökkäyksen

SM2-luokassa Henri Hokkala otti ensimmäisen luokkavoittonsa Tunturirallissa. Yrityksiä on jyväskyläläiselle kertynyt jo kuusi, mutta aina on epäonni tai tekniikkamurheet puuttuneet peliin. Tällä kertaa matka ei keskeytynyt tai hidastunut, mutta voitto oli kuitenkin lipsua kilpakumppani Jooa Iivarille.

Iivari äityi loppulenkillä aivan hurjaan iskuun ja kavensi eroa pätkä pätkältä ja viimeiselle lähdettiinkin Hokkalan 5,5 sekunnin pohja-asemassa. Iivari antoi kaikkensa ja ajoikin pohja-ajan, mutta debyyttikauttaan nelivetoautolla ajavalle Renault Clio Rally3 -kuskille voitto jäi vielä odottamaan tuleviin kisoihin. Eroa jäi Hokkalan eduksi vaivaiset 0,8 sekuntia.

Paraguaylaisvieras Diego Dominguez Bejarano ajoi todella vahvan kilpailun alustalla, joka ei varmasti ihan tutuimmasta päästä ole ja otti luokan kolmannen sijan.

Kauden toisen voittonsa yhtä monesta mahdollisesta tänään ottanut Hokkala vahvisti asemiaan mestaruustaistelussa. Iivari nousi toiseksi Jesse Kallion ohi.

Kauppinen omaa luokkaansa SM3-luokassa

Tulevaisuuden lupaus Tuukka Kauppinen ei antanut vastustajille mitään mahdollisuuksia. Leevi Lassila oli vielä avauspäivän päätteeksi puolen minuutin päässä, mutta yhdeksännellä erikoiskokeella Kauppinen repi eron minuuttiin. Kauppinen pisti kaasun pohjaan vielä lopuillakin ja repi eron yli kahteen minuuttiin ennen toiseksi tullutta Lassilaa.

Lassilan perässä kolmanneksi ajoi aikanaan SM1-luokassa kartturina poronsarvet ja Suomen mestaruuden voittanut Juhana Raitanen.

Kakkossijasta huolimatta Lassila säilyttää paikkansa luokan kärjessä, Riihimäen nollakisan jälkeen Kauppinen saalisti nyt ensimmäiset pisteensä ja nousi heti toiseksi. Rovaniemellä neljänneksi ajanut Ossi Pohjanharju siirtyy kolmanneksi.

Vatanen kasvatti eroaan SM4-luokan pistekärjessä

Idästä kajahti jälleen, kun Ville Vatanen ajoi vastustamattomasti SM4-luokan voittoon. Toyota Auriksella kilpailevan Vatasen ei tarvinnut lähteä repimään vaan voitto tuli suhteellisen helposti. Eroa kakkoseksi tulleeseen Tomi Tikkiseen kertyi reilu minuutti.

Toiseksi ajanut Tomi Tikkinen kävi kovaa kilpailua Roope Hirvosen kanssa, mutta kiristi tahtia loppua kohden ja kuittasi kakkostilan. Hirvonen siis luokan kolmanneksi ennen teinisensaatio Lauri Halosta.

Vatanen vankisti johtoasemaansa pisteissä ja on nyt 19 pistettä edellä toisena olevaa Tikkistä. Halonen jatkaa kolmantena.

SM5-luokassa kävi melkoinen sirkus

SM5-luokassa koettiin Rovaniemellä melkoista hurlumheitä. Suosikkina kisaan lähtenyt Pekka Keski-Korsu keskeytti perjantaina neljännelle erikoiskokeelle ja putosi tuloslistan perälle. Laturivika saatiin kuitenkin lauantaiksi kuntoon ja Keski-Korsu hyökkäsikin hurjaan kiriin yhdeksän minuutin takaa-ajo asemasta ja nousi erilaisten tapahtumien jälkeen aina kolmanneksi.

Arttu Lähdeniemi peri johtopaikan, mutta kärsi puolestaan tekniikkaongelmista perjantain viimeisillä erikoiskokeilla ja keskeytti ennen viimeistä erikoiskoetta. Lähdeniemi lähti lauantaihin viidenneltä sijalta vajaat viisi minuuttia kärkeä perässä. Kirimistä helpotti luokan ykkösen, Miikka Vuokilan ulkoilu yhdeksännellä erikoiskokeella. Lähdeniemi siirtyi sen myötä johtoon ja piti nyt pintansa loppuun saakka.

Vuokila kesti ulosajosta huolimatta toiseksi ennen Keski-Korsua.

Lähdeniemi nappasi samalla myös luokan pisteissä kärkisijan, Keski-Korsun tipahtaessa toiseksi. Ensimmäisen kisansa tällä kaudella ajanut Vuokila nousi kolmanneksi.

Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tällä kaudella kisaviikonlopun sunnuntaina Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. Arctic Lapland Rallyn parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 4.2. klo 19:45.

Alustavat tulokset: 59. Arctic Lapland Rally

Yleiskilpailu
1. Elfyn Evans 1:36:00,5
2. Mikko Heikkilä +5:02,3
3. Teemu Asunmaa +5:09,6
4. Roope Korhonen +5:38,0
5. Georg Linnamäe +5:59,3

SM1
1. Mikko Heikkilä 1:41:02,8
2. Teemu Asunmaa +7,3
3. Roope Korhonen +35,7
4. Georg Linnamäe +57,0
5. Benjamin Korhola +1:37,5

SM2
1. Henri Hokkala 1:45:41,9
2. Jooa Iivari +0,8
3. Diego Dominguez Bejarano +58,0
4. Toni Herranen +5:17,1
5. Jesse Kallio +5:43,3

SM3
1. Tuukka Kauppinen 1:51:02,4
2. Leevi Lassila +3:54,0
3. Juhana Raitanen +3:54,0
4. Ossi Pohjanharju +5:23,8
5. Thomas Martens +7:44,1

SM4
1. Ville Vatanen 1:59:30,6
2. Tomi Tikkinen +1:52,4
3. Roope Hirvonen +2:28,1
4. Lauri Halonen +2:57,0
5. Joonas Ojala +3:16,3

SM5
1. Arttu Lähdeniemi 1:54:35,3
2. Miikka Vuokila +1:55,1
3. Pekka Keski-Korsu +3:06,5
4. Yrjö Martti +6:21,5
5. Mika Pulju +8:03,2

Alustava pistetilanne: 1/7 osakilpailua

SM1
1. Roope Korhonen 45p
2. Mikko Heikkilä 34p
3. Benjamin Korhola 34p
4. Anssi Rytkönen 26p
5. Teemu Asunmaa 25p

SM2
1. Henri Hokkala 59p
2. Jooa Iivari 40p
3. Jesse Kallio 34p
4. Ville Ruokanen 23p
5. Toni Herranen 20p

SM3
1. Leevi Lassila 50p
2. Tuukka Kauppinen 34p
3. Ossi Pohjanharju 28p
4. Giovanni Trentin 24p
5. Raoul Dahlqvist 21p

SM4
1. Ville Vatanen 59p
2. Tomi Tikkinen 40p
3. Lauri Halonen 34p
4. Roope Hirvonen 28p
5. Joonas Ojala 13p

SM5
1. Arttu Lähdeniemi 52p
2. Pekka Keski-Korsu 45p
3. Miikka Vuokila 25p
4. Rasmus Tuominen 21p
5. Yrjö Martti 16p

Tiimit
1. Rautio Motorsport 97p
2. RTE-Motorsport 84p
3. Printsport 68p
4. Ouneva Oy 60p
5. TGS Motorsport 52p

Lue myös

Rovanperä Tunturirallin kärjessä perjantain jälkeen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Rekisteröinti: Uusien autojen kauppa vielä nihkeää tammikuussa, kevään aikana odotetaan kasvua

Kuva: CvB

Tammikuussa rekisteröitiin 6 589 uutta henkilöautoa, mikä on 8,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Myös pakettiautoja ensirekisteröintiin viime vuoden tammikuuta vähemmän. Uusia pakettiautoja ensirekisteröitiin 785, joka jää 8,2 prosenttia viime vuoden tammikuun lukemista.

Viime vuonna uusien autojen asiakastilaukset jäivät talouden heikon kehityksen, korkotason kasvun ja inflaation vaikutuksesta pitkän aikavälin tasoaan alemmas.

Alkuvuoden rekisteröintien odotetaankin jäävän viime vuoden lukemia pienemmiksi.

Kevään aikana uusien autojen kysynnän ennakoidaan jo hieman elpyvän viime vuosien matalasuhdanteesta, sillä talouden taantumasta odotetaan lyhytaikaista ja autojen rahoitukseen heijastuva korkokanta on kääntymässä laskuun. Myös Tilastokeskuksen keräämät tiedot kuluttajien luottamuksesta ovat alkuvuonna olleet hieman viime vuotta valoisampia ja auton ostoaikeet aiempia kuukausia yleisempiä.

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin tammikuussa yhteensä 366, joka on 7,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Yli 16 tonnin painoluokan kuorma-autoja rekisteröitiin tammikuussa 282, joka on 1,7 prosenttia vähemmän kuin viime tammikuussa.

Raskaiden kuorma-autojen rekisteröintimäärä on tästä huolimatta suuri, sillä se ylittää pitkän aikavälin tammikuun keskiarvon noin 7 prosentilla. Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin tammikuussa 23, joka on 9,5 prosenttia viime vuotta suurempi. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin 61, joka on 30 prosenttia viime tammikuuta vähemmän.

Linja-autoja ensirekisteröitiin tammikuussa yhteensä 29, joista 22 oli kokonaismassaltaan pieniä alle 8 tonnin linja-autoja. Linja-autoja rekisteröitiin selvästi enemmän kuin viime vuoden tammikuussa, jolloin kilpiin meni 17 uutta linja-autoa.

Vuoteen 2024 lähdetään viime vuotta ohuemmalla tilauskannalla, mutta uusien autojen kysynnän odotetaan kevään kuluessa elpyvän. Autokauppaa piristävät uusien autojen lyhentyneet toimitusajat, jotka ovat myös ladattavilla autoilla palanneet pitkittyneen komponenttipulan jäljiltä normaaleiksi.

Lue myös

Katso tästä vuoden 2023 suosituimmat automerkit!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Toimintamatka selvisi esisarjan Porsche Taycanin ensimmäisillä käytännön testeillä

Kuva: Porsche.

Porsche lanseeraa pian kattavasti uusitutuneen Taycanin. Uudet malliversiot tarjoavat enemmän toimintamatkaa sekä lyhyempää ja tehokkaampaa latausta.

Ensimmäiset testiajot esisarjan Porsche Taycanilla Los Angelesin ja San Diegon välillä osoittivat, että täyssähköisen urheiluauton uuden sukupolven toimintamatka on 587 kilometriä. Käytännön testi suoritettiin Yhdysvalloissa Interstate Highway 405:llä ja 5:llä.

Toimintamatkatesti suoritettiin jokapäiväisissä olosuhteissa. Kaksitoista kansainvälisen median edustajaa ajoi neljällä autolla kolmena päivänä Interstate Highway 405 ja 5 -tieosuuksilla Etelä-Kalifornian metropolien Los Angelesin ja San Diegon välillä.

Tiimit ajoivat suurimmalla sallitulla 75 mph:n nopeudella, joka vastaa noin 120 km/h. Kaikki neljä testiautoa oli varustettu suuremmalla Performance Battery Plus -akulla.

Autot ladattiin Electrify America -latausasemalla Torrancessa/Los Angelesissa. Täällä Taycan osoitti yli 300 kW:n lataustehoa useiden minuuttien ajan ja pystyi lataamaan 10 prosentista 80 prosenttiin useita kertoja reilusti alle 20 minuutissa. Myös lataussuorituskyky, latausaika ja latauksen aloittamiseen kuluva aika paranivat huomattavasti tässä testissä.

Porsche on valmistanut lähes 150 000 Taycania tuotannon alusta lähtien. Mallin tärkeimmät yksittäiset markkinat ovat tällä hetkellä Yhdysvallat, Iso-Britannia, Saksa ja Kiina. Kattavasti uudistettu Taycan esitellään muutaman päivän kuluttua.

Lue myös

Porsche pisti myymälänsä pyörille!

Täyssähköinen Porsche Macan on nyt hinnoiteltu ja tilattavissa

Porsche Macan on nyt täyssähköinen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Poliisi selvitti Sulkavan mönkijävarkaudet

Arkistokuva: Kuva: CvB.

Poliisille ilmoitettiin 27.-28.1.2024 välisenä yönä tapahtuneista kahdesta erillisestä mönkijävarkaudesta, jotka olivat tapahtuneet Sulkavalla.

Poliisi pysäytti 28.1.2024 illalla Juvalla Koikkalantiellä pakettiauton, josta takavarikoitiin anastetuksi epäiltyä omaisuutta ja pakettiautosta otettiin kiinni kaksi miestä.

Poliisin suorittamassa esitutkinnassa tuli ilmi, että kiinniotetut miehet olivat anastaneet 27.-28.1.2024 välisenä yönä Rantasalmella olevasta omakotitalon varastosta aggregaatin, Sulkavalta varastohallista mönkijän sekä lämmittimen, Sulkavalta omakotitalon autokatoksesta mönkijän sekä Juvalta Hiismäentien varresta toisen aggregaatin.

Nämä mönkijät ja aggregaatit poliisi on takavarikoinut kotietsintöjen yhteydessä ja omaisuus on palautettu niiden omistajille.

Lue myös

Traktorimönkijöiden suosio näkyy myös onnettomuustilastoissa!

Teslalta pieni sähkömönkijä lapsille

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Saka avaa uuden myymälän Espooseen

Sakan kanssa samassa kiinteistössä toimii niin ikään autoja myyvä J. Rinta-Jouppi. Kuva: Saka.

Suomalainen käytetyn autokaupan ketju Saka avaa 26. myymälänsä Espoon Niittykumpuun maalis-huhtikuun aikana. Länsi-Espoossa sijaitseva liike on Sakan toinen Espoossa ja kahdestoista pääkaupunkiseudulla. Myymälä tulee työllistämään yli kymmenen henkeä, joiden rekrytointi on aloitettu välittömästi.

Sakan toimitusjohtajan Petri Poukkulan mukaan Niittykummun liike vahvistaa yrityksen läsnäoloa ja tunnettuutta pääkaupunkiseudulla erinomaisesti.

“Olemme etsineet toimitiloja Länsi-Espoosta jo jonkin aikaa, sillä se on ollut hieman katveessa asiakkaidemme osalta. Sopiva tila löytyi ja teimmekin tapamme mukaisesti nopean päätöksen laajenemisesta”, Poukkula kertoo.

Uusi myymälä sijaitsee osoitteessa Niittymaantie 8. Samoissa tiloissa toimii myöskin autoja myyvä J. Rinta-Jouppi Oy. Myymälän toimintatapa tulee vastaamaan Lempäälän Ideaparkin Autoareenan tyyliä, missä useampi autoliike toimii saman katon alla.

“Alueella on vahva edustus autoliikkeiden osalta ja uskomme, että läsnäolomme lisää liikennettä entisestään. Niittykummun myymälä tulee olemaan merkittävässä asemassa tämän vuoden kasvuamme ajatellen”, Poukkula analysoi.

Samoilla linjoilla on myös Sakan myyntijohtaja Olli Pietiläinen, joka arvioi liikkeen tukevan myös muuta Sakan myymäläverkostoa alueella.

“Niittykummussa tulee olemaan noin 150 auton valikoima, joka mukautetaan lähialueen automakua ajatellen. Uusi liikkeemme täydentää ja tukee loistavasti olemassaolevaa verkostoamme, sekä palvelee Espoon asukkaita”, Pietiläinen iloitsee.

Lue myös

Sähköautojen ja ladattavien hybridien myynnin kasvu nosti Sakan ennätystulokseen

Uskaltaako polttomoottoriautoa enää ostaa?

Saka avasi suurimman myymälänsä Vantaan Varistoon

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Meri-Lapin alueella on varastettu katalysaattoreita Opeleista!

Kuva: Autotoday.

Kemissä ja Torniossa on anastettu useampia katalysaattoreita kuluneen viikon aikana yöllä yksityishenkilöiden henkilöautoista.

Anastusten kohdeautoina ovat olleet Opel Astra -henkilöautot.

Lue myös

Katalysaattorivarkaudet ovat vähentyneet merkittävästi!

Poliisi kaipaa havaintoja Kouvolan katalysaattorivarkauksista!

Ilmoita mahdollisista katalysaattorivarkaista hätäkeskukseen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Kolme kuolonuhria Lapinlahden nokkakolarissa

Kuva: CvB.

Lapinlahden Mäntylahdella tapahtui vakava liikenneonnettomuus tänä aamuna kello 06.39.

Pakettiauton ja henkilöauton nokkakolarissa menehtyivät molempien ajoneuvojen kuljettajat ja henkilöautossa ollut matkustaja. Ajoneuvoissa ei ollut muita henkilöitä.

Poliisi ja pelastuslaitos ohjaavat tapahtumapaikalla liikennettä. Liikennehäiriö kestää alustavasti arvioiden useita tunteja.

Sää tapahtuma-aikaan oli erittäin haastava. Kova tuuli ja pöllyävä lumi haittaavat näkyvyyttä ja tekevät tien pinnasta erittäin liukkaan.

Lue myös

Useampia syytteitä Nurmijärven kesäkuisen kuolonkolarin kuljettajalle!

Mies kuoli liikenneonnettomuudessa Juvalla

Henkilöauton kuljettaja kuoli kolarissa Kuopiossa valtatiellä 9

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

 

Rovanperä Tunturirallin kärjessä perjantain jälkeen

Teemu Asunmaa. Kuva: Taneli Niinimäki.

Rallin suomenmestaruussarjan toinen osakilpailu, jo 59. kertaa ajettava legendaarinen Arctic Lapland Rally käynnistyi perjantaina viidellä erikoiskokeella. 75 erikoiskoekilometriä kattanut avauspäivä tarjosi rallifaneille runsaasti erikoisherkkua Kalle Rovanperän ja Elfyn Evansin muodossa, jotka kilpailevat SM-luokkien ulkopuolella.

Toyotan MM-rallitiimin kuljettajaparit ovat mukana testaamassa kahden viikon päästä ajettavaa Ruotsin MM-rallia varten.

Rovanperä, joka ajaa Rovaniemellä kauden ensimmäistä kilpailuaan, otti kisan komentoonsa heti avauspätkällä ja tykitti pohjat myös päivän kolmelle seuraavalle erikoiskokeelle. Ainoa kauneusvirhe täydelliseen sarjaan tuli viimeisellä raviratapätkällä, jonne Evans kellotti pohjat 0,2 sekunnin erolla Rovanperään. Viiden erikoiskokeen päätteeksi kaulaa tiimikaveriin oli kertynyt kuitenkin jo lähes puoli minuuttia.

– Metsäpätkät meni tänään hienosti, viimeisellä raviratapätkällä tuli muutama virhe. En halunnut kuitenkaan tehdä mitään säätömuutoksia enää viimeiselle vaan kokeilla, miltä auto tuntuu metsäsäädöillä, Rovanperä kertoi.

– Fiilis on parantunut ja ollaan saatu niitä asioita esille mitä haettiinkin. Hieno päivä, hieno keli ja pätkät. Porukkaa on ollut tosi paljon katsomassa, joten onhan se siistiä ollut ajaa, Rovanperä fiilisteli päivän päätteeksi.

Viime viikonloppuna Monte-Carlon MM-avauksessa kolmanneksi ajanut Evans ei pystynyt Rovanperän vauhtiin vastaamaan. Toki, kun kyseessä on molemmille testikisa, ei suuria johtopäätöksiä kannata tuloksista kuitenkaan vetää.

– Päivä ei ollut paras mahdollinen. Alku oli ihan hyvä, mutta sitten teimme vähän muutoksia autoon ja ne eivät oikein toimineet kuten halusimme, loppupäivä oli vähän kamppailua sen kanssa. Iltapätkillä oli irtolunta enemmän ja se oli auton kanssa vähän huono yhdistelmä, Evans kommentoi.

Teemu Asunmaa kärjessä yötauolle SM1-luokassa

Kautensa Rovaniemellä aloittava viime kauden SM1-luokan mestari Teemu Asunmaa oli totutun vahvassa vireessä. Viidensiä poronsarviaan jahtaava alavutelainen ajoi Skodallaan tasaisesti luokan kärjen tuntumassa koko päivän ja kuittasi johtopaikan 5,6 sekunnin erolla ennen Mikko Heikkilää. Yleiskilpailussa Asunmaa on kolmantena Rovanperän ja Evansin jälkeen.

Henri Hokkala jatkoi siitä mihin Riihimäen avauskisassa jäi, ja otti SM2-luokan kisan komentoonsa heti avauspätkällä. Kakkosena päivän päätti toista kisaansa luokassa ajava Jooa Iivari ennen paraguaylaisvieras Diego Dominguez Berajanoa.

SM3-luokassa Tuukka Kauppinen ei lähtenyt varmistelemaan Tunturissa vaan karkasi yötauolle puolen minuutin johdossa. Sarjakärki Leevi Lassila ei pystynyt kunnolla vastaamaan Kauppisen iskuun. Kolmannelta paikalta lauantaihin lähtee Joni Korhonen.

SM4-luokassa Riihimäen ykkönen ja luokkakärki Ville Vatasen kädet kävivät Rovaniemelläkin sitä tahtia, että suurella osalla luokan kuskeilla ei ollut asiaa Toyota Auris -kuskin vauhtiin. Henri Sääskilahti on vielä tarkkailuasemissa 20 sekunnin päässä, mutta muut ovat jääneet jo kauas. Kolmantena olevalla Tomi Tikkisellä on jo yli minuutti kärkeen.

Kansallisessa nelivetoluokassa kärjen osalta nähtiin harvinaisen paljon keskeytyksiä. Johdossa lauantaihin lähtee paikalliskuski Miikka Vuokila ennen Yrjö Marttia ja Jarkko Hosikea, jotka ovat kuitenkin jääneet jo 4 minuuttia Vuokilasta.

59. Arctic Lapland Rally: Tulokset EK 5/12

Yleiskilpailu
1. Kalle Rovanperä 36:16,1
2. Elfyn Evans +24,6
3. Teemu Asunmaa +2:40,9
4. Mikko Heikkilä +2:46,1
5. Roope Korhonen +2:59,3

SM1
1. Teemu Asunmaa 38:57,0
2. Mikko Heikkilä +5,2
3. Roope Korhonen +18,4
4. Nikolay Gryazin +25,1
5. Benjamin Korhola +30,9

SM2
1. Henri Hokkala 40:44,2
2. Jooa Iivari +18,4
3. Diego Dominguez Bejarano +37,1
4. Fabio Schwarz +2:29,0
5. Petr Borodin +2:29,4

SM3
1. Tuukka Kauppinen 43:24,7
2. Leevi Lassila +29,8
3. Joni Korhonen +1:17,8
4. Juhana Raitanen +1:48,1
5. Ossi Pohjanharju +2:14,0

SM4
1. Ville Vatanen 47:01,0
2. Henri Sääskilahti +19,7
3. Tomi Tikkinen +1:03,9
4. Roope Hirvonen +1:05,2
5. Lauri Halonen +1:14,7

SM5
1. Miikka Vuokila 42:21,6
2. Yrjö Martti +3:53,2
3. Jarkko Hosike +4:01,6
4. Pentti Veikkanen +4:14,9
5. Juha Karilainen +4:50,4

59. Arctic Lapland Rally: reitti & aikataulu

Lauantai 3.2.

08:00 Osan 2 lähtö, Mäntyvaara
08:43 EK 6 Aittajärvi 2, 22,47km (Tie suljettu 6.30-13.30)
09:46 EK 7 Siikakämä, 26,00km (Tie suljettu 07.30-14.30)
10:59 EK 8 Ounasvaara / Kaukomaa, 1,15km
11:29 Huolto D, Mäntyvaara
14:12 EK 9 Sarriojärvi 1, 32,65km (Tie suljettu 12.00-22.00)
16:15 EK 10 Patovaara, 7,26km (Tie suljettu 14.00-21.00)
16:58 EK 11 Kemijärvi, 2,27km (Tie suljettu 14.00-22.00)
18:01 EK 12 Sarriojärvi 2, 32,65km (Tie suljettu 12.00-22.00)
20:16 Podium, Lordinaukio, Rovaniemi

Lue myös

Ralli: Kauden toinen SM-kisa ajetaan viikonloppuna Lapissa

Rovanperä ja Evans tähdittämään Rovaniemen SM-rallia — ”Tunturirallissa” luvassa huima kansainvälinen kattaus

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Kempowerille merkittävä kauppa Kaliforniaan

Kuva: Kempower.

Yhdysvaltalainen sähköajoneuvojen latausasemien jälleenmyyjä National Car Charging (NCC) on valinnut Kempowerin laitetoimittajaksi monivuotiseen hankkeeseen, jonka tavoitteena on vahvistaa Kalifornian osavaltion pikalatausinfraa.

Kalifornia on pitkään johtanut Yhdysvaltoja sähköautojen käyttöönotossa ja osavaltio myönsi hiljattain rahoitusta sähköautojen latausinfran tukemiseen. Kalifornian tavoitteena on saavuttaa nollataso hiilidioksidipäästöissä ja 100 prosenttisesti päästötön sähköntuotanto vuoteen 2045 mennessä.

Vihreän siirtymän vauhdittamiseksi Kalifornian tavoitteena on asentaa 250 000 pikalaturia sähköajoneuvoille. Osavaltio investoi yli 10 miljardia dollaria päästöttömiin autoihin, rekkoihin, busseihin ja latausinfraan osana historiallista yli 52 miljardin dollarin California Climate Commitment -hanketta.

”NCC tarjoaa laajan valikoiman tarkasti valittuja tuotteita; valitsimme Kempowerin ratkaisut Kalifornian hankkeeseen latureiden laadun, satelliittien pienen koon ja latausratkaisun modulaarisuuden vuoksi”, sanoo NCC:n toimitusjohtaja Jim Burness.

”Kempowerin latausratkaisut sopivat hyvin Kaliforniaan: ne ovat luotettavia ja toimivat erilaisissa ääriolosuhteissa. Kempowerin tuotteet ovat myös erittäin monipuolisia ja ne sopivat erilaisten sähköajoneuvojen, kuten esimerkiksi autojen, rekkojen, bussien, työkoneiden, pelastusajoneuvojen ja veneiden lataamiseen.”

National Car Charging on yksi Kempowerin jälleenmyyjistä ja asennuskumppaneista Yhdysvalloissa.

Lue myös

Kempowerilla merkittävä hetki Pohjois-Amerikassa

Kempower aloittaa tuotannon Pohjois-Amerikassa

Kempowerin Yhdysvaltalaisiin latausasemiin Teslan latausstandardi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //