Oulussa sattui lauantaina puolenpäivän aikoihin liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto törmäsi suojatietä ylittämässä olleeseen jalankulkijaan.
Oululaisnainen oli ylittämässä suojatietä Kajaanintiellä Intiön hautausmaan parkkipaikalta Välkkylän suuntaan. Samaan aikaan Kajaanintietä Oulun keskustaa kohti ajaneen henkilöauto törmäsi suojatiellä olleeseen jalankulkijaan siten, että jalankulkija kaatui ja loukkasi itseään.
Ensihoito kuljetti jalankulkijan hoitoon saamaan hoitoa vammoihinsa.
Poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena. Henkilöauton kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon vakavan piittaamattomuuden perusteella.
Vapaapalokunnat ovat tehneet korvaamatonta työtä turvallisuuden eteen 1800-luvulta alkaen. Kuten melkein kaikilla elämänaloilla, niissäkin on innolla otettu käyttöön uutta tekniikkaa, olivatpa ne moottoriruiskuja, hydraulisia levittimiä tai ajoneuvoja.
Hankintojen rahoittaminen ei ole ollut helppoa. Kalustoa on saatu vakinaisilta palolaitoksilta käytettynä tai hankittu itse avustusten turvin edullisesti.
Kuva: CvB.
Paloautolla voidaan tarkoittaa monenlaista kulkuneuvoa. Suurissa paloautoissa on yleensä kiinteät vesisäiliöt ja tikasvarustus, mutta useimmissa tehtävissä ei tarvita niin järeätä kalustoa. Kevyemmät autot ovat olleet tärkeä osa pelastustoimea jo pitkään.
Hyvä etenemiskyky on mistä hyvänsä paloautosta puhuttaessa tärkeä ominaisuus – autosta ei ole hyötyä, ellei sillä pääse sinne missä hätä on.
Takavuosina vaatimuksen täyttymiseen riitti useimmiten etu- ja takavetoinen pakettiauto, jossa riittävän suuri osa massasta oli vetävien pyörien päällä. Nämä kriteerit täyttivät 60-luvulla vaikka Ford Transit tai Volkswagen Transporter.
Kuva: CvB.
Lammin seudulla toiminut Lammin VPK – Porraskoski päätti joko pelata varman päälle, tai sitten palokunta sai ohittamattoman tarjouksen.
Niin tai näin, vuonna 1974 Lammille hankittiin nelivetoinen UAZ 452E -paloauto.
Länsivalmistajilla ei noihin aikoihin ollut nelivetomalleja, muutamia astronomisen kalliita erikoisautoja lukuun ottamatta. UAZ saattoi siis vaikuttaa erinomaiselta ostokselta.
Valitettavasti siinäkin on puutteensa, kuten maksimissaan 60 km/h huippunopeus kuormattuna viidellä riskillä palosotilaalla varusteineen.
Auto kuvattiin 2022 Classic Motorshow -tapahtumassa.
Vuonna 2009 Mitsubishi ja PSA ilmoittivat yhteistyöstä sähköautojen valmistuksessa. Misubishin iMiev-malli tuotiin myöhemmin markkinoille myös Peugeot iOn – ja Citroën C-Zero -malleina. Mallit tuotiin myös Suomeen.
Mitsubishi ja PSA yhteistyöhön sähköautojen valmistuksessa
Mitsubishi Motors Corporation (MMC) ja PSA Peugeot Citroën ovat solmineet esisopimuksen tuotannollisesta yhteistyöstä koskien sähköautojen valmistamista. Sopimus koskee parhaillaan Mitsubishin tuotekehitysvaiheessa olevan auton rinnakkaistuotantoa myös PSA-yhtiölle.
Mitsubishi Motors ja PSA aloittivat kesäkuussa 2008 soveltuvuustutkimuksen sähköauton valmistamiseen liittyvästä tuotannollisesta ja tuotekehityksellisestä yhteistyöstä.
Yhtiöt ovat nyt saavuttaneet sopimuksen, jonka mukaan Mitsubishi ryhtyy oman iMIEV-sähköautoprojektinsa vierellä kehittämään samasta autosta rinnakkaisversiota PSA-yhtiön käyttöön.
Sopimuksen mukaan MMC tulee valmistamaan nelipaikkaista taajamaliikenteeseen soveltuvaa täyssähköautoa Japanissa sijaitsevalla tuotantolinjallaan myös Peugeot-merkkisenä.
Samalla sopimus laajentaa sähköauton tuotekehityspohjaa nopeuttaen ja helpottaen sarjatuotannon pikaista aloittamista. Yhteistyöllä on myös merkkikohtaisia tuotekehityskuluja alentava vaikutus.
Sopimus merkitsee myös yhtiöiden välisen yhteistyön tiivistymistä, sillä Mitsubishi tuottaa jo tällä hetkellä nelivetoista citymaasturia Citroën- ja Peugeot-merkeille Euroopan markkinoille.
Tämän hetkisen aikataulun mukaan uusi iMIEV-pohjainen sähköauto tulisi myyntiin Mitsubishi- ja Peugeot- merkkien verkostojen kautta vuoden 2010 lopulla tai vuoden 2011 alussa markkina-alueesta riippuen.
Valtiovarainministeriö julkaisi torstaina 29.2. julkisen talouden suunnitelman vuosille 2025–2028. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry korostaa, että huhtikuussa kokoontuvassa kehysriihessä on pidettävä kiinni toimista, joilla yritysten kilpailukykyä voidaan vahvistaa ja logistisia kustannuksia hillitä.
Näitä ovat muun muassa kohtuullinen jakeluvelvoite, polttoaineveron alennus ja riittävät panostukset tieinfraan. Niiden avulla turvataan kuljetusyritysten toimintaedellytykset, mutta samalla kaikkien suomalaisten yritysten menestymismahdollisuudet.
Hallitus kokoontuu 15.–16.4. kehysriiheen haastavissa oloissa julkisen talouden näkökulmasta. SKAL esittää toimenpiteitä, joilla Suomen kilpailukykyä ja kasvua voidaan vahvistaa.
– Pidämme logistista kilpailukykyä aivan oleellisena tekijänä haastavassa taloustilanteessa. Koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja Lähi-idän tilanne ovat osoittaneet, kuinka laajasti yhteiskunta ja elinkeinoelämä ovat riippuvaisia toimivista kuljetuksista ja logistiikasta, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.
Hän korostaa, että toimitusketjujen ongelmat, komponenttipula ja poikkeukselliset kustannusnousut heijastuvat koko yhteiskuntaan.
– Suomen huoltovarmuuden kannalta kotimainen kuljetus- ja liikennesektori on yksi kriittisistä toiminnoista, jolla on entistä suurempi merkitys koko Suomen elinvoimalle ja kilpailukyvylle. Itärajan sulkeuduttua Suomen geopoliittinen ja logistinen asema on totisesti muuttunut. Esimerkiksi liikenneinfra on investointi tulevaisuuteen, ei kuluerä, hän jatkaa.
Kustannukset korkealla
Kuljetusyritykset kärsivät edelleen korkealle nousseesta kustannustasosta. Vuonna 2023 kuorma- ja pakettiautoliikenteen kustannukset olivat keskimäärin 15 prosenttia korkeammat kuin Ukrainan sodan alkua edeltävänä vuonna 2021.
Turun kauppakorkeakoulun logistiikkaselvityksen mukaan kaikkien yritysten logistiikan kokonaiskustannukset vuonna 2022 olivat 50,5 miljardia euroa, kun vuonna 2019 vastaava luku oli 39,3 miljardia euroa.
– Kuljetuskustannukset ovat jääneet sille korkealle tasolle, jonne ne vuonna 2022 nousivat, sanoo Kujala.
Hänen mukaansa poliittiset päätökset ovat hillinneet pitkään jatkuneita energian kustannusnousuja. SKAL pitää tätä suunnanmuutosta elintärkeänä suhdanneherkälle kuljetusalalle, mutta korostaa, että energian hintoja nostavia päätöksiä ei pidä tehdä.
SKALin keskeiset esitykset hallitukselle
SKAL esittää kehysriiheen toimia, joilla vahvistetaan Suomen kasvua ja kilpailukykyä:
Hallitusohjelmassa linjatuista alhaisemmista jakeluvelvoitetasoista on pidettävä kiinni. Tämä lisää myös verotuottoja uusiutuvan dieselin verokannan ollessa fossiilista alempaa.
Kun Suomi ottaa päästökaupan lähivuosina käyttöön, tulee siitä aiheutuva lisäkustannus kompensoida täysimääräisesti ammattiliikenteelle. EU:n energiaverodirektiivin mahdollistama ammattidiesel on siihen paras vaihtoehto.
Logististen kustannusten nousua edelleen hillittävä: SKAL toivoo, että hallitus pitää kiinni ohjelmassaan linjatuista polttoaineveron alennuksista.
Tiestön kunnossapidon rahoitusta lisättävä, jotta kelirikon ja sääoloiltaan haastaviksi käyvien talvien vaikutukset saadaan korjattua. Leikkaukset väylänpidosta ovat hyvin lyhytnäköistä politiikkaa.
Päivityksessä olevan Liikenne 12- suunnitelman rahoitussuhteet kohdalleen. Nyt kehittämisrahasta 45 prosenttia kohdistuu tieverkolle ja 51 prosenttia raiteille. Elinkeinoelämän ja tavaraliikenteen tarpeiden kannalta on perusteltua, että tiestölle osoitetaan vähintään 55 prosentin osuus.
Tiestön rapistumisen estämiseksi rahoitusta tulee korottaa seuraavasti:
300 miljoonan euron tasokorotus perustienpidon rahoitustasoon siten, että asfaltointimäärät nostetaan pysyvästi 4 000 kilometrin tasolle.
300 miljoonaa euroa vuosittain tiestön korjausvelan poistamiseen
400 miljoonaa euroa, tiestön kehittämisinvestointeihin.
Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla edellä ajaneen auton perään Asikkalan Vesikansantiellä perjantaina illalla.
Onnettomuuspaikka sijaitsee 200 metriä Vesikansantien ja Paimelanraitin risteyksestä Vääksyn suuntaan.
Poliisi epäilee perään ajaneen auton kuljettajan olleen alkoholin vaikutuksen alaisena. Tapahtumasta selvittiin ilman isompia henkilövahinkoja.
Auton kuljettajana toiminutta viisikymppistä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Max Verstappen. Kuva: Mark Thompson, Getty Images.
Bahrainin GP:n aika-ajot eivät tuoneet mitään merkittävää uutta F1-maailmaan.
Nopein oli taas Red Bullin Max Verstappen ja toiseksi nopein Ferrarin Charles Leclerc. Misten välinen ero oli 0,228 sekuntia.
Kolmanteen ruutuun ajoi Mercedeksen George Russell ja neljänteen ruutuun Ferrarin Carlos Sainz.
Kick Sauberin Valtteri Bottas jäi ensimmäiseen osioon ja oli lopuksi sijalla 16.
Kisa ajetaan lauantaina Suomen aikaa kello 17.
Bahrainin GP:n aika-ajot 2024
1 Max Verstappen Red Bull Racing 1.29,179
2 Charles Leclerc Ferrari +0,228
3 George Russell Mercedes +0,306
4 Carlos Sainz Ferrari +0,328
5 Sergio Perez Red Bull Racing +0,358
6 Fernando Alonso Aston Martin +0,363
7 Lando Norris McLaren +0,435
8 Oscar Piastri McLaren +0,504
9 Lewis Hamilton Mercedes +0,531
10 Nico Hülkenberg Haas F1 Team +1,323
11 Yuki Tsunoda RB
12 Lance Stroll Aston Martin
13 Alexander Albon Williams
14 Daniel Ricciardo RB
15 Kevin Magnussen Haas F1 Team
16 Valtteri Bottas Kick Sauber
17 Guanyu Zhou Kick Sauber
18 Logan Sargeant Williams
19 Esteban Ocon Alpine
20 Pierre Gasly Alpine
Käytettyjen autojen kaupan vuonna 2023 alkanut kasvu jatkui vilkkaana helmikuussa, todetaan Autoalan tiedotteessa.
Autoliikkeiden kautta kulkeneiden käytettyjen henkilöautojen kauppa oli noin 14 prosenttia vilkkaampaa kuin viime vuoden helmikuussa.
Kotitalouksien välinen autokauppa ja muiden yritysten autokauppa mukaan laskien käytettyjen autojen kauppaa on alkuvuoden aikana käyty noin 5,4 prosenttia viime vuotta vilkkaammin.
”Käytettyjen autojen kauppa on autoliikkeissä ollut kasvussa viime vuoden alusta alkaen. Helmikuussa autoliikkeiden kautta kulki noin 26 000 käytettyä henkilöautoa, kun viimeisimmän viiden vuoden aikana keskimääräinen helmikuun lukema on ollut 23 000. Uuden auton kaupan elpyminen on olennaisen tärkeää koko autokannan kannalta, sillä se syöttää vaihtoautokauppaan uudempia autoja ”, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.
Autoliikkeiden kautta alkuvuonna myydyistä vaihtoautoista yhteensä 57 prosenttia on ollut bensiiniautoja ja noin 29 prosenttia dieselautoja. Ladattavien hybridien osuus oli noin 10 prosenttia ja täyssähköautojen noin 4 prosenttia.
Olet ajamassa mutkikkaalla maantiellä ja näkyvyys pitkälle eteenpäin on rajallinen. Yhtäkkiä Volvosi varoittaa sinua: edessä on tapahtunut onnettomuus. Hidastat nopeutta rauhallisesti ja ajat seuraavaan kaarteeseen. Näet kaistallasi kolaroineen auton. Varoituksen ansiosta olit valmistautunut tilanteeseen ja pystyit reagoimaan ennakoivasti.
Volvo esittelee uuden Accident Ahead Alert -toiminnon, joka on jälleen yksi mullistava yhdistettyä turvallisuusteknologiaa hyödyntävä ominaisuus. Ensimmäistä kertaa autot osaavat varoittaa kuljettajia edessä tapahtuneista onnettomuuksista käyttämällä apunaan liikenteenhallintakeskusten reaaliaikaisia tietoja. Toiminto on saatavilla yhteensopiviin Volvoihin Euroopassa, Tanskasta alkaen.
Toiminnon tavoitteena on auttaa kuljettajia välttämään onnettomuuksia ja niiden aiheuttamia liikenneruuhkia. Se varoittaa kuljettajaa välittömästi muutaman sadan metrin päässä olevasta onnettomuuspaikasta. Sijaintitietojen toimittamisesta vastaavat kansalliset liikenneviranomaiset ja yhteensopivat autot, muista liikenteessä olevista Volvoista alkaen.
”Mullistavaa yhdistettyä turvallisuusteknologiaamme käyttämällä Accident Ahead Alert -toiminto voi auttaa Volvo -kuljettajia välttymään yllättäviltä tilanteilta ja parantaa samalla yleistä liikenneturvallisuutta”, sanoo Volvon turvallisuuskeskuksen johtaja Åsa Haglund.
“Esittelemme tämän uuden toiminnon yhteistyössä Tanskan liikenneviranomaisen ja muiden Data for Road Safety -ekosysteemin kumppanien kanssa ja vankistamme asemaamme turvallisuusinnovaatioiden edelläkävijänä.”
Julkistettu 2016
Volvon yhdistetty turvallisuusteknologia esiteltiin vuonna 2016. Se käyttää Volvon pilviteknologiaa ja perustuu reaaliaikaisiin tietoihin.
Volvot voivat sen avulla viestiä keskenään ja varoittaa kuljettajia lähestyvistä liukkaista tieolosuhteista ja vaaroista. Samalla tavoin kuljettajat voivat nyt saada varoituksen edessä tapahtuneesta onnettomuudesta vuorokaudenajasta riippumatta.
Volvo aikoo tulevaisuudessa integroida järjestelmään enemmän liikennetietoja, joita jaetaan eurooppalaisen Data for Road Safety -ekosysteemin kumppanien, kuten muiden maiden kansallisten liikenteenhallintakeskusten ja muiden automerkkien autojen kanssa.
Jotta maantiet olisivat kaikille turvallisempia, Volvo kehottaa useampia liikenneviranomaisia jakamaan anonyymeja liikenneonnettomuustietoja ja kannustaa muita autonvalmistajia tarjoamaan samankaltaista teknologiaa. Volvo on sitoutunut yhdistettyjen turvallisuustietojen jakamiseen toisille turvallisuusominaisuuksien integroimiseksi ja jatkaa tätä työtä myös tulevaisuudessa.
“Olemme tyytyväisiä, että Volvo on ensimmäinen autonvalmistaja, joka on alkanut käyttää uutta reaaliaikaista liikennetietosyötettämme”, sanoo tanskalaisen liikenteenhallintakeskuksen johtaja Stine Bendsen.
“Nopea varoitus edessä olevasta onnettomuudesta antaa kuljettajalle enemmän aikaa hidastaa ajonopeutta ja kasvattaa etäisyyttä edessä olevaan autoon. Tämä pienentää jatko-onnettomuuksien riskiä ja suojelee tienraivauksessa mukana olevia ihmisiä.”
Volvon omistajien on helppo edesauttaa liikenneturvallisuutta tietoja jakamalla. Tietojen jakamisen voi ottaa käyttöön auton keskinäytöstä. Auto voi sen jälkeen varoittaa kuljettajaa edessä olevasta onnettomuudesta kojelaudan hätävilkkuvaroituksella ja tuulilasinäytössä, jos sellainen on käytössä. Vain oleellisia tietoja jaetaan toisten autojen kanssa, ja tiedot ovat anonyymeja yksityisyyden turvaamiseksi.
Lisätietoja
Accident Ahead Alert -toiminto on tällä hetkellä saatavilla Tanskassa kaikkiin 90-, 60- ja 40-sarjan Volvo -malleihin mallivuodesta 2016 alkaen. Se tulee pian saataville samoihin automalleihin useimmilla Euroopan markkinoilla.’
Golf viettää tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiviään. Kaikki alkoi vuonna 1974 ja yli 37 miljoonalla myydyllä autolla Volkswagen Golf on yksi menestyneimmistä autoista maailmassa. Suomen teillä liikkuu yhä yli 108 000 Golfia ja se on edelleen kaikkien aikojen suosituin Volkswagen-malli Suomessa.
Kuva: Volkswagen.
Vähän ennen tämän kompaktin luokan ikonin virallista syntymäpäivää myyntimenestysmallin viimeisimmän kehitysvaiheen myynti alkaa Suomessa. Lukuisten parannusten lisäksi kaikissa uusissa Golf ja Golf Variant -malleissa on uuden sukupolven intuitiivisesti käytettävä infotainment-järjestelmä.
Uudet Golf- ja Golf Variant -mallit voidaan tunnistaa uudistetusta etuosasta. Uudet led-ajovalot ovat nyt visuaalisesti näyttävämpiä. IQ.LIGHT-led-matriisiajovalot sisältävät uuden tehokkaan kaukovalon, jonka kantama on erittäin pitkä. Ensimmäistä kertaa eurooppalaisessa Volkswagenissa myös jäähdyttimen säleikössä sijaitseva Volkswagen-logo on valaistu.
Suomessa valaistu logo tulee Led-Performance -ajovalojen tai IQ.LIGHT-led-matriisiajovalojen yhteydessä. Myös IQ.LIGHT 3D LED -takavalot molemmissa koriversioissa ovat saaneet uuden näyttävän muotoilun.
Uusi infotainment-järjestelmä ja ChatGpt
Sisätiloissa on uusimman sukupolven infotainment-järjestelmä, jossa on entistä nopeampi prosessori, 12,9 tuuman kosketusnäyttö ja intuitiivinen valikkorakenne. Lisäksi lämpötilan ja äänenvoimakkuuden säätimen kosketussäätimet ovat nyt valaistuja. Uusimman sukupolven 10,25 tuuman digitaalinen mittaristo Digital Cockpit Pro mukautettavalla värinäytöllä on nyt vakiovaruste.
Kuva: Volkswagen.
Uutta on myös monitoimiohjauspyörän perinteiset ja helppokäyttöiset painikkeet ja IDA-puheohjaus. IDA mahdollistaa luonnollisen kielen käytön toimintojen, kuten ilmastointijärjestelmän, puhelimen tai navigointijärjestelmän ohjaamiseen.
Uutena ominaisuutena ChatGpt on integroitu IDA-puheohjaukseen ensimmäistä kertaa; AI (tekoäly) -järjestelmä tarkoittaa, että kysymyksiä voidaan nyt esittää lähes äärettömästä määrästä aiheita.
Aluksi saatavilla kaksi varustelutasoa ja kolme moottorivaihtoehtoa. Suomessa Golfin ja Golf Variantin myynti alkaa kahdella varustelutasolla: Comfort Business ja Style Business. Myöhemmin joukkoon liittyy R-Line-varustelutaso.
Alkuun tarjolla on kaksi 48 V:n tekniikalla varustettua kevythybridiversiota yhdistettynä turboahdettuun bensiinimoottoriin (eTSI) ja 7-vaihteiseen DSG-vaihteistoon. Näiden moottorien tehot ovat 85 kW (115 hv) ja 110 kW (150 hv) sekä Golf-malliversion turboahdettu bensiinimoottori (TSI) manuaalivaihteistolla, jonka teho on 85 kW (115 hv).
Kevythybridin 48 V järjestelmä käyttää jarruenergian talteenottoa voimalinjaan käytettävän sähköenergian varastoimiseen. Järjestelmän lisäteho parantaa suorituskykyä huomattavasti.
Kuva: Volkswagen.
Samalla tehokas 48 V tekniikka ja 1,5 TSI evo2:n väliaikainen sammutustoiminto mahdollistavat erittäin alhaisen kulutuksen. Kaikki bensiinimoottorit ovat nykyaikaisia nelisylinterisiä moottoreita, joissa on VTG (muuttuva turbiinigeometria) -turboahdin ja aktiivinen sylinterien lepuutusjärjestelmä (ACTplus).
Erittäin kattavan vakiovarustelun lisäksi kaikissa Business-malleissa on vakiona myös polttoainekäyttöinen lisälämmitin kauko-ohjaimella ja ajastimella, lämmitettävät takaistuimen reunapaikat sekä avaimeton lukitus.
Tämän lisäksi Golf Variantin osalta sähkökäyttöinen takaluukku EasyOpen ja Easy Close-toiminnoilla kuuluu Business-varusteluun. Lisävarusteiden valinta on erittäin helppoa ja yksinkertaista: valittavissa on mm. ulkovärejä, kuljettajaa avustavia järjestelmiä, eri istuinvaihtoehtoja, vanteita sekä vetokoukku.
Mallisto laajenee
Mallisto laajenee kevään aikana myös Golf Style eHybrid ja Golf GTE ladattavilla hybrideillä. Uuden sukupolven ladattavien hybridien puhtaasti sähköllä ajettava toimintamatka on jopa 100 kilometriä ja niitä pystyy pikalataamaan 50 kW:n teholla.
Myöhemmin saataville tulevat myös Golf GTI, Golf GTI Clubsport ja Golf R -malliversiot sekä nelivetoinen 2,0 TSI 150 kW 4Motion DSG. Suomessa Volkswagen Golf -mallistosta poistuvat sekä kaasu- että dieselmoottorilla varustetut voimalinjat.
Uudistuneen Golfin hinta alkaen on 30 329 euroa ja Golf Variant alkaen hinta 34 699 euroa.
Suomen Volkswagen-jälleenmyyjille ensimmäiset uudistuneet Volkswagen Golfit saapuvat alkukesällä 2024. Tämän hetken tuotantotilanteen mukainen toimitusaika on noin 4 kuukautta.