Käytettyjen autojen kauppa oli helmikuussa poikkeuksellisen vireää

Käytettyjen autojen kaupan vuonna 2023 alkanut kasvu jatkui vilkkaana helmikuussa, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Autoliikkeiden kautta kulkeneiden käytettyjen henkilöautojen kauppa oli noin 14 prosenttia vilkkaampaa kuin viime vuoden helmikuussa.

Kotitalouksien välinen autokauppa ja muiden yritysten autokauppa mukaan laskien käytettyjen autojen kauppaa on alkuvuoden aikana käyty noin 5,4 prosenttia viime vuotta vilkkaammin.

”Käytettyjen autojen kauppa on autoliikkeissä ollut kasvussa viime vuoden alusta alkaen. Helmikuussa autoliikkeiden kautta kulki noin 26 000 käytettyä henkilöautoa, kun viimeisimmän viiden vuoden aikana keskimääräinen helmikuun lukema on ollut 23 000. Uuden auton kaupan elpyminen on olennaisen tärkeää koko autokannan kannalta, sillä se syöttää vaihtoautokauppaan uudempia autoja ”, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.

Autoliikkeiden kautta alkuvuonna myydyistä vaihtoautoista yhteensä 57 prosenttia on ollut bensiiniautoja ja noin 29 prosenttia dieselautoja. Ladattavien hybridien osuus oli noin 10 prosenttia ja täyssähköautojen noin 4 prosenttia.

Lue myös

Käytetyn auton kaupassa vilkas tammikuu

Katso tästä viime vuoden suosituimmat käytetyt autot!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän