Seuraavalla komission viisivuotiskaudella 2024–2029 liikennesektorille kohdistuu uusia haasteita koko EU-alueella. Samalla se avaa uusia mahdollisuuksia. Liikenneyritysten on mukautettava omia toimintojaan vastaamaan tätä kehitystä, jotta ihmisten ja tavaroiden liikkumista voidaan kehittää ja joustavoittaa, toteaa LiikenneSuomi -ryhmä eli Linja-autoliitto, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja Suomen Taksiliitto.
LiikenneSuomi edustaa yrittäjävetoista ammattimaista kuljetusliikennettä. Järjestöjen edustamat toimialat työllistävät yhdessä yli 100 000 suomalaista.
Se painottaa, että liikenneyhteyksien ja tiestön kehittäminen on nähtävä osana EU:n turvallisuuspolitiikkaa, johon on kohdennettava EU-tason rahoitusta.
– Jäsenvaltiona EU:n pisimmällä ulkorajalla olemme paljon vartijoina. Huoltovarmuuden takaava kattava ja kehittynyt kansallinen liikenneinfrastruktuuri hyödyttää päivittäisessä siviilikäytössä niin kansalaisten kuin tavaroiden sujuvaa ja kustannustehokasta liikkumista, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.
Suomen maanteiden henkilö- ja tavaraliikennettä koskevista säädöksistä ja toimintaympäristöön vaikuttavista tekijöistä päätetään yhä useammin EU-tasolla. Saavutettavuus ja huoltovarmuus ovat avainsanoja Suomen tavara- ja henkilöliikenteelle.
– EU:n reuna-alueella sijaitsevana jäsenmaana Suomella on erityistä puolustettavaa. Tarvitsemme lisää panostusta niin yhteyksiimme muualle Eurooppaan kuin kansallisen liikenteemme edelleen kehittämiseen, sanoo Suomen Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen.
Vihreä siirtymä etenee jälleen EU-kaudella 2024–2029. Euroopan on määrä olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Uuden komission on kiinnitettävä vahvempaa huomiota Suomen erityispiirteisiin ja ammattiliikenteen kilpailukykyyn.
LiikenneSuomi korostaa, että käyttövoimasiirtymä tarvitsee EU-tason tuen. Samalla on pidettävä edelleen huolta teknologianeutraalien vaihtoehtoisten käyttövoimien tarjonnasta kaupunki- ja maaseutuliikenteessä.
– Kestävät ja älykkäät liikkumisen ratkaisut on nähtävä osana ilmastotyötä ja -tavoitteita, mutta samalla tunnistettava EU:n eri alueiden tarpeet ja edellytykset. Suomen kaltaisessa, pitkien sisäisten etäisyyksien ja pohjoisen ilmastoalueen jäsenmaassa haasteet ovat omintakeiset, ja ne on huomioitava eurooppalaisten ratkaisujen valmistelussa, sanoo Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä.
Työvoiman saatavuus on EU:n laajuinen haaste
Väestö ikääntyy koko EU-alueella, Suomessa vielä useita verrokkijäsenmaita nopeammin. Työvoiman saatavuus on koko EU-alueen laajuinen haaste.
– Henkilö- ja tavaraliikennealat Suomessa edellyttävät myös EU-tason toimia osaavan työvoiman turvaamiseksi. Osaamisen kehittämiseen on panostettava. Lisäksi tarvitaan joustoja kuljetusalan työn tekemiseen, Kujala, Koskinen ja Mäkilä korostavat.
LiikenneSuomen pääviestit eurovaaleihin
Alustatalouden toimintamallien tulee olla EU-alueella reilut ja tasapuoliset, vaatimusten ja vastuiden tulee olla toimintatavasta riippumatta yhtenäiset
Taksien tilausvälitystoimintaa ei tule rinnastaa alustatalouteen
Kansallisella lainsäädännöllä ei tule lisätä kuljetuskustannuksiamme, esimerkiksi auto- ja ajoneuvoveron muodossa tai arvonlisäveron osalta
Kotimaan kustannustehokkaat kuljetukset tulee voida mahdollistaa mm. mitta- ja massamääräysten kansallisten poikkeusten sallimissa rajoissa täysimääräisesti
LiikenneSuomi vaikuttaa ennakkoon uuden EU-komission painopisteiden sekä työohjelman valmisteluun. LiikenneSuomen järjestöjen, SKALin, Linja-autoliiton sekä Taksiliiton, päivittäisestä vaikuttamisesta Brysselissä vastaa FinMobility, joka on johtava suomalaisten liikennesektorin työnantaja- ja elinkeinojärjestöjen yhteinen EU-edunvalvoja. www.finmobility.eu
Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut ilmiö, jossa pieni joukko nuoria kuljettajia kaahaa kauppakeskuksen parkkihallissa muiden turvallisuudesta välittämättä. Suurin osa peltikolareista sattuu parkkialueilla, ja siksi poliisi haluaa tällä tiedotteella muistuttaa, miten ottaa muut parkkialueilla huomioon.
Tapauksia on havaittu ainakin Espoon Lippulaivassa, jossa mukana on ollut mopoautoja, mönkijä ja pari autoa. Samankaltaista ilmiötä on ollut havaittavissa myös muissa espoolaisissa kauppakeskuksissa.
Poliisin tietojen mukaan hallissa on esimerkiksi kiihdytelty voimakkaasti, ajettu toisia takaa välittämättä muiden turvallisuudesta ja ajeltu jalankulkijoille tarkoitetuilla alueilla. Toistaiseksi onnettomuuksia ei ole onneksi tapahtunut. Asiasta on kuitenkin kirjattu rikosilmoitus.
Erityisen huono paikka muita vaarantavalle ajamiselle
Poliisi haluaa painottaa, että etenkään parkkihallit eivät ole oikea paikka tällaiselle toiminnalle siihen liittyvien suurien riskien ja häiriön vuoksi. Parkkihalleissa liikkuu paljon jalankulkijoita ja muita tienkäyttäjiä, joten sanomattakin pitäisi olla selvää, ettei niissä ole syytä kaahata.
Vaikka parkkialueella ei olisi muita tienkäyttäjiä, kieltää tieliikennelaki häiritsevän ja tarpeettoman ajamisen.
Parkkihallit ovat yleensä kameravalvottuja alueita, joten kaikenlainen häiriökäyttäytyminen on todennettavissa myös jälkikäteen.
Lisäksi kyseisestä kohelluksesta tekee erityisen vaarallista se, että esimerkiksi mopoautot ovat onnettomuustilanteessa varsin turvattomia autossa olijoille itselleen. Jos kuljettaja törmää vaikkapa parkkihallin seinään tai tolppaan, voivat seuraukset olla tuhoisat.
Noudata parkkihallissa yleisiä väistämissääntöjä, elleivät merkit muutoin ohjaa
Komisario Hannu Kontola selventää parkkihallien ajosäännöksiä yleisesti.
– Kauppakeskusten parkkihalleissa voimassa on tieliikennelaki ja sitä pitää myös noudattaa. Vaikka kauppakeskusten parkkihallit ovat yksityisessä omistuksessa, katsotaan ne tieliikennelain tarkoittamaksi tieksi, koska niihin on kaikilla vapaa pääsy ja niitä myös käytetään yleiseen liikenteeseen.
Useimmiten parkkihalleissa on erikseen asetettu 20 km/h nopeusrajoitus. Väistämisvelvollisuudet ja ajosuunnat on tyypillisesti osoitettu liikenteenohjauslaitteilla kuten suojatiemerkinnöillä, kärkikolmioilla, liikenneympyröillä ja kielletyn ajosuunnan merkeillä.
Mikäli liikennemerkkejä ei ole, noudatetaan parkkihalleissa yleisiä väistämissääntöjä. Näistä korostuvat etenkin oikealta tulevan väistäminen ja se, että ajoneuvolla saa peruuttaa vain, jos se ei vaaranna turvallisuutta tai haittaa muuta liikennettä. Parkkiruudusta lähdettäessä on aina väistettävä tiellä olevaa muuta liikennettä.
Suurin osa peltikolareista tapahtuu parkkialueilla
Parkkihalleissa on usein liikennettä ruuhkaksi asti ja ihmisillä on kiire. Tämä on huono yhdistelmä ja aiheuttaa vaaratilanteita ja kolareita. Suurin osa peltikolareista tapahtuukin parkkipaikoilla ja halleissa.
– Sujuva ja turvallinen liikkuminen parkkihallissa edellyttää korostetusti toisten huomioon ottamista ja tieliikennelaissa kerrottujen yleisten periaatteiden noudattamista. Näistä tärkeimpänä on olosuhteiden edellyttämän huolellisuuden ja varovaisuuden noudattaminen, jotta vaaraa ja vahinkoa voitaisiin välttää, Kontola ohjeistaa.
Mazda haastaa uudella lähes viisi metriä pitkällä katumaasturillaan vakiintuneet premium-merkit Euroopassa.
Mazdan Kodo-muotoilu yhdistyy CX-80:ssa ”Graceful Toughness” -konseptiin. Tuloksena on kolmella istuinrivillä varustettu katumaasturi. Kun viisipaikkaisen CX-60:n ulkomuodossa näkyy selvästi katumaasturin luonne, CX-80 tuo sitä 25 senttiä pidempänä auton muotoihin linjakkaan tila-auton piirteitä.
Tämä korostuu etenkin kookkaan ja reippaasti aukeavan takaoven kohdalla, jonka kautta kulku auton sisälle sujuu huomattavan vaivattomasti.
Kaksi moottorivaihtoehtoa
Moottorivaihtoehtoja on kaksi. Ladattavassa hybridissä on 141 kW tehoinen 2,5-litrainen Skyactiv-G suorasuihkutusbensiinimoottori, 129 kW sähkömoottori ja 17,8 kWh litiumioniakku. Järjestelmän kokonaisteho on 241 kW (327 hv) ja maksimivääntö on 500 Nm. Kiihtyvyys välillä 0–100 km/h sujuu 6,8 sekunnissa huippunopeuden ollessa 195 km/h.
Kuva: Mazda.
WLTP-keskikulutus on 1,6 litraa sadalla kilometrillä ja hiilidioksidipäästöt vain 36 g/km. Pelkällä sähköllä voidaan ajaa enimmillään 60 kilometriä. Kuljettaja voi valita, haluaako hän ajaa pelkällä sähköllä, hybriditilassa vai käyttääkö polttomoottoria akun lataamiseen myöhempää sähköllä ajamista varten.
Usein pidempää matkaa ajaville on kuusisylinterinen, 3,3-litrainen ja 187 kW tehoinen e-Skyactiv diesel 48V-kevythybridijärjestelmällä. Sen WLTP-keskikulutus on 5,7–5,8 l/100 km ja hiilidioksidipäästöt 148–151 g/km.
Kevythybriditeknologian ansiosta ajaminen on sekä vaivattomampaa että taloudellisempaa. Järjestelmän ajon aikana talteen keräämää sähköä käytetään tukemassa dieselmoottoria aina tarpeen vaatiessa.
Molempien moottorien yhteydessä on kahdeksanvaihteinen automaattivaihteisto ja Mazdan i-Activ-neliveto. Mazdan älykäs Mi-Drive-ajotilan valitsin tarjoaa neljä erilaista ajotilaa: Normal, Sport, Off-Road ja Towing. Ladattavassa hybridissä on vielä oma ajotilansa sähköllä ajamista varten.
Aina neliveto
Mazda CX-80 pohjautuu suurempia pitkittäin sijoitetulla moottorilla varustettuja autoja varten suunnitellulle Skyactiv Multi-Solution -perusrakenteelle. Koska se on suunniteltu takavetoisille autoille, neliveto on takavetopainotteinen. Siinä yhdistyvät siis nelivedon vakaus ja takavedon neutraalit kaarreajo-ominaisuudet.
Kuva: Mazda.
Kinematic Posture Control -kaarreajoavustin – Mazdan oma edistyksellinen teknologia – jarruttaa kaarreajossa takapyörän sisäkaarteen puoleista pyörää. Tämä vakauttaa ajoneuvon kulkua ja vähentää korin kallisteluita.
Neliveto tekee myös vetämisestä nautinnollista. Mazda CX-80:n perään voi kytkeä peräti 2 500 kiloa painavan peräkärryn tai -vaunun. Vaunun vetämiseen on myös oma ajotilansa.
Rauhallinen ohjaamo
Mazda CX-60:sta tuttu leveä kojelauta luo kuljettajan ja etumatkustajan eteen rauhallisen ja esteettisen kokonaisuuden, joka korostaa ohjaamon avaruutta. Tätä avaruuden tunnetta voidaan korostaa vielä lisää suurella panoraamakattoluukulla, jossa on sähköinen liuku- ja kallistusmekanismi.
Digitaalinen 12,3 tuumaa leveä teräväpiirtoinen mittaristo on selkeä ja muistuttaa perinteistä analogista mittaristoa. Myös kojelaudan keskelle sijoitetun 12,3-tuumaisen infotainment-näytön selkeyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Näin kuljettaja voi keskittyä olennaiseen.
Kuva: Mazda.
Olennaiseen keskittymistä avittaa myös se, että CX-80 tottelee pilvipohjaista Alexa-puheohjausta, joka on kehitetty tukemaan luonnollista kieltä perinteisten komentosanojen sijaan. Äänikomentoja ja tunnistustarkkuutta päivitetään jatkuvasti. Alexa tukee toistaiseksi vain englannin, saksan, ranskan, italian ja espanjan kieltä.
Ohjaamon rauhallisen tilan tuntua korostetaan myös erittäin leveällä keskikonsolilla. Japanilaiseen tyyliin ergonomia ja harmonia kohtaavat toisensa. Keskikonsolin takaosassa on usb-pistokkeet sekä ilmastoinnin säätimet toisen rivin matkustajille.
Materiaaleihin on kiinnitetty paljon huomiota ja niissä korostuvat japanilaisen käsityön perinteet.
Takumi-varustetason autossa on esimerkiksi valkoinen nappanahkaverhoilu, vaahterapuusta tehdyt koristelistat sekä kangasosissa näyttävät japanilaiset Musubu-solmutikkaukset. Homura-tasossa on musta sisustus, nappanahkaverhoilu sekä hiusviivainen Gun Metal -verhoilu.
Moneen muuntuvat tilaratkaisut
Mazda CX-80:n mitat ovat: pituus 4 995 mm, leveys 1 890 mm ja korkeus 1 710 mm. Akseliväli on peräti 3 120 mm. CX-80 on näin 250 mm pidempi ja 24 mm korkeampi kuin CX-60. Pituuden kasvu tulee pelkästään saman verran kasvaneesta akselivälistä. Koko pituuslisä on siis valjastettu auton sisätilojen kasvattamiseen.
Kuva: Mazda.
Keskimmäiselle istuinriville on valittavana kolme erilaista istuinratkaisua. Ensimmäinen on perinteinen kolmen istuttava penkki, jolloin autossa on yhteensä seitsemän istuinpaikkaa. Toisessa vaihtoehdossa on keskirivillä erilliset istuimet, ja niiden välissä on vapaa läpikulku takimmaiselle istuinriville. Istumapaikat ovat siis kuudelle. Myös kolmannessa vaihtoehdossa on keskirivillä erillisistuimet, mutta niiden välissä on kiinteä keskikonsoli.
Monipuolisia ja joustavia tilaratkaisuja korostaa myös mahdollisuus säätää keskimmäisen rivin istuimien etäisyyttä 120 millimetrin säätövaralla. Lisäksi selkänojat kallistuvat portaattomasti 15–33 astetta, ja tarvittaessa selkänojat taittuvat kumoon yhdellä kosketuksella.
Peräti 25 senttiä pidemmän akselivälin takia CX-80:ssa on keskirivillä enemmän tilaa kuin CX-60:ssa. Myös tavaratila joustaa kuljetustarpeiden mukaan. Kaikki istuinpaikat käytössä tavaratila vetää vielä 258 litraa. Kun kolmannen rivin istuimien selkänojat taitetaan alas, tila kasvaa 687 litraan.
Ja kun keskimmäisen istuinrivin selkänojat kumotaan, tilaa on jo 1221 litraa – kattoon asti lastattuna peräti 1971 litraa. Nostokynnys on huomattavan alhainen, ja tavaratilan pohja on lähes samassa tasossa tavaratilan aukon alareunan kanssa.
Mukavaa matkustusta
Kannettaville laitteille löytyy jokaiselta istuinriviltä omat usb-c-portit. Älypuhelin latautuu langattomasti keskikonsolissa, ja konsolin takaosassa on tehokas 150 watin virtalähde. Ladattavassa hybridissä on saatavilla toinenkin ja peräti 1 500 watin virtalähde. Tavaratilassa on lisäksi 12 voltin virtapistoke.
Mukavaan matkustamiseen kuuluu myös hyvä ilmastointi. Kuljettajalle ja matkustajalle on omat lämpökytkimensä, ja myös keskimmäisen rivin matkustajat voivat asettaa haluamansa lämpötilan sekä säätää ilmavirran määrää.
Kuva: Mazda.
Ladattavassa hybridissä on lisäksi ilmastoinnin esijäähdytys ja -lämmitys eli matkustamon lämpötilaa voidaan säätää auton akuston avulla ilman että moottori käy. MyMazda App -sovelluksen kautta ilmastointi voidaan aktivoida etukäteen, jotta matkustamo on halutun lämpöinen jo autoon istuttaessa.
Ensimmäistä kertaa Euroopassa myytävään Mazdaan on CX-80:aan saatavana myös kiinteät takaovien aurinkosuojat.
Musiikin ystäville Mazda CX-80:ssä on parannettu versio Mazda Harmonic Acoustics -äänentoistojärjestelmästä, joka esiteltiin ensimmäisen kerran CX-60:ssa.
Etulokasuojan sivukaiuttimien kokoa on kasvatettu merkittävästi, jotta bassojen dynaaminen alue olisi suurempi ja äänentoisto siten laadukkaampi. Äänenlaatua parantaa entisestään MSR NR (Master Sound Revive Noise Reduction) -teknologia eli edistyksellinen vastamelujärjestelmä.
Parasta mahdollista äänentoistoa haluavat voivat varustaa autonsa vielä Bosen 12 kaiuttimen premium-äänijärjestelmällä. BassMatch-kotelot tuottavat tiukemman ja tukevamman basson.
Vilkkuvat kaukovalot
Uusin MyMazda-sovellus on saatavilla ilmaiseksi Applen App Storen tai Google Playn kautta. Se tuo Mazdan Connected Services -palvelut käyttöön kaikkialla Euroopassa. Palveluun kuuluvat mm. latauksen hallinta, ajoneuvon etsijä, ovien etälukitus, ajoneuvon kuntoraportti sekä huoltohistoria, määräaikaishuoltojen muistutus ja varaus, tiepalvelu sekä hälytys varkauden varalle.
CX-80 tuo MyMazda-sovellukseen myös kokonaan uuden toiminnon: kauko-ohjattavat ajovalot. Älypuhelimen tai Apple-kellon sovelluksen avulla auton ajovalot vilkkuvat, joka auttaa löytämään pysäköidyn auton entistä helpommin.
Älykkäät avustinjärjestelmät
Mazda CX-80:n kuljettajaa avustavat järjestelmät tarjoavat hyvän aktiivisen turvallisuuden.
Ajamiseen pidemmillä matkoilla tuo rentoutta kaistavahdin ja mukautuvan vakionopeudensäätimen yhdistelmä. Ahtaissa paikoissa kuljettajan tukena on puolestaan 360 astetta näkevä kamera, joka helpottaa auton liikuttelua esimerkiksi parkkihallissa.
Kokonaan uusi varuste on isoa kärryä tai vaunua vetäville suunnattu Trailer Hitch View. Siinä kuljettaja saa peruutuskameran näyttöön viivat, jotka kulkevat vetokoukusta perävaunun keskikohtaan. Kun ajoneuvo on metrin etäisyydellä vaunun aisasta, näyttöä voi zoomata, jolloin vaunu on helppo kiinnittää ajoneuvoon ilman toisen henkilön apua.
Mallivaihtoehdot
Mallistossa on viisi erilaista vaihtoehtoa: Exclusive-line, Homura ja Takumi, joita voi täydentää varustepaketein, sekä kaikenkattavat Homura Plus ja Takumi Plus. Niissä kaikissa on erittäin hyvä vakiovarustus, kuten esimerkiksi lämmitettävä ohjauspyörä, lämmitettävä tuulilasin alareuna, kolmivyöhykeilmastointi, langaton Apple CarPlay ja Android Auto, peruutuskamera, 20 tuuman alumiinivanteet sekä tuulilasinäyttö.
Mazdan 6 vuoden tehdastakuu
Mazdan takuu uusissa autoissa on kuusi (6) vuotta tai 150 000 kilometriä. Asiakkaalle uusi takuu tarjoaa monta etua, mielenrauhaa, paremman jälleenmyyntiarvon ja alhaisemman leasing-hinnan.
Lisäksi sähköautoissa ja lataushybrideissä on korkeajännitejärjestelmälle ja sen akuille kahdeksan vuoden tai 160 000 kilometrin takuu.
Mazda CX-80 Exclusive-linen hinta on 56 990 euroa. Tarkempi hinnasto julkaistaan toukokuussa ennakkomyynnin aloittamisen yhteydessä ja ensimmäiset autot saapuvat Suomeen syksyllä.
Kello 20.30 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa Turun Valtatiellä henkilöauton tarkastusta varten.
Autoa kuljettanut nainen esitti partiolle väärän ajokortin, mutta partio tunnisti kuljettajan 27-vuotiaaksi naiseksi, jolla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen.
Nainen kiinniotettiin ja kuljetettiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.
Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni rattijuopumuksista kaksi kertaa ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 11 kertaa.
Citroën esittelee ensimmäiset kuvat täysin uudesta C3 Aircrossista, joka jakaa muotoiluidentiteettinsä uuden Citroën C3 -viistoperän kanssa. Molemmat mallit perustuvat samaan Smart Car -rakenteeseen, joka tarjoaa monipuolisuutta voimalinjoissa ja kustannustehokkuutta.
Täysin uusi C3 Aircross käy läpi radikaalin muutoksen ja astuu uusiin ulottuvuuksiin tarjoamalla aiempaa enemmän tilaa matkustamossa ja laajan voimalinjavalikoiman. Citroënin mukaan auto tullaan hinnoittelemaan kilpailukykyisesti.
Kuva: Citroen.
Uusi C3 Aircross yhdistää Citroënin uuden muotokielen elementit, jotka ovat tuttuja Oli-konseptiautosta. Muotoiluun tuodaan Citroënin uusi brändi-identiteetti ja -tunnus. Pystysuuntainen keula kantaa Citroënin uutta logoa ja pitää sisällään uuden kolmiosaisen valotunnuksen.
Nykyaikaisuutta korostaen Citroënin hammasrataskuviota on löydettävissä ympäri auton ulkoilmettä. Citroën leikittelee myös auton siluetin kanssa tarjoamalla auton kattoon eri värejä sekä hauskoja vaihdettavia värikkäitä koristelistoja ympäri autoa.
Kuva: Citroen.
Uusi C3 Aircross käy läpi ison luonnemuutoksen uuden mallin myötä: edeltävän sukupolven pyöreydestä ja kiltteydestä siirrytään aiempaa kulmikkaampaan suuntaan – ilman että auto olisi kuitenkaan aggressiivisen näköinen.
C3 Aircross syleilee katumaasturimaisuuttaan korkealla ja vaakasuuntaisella konepellillään, levennetyillä pyöränkaarilla ja tukevilla lokasuojilla, jotka ympäröivät isokokoisia pyöriä.
Paikat jopa seitsemälle
Uusi C3 Aircross kasvaa kokoa 4,39-metriseksi. Tämä näkyy positiivisesti tietenkin sisätiloissa. Auton akseliväli on luokkansa suurin, mikä mahdollistaa erinomaiset takajalkatilat keskiriviläisille. Auton takaosan muotoilu mahdollistaa myös kolmannen istuinrivin ja istumapaikat jopa seitsemälle.
Kolmannen istuinrivin istuimet sijaitsevat tavaratilassa ja ovat taitettavat. Lisäksi C3 Aircrossissa on lukuisia perhearkea helpottavia ratkaisuja.
Kuva: Citroen.
Kustannustehokas voimalinjavalikoima. Uuden Smart Car -perusrakenteen myötä uusi C3 Aircrossiin voidaan tarjota erittäin monipuolisesti nykyaikaisia voimalinjoja, kuten alusta alkaen täyssähköautoksi suunniteltu ja Euroopassa valmistettu versio. Lisäksi tarjolle tulevat perinteinen polttomoottoriversio sekä nykyaikainen hybridi, joka madaltaa kynnystä sähköistymiseen.
Kuva: Citroen.
C3 Aircrossin SUV-tyyppinen korirakenne lupaa korotettua maavaraa, erinomaista näkyvyyttä autosta ulos ja helppoa pääsyä autoon sisään ja sieltä ulos.
Lisää tietoa uudesta Citroën C3 Aircrossista kerrotaan lähempänä auton lanseerausta kesällä 2024.
Toyota Motor Corporation julkaisi eilen, 17.4.2024 tarkastuskampanjan liittyen Toyota Prius Plug-in -mallien takaoviin. Kampanjan piiriin kuuluu Suomessa 318 autoa.
Kampanjan piiriin kuuluu lokakuun 2022 ja huhtikuun 2024 välillä valmistettuja Prius Plug-in -malleja. Autoja on Suomessa 318 kappaletta.
Mahdollisessa ongelmatilanteessa vesi voi tunkeutua takaovien ulkopuolella olevien, sähkötoimisten avauspainikkeiden sisään. Kosteus saattaa tällöin aiheuttaa oikosulun, ja ovi saattaa sen seurauksena aueta, mikäli keskuslukitus ei ole lukittuna.
Toyotan tietojen mukaan maailmanlaajuisesti yhtään ongelmatilannetta, onnettomuutta tai vaaratilannetta ei ole tapahtunut.
Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille tullaan lähettämään tarkastuskutsu. Ennen uusien, korvaavien osien tulemista tarjolle autosta poistetaan takaovien lukkolaitteiden avauspainikkeet käytöstä poistamalla järjestelmän sulake. Ovien avaus ulkopuolelta tapahtuu tällöin varatoiminnolla, jonka mekaanisella painikkeella oven voi avata.
Korvaavien osien tultua saataville lähetetään autojen omistajille uusi tarkastuskutsukirje. Tarkastuksen yhteydessä ovien lukkolaitteet avauspainikkeineen vaihdetaan uusiin. Kaikki tarkastuskampanjaan liittyvät toimenpiteet ovat asiakkaalle maksuttomia.
Joka vuosi raskaiden kuorma-autojen valmistajat Euroopassa kutsutaan Green Truck -vertailutestiin. Kaksi saksalaista ammattilehteä järjestää testin löytääkseen kokonaistaloudellisimman kaukoliikenteen kuorma-auton, todetaan Scanian tiedotteessa.
Vuosittaisen Green Truck -testin järjestävät Trucker- ja VerkehrsRundschau-lehdet. Testi järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011 ja on sen jälkeen järjestetty 14 kertaa. Tähän mennessä Scania on saavuttanut yhteensä yhdeksän voittoa, neljä kakkossijaa ja yhden viidennen sijan (ensimmäisenä vuonna).
Testin paras kuorma-auto valitaan käyttämällä älykästä arvostelukaavaa, joka kattaa kaikki kuljetustehokkuuden ja kestävän kehityksen kannalta olennaiset näkökohdat: polttoaineenkulutuksen, keskinopeuden, käytetyn AdBlue-määrän ja kuorma-auton painon (mitä kevyempi, sen parempi).
Kun tarkastellaan lähemmin Green Truck -arvostelussa käytettyjä tietoja, Scanian tulokset erottuvat: 100 kilometrin matkalla keskimääräinen ero kakkossijaan on 0,41 litraa polttoainetta. Ottamalla huomioon se tosiasia, että pitkän matkan kuorma-autolla ajetaan noin 150 000 kilometriä vuodessa, Scania on yli 600 litralla vuodessa parempi kuin lähin kilpailija.
Scanian 460R kuorma-auto painoi 7 040 kg, ja se saavutti suurimman keskinopeuden, 79,70 km/h. Scania esitteli toukokuussa 2023 myös päivitetyn version CCAP-järjestelmästä (Cruise Control with Active Prediction), minkä uskotaan antaneen etulyöntiaseman testissä.
Varsinainen testaus tapahtuu erityyppisillä teillä (vaikkakin pääasiassa moottoriteillä) Münchenin alueella. Järjestäjät ja osallistuvien valmistajien henkilökunta valvovat kaikkea tarkasti. Referenssikuorma-autoa käytetään aina kompensoimaan muuttuvia olosuhteita, kuten vastatuulta, sadetta ja lämpötilaa.
Smart-mallisto sisältää myynnin alkuvaiheessa kaksi mallia: Smart #1 ja Smart #3. Näiden molempien tilankäyttö on esimerkillistä kompaktiluokan viiden hengen autoille.
Smart #1 erottuu massasta korkeammalla korimallillaan, kun taas akseliväliltään ja kokonaismitaltaan pidempi (+ 130 mm) Smart #3 on puolestaan muotoilultaan sulavalinjainen coupé-mallinen SUV.
Kaikissa suuremmalla akustolla varustetuissa malleissa AC-latausteho on 22 kW ja DC-latausteho 150 kW
Tammikuun alussa julkistettuun hinnastoon tulee myynnin nyt alkaessa täsmennyksiä. Kaikkien, paitsi #1 Pro-mallin, hinnat ovat laskeneet ennakkotietoihin verrattuna.
Tänään ikoninen Ford Mustang täyttää 60 vuotta. Mustangin myynti alkoi New Yorkin maailmannäyttelyssä 17. huhtikuuta 1964.
Se mullisti markkinat tekemällä autoalan uuden myyntiennätyksen jo ensimmäisenä vuotenaan yli 418 000 myydyllä autolla, eikä vauhti ole hidastunut siitä lähtien. Mustang on maailman myydyin urheiluauto yli 10 vuoden ajanjakson aikana.
Juhlistaakseen kuusi vuosikymmentä jatkunutta Mustangin tuotantoa Ford ilmoitti tänään tuovansa autoon kaksi uutta versiota Eurooppaan.
Ford Mustang California,. Kuva: Ford.
Uusi Mustang California Special luo modernin vivahteen erikoismalliin, joka esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1968. Uusi Mustang Nite Pony Package puolestaan lisää Mustangiin entistä enemmän luonnetta tummanpuhuvalla tyylipäivityksellä.
Fordin matkalla kohti sähköistä tulevaisuutta Euroopassa yhtiö on jo aiemmin laajentanut Mustangin tallia ensimmäistä kertaa täyssähköisellä mallilla, Mustang Mach-E:llä.
Täyssähköinen mallisto laajenee Fordin Ford avatessa 30. huhtikuuta tilauskirjat Mustang Mach-E Rallylle, joka on Fordin kaikkien aikojen ensimmäinen rallista inspiraation saanut täyssähköauto. Mustangin syntymäpäivänä julkaistaan myös ensimmäiset tiedot ultrasuorituskykyisen Mustang GTD:n tilausprosessista.
Ford Mustang Global Gallop
Yksi Fordin ja Mustang-harrastajien ”Mustang Day” -tapahtumista on maailmanlaajuinen Ford Mustang Global Gallop. Kuusikymmentä Mustang-lähettilästä, toimittajaa ja sisällöntuottajaa lähtee samanaikaisesti eeppiselle retkelle Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa ja Australiassa huomionosoituksena ikonisen urheiluauton jatkuvalle maailmanlaajuiselle suosiolle.
Ford Mustang Dark Horse. Kuva: Ford.
Ford Mustang Global Gallop alkaa 17. huhtikuuta ja jatkuu koko vuoden 2024. Kampanjaan ovat jo sitoutuneet sosiaalisen median sisällöntuottajat Andy To (@Andyto), Lauren Stoney (@lalafox92) ja Uma Leoni (@Leonis.studios). Lisää sisällöntuottajia, mediaa ja Mustang-lähettiläitä eri puolilla maailmaa julkistetaan pian.
Uudet Mustangit
Ford julkisti tänään Euroopassa uuden Mustang California Special -mallin, joka on kunnianosoitus rakastetulle vuoden 1968 erikoismallille. Malli vangitsee länsirannikon amerikkalaisen tyylin ainutlaatuisella muotoilulla.
Ford Mustang Mach-E Rally. Kuva: Ford.
California Special -malliin on saatavissa kahdeksan ulkoväriä, mukaan lukien Iconic Silver ja Vapour Blue. Lisäksi mallissa on erottuvat kylkiraidat, jotka on viimeistelty Medium Light Rave Blue sekä High- ja Low Gloss Black -värien yhdistelmällä.
Raidoissa on myös ainutlaatuinen GT/CS teksti, joka on heikossa valossa lähes näkymätön ja erottuu huomattavasti paremmin auringonvalossa. Muita mallin muotoiluyksityiskohtia ovat ajovaloja ympäröivät mustat kehykset ja 19 tuuman koneistetut kevytmetallivanteet, joissa on Rave Blue -yksityiskohdat.
Vanteiden tyyliä täydentävät GT/CS-merkki etusäleikkössä ja GT-merkki takaluukussa, molemmat viimeistelty samalla värillä kuin vanteiden korostusväri.
Ensimmäinen sukupolvi 1965. Kuva: Ford.
Sisätiloissa California Specialin eloisa teema jatkuu Navy Pier -verhoilulla ja Ebony Black -nahkaistuimilla. Kaksiväriset Raptor Blue- ja Metal Grey -ompeleet kulkevat kojelaudan, ovien, ohjauspyörän ja keskikonsolin ympärillä korostaen mallin ainutlaatuisuutta.
Mustang California Special on tilattavissa tästä päivästä lähtien Mustang GT 5.0 V8 Convertible -malliin. Valittavana on kuusivaihteinen manuaalivaihteisto tai kymmenenvaihteinen automaattivaihteisto.
Tästä päivästä lähtien Mustang GT -malleihin on tilattavissa myös uusi Nite Pony Package -valinnaisvarustepaketti, jonka avulla asiakkaat voivat lisätä Mustangiinsa enemmän särmää ja tummemman sävymaailman. Pakettiin sisältyy Ebony Black -väriset kevytmetallivanteet, musta katto ja peilinsuojat, mustat kehykset ajovalojen ympärillä sekä mustat ponimerkit keulassa ja takana.
Valmiina sekä asfaltille että päällystämättömälle tielle
Eurooppalaiset asiakkaat voivat tilata uraauurtavan Mustang Mach-E Rallyn 30. huhtikuuta alkaen – ja nauttia Mustangin tuomasta vapaudesta ja ajamisen hauskuudesta myös päällystämättömillä teillä ensimmäistä kertaa.
Toinen sukupolvi 1974. Kuva: Ford.
Mustang Mach-E Rally herättää huomiota yksityiskohdillaan, joihin kuuluvat kaksi ralliraitaa konepellillä, ainutlaatuinen perä ja näyttävä takaspoileri sekä 19-tuumaiset kiiltävän valkoiset ja Fordin pitkästä moottoriurheiluhistoriasta inspiroituneet kevytmetallivanteet.
Mustang Mach-E Rallyn kaksimoottorinen nelivetoinen sähköinen voimansiirto tuottaa vääntöä 950 Nm ja tehoa 486 hv. Malliin erityisesti säädetty jousitus on 20 mm korkeampi kuin Mustang Mach-E GT:ssä, mikä tuo enemmän maavaraa päällystettyjen teiden ulkopuolelle.
Äärimmäistä suorituskykyä Eurooppaan
Ford vahvisti tänään myös, että kaikkein aikojen rohkein ja edistynein Mustang-malli, Mustang GTD, tulee Eurooppaan.
Mallia voi käyttää laillisesti tiekäytössä. Ultrasuorituskykyisessä mallissa on huipputeknologiaa, kuten aktiivinen aerodynamiikka ja puoliaktiivinen jousitus. Mustang GTD -mallia on myynnissä erittäin rajoitettu erä.
Kolmas sukupolvi 1979. Kuva: Ford.
Tämän vuoden kesäkuussa Le Mansin 24 tunnin ajoon osallistuvat voivat nähdä Mustang GTD -mallin paikan päällä sekä myös seurata Mustang GT3 -mallia kilpailussa. Euroopassa Mustang GTD -mallista kiinnostuneet voivat jättää hakemuksensa arviolta tämän kesän aikana. Lisätietoja prosessista on tulossa pian.
Legenda tuotannossa jo 60 vuotta
Vuodesta 1964 alkaen on myyty yli 10 miljoonaa Mustangia, ja autosta on julkistettu seitsemän sukupolvea. Ikoninen urheiluauto on esiintynyt tuhansissa elokuvissa, televisiosarjoissa, musiikkivideoilla, videopeleissä ja siitä on tullut maailman eniten tykätty automalli Facebookissa.
Neljäs sukupolvi 1994. Kuva: Ford.
Mustang on saavuttanut myös monia moottoriurheiluennätyksiä ympäri maailmaa. Ensimmäinen voitto tuli jo ensimmäisenä valmistusvuonna Tour de France Automobile -kilpailussa, minkä jälkeen voittoja ja mestaruuksia on tullut urheiluautokilpailuissa, drag racingissa ja rallissa.
Mustangin kilpailuhenki jatkuu nykyäänkin malleilla kuten Mustang Dark Horse Spec R, GT4 ja Mustang GT3, joka tuo Fordin takaisin Le Mansin 24 tunnin ajoon tänä kesänä.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 14.4. poliisi sai tehtävän Espooseen. Kahden henkilön oli huomattu rikkovan tiilellä liiketilan ikkunaa ja poistuneen paikalta autolla. Tehtävälle liittyi useita partioita.
Poliisi sai havainnon tuntomerkkeihin sopivasta ajoneuvosta Kehä I:llä. Tien pinta oli märkä ja sää sateinen. Ajoneuvon kuljettaja ajoi ensin tavanomaista vauhtia, kunnes kiihdytti ja eteni esimerkiksi 40 km/h nopeusrajoitusalueella 150 km/h vauhtia. Kehä III:n liittymän lähestyessä autosta heitettiin ulos kannettava tietokone.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos avusti tehtävällä, ja partio asettikin pakenevan auton tielle piikkimaton. Auton takarengas tyhjentyi, mutta auto jatkoi kaahaamista. Lopulta kuljettaja ajeli kevyen liikenteen väylällä jopa 70 kilometrin tuntivauhtia.
Pakenevan seuranta kesti yhteensä 15 minuuttia. Lopulta matka tyssäsi liikennemerkkiin, joka vääntyi törmäyksessä.
Yksi matkustajista ja kuljettaja lähtivät juosten pakoon. Toista miestä seuraamaan lähti poliisikoirapartio, jolle pakenija jäi kakkoseksi. Myös toinen pakeneva mies otettiin kiinni. Auton takapenkiltä poliisi otti lisäksi yhden matkustajan kiinni.
Kolmikon epäillään murtautuneen kampaamoon ja tatuointiliikkeeseen. Toisesta liiketilasta varkaat olivat vieneet kannettavan tietokoneen, matkapuhelimen ja rahalippaan, jossa oli pieni summa. Tietokone saatiin takaisin melko kovia kokeneena, sillä kun se oli heitetty pakenevasta autosta ulos, takana ajava poliisi ajoi sen ylitse.
Tilanteessa epäillään tapahtuneen varsin mittava lista rikkeitä ja rikoksia. Poliisi tutkii tapahtuneita nimikkeillä varkaus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikkomus ja ajoneuvorikkomus.