Koti Blogi Sivu 51

Taas kyseenalainen ennätys liikenteessä!

Arkistokuva: Kuva: Matti Sulanto.

Liikennekäytöstä poistettuja ajoneuvoja tavattiin liikenteessä viime vuonna ennätysmäärä, yli 4100 ajoneuvoa. Kiinni jääneille voi rapsahtaa iso lisälasku sekä ajoneuvoveron että vakuutusmaksujen osalta. Ajoneuvo tulee ottaa takaisin liikennekäyttöön, ennen kuin sillä voi lähteä ajamaan.

Jos rekisteröidyllä ajoneuvolla ei aja, sille voi tehdä liikennekäytöstä poiston. Samalla katkeavat myös maksuvelvoitteet ajoneuvoveron ja liikennevakuutuksen osalta. Liikennekäytöstä poistettuja ajoneuvoja jäi kiinni liikenteessä viime vuonna ennätysmäärä, 4139 ajoneuvoa, mikä on 550 edellisvuotista enemmän. Syitä kiinnijääneiden määrän kasvuun voi olla useita.

– Kasvaneita lukuja on raportoitu viime vuosina jatkuvasti, mutta tämänkertainen nousu oli poikkeuksellisen suuri. Perimmäistä syytä voi vain arvailla, mutta kasvaneet kiinnijääneiden määrät kyllä huolestuttavat. Liikenteessä ajavilla on liikennesääntöjen lisäksi myös muita velvoitteita, joita tulee noudattaa, Liikennevakuutuskeskuksen perintäpäällikkö Vesa Korhonen painottaa.

Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei saa ajaa – ei metriäkään, edes omassa pihassa tai parkkipaikalla. Vain poikkeustapauksissa ajaminen on sallittu, esimerkiksi etukäteen varattuun katsastukseen, mutta silloin liikennevakuutuksen on oltava voimassa.

Jos liikennekäytöstä poistettua autoa käyttää väärin, seurauksena on vähintään 1000 euron lisävero. Jos ajoneuvo on ollut vakuuttamatta, vakuutusmaksun päälle tulee myös laiminlyöntimaksu. Korotettuja maksuja peritään koko liikennekäytöstä poiston ajalta, riippumatta siitä, onko ajoneuvoa käytetty kerran vai useammin.

– On hyvä muistaa, että sääntöjen rikkominen tulee erittäin kalliiksi jälkikäteen perittyjen, korotettujen maksujen muodossa, Korhonen toteaa.

Ajoneuvon väliaikaisen liikennekäytöstä poiston voi tehdä helposti joko katsastuskonttorilla tai Traficomin tai vakuutusyhtiön verkkopalveluissa. Yhtä helppoa on myös ajoneuvon palauttaminen liikennekäyttöön, kun se tulee ajankohtaiseksi.

– Kausiajoneuvojen liikennevakuutusmaksuissa on yleensä huomioitu se, että ajoneuvo on osan vuotta pois käytöstä. Merkittävää euromääräistä säästöä ei siis synny, joten kannattaa harkita, onko liikennekäytöstä poistolle tarvetta, Korhonen vinkkaa.

Liikennevakuutus tulee olla lähes kaikilla moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla. Vakuutus korvaa kolarissa vastapuolelle ja sivullisille aiheutuneet henkilö- ja omaisuusvahingot sekä kuljettajan ja matkustajien omat henkilövahingot.

– Liikennevakuutus antaa kattavan turvan onnettomuuksien varalta. Vakavissa vahingoissa korvaukset voivat nousta jopa miljooniin. Jos vakuutusta ei ole, onnettomuuden aiheuttaja jää itse kokonaan ilman korvauksia, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen muistuttaa.

Vakuuttamattomalla ajoneuvolla aiheutettuja kolareita tapahtuu vuosittain useita satoja, ja vahinkoja korvataan miljoonilla euroilla. Kun vakuuttamaton ajoneuvo aiheuttaa kolarin, Liikennevakuutuskeskus korvaa muiden osapuolten henkilö- ja omaisuusvahingot.

Lue myös

Sekava tilanne liikennekäytöstä poistetun auton pysäköinnistä!

Tällaisella autolla ei saa ajaa metriäkään, ei edes omalla pihalla!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi pyytää vihjeitä harmaasta tila-autosta Hämeenlinnassa

Kuva: CvB.

Hämeenlinnan Rengon kaupunginosassa murtauduttiin asuttuun omakotitaloon keskiviikkona 4.2. päiväsaikaan. Poliisi pyytää vihjeitä tapahtumapaikan läheisyydessä havaitusta ajoneuvosta.

Keskiviikkona 4.2. kuuden aikaan illalla hätäkeskukseen tehtiin ilmoitus, että Rengon kaupunginosassa sijaitsevaan omakotitaloon oli tunkeuduttu luvatta asukkaan ollessa poissa. Omakotitaloon oli murtauduttu kellarikerroksen kautta ja saaliiksi varkaiden matkaan oli lähtenyt ainakin koruja.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.

Poliisille annettujen tämänhetkisten havaintojen mukaan omakotitalon lähettyvillä on nähty mahdollisesti ulkomaankilvissä oleva harmaa Volkswagen Sharan -merkkinen tila-auto. Ajoneuvon kyydissä on havaintojen mukaan ollut kaksi miestä.

Poliisi pyytää havaintoja ajoneuvosta ja miehistä, jotka ovat liikkuneet Rengon Oinaalan ja Janakkalan Viralan väliseltä alueelta. Mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.

Lue myös

Autojen kirkkaat värit katosivat — lännessä autotkin harmaantuvat!

Hyundai Ioniq 6:n myynti alkaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autojen kirkkaat värit katosivat — lännessä autotkin harmaantuvat!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Kun katsoo katujen reunoille parkkeerattuja autoja, huomaa tämän ajan trendin: suurin osa autoista edustaa harmaan, valkoisen, tai mustan sävyjä. Tämä ei ole sattumaa. Värivalinnoilla on pitkä historia – ja ne heijastavat paitsi makua, myös kulttuuria ja markkinoiden muutoksia eri maanosissa.

Värit ovat muuttuneet 2000-luvulla

Suomessa viralliset tilastot ensirekisteröityjen henkilöautojen väreistä vuosina 2000–2025 on koottu Traficomin tilastotietokantaan. Traficom julkaisee tämän tiedon “Ensirekisteröityjen henkilöautojen värit 2000–2025” –datana.

Pitkän aikavälin trenditilastossa vuonna 2000 valkoisten autojen osuus ensirekisteröidyistä autoista oli hieman yli viisi prosenttia. Samanaikaisesti punainen oli selkeästi suositumpi väri, peräti lähes neljännes ensirekisteröinneistä vielä tuolloin.

Vuonna 2019 trendi oli kääntynyt selvästi: valkoisten autojen osuus oli lähestynyt 30 prosenttia kaikista ensirekisteröidyistä autoista, harmaita autoja oli 20,6 prosenttia ja mustia 15,4 prosenttia. Punaisen osuus oli vastaavasti laskenut vajaaseen 12 prosenttiin.

Vuonna 2025 julkistetun Traficom-pohjaisen Netwheels-mittariston mukaan uusien autojen väreissä Suomi näyttää seuraavan suurin piirtein samaa linjaa: harmaa ja valkoinen pitävät kärkipaikkoja ja musta on vahvasti mukana.

Valkoinen vahva kaikkialla

Muissa maissa Suomen suosikkiväreihin löytyy sekä eroja, että yhtäläisyyksiä. Koko Euroopassa neutraalit sävyt ovat olleet suosituimpia jo pitkään. Axalta-väriraporttien perusteella harmaa ja musta olivat Euroopan autojen kärjessä 2010-luvulla ja tämä trendi jatkuu. Lisäksi neutraali valkoinen on ja pysyy tärkeänä.

Myös Yhdysvalloissa valkoinen, musta ja hopea ovat suosiossa, mutta myös sininen ja punainen ovat pysyneet näkyvinä valintoina. Esimerkiksi PPG:n julkaisemissa väritilastoissa valkoinen oli johtava väri Yhdysvalloissa 2010-luvulla ja siitä eteenpäin.

Aasiassa valkoinen on todella hallitseva, jopa vielä selkeämmin kuin Euroopassa, tai USA:ssa. Tämän taustalla on yhdistelmä kulttuurisia mieltymyksiä ja käytännöllisiä syitä, kuten ajoneuvojen viilentäminen kuumissa ilmastoissa.

Kirkkaista väreistä kohden neutraaleja

Sekä Traficomin tilastoissa, että kansainvälisissä vertailuissa on sama kehitystrendi: 2000-luvulla autojen suosikkivärit ovat siirtyneet kirkkaammista väreistä (kuten punainen) kohti neutraaleja sävyjä (valkoinen, harmaa ja musta). Tämä on tapahtunut samaan aikaan, kun autojen määrä tieliikenteessä on kasvanut noin 30 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2024.

Suomi on osa laajempaa trendiä: neutraalit värit ovat 2000-luvulla ja 2020-luvulla suosituimpia autojen värejä. Vuodesta 2000 vuoteen 2019 erityisesti valkoisten autojen osuus nousi voimakkaasti samalla, kun punainen väri menetti suosiotaan.
Luvut kertovat saman pitkän trendin: harmaa, valkoinen ja musta hallitsevat Suomea, kuten monia muitakin markkinoita maailmassa.

Miksi lännessä autotkin harmaantuvat?

Vielä 1960- ja 70-luivuilla autojen parkkipaikka näytti lähinnä karkkikaupalta. Silloin autoja sai sinisenä, keltaisena, vihreänä ja kirkkaan punaisena – ja vieläpä ylpeästi omistettuna. Tänään sama parkkipaikka muistuttaa lähinnä modernia taidenäyttelyä nimeltään Valkoisen ja harmaan hienovaraiset vivahteet.

Mitä ihmettä tapahtui? Miksi värit haalistuivat? Tutkijat ovat löytäneet osan vastauksista, ja loput ovat lähinnä herkullista ja ehkä ripaukseltaan perusteltua spekulaatiota.

Aloitetaan siitä, mistä oikeasti on näyttöä. Useat autoväriraportit ja markkina-analyysit – kuten Axaltan, BASF:n ja PPG Industriesin vuosittaiset väritutkimukset – osoittavat saman ilmiön: neutraalit värit ovat vallanneet markkinat maailmanlaajuisesti. Valkoinen, harmaa ja musta muodostavat nykyisin selkeän enemmistön uusien autojen väreistä kaikkialla.

Tutkimuksissa tätä selitetään ennen kaikkea jälleenmyyntiarvolla. Neutraalin värinen auto on helpompi myydä eteenpäin, eikä se herätä ostajassa voimakkaita mielipiteitä. Punainen auto on jonkun unelma ja toisen painajainen. Harmaa taas on kaikkien kanssa ihan ok.

Toinen tutkittu syy löytyy yritysautoista ja leasing-markkinasta. Kun yhä suurempi osa uusista autoista hankitaan leasing-sopimuksilla, väriä ei enää valita sydämellä, vaan Excelillä. Yritys haluaa auton, joka kelpaa seuraavalle käyttäjälle ilman mutinoita. Valkoinen ja harmaa ovat tässä kuin farkut ja valkoinen t-paita: eivät herätä intohimoja, mutta toimivat aina. Axaltan ja BASF:n raporteissa tämä mainitaan toistuvasti yhtenä tärkeimmistä syistä neutraalien värien voittokulkuun.

Sitten on tekniikka. Modernit autot ovat täynnä muotoja, linjoja, kameroita ja antureita. Autonvalmistajien omien suunnittelututkimusten mukaan neutraalit värit korostavat muotoilua, kun taas kirkkaat värit voivat “syödä” muotojen hienovaraisuuden. Toisin sanoen: jos suunnittelija on piirtänyt täydellisen kylkilinjan, harmaa metalliväri antaa sille enemmän tilaa loistaa kuin kirkas keltainen.

Varsin rationaalinenkin perustelu on auton ostajien ikä. Suomessa tehty laaja selvitys kertoo, että Suomessa uuden auton ostajien keski-ikä oli vuonna 2015 noin 53 vuotta, ja valtaosa ostajista kuului ikäryhmään 43–63 vuotta. Alle 35-vuotiaita ostajia oli vain noin 10 prosenttia kaikista uusista autoista tuona vuonna. Lisäksi raportissa todettiin, että Suomessa jopa joka neljäs uuden auton ostaja olisi peräti yli 70-vuotias.

Lisäksi Pohjola/OP:n teettämä kysely nosti esiin sosiaalisen ilmiön, jossa yli 50-vuotiaat ostavat uusia autoja useammin kuin nuoremmat ostajat; tosin kyse koski käytetyn ja uuden auton valintaa, mutta se vahvistaa käsitystä siitä, että nuoremmat suuntaavat useammin käytettyyn autoon taloudellisista syistä.

Myös esimerkiksi Saksassa vuonna 2013 uuden auton ostaneiden keskimääräinen ikä oli noin 52 vuotta, ja vain noin 27 prosenttia ostajista oli alle 45-vuotiaita. Tämä osoittaa, että Euroopassa autokauppa painottuu selvästi keski-ikäisiin ja sitä vanhempiin ostajiin. Käytetyn auton väriä ei pääse itse valitsemaan ja vain hyvin harvoin muuten sopiva auto maalataan uudestaan.

Sitten ne musta tuntuu -perustelut

Yksi vahva epäilty on tämän ajan estetiikka. Kodit ovat vaaleita, puhelimet ja läppärit mustia, tai hopeisia, keittiöt harmaita ja vaatteet minimalistisia. Auto ei ole enää irtonainen esine, vaan osa samaa visuaalista maailmaa – tai jos niin halutaan – henkilöbrändiä. Jos olohuone on skandinaavisen hillitty, neonvihreä auto pihassa tuntuu lähinnä flamingolta olohuoneen nurkassa – kaunis, mutta hämmentävä.

Toinen mahdollinen syy on psykologinen. Kirkkaat värit viestivät iloa, nuoruutta ja huolettomuutta. Neutraalit värit taas viestivät hallintaa, vakautta ja turvallisuutta. Kun maailmantilanne tuntuu monen mielestä epävarmalta, on houkuttelevaa valita auto, joka ei huuda “katso minua”, vaan kuiskaa “kaikki on hallinnassa”. Harmaa auto on kuin villapaita: ei juhla-asu, mutta lohdullinen.

Myös liikenneympäristö on muuttunut. Kaupungit ovat täynnä autoja, liikennettä ja visuaalista ärsykettä. Kirkas auto erottui edukseen 1970-luvun väljillä teillä, mutta nykyisessä ruuhkassa se voi tuntua jopa levottomalta. Neutraali väri sulautuu ympäristöön ja tekee ajamisesta – ainakin mielikuvissa – rauhallisempaa.

Ja sitten on se kaikkein inhimillisin selitys: laiskuus, tai kauniimmin sanottuna vaivattomuus. Autokaupassa myyjä sanoo: ”Tätä mallia saa heti varastosta valkoisena ja harmaana.” Punainen vaatii kolmen kuukauden odotuksen. Siinä kohtaa moni huomaa olevansa yllättävän suuri harmaan ystävä.

Lopulta autojen värien harmaantuminen ei ole merkki mielikuvituksen kuolemasta, vaan ajankuvan muutoksesta. Värit eivät ole kadonneet, ne vain piileskelevät. Ehkä sähköautojen, yksilöllisten tilausten ja uuden sukupolven myötä värit vielä palaavat parkkipaikoille. Tai ehkä tulevaisuuden rohkein värivalinta onkin “hieman lämpimämpi harmaa”.

Yksi asia on varma: autojen värit kertovat aina enemmän meistä autoilijoista, kuin autoista. Ja juuri nyt me pidämme asioista… no, aika neutraaleina.

Lue myös

Renkaat syövät bensaa — tai säästävät sitä!

Talvirenkaiden pitovertailu: kitkat vai nastat, ja millä kelillä kumpi voittaa?

Katso tästä viisi vinkkiä — näin pidät akun vireessä talven yli!

Pakkanen puree myös tankkia — 20 vinkkiä säästää polttoainetta kylmässä talvisäässä

Taistelu yläjarruvaloista — punainen piste takalasissa jakoi Suomen

Roiskeläppäsota: kumista draamaa Suomen teillä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hyundai Ioniq 6:n myynti alkaa

Kuva: Hyundai.

Yksi markkinoiden energiatehokkaimpia sähköautoja, Hyundai Ioniq 6 (ilmanvastuskerroin vain jopa 0,21 Cd), tulee myyntiin Suomessa aiempaa laajemmalla mallistolla. Automallin myynti starttaa 5.2.2026.

Uudistettu mallisto kattaa aiempaa enemmän varustetasovaihtoehtoja, minkä lisäksi pitkän toimintamatkan malli saa rinnalleen myös uuden normaalin toimintamatkan mallin.

Jatkossa Hyundai Ioniq 6 -malliston hinnat alkavat 46 399 eurosta, jolla saa tilavan ja näyttävän takavetoisen auton 63 kWh:n akulla ja 170 hevosvoiman sähkömoottorilla sekä kattavalla Style-varustelulla. Normaalin toimintamatkan mallin yhdistetty WLTP-toimintamatka on 521 kilometriä.

Myös työsuhdeautoilijalle uusi Ioniq 6 tarjoaa houkuttelevan vaihtoehdon. Malliston käyttöedun verotusarvo alkaa 575 eurosta kuukaudessa.

Hyundain muun sähköautomalliston tapaan uusi Ioniq 6 on vakiona Suomen ilmasto-olosuhteisiin varusteltu. Mukavasta talvimatkanteosta pitää huolen lämpöpumppu, lämmitetyt etu- ja takaistuimet, lämmitetty ohjauspyörä sekä auton helppo etälämmityksen hallinta uudella myHyundai-puhelinsovelluksella. Akuston esilämmityksen pystyy kytkemään päälle manuaalisesti, myHyundai-puhelinsovelluksella tai antaa auton hoitaa lämmityksen automaattisesti.

Hyundai Ioniq 6 on suuri lähes viisimetrinen D-segmentin sedan, joka pohjautuu 800 voltin E-GMP-alustarakenteeseen. Autoa pystyy lataamaan sekä 400 että 800 voltin suurteholatureilla.

Kuva: Hyundai.

Latauksen huipputeho on 240 kW, ja sitä vielä oleellisempaa on suuri keskilatausteho, joka mahdollistaa akun lataamisen 10-80 prosentin välillä nopeimmillaan vain 18 minuutissa. Pitkän toimintamatkan mallissa 15 minuutin latauksella saa parhaimmillaan jopa 426 kilometriä lisää toimintamatkaa.

Hyundai Ioniq 6 -mallisto Suomessa

Takavetoiset:

  • Ioniq 6 RWD Style 63 kWh 170 hv 46 399 euroa
  • Ioniq 6 RWD Style 84 kWh 229 hv 49 999 euroa
  • Ioniq 6 RWD Premium 84 kWh 229 hv 51 999 euroa
  • Ioniq 6 RWD N Line 84 kWh 229 hv 52 999 euroa

Nelivetoiset:

  • Ioniq 6 AWD Style 84 kWh 325 hv 53 999 euroa
  • Ioniq 6 AWD Premium 84 kWh 325 hv 55 999 euroa
  • Ioniq 6 AWD N Line 84 kWh 325 hv 56 999 euroa

Uudelleenmuotoiltu

Malliuudistuksen myötä Ioniq 6:n muotoilu on ottanut askeleen agressiivisempaan suuntaan erityisesti keulan osalta. Viirumaiset päiväajovalot antavat autolle tunnistettavan ilmeen. Lisäksi N Line -varustelun mukana tulevat hainevää muistuttavat ilmanohjaimet keulassa eivät jätä epäselväksi auton menohaluja.

Jo Style-mallissa vakiona tulevat älykkäät IFS Matrix-ajovalot on viety erilleen päiväajovaloista, ja niiden toimintaa on kehitetty. Matrix-ajovalojen moduuleissa on nyt 12 yksittäistä valosegmenttiä, jolloin valoa pystytään mukauttamaan aiempaa tarkemmin tie- ja ajo-olosuhteiden mukaan.

Auton peräpään muotoilu on kokenut sekin suuren uudistuksen. Aiemmin kaksiosainen spoileri on vaihtunut yhteen uudelleenmuotoiltuun ilmanohjaimeen.

Style- ja Premium-varustetason autoissa pikselimäiset takavalot kulkevat yhtenäisenä koko perän leveydellä. N Line -autossa pikselien väli takaluukun kohdalla harvenee, ja Ioniq 6 -mallimerkintä katkaisee ne perän keskikohdassa.

Ioniq 6:n mitat ovat pysyneet samana pituutta lukuun ottamatta. Pituus on venähtänyt 4 855 millimetristä 4 925 millimetriin Style- ja Premium-varustetasoissa sekä 4 930 millimetriin N Linessa.

Hulppea 2 950 millimetrin akseliväli tarjoaa takamatkustajille reilut jalkatilat, ja tavaratilan 401 litran (VDA) vetoisuus palvelee monenlaisia käyttötarpeita.

Uutta myös sisätiloissa

Sisätilojen verhoiluna on Style-varustetason autossa kangas-nahkayhdistelmä, Premium-varustelussa nahkaverhoilu sekä N Line:ssa Alcantaraa ja nahkaa yhdistelevä verhoilu. Myös esimerkiksi ovipaneelit on muotoiltu uudelleen, ja sisätilojen tunnelmavalaistuksen pystyy valitsemaan kaksiväriseksi.

Ioniq 6 on saatavana joko perinteisillä sivu- ja taustapeileillä tai vaihtoehtoisesti digitaalisilla kamerapeileillä.

Sisätilojen käytettävyyteen on panostettu erityisen paljon. Ilmastoinnille ja usein käytetyille toiminnoille on Hyundain filosofian mukaisesti runsaasti painikkeita ja kytkimiä. Niiden sijoitteluun on myös kiinnitetty paljon huomiota, jotta käyttö olisi ajon aikana mahdollisimman intuitiivista ja turvallista.

Kuva: Hyundai.

Istuinten lämmityksen ja tuuletuksen painikkeet löytyvät nyt helposti keskikonsolista, kuin myös tehokas 100 watin USB-C -latausportti sekä puhelimen langaton latausalusta.

Yksi uusi ominaisuus on ilmastoinnin Smart Zone -asetus, joka tunnistaa käytössä olevat istuimet ja suuntaa ilmastoinnin vain näille istuimille. Näin esimerkiksi takatiloja ei kesällä jäähdytetä suotta, mikäli vain edessä on matkustajia.

Tunnokas ajettavuus

Hyundai Ioniq 6:n suunnittelussa on panostettu hyvään ajettavuuteen sekä kuljettajakeskeiseen ohjaamoasetteluun.

Vaikka N Line -varustetaso on ennen kaikkea ulkonäköpainotteinen, se pitää sisällään myös ajettavuuteen liittyviä hienosäätöjä. N Line hyödyntää samaa uutta taajuusvasteista iskunvaimennustekologiaa kuin muutkin uudet 84 kWh:n mallit, mutta sen alustaa on säädetty urheilullisemmaksi. Tavoitteena on ollut vähentää kallistelua mutkissa ja tehdä autosta jämäkämpi ja tarkempi ajettava, tinkimättä kuitenkaan liiaksi mukavuudesta.

N Line -mallin ohjausvastetta on myös säädetty hieman raskaammaksi ja lineaarisemmaksi, jotta se tarjoaisi paremman tuntuman tiehen, ja vastaisi näin auton urheilullista ulkonäköä.

Uusimmat avustavat järjestelmät

Hyundai Ioniq 6 on varusteltu uusimmilla älykkäillä kuljettajaa avustavilla järjestelmillä sekä aktiivisilla sekä passiivisilla turvallisuusominaisuuksilla.

Lisäksi auton arkikäytettävyyttä parantavat esimerkiksi älykäs energian talteenottojärjestelmä Smart Generative Braking System 3.0, täysin OTA-päivitettävät ohjelmistot uuden ripeätoimisen ccNC-käyttöjärjestelmän kera sekä uusi Hyundai Digital Key 2, joka tunnistaa älypuhelimeen tai -kelloon liitetyn digitaalisen avaimen ilman, että käyttäjän tarvitsee ottaa laitetta esille taskustaan.

Myös lukuisat kuljettajaa avustavat järjestelmät ovat kehittyneet edelliseen mallisukupolveen nähden. Esimerkiksi etäpysäköintiavustaja RSPA 2 kykenee pysäköimään auton itsenäisesti nyt myös taskuparkkiin sekä vinoparkkiin.

HDA 2 -järjestelmän käsientunnistusjärjestelmä on nyt kapasitiivinen, tunnistaen kuljettajan otteen ohjauspyörästä ilman ohjausliikkeitä.

Ioniq 6:ssa on Hyundain muista sähköautoista tuttuun tapaan myös virran ulosottotoiminto V2L, joka mahdollistaa sähkön syöttämisen jopa 3,6 kW:n teholla joko auton sisätilapistokkeen kautta tai auton latausporttiin liitettävästä adapterista.

Nelivetoisen mallin vetokyky on 1500 kg (jarrullinen) ja 750 kg (jarruton perävaunu). Takavetoisella mallilla molemmat vetopainot ovat 750 kg.

Huippuvarusteet jo hinnat alkaen -mallissa

Uudessa mallistossa on panostettu auton varusteluun, ja Ioniq 6:n varustelu on erittäin kattava jo edullisimmasta Ioniq 6 RWD Style 63 kWh 170 hv -mallista alkaen.

Auton Style-vakiovarustelu pitää sisällään esimerkiksi seuraavat varusteet:

  • Uudet älykkäät IFS Matrix-ajovalot
  • Sähkösäätöiset etuistuimet
  • HDA 2 -ajoavustinjärjestelmä (Highway Driving Assist)
  • FCA 2 -törmäyksen välttämisavustin (Forward Collision Avoidance Assist)
  • Risteävän liikenteen törmäyksenvälttämisavustin peruutettaessa (RCCA)
  • Katvealueen törmäyksenvälttämisavustin (BCA)
  • Lämpöpumppu, etuistuinten lämmitys, ohjauspyörän lämmitys, takasivuistuinten lämmitys ja akuston esilämmitys (manuaalisesti, puhelinsovelluksesta tai automaattisesti käynnistettävä)
  • V2L -virran ulosottovalmius 3,6 kW:n teholla
  • Automaattisesti esiin nousevat ovenkahvat
  • ccNC-käyttöjärjestelmä 12,3 tuuman digitaalimittaristolla + 12,3 tuuman tietoviihdejärjestelmän näytöllä
  • Puhelimen langaton latausalusta
  • Istuinten kangas-nahkayhdistelmäverhoilu
  • Akustinen tuulilasi + tuulilasin ja etusivulasien auringon lämpösäteilyä ehkäisevä käsittely
  • Peruutuskamera sekä pysäköintitutkat edessä ja takana
  • Automaattinen kaksialueilmastointi (puhallinkanavat myös takamatkustajille)
  • Langaton Apple CarPlay ja Android Auto
  • Sisätilojen kaksiosainen tunnelmavalaistus

Premium-varustelun vakiovarustelu tuo autoon lisää seuraavat varusteet:

  • Musta Premium-nahkasisustus
  • Etuistuinten viilennystoiminto
  • Kuljettajan ja etumatkustajan istuinten muistitoiminto
  • BOSE Premium -äänentoistojärjestelmä
  • Digital Key 2 NFC ja lähestymistunnistuksella
  • Tuulilasin HUD-heijastusnäyttö
  • 360 asteen kamerajärjestelmä
  • Katvealuetta valvova kamera, näyttö mittaristossa BVM (Blind-Spot View Monitor)
  • Etu-/sivu-/takatörmäyksen välttämisavustin
  • Kauko-ohjattava älykäs kulma-, tasku- ja vinopysäköinnin etäpysäköintiavustin (RSPA 2)

Malliston huipulta löytyvässä N Line -varustelussa on lisänä tai erona Premiumiin nähden seuraavat varusteet:

  • N Line nahka-alcantara -sisustus
  • N Line sivuhelmat ja puskurit
  • Tumman harmaat etupuskurin N Line -siivekkeet
  • N Line -ohjauspyörä
  • Sisustuksen punaiset somistetikkaukset

Ioniq 6 Launch Edition ennakkotilaajille

Uuden Hyundai Ioniq 6:n ennakkotilaajat voivat valita autoonsa vapaasti haluamansa metalli-, helmiäis- tai mattavärin veloituksetta.

Lisäksi pyöräkoko on valittavissa vapaasti 18- tai 20-tuumaisena. Näin Style-mallin vakiokokoiset 18 tuuman vanteet voi vaihtaa veloituksetta näyttävämpiin 20-tuumaisiin. Vastaavasti Premium-mallin 20 tuuman vanteet voi vaihtaa 18 tuuman kokoon, mikäli autolleen haluaa maksimaalisen toimintamatkan.

Premium-varustetason ennakkotilaajalle vakiovarusteluun kuuluvan yksivärisen nahkaverhoilun voi vaihtaa veloituksetta kaksiväriseen vaihtoehtoon.

Ensimmäisiä uusia Ioniq 6 -autoja odotetaan Suomeen huhtikuun aikana.

Lue muita juttuja Ioniq 6 -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi Toyota RAV4 -etuvetomallisto on nyt hinnoiteltu

Kuva: Toyota.

Toyota RAV4 siirtyy kuudenteen mallisukupolveen. Malli jatkaa aiempien sukupolvien perintöä, onhan se aikanaan ensiesittelyllään luonut kokonaan uuden autoluokan. Kuudes mallisukupolvi tuo tullessaan useita edistyksellisiä innovaatioita, jotka parantavat auton suorituskykyä, tehokkuutta, turvallisuutta ja käyttökokemusta.

Maailmanlaajuisesti tämä ikoninen malli on löytänyt tiensä yli 15 miljoonan asiakkaan luo, ja Euroopassakin on ylitetty yli 2,5 miljoonan auton rajapyykki. Suomessa malli on totuttu näkemään useana vuonna oman kokoluokkansa myydyimpänä, ja vuonna 2025 RAV4 oli kaikista henkilöautoista kolmanneksi myydyin. Kerroimme uudesta RAV4:stä aiemmin oheisella tiedotteella. .

Suomen-mallisto julkaistaan ensin etuvetoisena

Uusi Toyota RAV4 tulee olemaan Suomessa saatavilla lataushybridinä etu- ja nelivetona. Malliston WLTP-sähköajokantama on parhaimmillaan jopa 137 km. Etuvetoinen Plug-in Hybrid tarjoaa sangen tukevan 268 hv (196 kW) kokonaistehon ja sujuvan 0-100 km/h kiihtyvyyden 7,5 sekunnissa.

Etuvetomallien varustetasot

RAV4-etuvetomallistoon kuuluvat varustetasot Active ja Style. Jo Active-varustetasosta alkaen varustelu on Toyotan tapaan hyvin kattava:

  • Uuden sukupolven Toyota Connect -multimedialaite 12,9” kosketusnäytöllä ja kiinteillä karttapohjilla
  • 12,3” digitaalinen mittaristo
  • Sähkötoiminen tavaratilan kansi
  • Smart Entry & Start avaimeton lukitus- ja käynnistysjärjestelmä
  • Tumma kangasverhoilu
  • Pysäköintitutkat edessä ja takana
  • 11 kW 3-vaiheinen sisäinen laturi
  • Kuolleen kulman varoitin
  • Uuden sukupolven Toyota Safety Sense 4 -turvavarustelu
  • 18” kevytmetallivanteet
  • Lämmitettävä ohjauspyörä
  • LED-ajovalot
  • Lämmitettävä tuulilasin alareuna

Style-varustelu (Active-varustelun lisäksi/sijaan):

  • Älypuhelimen langaton lataus
  • Sisätilojen LED-tunnelmavalaistus
  • Bi-tone kaksivärimaalaus mustalla katolla
  • Tummennetut takalasit
  • Tumma Ultra Suede -synteettinen nahkaverhoilu
  • Kuljettajan istuimen sähkösäädöt muistitoiminnolla
  • Etumatkustajan istuimen sähkösäädöt
  • Ilmastoidut etuistuimet
  • Ajovalojen pesurit
  • Lasinpesunesteen alhaisen tason ilmaisin
  • Lämmitettävä tuulilasi
  • 20″ kevytmetallivanteet

Business-mallisto

Etuvetomalliston varustetasot ovat pienin täydennyksin saatavilla myös yritysautoilijoille suunnattuina business-malleina:

  • 2.5 Plug-in Hybrid 2WD Active Business (Active-varustelu + konepellin kaasujouset)
  • 2.5 Plug-in Hybrid 2WD Style Business (Style-varustelu + irrotettava vetokoukku ja konepellin kaasujouset)

Ulko- ja sisävärit

Kuudes mallisukupolvi tuo RAV4-mallistoon neljä uutta ulkoväriä, joista on kaikista saatavilla myös kaksiväriset versiot mustalla katolla.

Uudet ulkovärit ovat 1M6 (Urban Rock), 6X7 (Forest Green), 1L6 (Massive Grey) ja 4V8 (Avant-Garde Bronze).

Hinnoittelu

Täysin uuden Toyota RAV4 -etuvetomalliston hinnoittelu on erittäin kilpailukykyinen hintojen alkaessa 46 990 eurosta.

  • 2,5 Plug-in Hybrid 2WD Active – Svh. 46 990 €
  • 2,5 Plug-in Hybrid 2WD Style – Svh. 49 998 €

Business-malliston hinnat alkavat 45 390 eurosta vapaan autoedun alkaessa 845 ja käyttöedun 725 eurosta.

Aikataulu

Etuvetomallisto on tilattavissa Toyota-jälleenmyyjiltä. Ensimmäisten joukossa tilaavien asiakkaiden etuveto-RAV4:t saapuvat Suomeen arviolta toukokuussa 2026. Nelivetomallien hinnat julkaistaan keväällä ja niiden toimitukset alkavat vuoden toisella puoliskolla.

Lue myös tämä: Tällainen uusi Toyota RAV4 tulee ensi vuoden alkupuolella

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Norjan sähköautojen toimintamatkatestissä mitattiin luvatun ja todellisen toimintamatkan erotus

Hyundai Inster. Kuva: Hyundai.

Norjan Autoliitto NAF:n järjestämässä sähköautojen toimintamatkatestissä EL Prix 2026:ssa uutuusautoja verrattiin ilmoitettuihin WLTP-lukemiin sydäntalven koettelevissa olosuhteissa.

Vakioitu testireitti kulki Oslosta pohjoiseen, ja testiin osallistui 25 automallia.

Autot laitettiin paremmuusjärjestykseen WLTP-luvatun ja todellisen ajomatkan pituuden erotuksen mukaan. Tulos kerrotaan prosenteissa.

Parhaiten selvisi kaksi autoa lukemalla -28,9 %. Nämä autot ovat Hyundai Inster ja MG S6 EV.

Häntäpään autojen prosenttimäärä oli yli -40 %. Kaikkein eniten luvatusta matkasta menettivät Lucid Air (-45,8 %) ja Opel Grandland (-45,9 %).

Elprix 2026 10 parasta

(Luvatun ja todellisen ajomatkan pituuden erotus prosenteissa.)

Hyundai Inster       -28,9 %
MG S6 EV              -28,9 %
MG IM 6                 -30,3 %
KGM Musso EV        -30,6 %
Voyah Courage         -31,8 %
Changan Deepal S05 -34,2 %
Kia EV4                    -34,3 %
Smart #5                  -36,7 %
Mazda 6e                  -37,0 %
Zeekr 7X                   -37,5 %

El Prix 2026 -tapahtuman kaikki tulokset: https://www.naf.no/elbil/elprix

Lue tästä muita El Prix -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autoilija – tämän asian hoitamattomuus voi nyt kostautua!

Kuva: CvB.

Alkuvuoden pakkasjakso moninkertaisti yhteydenotot LähiTapiolan Hätäpalveluun. Huoltojen karsiminen voi jättää piiloon käynnistysakun toimintaan liittyviä ongelmia, jotka saattavat katkaista matkan pakkasilla. Autoalan mukaan autojen huoltojen puutteet hiertävät myös käytettyjen autojen kaupassa.

Alkuvuoden pakkasjakso koetteli monia autoilijoita, selviää LähiTapiolan datasta. LähiTapiolan Hätäpalvelun päivittäinen puhelumäärä oli tammikuun ensimmäisen seitsemän päivän aikana korkeimmillaan yli nelinkertainen verrattuna joulukuun 2025 alkuun, ja syynä oli keskimääräistä useammin ajoneuvon käynnistymisongelmat. Pakkasjakso moninkertaisti myös ajoneuvojen ikkunoiden, ovien ja lukkojen häiriöihin liittyvien yhteydenottojen määrän.

LähiTapiolan liiketoiminnan ohjauksesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri muistuttaa, että nykyautoissa on paljon sähköä vaativia toiminnallisuuksia, jotka kuluttavat käynnistysakkua. Samaan aikaan moni autoilija on säästänyt karsimalla huolloista. LähiTapiolan tutkimusyhtiö Verianilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli neljäsosa autoilijoista ei edes tunne autonsa valmistajan huolto-ohjelmaa*.

– Kun auto on kylmä, myös starttimoottori vaatii tavallista enemmän energiaa. Auton 12 voltin akku on jo lähtökohtaisesti pieni hyvin kylmiin olosuhteisiin, ja jos se on huonossa kunnossa tai se ei ehdi latautua kunnolla, ollaan äkkiä ongelmissa. Huoltojen karsiminen on lisäksi voinut jättää piiloon akun toimintaan liittyviä ongelmia. Nyt jos koskaan kannattaa hoitaa auto kuntoon, jotta hiihtolomareissu ei katkea ennen aikojaan. Alkuvuonna autoja etelässä hyydyttäneet pakkaset ovat aivan tavanomaisia pohjoisen kohteissa, Alaviiri sanoo.

Autoalan Keskusliiton teknisen johtajan Jouko Sohlbergin mukaan autojen huoltojen puutteet hiertävät myös käytettyjen autojen kaupassa.

– Autokaupassa myydään yhä ikääntyneempiä autoja, ja autokauppiaat ovat tarkkoja jälleenmyytäväksi tuotujen autojen huoltokirjoista, sillä huolloilla on olennainen merkitys auton elinkaareen. Huoltojen karsiminen voi vaikuttaa säästöltä, mutta lopulta korjauskustannukset ja auton jälleenmyyntiarvon heikentyminen voivat käydä sitäkin kalliimmaksi.

Jos autoja ei huollateta valmistajan ohjeiden mukaan, tulkinta luonnollisesta kulumisesta kääntyy helposti virhemäärittelyyn, Sohlberg huomauttaa.

– Pahimmillaan korjauskustannusten vastuukysymyksiä puidaan kuluttajariitalautakunnassa asti.

Pakkaset vaativat ennakointia

LähiTapiolan Alaviiri korostaa, että kireä pakkassää edellyttää autoilijoita tavallista huolellisempaa ennakointia käyttövoimasta riippumatta. Diesel-autoissa kannattaa käyttää kovia pakkasia kestävää arktisen laadun dieseliä. Sähköautojen toimintamatka lyhenee kylmällä säällä jopa 30–50 prosenttia, ja siksi pysähdykset kannattaa suunnitella tavallista tarkemmin.

– Ilmastonmuutos näkyy jo Suomen talvien lämpenemisenä, ja sen myötä on voinut unohtua, miten todella kylmä keli vaikuttaa autoiluun. Tien päälle on otettava mukaan vähintään lämmintä vaatetta ja muut vähimmäistarpeet siltä varalta, että jotain yllättävää tapahtuu ja joudut odottamaan ulkona.

Näin ennaltaehkäiset ongelmia kylmällä kelillä:

  • Huolla autosi valmistajan suunnitteleman huoltoaikataulun mukaisesti. Ennen pitkää talvista ajomatkaa kannattaa tarkistuttaa akun kunto.
  • Huolehdi, että pesunestesäiliössä on riittävästi pakkasenkestävää ainetta. Tarkista renkaiden paineet etenkin ennen pitkää reissua, sillä paine laskee pakkasella.
  • Etenkin vaihtelevissa olosuhteissa ovitiivisteet jäätyvät helposti. Pyri pitämään tiivisteet kuivina. Voitele tiivisteet oman auton tiivistemateriaaleihin sopivalla voiteella.
  • Esilämmitä auto ennen lähtöä. Jos omistat erillisen akkulaturin, pakkaa se mukaan.
  • Tankkaa dieselautoon arktisen talvilaadun polttoainetta.
  • Sähköauton toimintamatka lyhenee kylmällä säällä 30–50 prosenttia. Jos luvassa on kylmää keliä, latauspysähdykset kannattaa suunnitella tavallista tiheämmin.
  • Ota mukaan ladattu puhelin, lämmintä vaatetta ja muut vähimmäistarpeet siltä varalta, että jotain yllättävää tapahtuu ja joudut odottamaan ulkona. LähiTapiolan vakuutusasiakkaat voivat akuuteissa tilanteissa ja matkan keskeydyttyä soittaa Hätäpalveluun, joka palvelee vuorokauden ympäri numerossa 0800 0 4531.

*Kyselyyn vastasi 1 100 henkilöä 4.–11.4.2025 välisenä aikana. Autoilusta säästämistä ja huoltoja koskevat kysymykset esitettiin niille 908 vastaajalle, joilla on auto käytettävissään. Tutkimukseen vastanneet edustavat Manner-Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa koko aineiston tasolla.

Lue myös

Renkaat syövät bensaa — tai säästävät sitä!

Saksalaisyritys hankki suomalaisen katsastuspalveluiden tarjoajan!

Taistelu yläjarruvaloista — punainen piste takalasissa jakoi Suomen

Roiskeläppäsota: kumista draamaa Suomen teillä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Renkaat syövät bensaa — tai säästävät sitä!

Kuva: Antti Järveläinen

Autoilija harkitsee usein renkaita kahdesta syystä: miltä ne näyttävät ja mitä ne maksavat. Harvempi miettii, kuinka paljon ne maksavat joka ikinen ajokilometri. Silti renkaan leveys, halkaisija ja rakenne vaikuttavat suoraan polttoaineenkulutukseen – joskus yllättävän paljon.

Tuumakoko: iso pyörä pyörii vähemmän

Miksi 18-tuumainen arkijärki voi voittaa 21-tuumaisen näyttävyyden polttoainepumpulla?
Renkaan tuumakoko (esimerkiksi 18″, 19″, 20″, tai 21″) kertoo vanteen halkaisijan. Usein samalla, kun tuumakoko kasvaa, renkaan profiili madaltuu ja kokonaisuus muuttuu jäykemmäksi ja painavammaksi.

Teknisessä mielessä suurempi rengas pyörähtää samalla matkalla harvemmin kuin pienempi. Tämä ilmiö on tunnettu myös ajoneuvotekniikan tutkimuksissa. Esimerkiksi Kones-lehdessä julkaistussa teknisessä selvityksessä (kones.eu) todetaan, että renkaan vierintäsäde ja halkaisija vaikuttavat pyörimisnopeuteen ja voimansiirron hyötysuhteeseen.

Mutta tässä kohtaa fysiikka iskee vastaan: vaikka pyörähdyksiä on vähemmän, isompi rengas on yleensä painavampi, ja juuri se paino – erityisesti pyörivä massa – vaatii enemmän energiaa liikkeellelähtöihin ja kiihdytyksiin.

Vierintävastus – renkaan salainen bensasyöppö

Polttoaineenkulutuksen kannalta tärkein yksittäinen tekijä on vierintävastus. Tämä tarkoittaa energiahäviötä, joka syntyy, kun rengas muotoutuu ja palautuu tienpintaa vasten.

Suomalainen taloussivusto Säästö.fi tiivistää asian arkisesti: leveä rengas koskettaa tietä suuremmalla pinta-alalla, ja suurempi kosketuspinta tarkoittaa enemmän kitkaa ja siten suurempaa kulutusta (saasto.fi).

Käytännössä:

  • 195 mm leveä rengas rullaa kevyemmin kuin 255 mm leveä
  • 18″ rengas on usein taloudellisempi kuin 21″, jos kaikki muu on samaa

Tutkimukset tukevat käytännön havaintoja

Vierintävastuksen vaikutus ei ole mielipidekysymys, vaan mitattu ilmiö.

Yhdysvaltalaisen liikennetutkimustietokannan TRID (trid.trb.org) kokoamien SAE- ja EPA-testien mukaan:

  • noin 10 prosentin muutos vierintävastuksessa voi aiheuttaa noin kahden prosentin muutoksen polttoaineenkulutuksessa
  • pienikin ero renkaan rakenteessa näkyy pitkällä aikavälillä polttoainepumpulla.

Sama suunta näkyy sähköauto- ja energiateknologiasivusto ChargedEVs.comin julkaisemassa tutkimuksessa, jossa todettiin, että matalan vierintävastuksen renkaat voivat parantaa energiatehokkuutta jopa kuusi prosenttia verrattuna perinteisiin renkaisiin (charged evs).

Vaikka tutkimus käsitteli pääosin sähköautoja, ilmiö on sama polttomoottoriautoissa: vähemmän vastusta = vähemmän energiatarvetta.

Tie ratkaisee enemmän kuin moni uskoo

Rengas ei rullaa tyhjiössä – tiepinta on iso osa yhtälöä.

  • Asfaltti: tasainen ja kova → pienempi vierintävastus
  • Hiekkatie tai soratie: epätasainen ja pehmeä → suurempi vastus ja suurempi kulutus
  • Jäinen tie: alhainen kitka voi vähentää vierintävastusta, mutta luisto ja ajotavan muutokset nostavat kokonaiskulutusta.

Vaikka yksityiskohtaisia prosenttilukuja eri tienpintojen vaikutuksesta ei voida esittää, sekä tutkimukset, että arkikokemus osoittavat saman: mitä pehmeämpi ja epätasaisempi alusta, sitä enemmän energiaa kuluu.

18″, 19″, 20″ vai 21″?

Yleistettynä voi sanoa:

  • 18″–19″: kevyemmät, usein kapeammat → pienempi kulutus
  • 20″–21″: näyttävämmät, leveämmät → enemmän vierintävastusta, painoa ja kulutusta

Iso rengas voi näyttää siltä, kuin auto olisi valmis radalle, mutta arkiajossa se voi olla lähempänä kuntosaliharjoitusta auton moottorille.

Usein renkaat ovat kompromissi ulkonäön, ajettavuuden ja talouden välillä. Mutta jos tavoite on pienempi polttoaineenkulutus:

  • suosi maltillista tuumakokoa
  • vältä tarpeetonta leveyttä
  • tarkista renkaan vierintävastusluokka

Ja muista: kaikki mikä rullaa kevyemmin, kulkee pidemmälle – myös yhdellä tankillisella.

Lue myös

Talvirenkaiden pitovertailu: kitkat vai nastat, ja millä kelillä kumpi voittaa?

Katso tästä viisi vinkkiä — näin pidät akun vireessä talven yli!

Pakkanen puree myös tankkia — 20 vinkkiä säästää polttoainetta kylmässä talvisäässä

Taistelu yläjarruvaloista — punainen piste takalasissa jakoi Suomen

Roiskeläppäsota: kumista draamaa Suomen teillä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Saksalaisyritys hankki suomalaisen katsastuspalveluiden tarjoajan!

Kuva: TÛV SÛD.

TÜV SÜD on ostanut Helix Partnersilta Suomen Katsastusasemat -yhtiön (ja sen kolmen brändin Q-Katsastus, Kovalainen Katsastus ja Koillismaan Katsastus) operatiiviset toiminnot.

Yrityksen kotipaikka on Joensuussa, ja se tarjoaa katsastuspalveluita ja ajoneuvojen rekisteröintiin, vakuutuksiin ja myyntiin liittyviä palveluita yhteensä yhdellätoista katsastusasemalla Itä-, Etelä- ja Keski-Suomessa. Hankinta merkitsee TÜV SÜD -konsernin tuloa Suomen markkinoille.

”Suomen Katsastusasemat -yhtiön liiketoiminnan oston myötä jatkamme kasvustrategiaamme johdonmukaisesti Pohjois-Europassa Ruotsin, Viron ja Latvian lisäksi”, TÜV SÜD:in Division Mobilityn toimitusjohtaja Patrick Fruth sanoo.

”Yrityksellä on määräaikaiskatsastuksissa vahva markkina-asema Suomessa. Määrällisesti se on kolmanneksi suurin toimija, ja sen kasvupotentiaali on suuri. Tämän takaavat muun muassa digitaalisen asiakaspolun tekoälypohjaiset työkalut. Tämän innovointikyvyn ja dynamiikan ansiosta yritys täydentää erinomaisesti TÜV SÜDin palveluvalikoimaa”, Fruth jatkaa.

Hankittu yritys aloitti toimintansa vuonna 1995 suomalaisten katsastusmarkkinoiden vapauttamisen jälkeen. Vuosien saatossa yritys kasvoi Itä- ja Keski-Suomessa. Vuonna 2023 yritys laajeni pääkaupunkiseudulle hankintojen myötä. Vuonna 2024 yritys hankki ensimmäisen katsastusaseman pohjoisesta.

Yrityksellä on yhteensä 11 katsastusasemaa, jotka työllistävät 45 työntekijää. Asemilla tehdään vuosittain yli 100 000 katsastusta.

”Olemme iloisia siitä, että olemme nyt osa TÜV SÜD -ryhmää. Osana kansainvälisesti kokenutta ja ajoneuvojen katsastusten johtavaa palveluntarjoajaa voimme hyödyntää laajaa osaamista ja synergioita sekä kehittää toimintaamme ja kasvuamme Suomessa”, Suomen Katsastusasemat -yrityksen toimitusjohtaja Ville Silvast sanoo.

Yritysryhmän hankinnan myötä TÜV SÜD toimii jatkossa kansainvälisesti yhteensä kymmenellä markkina-alueella katsastuspalveluissa. Saksan kotimaan markkinoiden lisäksi TÜV SÜDin asiantuntijat tarjoavat katsastuspalveluita myös Turkissa, Espanjassa, Itävallassa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Slovakiassa ja Etelä-Afrikassa. Hankinta merkitsee myös TÜV SÜD -konsernin tuloa Suomen markkinoille.

Lue myös

Hurja määrä vikoja kuorma-autossa!

Vain yksi sähköauto selvisi kahdella latauksella 1000 kilometrin talvitestissä

Autokeskukselle kaksi uutta merkkiedustusta Helsinkiin ja Raisioon

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hurja määrä vikoja kuorma-autossa!

Kuva: CvB.

Kireät pakkaset ovat näkyneet poliisin työssä siten, että viikonlopun 30.1.-1.2. Länsi-Uudenmaan poliisin liikennevalvonnassa havaittiin rikkeitä ja rikoksia melko vähän. Ylinopeuksilta ei täysin kuitenkaan vältytty.

Esimerkiksi Kehä I:llä, Keilaniemen tunnelissa partio tapasi autoilijan, joka ajoi 60 km/h nopeusrajoitusalueella 137 km/h. Samanlaisella rajoitusalueella Leppävaaran tunnelissa kohdattiin 127 km/h kaahaava autoilija ja Turunväylällä, 100 km/h rajoitusalueella, kuljettaja ajoi 157 km/h. Lisäksi eräästä autosta löytyi sunnuntaina tutkanpaljastin.

Rattijuopumuksia poliisi totesi viikonlopun aikana kymmenen kappaletta. Näistä viisi oli törkeitä rattijuopumuksia. Yksi törkeään rattijuopumukseen syyllistyneistä ilmoitti, että poliisi saa tehdä toimenpiteensä, mutta hän aikoo jatkaa sen jälkeen autolla matkaansa. Kuljettajan matka jatkui kuitenkin partion seurassa Espoon pääpoliisiasemalle kiinniotettuna.

Yhden kuorma-auton tarkastusraportissa 22 riviä vikoja

Tien päällä tarkastettiin myös raskaan liikenteen toimintaa. Tähän valvontaan sisältyi muun muassa ajo- ja lepoaikatarkastuksia, puhalluskokeita, teknisiä tienvarsitarkastuksia sekä vaarallisen aineen kuljetuksen tarkastus.

Kirjasimme valvonnan seurauksena kymmenen sakkoa tai liikennevirhemaksua. Huomautuksia annettiin neljässä tilanteessa. Kolmesta ajoneuvosta jouduttiin jopa poistamaan rekisterikilvet ja keskeyttämään kuljetus.

– Erityisesti mieleen jäi, että yhden kuorma-auton tarkastusraportissa oli havaittuja vikoja yhteensä 22 riviä. Tämän lisäksi kuljettaja ajoi ajoneuvoa ilman vaadittua kuljettajakorttia, kommentoi komisario Hannu Kontola.

Lue myös

Vain yksi sähköauto selvisi kahdella latauksella 1000 kilometrin talvitestissä

Autokeskukselle kaksi uutta merkkiedustusta Helsinkiin ja Raisioon

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //