Koti Blogi Sivu 2131

Nuori nainen menehtyi nokkakolarissa säiliörekan kanssa

Clas von Bell

11.10.2018 23.10

 

Kalajoella tapahtui rekan ja henkilöauton välinen onnettomuus tänään noin kello 20.20 aikoihin illalla.

Poliisin mukaan säiliöyhdistelmä oli Ouluntiellä (vt8) matkalla kohti etelää, kunnes toistaiseksi tuntemattomasta syystä rekan keulaan ajautui vastaan tullut henkilöauto.

Henkilöauton kuljettaja, nuori nainen menehtyi välittömästi. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut, mutta rekka kärsi vaurioita onnettomuudessa.

Tieosuus on ollut suljettuna liikenteeltä onnettomuudesta lähtien ja on toistaiseksi vielä suljettuna poliisin ja onnettomuuslautakunnan tutkintatoimenpiteiden ajan.

Autojen varaosien uudelleenkäyttö lisääntyy Euroopassa

CvB

11.10.2018 22.50

 

Halu säästää luonnonvaroja ohjaa ihmisiä hyödyntämään entistä enemmän käytettyjä auton osia, todetaan Varaosa-alan yhdistyksen tiedotteessa.

Elokuussa 20 vuotta täyttänyt Varaosa-alan yhdistys ry edistää Suomessa auton varaosien kierrätystä. Yhdistys oli jo 1990-luvulla alansa edelläkävijä, jonka perustajajäsenet osasivat ennustaa tulevaisuuden suunnan.

– Vaurioitunut auto on ongelmajätettä, mutta oikein hyödynnettynä resurssi. Toimintamme tavoitteena on alusta lähtien ollut säästää luonnonvaroja ohjaamalla käyttökelpoiset varaosat uudelleen käytettäväksi. Suomessa ymmärretään kierrätyksen merkitys, mutta EU:n asettamaan tavoitteeseen kierrättää romuauton painosta 95 prosenttia, ei päästä ilman autopurkamoalaa, kertoo Varaosa-alan yhdistyksen toiminnanjohtaja Jörgen Härmälä.

Varaosa-alan yhdistyksellä on tällä hetkellä Suomessa 40 jäsenyritystä, jotka purkavat pääosin vakuutusyhtiöiltä tulevia vaurioituneita autoja. 

Toiminnassa on vielä neljä kuudesta alkuperäisestä toimijasta: Auto-osa Kierrätys Eriksson Oy, Autovahinkokeskus Oy, Keminmaan Autojussi Oy ja Osatuonti Felke Oy.

Kolmasosa varaosista ulkomaille

Varaosa-alan yhdistys ylläpitää Varaosahaku.fi-verkkosivustoa, joka on käytettyjen autojen varaosien verkkokauppa.

Avautuessaan vuonna 2000 verkkosivusto oli edelläkävijä kotimaisilla markkinoilla. Tällä hetkellä jo lähes kolmasosa purkuvaraosista myydään verkkokaupan kautta ulkomaille, lähinnä Eurooppaan. Härmälän mukaan ilmiö liittyy suurempaan Manner-Euroopasta nousevaan trendiin:

– Esimerkiksi Saksassa ollaan valmiita maksamaan enemmän käytetystä, tehdaskunnostetusta varaosasta, kuin uudesta kiinalaisesta tarvikeosasta. Ihmiset haluavat säästää luonnonvaroja ja varmistua osan laadusta. Meille on ollut aina tärkeää, että varaosassa on laatuluokka ja asiakas tietää mitä hän saa. Varaosa-alan yhdistys onkin ainoa kotimainen toimija, jolla on käytössään osien laatuluokitus.

Härmälä arvioi, että viiden vuoden sisällä jo kaksi kolmasosaa varaosista myydään globaalisti.

Sähköautot tulevaisuuden ongelma kierrätyksessä

Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä etenkin Ruotsin ja Norjan kollegoiden kanssa. Hyviä käytäntöjä haetaan esimerkiksi sähköautoihin liittyen, jotka ovat luoneet uudenlaisen haasteen varaosien kierrätykselle.

– Ajovoima-akkujen uudelleenkäyttöön ei ole vielä kehittynyt tekniikkaa, mutta jo nyt tiedostetaan mahdollisuus hyödyntää niitä esimerkiksi energiapankkeina. Akkuihin liittyy myös huomattavia riskejä: vauriotilanteessa alkava hidas lämpiäminen voi johtaa räjähdysmäiseen tulipaloon, ja myös sähköiskujen mahdollisuus kasvaa. Oikein koulutettu henkilökunta ja maahantuojalta saatu asianmukainen tieto ovat avainasemassa tulevaisuudessa, Härmälä sanoo.

Varaosa-alan yhdistys ry

Varaosa-alan yhdistys on perustettu vuonna 1998. Sen tehtävänä on edistää purettujen auton osien uudelleenkäyttöä. Yhdistyksen jäsenpurkamot ovat johtavia, kotimaisia autopurkamoita. Yhdistys ylläpitää Varaosahaku.fi-verkkosivustoa, joka on Suomen laajin laatuluokiteltu käytettyjen auton osien sivusto, josta voi etsiä ja tilata varaosia maan johtavien autopurkamoiden ja käytettyjen varaosien myyntiliikkeiden varastoista. www.voh.fi

Nyt kannattaa laskea ajonopeutta maanteillä: metsästyskauden alku lisää hirvikolarien määrää

Kuva: If

11.10.2018 21.55

 

Lauantaina alkava hirvenmetsästyskausi saa hirvet tavallista enemmän liikkeelle. Paras tapa ennakoida ikäviä kohtaamisia on ajonopeuden laskeminen hirvien liikkuma-alueella etenkin pimeällä.

Hirvikolarin riski on Ifin vahinkotilastojen perusteella suurin loka–joulukuisena perjantaina hämärän aikaan. 

Viime vuonna Suomessa tilastoitiin Liikenneturvan* mukaan kaikkiaan 1 824 hirvionnettomuutta.
Onnettomuuksissa kuoli kolme ja loukkaantui lähes 150 ihmistä.

Ifin vahinkotilastojen mukaan marraskuussa tapahtuu lähes viidennes vuoden kaikista eläinkolareista, joista valtaosa on juuri hirvieläinvahinkoja. 

Yhteensä loka–joulukuun aikana sattuu lähes puolet kaikista eläinkolareista. Viikonpäivistä perjantai on selkeästi synkin päivä, jolloin kolaroidaan eniten.

– Etenkin vilkkailla pääteillä hirvikolarien sesonkiaika kannattaa nyt huomioida. Kun autoilet hirvien liikkuma-alueella, vähennä aina nopeutta, käytä pimeällä mahdollisimman paljon kaukovaloja ja tarkkaile tien pientareita tavallista enemmän, vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela Ifistä muistuttaa.

Ifin tilastojen perusteella eläinkolarit ovat yleistyneet koko 2010-luvun ajan. Henkilöautoille korvattujen eläinkolarivahinkojen korvaussumma on tuona aikana yli kaksinkertaistunut. Painava hirvi aiheuttaa autolle usein isoa vahinkoa: Ifin eläinkolarin ajoneuvolle aiheuttamista vaurioista maksama korvaus on keskimäärin yli 3100 euroa.

Muista väistää hirvi peräpuolelta

Yli 70 prosenttia hirvionnettomuuksista tapahtuu hämärässä tai pimeässä. Törmäysriski on suurimmillaan, kun auringonlaskusta on kulunut tunti. Hirvet liikkuvat paljon myös aamuhämärässä.

Pimeyden lisäksi suurin riski hirvikolarille on korkea ajonopeus: riski loukkaantua hirvikolarissa kasvaa erittäin jyrkästi ajonopeuden noustessa.

– Mitä enemmän on nopeutta, sitä vähemmän aikaa jää reagoida. Tilanne tulee usein eteen hyvin nopeasti, mutta jos hirvi juoksee tielle, muista väistää eläin peräpuolelta. Törmäystilanteessa hirven takaosa aiheuttaa painavaa etuosaa pienemmät vahingot. Hirvi saattaa myös ehtiä auton alta pois, koska se vaihtaa hyvin harvoin kulkusuuntaansa äkillisesti, Koskela muistuttaa.

*Lähde: Liikenneviraston tilastoja 6/2018: Hirvionnettomuudet vuonna 2017
Ifin autovahinkotilastot

Kohta ajokortti on kännykässä – hallitus esittää mobiiliajokortin käyttöönottoa

Trafi

11.10.2018 20.35

 

Hallitus esittää, että ajo-oikeus voitaisiin liikennevalvonnassa osoittaa myös sähköisesti ns. mobiiliajokortilla. Sähköinen sovellus olisi vapaaehtoinen ja maksuton lisäpalvelu perinteisen ajokortin rinnalla.

Mobiiliajokortin käyttöönoton selvittäminen oli yksi hallituksen kevään kehysriihessä sopimista uusista norminpurkuhankkeista. Mobiiliajokortti on osa Liikenteen turvallisuusviraston laajempaa Autoilija-sovellusta.

Lisäksi esitetään, että Färsaarilla ja Grönlannissa myönnetyt ajokortit hyväksyttäisiin Manner-Suomessa ajamiseen enintään yhden vuoden ajan maahantulosta.

Ajokortin kelpoisuudesta riippuen voisi kuljettaa moottoripyörää ja B-luokkaan kuuluvia ajoneuvoja. Ajokortin vaihtaminen suomalaiseen edellyttäisi vastaavan kuljettajantutkinnon suorittamista.

Molemmat ehdotetut muutokset koskevat Manner-Suomea.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.2.2019.

Suomen paras Neste K -liikenneasema on Hämeenlinnassa

Neste

10.10.2018 11.30

 

Vuoden 2018 parhaaksi Neste K -liikenneasemaksi on valittu Neste K Idänpää Hämeenlinnassa kauppiaanaan Paula Nikkanen.

Palkinnon perusteina olivat onnistuminen asiakastyytyväisyydessä, myynnin kehityksessä sekä erinomainen menestys liiketoiminnan muutoksessa.

Neste K Idänpään kauppias Nikkanen toteaa asemaa kehitetyn viimeisen vuoden aikana runsaasti.

– Olemme keskittyneet erityisesti niiden asioiden parantamiseen, joita asiakkaat meillä arvostavat. Konkreettisimmin tämä näkyy lounaspöydässämme, joka on laadukasta, mutta kotiruokatyyppistä hyvää lounasruokaa, kertoo Nikkanen.

– Suuri kiitos voitosta menee ilman muuta henkilökunnallamme ja aseman esimiehille. Koulutus hyviin toimintamalleihin on erittäin tärkeää ja siinä olemme onnistuneet, kertoo Nikkanen.

Neste K Idänpäässä työskentelee tällä hetkellä kauppiaan lisäksi kahdeksan henkilöä. Asemalla toteutettiin Neste K -ketjun konseptiuudistus noin vuosi sitten, jolloin asema muuttui miljööltään valoisammaksi ja tilavammaksi.

Nikkanen aikoo jatkaa asemansa kehittämistä myös tulevaisuudessa.

– Ensi kesää silmälläpitäen mietin, kuinka asema pystyisi palvelemaan lomaliikennettä ja mökkiläisiä paremmin. Varsinkin tätä asiakaskuntaa varten haluan kehittää asemalleni jotakin uutta ja houkuttelevaa, pohtii Nikkanen.

Neste K Idänpään palkintoperusteet

  • Yksi alkuvuoden parhaimmista myynnin kehittäjistä, jossa myös korkea keskiostos
  • Asiakastyytyväisyys on asemalla selkeästi yli ketjun keskiarvon ja kehittynyt erittäin hyvin viimeisen vuoden aikana
  • Asemakohtainen liikeidea on poikkeuksellisen hyvä
  • Asemalla toteutettu liiketoimintauudistus onnistunut hienosti

Kunniamaininnan tilaisuudessa saivat

  • Paras Neste K Ravintola – Neste K Teiskontie, Tampere – Tuomas ja Heidi Hyytinen
  • Paras Neste K Kahvila – Neste K Viherlaakso, Espoo – Kimmo Kronlund
  • Paras Quick Wash – Neste K Kannelmäki, Helsinki – Vesa Aittolampi
  • Paras Neste K Kauppa – Neste K Alikeravantie, Kerava – Mari Linden

 

Suomalaiselle sähköautojen latausteknologialle jättikauppa

Kuva: Virta.

10.10.2018 09.46

 

Saksalainen energiayhtiö E.ON lanseeraa sähköautojen älykkääseen latausteknologiaan erikoistuneen suomalaisen teknologiayhtiö Virran kanssa yhden Euroopan kattavimmista sähköautojen latausasemaverkostoista, todetaan Virran tiedotteessa.

Yhteistyön myötä Virran teknologia ja E.ON:n vahva markkina-asema Euroopassa yhdistyvät. Tavoitteena on tehdä sähköautoilusta entistä houkuttelevampaa sekä yrityksille että yksityisautoilijoille.

E.ON:nilla on Virran teknologialla toimivia latausasemia toiminnassa jo Ruotsissa, Tšekissä, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa sekä Romaniassa. Vuoden 2018 loppuun mennessä uusia latausasemia avataan myös Unkariin, Italiaan, Tanskaan, Saksaan sekä Norjaan.

Virran latausteknologian ansiosta sähköautojen lataaminen voi kuormittamisen sijaan tasapainottaa ailahtelevaa sähköntuotantoa, kun lataus tapahtuu optimoidusti alhaisen kysynnän hetkinä.

Teknologia vähentää samalla latauksesta aiheutuvia kustannuksia myös käyttäjälle, todetaan tiedotteessa.

Kun sähkönkulutusta ohjataan älykkäästi, liikenteen sähköistäminen voi tukea tulevaisuuden energiajärjestelmää ja hyödyttää ympäristöä.

Yritysten rooli sähköisen liikenteen murroksessa on tärkeä, ja ne ovat edelläkävijöitä sähköautojen käyttöönotossa.

Virran mukaan kattava, nopea ja toimiva latausinfrastruktuuri on kuitenkin välttämättömyys tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Virran palvelualusta mahdollistaa latauspisteiden yleistymisen esimerkiksi kauppojen ja hotellien yhteyteen.

Järjestelmä sallii erilaiset maksutavat, ja yritykset voivat asettaa omille latauspisteilleen omat hintansa.

Näin myös yksityiset kiinteistöt ja kodit voivat yhdistää maksumahdollisuuden omaan latauspisteeseensä ja mahdollistaa sen käytön veloitusta vastaan myös muille.

 

Pyöräilijä loukkaantui vakavasti törmäyksessä jalankulkijaan – ei käyttänyt kypärää

Kuva: Clas von Bell

10.10.2018 09.22

 

Eilen aamulla polkupyöräilijä loukkaantui vakavsti Espoossa törmäyksessä samaan suuntaan kulkeneeseen jalankulkijaan.

Poliisin tiedotteen mukaan onnettomuus sattui kevyen liikenteen väylällä Leppävaaran ja Kilon välissä.

Poliisin mukaan 50-luvulla syntynyt nainen käveli väylän oikeassa laidassa huomioliivi päällä kun takaa tullut 60-luvulla syntynyt nainen törmäsi polkupyörällä hänen vasempaan käsivarteensa.

Molemmat osapuolet kaatuivat törmäyksen johdosta.

Poliisin mukaan jalankulkija säilyi vammoitta, mutta pyöräilijä löi päänsä asfalttiin ja menetti tajuntansa. Hänet kuljetettiin ambulanssilla Töölön sairaalaan. 

Pyöräilijä ei poliisin mukaan käyttänyt suojakypärää.

Poliisi muistuttaa, että suojakypärän käyttö suojaa tehokkaasti erilaisilta pään vammoilta mahdollisen onnettomuuden tai kaatumisen sattuessa.

Suomen 2CV-Kilta juhlii 70-vuotiasta rättisitikkaa

Suomen 2CV-killan arkisto.

Citroën 2CV Remiere 1952.

10.10.2018 22.25

 

Citroën 2CV eli kansankielessä rättisitikka julkaistiin näyttävästi Pariisin automessuilla 70 vuotta sitten.

Citroën 2CV:n kehittely alkoi a.D. 1936 Ranskassa, kuuluisan hammaspyörätehtailijan, hyötykulkijoiden korkeasti kunnioittaman Andre Citroënin seuraajan mahtikäskyllä: ”Tehkää kuljin, jossa on neljä pyörää ja sateensuoja, kuljettamaan neljää aikuista ja heidän viiden leiviskän eväitään niin maalla kuin kaupungissa 50 km:n tuntinopeudella. Kynnöspeltoa ylitettäessä ei kulkimeen sijoitetussa munakorissa tule yhdenkään munan rikkoutua.”

Pierre Boulangerin johdolla valmistui Levalloisin tehtaalla toukokuussa 1939 250 hyötykuljinta esittelyyn, jota ei koskaan tullut.

Samoihin aikoihin alkoi toinen maailmansota, jonka tiimellyksessä tuhottiin prototyypit omatoimisesti yhtä lukuunottamatta.

Sodan aikana Boulanger jatkoi Citroën 2CV:n kehittelyä. Hyötykulkimen kantamuoto oli lopullisesti valmiina 7. lokakuuta 1948.

Tuona päivänä Boulanger, Pariisin autonäyttelyn avajaisissa, poisti peitteen uuden luomuksen yltä.

Ja siinä se oli, ensimmäinen myyntiin tarkoitettu Citroën 2CV. Citroën 2CV ja sen variaatteja valmistettiin vuoteen 1990 asti, kaiken kaikkiaan lähes yhdeksän miljoonaa kappaletta.

Auton juhlavuotta on juhlittu vuoden aikana harrastajien toimesta ympäri maailmaa.

Suomen rättäriharrastajat eli Suomen 2CV-Kilta kokoontuu ensi lauantaina 13.10. Vantaan Petikkoon, Citroën-maahantuojalle.

Vantaalta noin seitsemänkymmenen auton rättäriletka starttaa kello 13.10 Vihdintietä pitkin, Perttulan, Lepsämän, Röykän, Rajamäen ja Nopon kautta kohti Hyvinkäätä ja hotelli Sveitsiä, jossa vietetään jokavuotuista Mööttiä.

Suomen 2CV-Killan Möötissa juhlitaan menneen kauden päätöstä ja palkitaan vuoden kisoissa menestyneet ja muutenkin yhdistyksessä ansioituneet.

Hyvinkäällä, hotelli Sveitsin edessä, on nähtävillä myös Suomen ensimmäinen Citroen 2CV, vuosimallia 1952 oleva ”Remiere” jonka kiltalaiset ovat muutama vuosi sitten yhteisvoimin kunnostaneet.

Esillä on myös yhteisöllinen neuleinstallaatio Rättärineule, joka koostuu yli tuhannesta kudotusta tai virkatusta neuletilkusta.

Poliisi tietyömaan nopeusvalvonnasta: "Onko ihmisillä enemmän kiire kun mennään kotia kohti?"

Arkistokuva. Kuva: Poliisi

Arkistokuva.

10.10.2018 21.45

 

Viime viikolla Oulun poliisi valvoi tehostetusti ajoneuvojen nopeuksia Pohjantien tietyömaa-alueella Oulussa.

Valvontaa suoritettiin automaattisen nopeusvalvonnan liikkuvalla kalustolla, nopeusvalvonta-autolla.

Valvonnan aikana mittauspisteen ohitti yhteensä 21 928 ajoneuvoa, todetaan poliisin tiedotteessa.

Mittauspisteen ohittaneiden ajoneuvojen kuljettajista 7,45 % otattivat kuvan itsestään.

Eniten nopeuden ylityksiä poliisi havaitsi sellaisissa kohdissa, joissa nopeusrajoitus oli 50 km/h.

Kyseisissä kohdissa nopeuksia on rajoitettu juuri autoilijoiden ja tietyömaalla työskentelevien turvallisuuden vuoksi, joten poliisin mukaan on enemmän kuin toivottavaa, että kyseisiä nopeusrajoituksia noudatetaan.

Joinain päivinä ylinopeutta ajaneiden määrä 50 km/h nopeusrajoitusalueella oli 30 % luokkaa, mikä poliisin mukaan on liikaa. Suurimmat mitatut nopeuden ylitykset olivat yli 30 km/h.

Poliisin mukaan haasteena liikenneturvallisuudelle ovat 50 km/h nopeusrajoitusalueella erityisesti noin 30 km/h olleet nopeusylitykset, jotka ovat suhteessa muuhun liikenteeseen suuri vaaratekijä.

Poliisin tiedotteen mukaan suuri ero nopeuksissa muodostaa merkittävän riskin liikenneturvallisuudelle jo siksikin, että edessä ajavan on vaikea havaita takaa tulevan ajoneuvon nopeutta ja tehdä oikeita johtopäätöksiä.

Lisäksi kyseessä on tietyömaa-alue, ihmiset joutuvat vaihtamaan liikenneolosuhteiden vuoksi kaistaa ja liikennemäärä on moottoritiellä suuri.

Poliisin mukaan jokaisen on syytä muistaa ajaa olosuhteiden edellyttämällä tavalla ja muut tienkäyttäjät huomioiden.

Yleisenä havaintona valvojien taholta oli, että kaupunkiin päin tultaessa ylinopeuksien määrä oli selvästi vähäisempi, kuin kaupungista pois päin ajettaessa.

Oliko siis ihmisillä kiire kun mennään ”kotia kohti”, poliisi ihmettelee.

Ilmari Korpivaara GT4-sarjassa kolmanneksi tiukan päätöskilpailun jälkeen

Petr Fryba

10.10.2018 21.28

 

Ilmari Korpivaara ajoi viikonloppuna Zandvoortissa GT4 Central European Cup -sarjan päätöskilpailussa sijalle 4 ja sijalle 5. Korpivaaran sijoitus sarjassa oli lopulta kolmas, vaikka sarjan voitto olikin todella lähellä.

Kilpailuviikonloppu Alankomaissa alkoi Zandvoortin radalla poikkeuksellisesti jo torstaina vapailla harjoituksilla, mitkä jatkuivat myös perjantaina. Korpivaaran vauhti oli lupaavaa jo harjoituksissa.
Lauantai aamuna oli aika-ajot. Korpivaara sijoittui aika-ajoissa kolmanneksi. Tämä oli ehkä jopa hieman odotuksia parempi suoritus, sillä oletimme muilla automerkeillä olevan suurempi etu uudesta renkaasta kuin KTM X-Bow GT4 autolla.

Aika-ajojen jälkeen lauantain päivä jatkui ensimmäisellä kilpailulähdöllä, johon Korpivaaran ajopari Benjamin Mazatis starttasi ruudusta 2.

Mazatis tippui lähdössä muutaman sijan ja toi auton kuljettajan vaihdokseen sijalla 5. Korpivaara jatkoi siitä ja oli maalissa 4.

Ensimmäisen kilpailulähdön jälkeen sarjan johdossa oli edelleen Marylin Niederhauser niukan viiden pisteen erolla ja sen jälkeen jaetulla toisella sijalla Korpivaara, Mazatis ja Rob Severs.

Toinen ja ratkaiseva kilpailulähtö ajettiin sunnuntaina. 

Korpivaara aloitti kilpailun ruudusta 3. Lähdössä Korpivaara piti paikkansa, mutta jo mutkassa kolme hänet työnnettiin takakulmasta ulos.

Tämän seurauksena Korpivaara tippui viimeiseksi. Korpivaara aloitti kuitenkin tilanteen jälkeen kovan takaa-ajon ja nousi tasaisesti useita sijoja. Nousun takana oli Korpivaaran sisukas ajo sekä nyt myös hyvä tuuri liittyen varikkopysähdykseen, sillä turva-auton tulo radalle juuri varikkopysähdyksien alettua sekoitti pakkaa.

Kuljettajavaihdoksen jälkeen Korpivaaran ajopari pääsi jatkamaan kilpailua sijalta 2. Tällä sijoituksella ajopari olisi ollut kiinni sarjan mestaruudessa.

Turva-auton poistuttua Mazatis ehti ajaa vain muutaman kierroksen, kun hän päätyi turvakaiteeseen puolustaessaan sijoitustaan. Hän sai kuitenkin ajettua auton varikolle ja ajokuntoiseksi korjattu auto saatiin takaisin radalle. Mazatis onnistui tuomaan auton maaliin Pro-Am-luokan viimeisenä 7 kierrosta jääneenä.

GT4 Central European Cup – Pro Am -sarjan lopputulokset

1    Rob Severs        162
2    Marylin Niederhauser    157
3    Benjamin Mazatis    149
3    Ilmari Korpivaara    149
4    David Klar        122
5    Nicolas Scholl        102
6    Mads Siljehaug        70
7    Antoni Chodzen        70
8    Patric Niederhauser    62
9    Jan Kasperlik        60
10    Lennart Marioneck    55