Koti Blogi Sivu 2130

Maanantaista alkaen poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

14.10.2018 18.25

Valtakunnalliseen tehovalvontaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Valvontajakso on samalla osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (TISPOL) Euroopan laajuista valvontateemaa.

Raskaan liikenteen valvonta on ollut yksi poliisin liikenneturvallisuustyön painopistealueista vuonna 2018. Valvonnan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta.

– Liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvontaa kohdennetaan erityisesti edellisillä valvontajaksoilla havaittuihin selkeimpiin epäkohtiin, mm. ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen. Lisäksi valvonnan erityiskohteena ovat kuorman varmistaminen sekä ajoneuvojen kunto, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo.

Vuoden 2018 aikana aikaisemmin järjestettyjen valvontajaksojen yhteydessä on tarkastettu 3247 kotimaista ja 729 ulkomaista raskasta ajoneuvoa. Tälläkin kertaa on tavoitteena noin 1700 – 1800 ajoneuvon tarkastaminen.

Hämähäkki aiheutti ulosajon Vaasassa – auto kärsi mittavat vahingot

Clas von Bell

14.10.2018 11.30

70-vuotias vaasalaismies kuljetti omistamaansa henkilöautoa lauantaina 13.10. kello 12.45 Vaasassa Välitietä Teeriniemen suunnasta kohti Melaniemeä.

Kesken ajon Kappelinmäen risteyksen kohdalla miehen mukaan auton sisäkatosta laskeutui hämähäkki kohti hänen kasvojaan.

Poliisin mukaan hämähäkkiä hätistäessään mies menetti ajoneuvonsa hallinnan ja auto törmäsi kadun vieressä oikealla olevaan isohkoon koivuun.

Sekä kuljettaja että kyydissä ollut naismatkustaja kuljetettiin Vaasan keskussairaalaan tarkistuttamaan mahdollisia vammojaan.

Auto kärsi mittavat vahingot, mutta koivu säilyi suhteellisen vaurioitumattomana. Hinausauto kuljetti auton pois kolaripaikalta.

15-vuotias poika ajoi henkilöautoa humalassa poliisia pakoon – matka päättyi vasta polttoaineen loputtua

Clas von Bell

12.10.2018 19.40

13.10. aamuyöllä hieman ennen kello viittä hätäkeskukseen ilmoitettiin Kuopion moottoritiellä epävarmasti kulkeneesta henkilöautosta.

Poliisipartio tavoitti henkilöauton Prisman kohdalla mutta henkilöauton kuljettaja ei suostunut pysähtymään vaan kiihdytti ajonopeutta.

Poliisin mukaan ajonopeus oli korkeimmillaan jopa 160 km/h, kunnes henkilöauton vauhti hidastui polttoaineen loputtua ja kuljettaja ohjasi auton moottoritien sivuun.

Henkilöauton kuljettajaksi selvisi 15-vuotias poika, joka puhalsi 1,81 promillen lukemat.

Poliisi tutkii asiaa muun muassa törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta

Nissan Qashqai -malliin on nyt tarjolla uusi tietoviihdejärjestelemä

 

12.10.2018 18.40

 

Qashqai-crossoveriin on nyt saatavissa Nissanin täysin uusi NissanConnect-tietoviihdejärjestelmä, joka sisältää monia huomattavasti paranneltuja toimintoja.

Järjestelmän etuihin kuuluvat Nissanin mukaan älypuhelimen saumaton ja intuitiivinen integrointi osaksi autoa sekä mahdollisuus ladata kartta- ja ohjelmistopäivityksiä OTA (Over The Air) ‑periaatteella suoraan verkosta. Apple CarPlay- ja Android Auto ‑toiminnallisuudet ovat vakiovaruste kaikissa Qashqain varustetasoissa Visia-perustasoa lukuun ottamatta.

Asiakkaille suositellaan myös täysin uuden Door to Door Navigation ‑mobiilisovelluksen lataamista älypuhelimeen. Sovellus mahdollistaa vieläkin laajemmat toiminnot, kuten reitin suunnittelun etukäteen älypuhelimessa ja lähettämisen suoraan autoon, jolloin järjestelmä voi aloittaa reittiohjeiden antamisen heti, kun moottori käynnistetään.

Uuteen NissanConnect-järjestelmään on integroitu myös TomTom Premium Traffic ‑palvelu, joka optimoi matka-ajan antamalla erittäin tarkkoja reaaliaikaisia liikennetietoja.

Uutta NissanConnect-järjestelmää hallitaan kojelaudan keskelle sijoitetun seitsentuumaisen kosketusnäytön kautta. Järjestelmän fyysinen koko ei ole muuttunut, mutta siinä on vähemmän näppäimiä ja enemmän monieletoimintoja.

Järjestelmässä on seuraavat uudet ominaisuudet:

– Yhden rivin haku: tämä navigointijärjestelmän uutuusominaisuus nopeuttaa ja helpottaa määränpään etsintää.

– Personalisointi: aloitusnäyttö on täysin mukautettavissa ”vedä ja pudota” ‑periaatteella, joten käyttäjä voi määrittää haluamansa oikotiet usein käyttämiinsä toimintoihin.

– Puheohjaus: puheluiden soittaminen, viestien kuunteleminen ja musiikin toistaminen käy helposti äänikomennoilla, jotka saadaan käyttöön uudistetuilla ohjauspyöränäppäimillä.

– Apple Carplay ja Android Auto: vakiovaruste Qashqain Acenta-, N-Connecta-, Tekna- ja Tekna+-varustetasoissa

– 3D-kartat: tämä vakiotoiminto selkeyttää karttanäkymää ja mahdollistaa sen suurentamisen tai pienentämisen monieleillä.

– Find My Car: käyttäjä voi merkitä pysäköintipaikan siirtäessään navigoinnin takaisin älypuhelimeen määränpäähän kävelyä varten.

– TomTom Premium Traffic: Tarkat reaaliaikaiset liikennetiedot mahdollistavat reitin uudelleenlaskennan tien päällä ja matka-ajan pitämisen aina mahdollisimman lyhyenä. Palvelu on ilmainen viiden vuoden ajan ja siirrettävissä auton myöhemmille omistajille.

– Door to Door Navigation ‑mobiilisovellus: Käyttäjä voi hyödyntää uuden NissanConnect-järjestelmän kaikki ominaisuudet lataamalla tämän apin älypuhelimeensa Apple Storesta tai Google Play -palvelusta.

– Reitin suunnittelu etukäteen ja määränpään lähetys autoon: Door to Door Navigation ‑sovelluksen avulla käyttäjä voi valita määränpään älypuhelimessa kotona tai töissä ja lähettää sitten valmiin reitin Qashqaihin. Järjestelmä aloittaa reittiohjeiden antamisen heti, kun moottori käynnistetään.

– OTA-ohjelmisto- ja karttapäivitykset: käyttäjä voi ladata päivitykset Wi-Fi-yhteyden tai älypuhelimen datayhteyden välityksellä.

Myös järjestelmän mittaristonäyttö, joka on sijoitettu kuljettajan silmien eteen mittaritaulujen väliin, on suunniteltu uusiksi. Se näyttää nyt lisätietoja saapuvista puheluista ja tekstiviesteistä sekä vaiheittaiset reittiohjeet.

Kolme nuorta kuoli rajussa ulosajossa Kalajoella – yksi loukkaantui vakavasti

Clas von Bell

13.10.2018 10.08

 

Kalajoella sattui yöllä kello yhden jälkeen raju ulosajo Yivieskantiellä.

Poliisin tiedotteen mukaan henkilöauto ajoi Kalajoen suunnasta Ylivieskantietä. Kyydissä oli neljä nuorta.

Poliisin mukaan auto oli toistaiseksi varmistamattomasta syystä ajautunut loivasti vasemmalle kaartuvalla tieosuudella pientareelle, jonka jälkeen auto on törmännyt peltoliittymärumpuun ja ajautunut kymmenien metrien matkan ulos tieltä päätyen ojaan katolleen.

Kolme autossa ollutta nuorta menehtyi.

Yksi takapenkillä ollut henkilö saatiin irrotettua ajoneuvosta. Hänet toimitettiin vakavasti loukkaantuneena sairaalaan, tiedotteessa todetaan.

Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeistä kuolemantuottamuksista sekä törkeästä vammantuottamuksesta.

Onnettomuustutkintalautakunta ja poliisi jatkavat asian tutkintaa.

Tässä on uudet polttainemerkinnät

Trafi

13.10.2018 00.40

 

Huoltoasemilla tulee näkymään vanhojen polttoainemerkintöjen rinnalla uusia, yleiseurooppalaisia merkintöjä, kun uusi polttoainemerkintöjä koskeva asetus astui voimaan 12.10.2018.

Polttoainepistooleissa on jatkossakin tutut, kansalliset merkinnät polttoaineista, mutta lisäksi mukana näkyvät uudet symbolit, joten tankatessa kannattaa olla tarkkana. Vastaavat merkinnät edellytetään myös kaikkiin uusiin ajoneuvoihin.

Uusissa yleiseurooppalaisissa symboleissa bensan merkki on ympyrä, jonka sisällä kerrotaan polttoaineen suurin etanolipitoisuus.

Dieselin merkki on neliö, jonka sisällä kerrotaan polttoaineen suurin biokomponenttien osuus. XTL-merkintä dieselissä kertoo sen olevan parafiinista, ns. uuden sukupolven dieseliä.

Kaasumaisten polttoaineiden merkkinä on vinoneliö, jonka sisällä kerrotaan kaasun tyyppi.

– On hyvä huomata, että uusissa merkinnöissä dieseliä kuvaavan neliön keskellä on B-kirjain, joka osoittaa biokomponenttien osuutta samalla tavoin kuin E-kirjain osoittaa bensan etanolipitoisuutta. B-kirjaimen käyttö dieselin yhteydessä saattaa vaikuttaa suomalaisittain erikoiselta, mutta tämän ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa sekaannuksia Suomessa tankkaaville, sillä uusien symboleiden pitäisi tulla vain tuttujen, kansallisten merkintöjen rinnalle. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana huoltoasemilla ja varmistaa, että tankkaa ajoneuvoon sopivaa polttoainetta, painottaa Trafin erityisasiantuntija Keijo Kuikka.

– Ehdotonta hyötyä uusista merkinnöistä on muualla Euroopassa autolla liikuttaessa, sillä niiden avulla voi helposti varmistaa tankkaavansa sopivaa polttoainetta vieraammankin näköisiä merkintöjä omaavilla huoltoasemilla, sanoo Kuikka.

Uusissa autoissa merkinnät tulevat polttoaineen täyttöaukon luukkuun

Merkinnät löytyvät uusien ajoneuvojen polttoaineen täyttöaukon luukusta ja ajoneuvon käyttöohjekirjasta tai sähköisestä käsikirjasta. Merkintästandardi koskee kaikkia tieliikenteessä käytettäviä polttomoottori- ja hybridiautoja, jotka otetaan käyttöön 11.10.2018 jälkeen. 

Henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autojen lisäksi merkinnät tulevat myös muun muassa mopoihin ja moottoripyöriin. Osa valmistajista on alkanut käyttää merkintöjä uusissa autoissaan jo aiemmin tänä vuonna.

Merkinnät tehdään autoihin jo tehtaalla. Ajoneuvojen valmistajat eivät suosittele merkintöjen lisäämistä jälkikäteen vanhempiin jo käytössä oleviin autoihin. Kuluttaja voi vanhemmissa autoissa aina varmistaa polttoaineen soveltuvuuden ohjekirjasta tai auton maahantuojalta.

Ralli: Timo Kuukka jälleen historicien nopein kuljettaja

Marko Kyöstilä

14.10.2018 0.30

Historic Rally Trophy -sarjan viimeisessä osakisassa (6/6) oli paljon pelissä, kun sarjan neljässä ikäkategoriassa sekä nuottisarjassa ratkaistiin mestaruuksia ja mitalimiesten järjestystä.

Riihimäkeläisellä Timo Kuukalla ei ollut enää mahdollisuuksia mestaruuteen, mutta mies näytti kaikille olevansa silti kovin vastustaja. HRT-mitalitaistoissa moni yllättyi menestyksestään, mutta moni pettyi keskeytyksensä myötä.

Urjalan ympäristössä, Nuutajärven Lasitehdas keskuspaikkanaan ajetussa viiden erikoiskokeen Urjala Historic Rallissa Kuukka ja ruskolainen, mutta Jämsän Äijiä edustava Kimmo Juhannusvuori kävivät kiivasta taistelua rallin nopeimman kuljettajan tittelistä. ’

Kuukka onnistui kolmannella pikataipaleella päihittämään Juhannusvuoren 2,5 sekunnilla ja nousi näin kärkeen juuri ennen kilpailun taukoa 1,1 sekunnin erolla.

Kun Juhannusvuori keskeytti tauon jälkeisellä, kisan neljännellä pätkällä, oli Kuukalla vakuuttava johto ja lopulta helppo ajaa maaliin voittajana.

Urjalan Historic Ralli 

1. Timo Kuukka–Jukka Toivonen Riihimäen UA lk 7 Ford Escort RS 32.17,0
2. Juha Laaksonen–Juha Laaksonen KySUA/MäntsMK lk 12 VW Golf 16S + 1.08,4
3. Juhani Vuori–Juhani Kuvaja HRCF/KaUA lk 13 Volvo 242 + 1.10,1
4. Tommi Järvinen–Isto Penttilä TeisUA lk 11 Toyota Starlet + 1.10,2
5. Ilpo Hietanen–Jari Hellgren NuUA lk 7 Volvo 142 S + 1.18,1

Nuottisarjalaisten nopein oli Urjalassa lammilainen Heikki Westerlund, joka teknisten ongelmien saattelemana pääsi kuin pääsikin maaliin. 

Espanjalainen Miguel Diaz Aboiltiz hävisi 11,6 sekuntia. Vantaalainen Juha Selänne oli tänään porukan neljänneksi nopein, mutta Peugeot-mies voitti kuitenkin sarjan.

Pistetilanteet

HRT-sarjassa ajetaan luokittain neljän ikäkauden mestaruudesta. Kilpailijoiden loppupisteisiin lasketaan viiden parhaan kisan tulos.

Alustava pistelaskenta näyttää seuraavalta:

Ikäkausi ->69

1. Matti Leander HRCF luokka 2 Ford Escort 1300 GT 55 pistettä
2. Juha Mäkitalo EPUA luokka 3 Alfa Romeo Giulia 53 pistettä
3. Jari Ohrankämmen HRCF luokka 1 Wartburg 353 pisteitä 51

Ikäkausi ->75

1. Kimmo Juhannusvuori J.Äijät lk 7 Ford Escort RS 2000 pisteitä 51
2. Tero Salminen LopUA lk 6 Toyota Corolla 51 pistettä
3. Timo Kuukka RiiUA lk 7 Ford Escort 45 pistettä

Ikäkausi ->81

1. Arttu Karttunen Akaan MM lk 8 Mazda 1300 pisteitä 55
2. Vesa Glad NokUA lk 11 Toyota Starlet 53 pistettä
3. Markku Hakala FoSUA lk 8 Toyota Corolla 45 pistettä

Ikäkausi -90

1. Ilkka Kiviniemi PR-Racing lk 15 Toyota Corolla 55 pistettä
2. JP Haapasalo HRCF lk 16 Ford Escort RS 2000 pisteitä 51
3. Antti Siikala OriUA lk 14 Skoda Favorit 51 pistettä

Nuottisarjalaiset

1. Juha Selänne UAU lk 19 Peugeot205 Rallye 51 pistettä
2. Teemu Koivisto HeiUA lk 22 Mercedes-Benz 280 CE 47 pistettä
3. Miguel Diaz Aboiltiz SsUA lk 21Ford Escort RS 46 pistettä

Poliisi: Oulussa fillareille tehty hengenvaarallista ilkivaltaa

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell

12.10.2018 18.55

 

Syksy on tuonut esiin erittäin vaarallisen ilmiön. Oulun poliisille on tehty useita rikosilmoituksia, joissa pyöräilijä on huomannut, että pyörän etupyörän kiinnitystä on joku käynyt tahallisesti ”löysyttämässä”. 

Tapauksia on tullut ilmi muun muassa koulujen ja eri liikuntapaikkojen pihoilla koulupäivän tai harrastuksen aikana.

Poliisin tiedotteen mukaan polkupyöräilijä on lähtenyt liikkeelle pyörällään ja huomannut, että pyörä onkin irti.

Pahimmassa tapauksessa pyörä on irronnut, pyöräilijä kaatunut ja seurauksena on ollut käsivamma.

Teot ovat kohdistuneet lasten ja nuorten pyöriin, mutta joitain tekoja on kohdistunut myös aikuisten pyöriin.

Poliisi toivoo, että kotona ja kouluissa otetaan asia puheeksi. Kyseessä on hengenvaarallinen ilmiö, joka on syytä lopettaa heti alkuunsa, poliisi toteaa.

Poliisin mukaan pyöräilijöiden kannattaa aina tarkistaa ennen liikkeelle lähtöä, että pyörät ovat hyvin kiinni. Havaituista vahingonteoista poliisi kehottaa tekemään rikosilmoituksen.

Mobiliassa tarjolla jenkkiherkkua kokonaisen vuoden

After Sunset Photography

Shelby Mustang G.T. 500 vm. 1967 on komea esimerkki amerikkalaisista muskeliautoista. Tällä yksilöllä on osallistuttu mm. kansainväliseen Gumball 3000 kisaan muutamia vuosia sitten.

 

12.10.2018 18.40

 

Mobilia avasi syysloman kynnyksellä erilaisia amerikkalaisia autounelmia esittelevän Amerikan unelmia -kokonaisuuden perjantaina 12.10.2018.

Kokonaisuuteen kuuluu toistakymmentä erilaista jenkki-ikonia 40-luvun V12 Lincolnista 70-luvun alun muskeliautoihin.

 

Erikoisuuksina mainittakoon Ford Mustang Shelby G.T. 500 vm. 1967 sekä uutena Suomeen myyty 2-paikkainen Javelin AMX vm. 1971.

Amerikan unelmia löytyy Mobiliasta Kangasalta syksyyn 2019 saakka osana yli 40 ajoneuvon Mobilia klassikot -näyttelyä. Mobilia tulee tuottamaan jatkossa Mobilia klassikot -näyttelyynsä vuosittain vaihtuvan kokonaisuuden, joka esittelee historiallisia ajoneuvoja jonkin teeman kautta.

Mobilian Autokylä on Kangasalla sijaitseva ajoneuvo- ja tieliikenteen erikoismuseo, jossa on tällä hetkellä tarjolla Amerikan unelmien lisäksi myös muita klassikoita, Rallimuseo sekä linja-autoliikenteen kehitykseen pureutuva Linjakasta menoa -näyttely.

Mobilia on avoinna syyslomankin aikana joka päivä klo 10-16.

 

Pariisissa esitelty Lexus ES 300h on hinnoiteltu

Lexus

12.10.2018 17.50

 

Pariisin autonäyttelyssä aiemmin tässä kuussa nähdyn Lexus ES 300h -mallin hinnat on julkaistu. 

Itselataavan hybridimalliston hinnat ovat Lexuksen mukaan hyvin kilpailukykyiset.

Katso myös tämä: Lexus tuo uuden version ES-mallistaan – Suomeen ensi vuoden alussa!

Mallisto käsittää viisi erilaista varustetasoa.

Perusversio maksaa 48 895 euroa ja kallein versio 68 903 euroa.

Katso koko hinnasto tästä.